Ulkonäön lisäksi keski-ikäinen nainen tuntuu katkeroituvan ja muuttuvan todella ikäväksi erityisesti nuoria naisia kohtaan.
"Kovimmat huudot tulivat keski-ikäisiltä ja sitä vanhemmilta naisilta”"
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006606146.html
"Asiakaskuntana inhottavin asiakasryhmä on keski-ikäiset, kovassa humalassa olevat naiset"
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016101522464925
"He (nuoret naiset) käyttäytyvät lähtökohtaisesti paremmin kuin hyvin – ainakin paremmin kuin miehet tai keski-ikäiset naiset."
" Olin pukeutunut bikineihin ja huomasin uima-altaiden puolella keski-ikäisen naisen tuijottavan minua tuimasti. En antanut sen häiritä, vaan jatkoin uimista.
Uimisen jälkeen Jasmin sattui naisen ja tämän ystävän kanssa samaan aikaan pukuhuoneisiin.
– Vaihdoin vaatteitani päälle, kun kuulin, kuinka tuo samainen naishenkilö kommentoi kovaan ääneen ystävälleen, miten nuoriso pukeutuu nykyään vain bikineihin ja että se on tyrkyttelyä, Jasmin muistelee."
"– Minulla oli tavalliset kolmiobikinit yläosana, alaosa oli stringien ja hipsterien välimuotoa. Nainen huuteli isoon ääneen, kuinka oksettavaa oli, että olin tullut rannalle näyttämään paljasta persettäni."
https://www.iltalehti.fi/keho/a/224d7504-8413-4336-b8d7-f66aeebe9e45
Miksi keski-ikäinen nainen on niin kauhea.
523
24557
Vastaukset
- Anonyymi
Eli keski-ikäinen nainen on 30-vuotias nainen.... no ei minun mielestäni heistä haittaa pahemmin ole.
"Eli keski-ikäinen nainen on 30-vuotias nainen"
Minä pidin vaimoani keski-ikäisenä noin 65-70 vuotiaana. Nyt hän on 88v, alkaa olla vanha, ei vanhus.
kolme5 asti nainen on nuori- Anonyymi
Kyllä monen ikäiset myös nuoret kommentoivat isoon ääneen omia ilkeitä ajatuksiaan ja niin, että varmaan ihminen, johon tuo kommeentti liittyy, kuulee sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä monen ikäiset myös nuoret kommentoivat isoon ääneen omia ilkeitä ajatuksiaan ja niin, että varmaan ihminen, johon tuo kommeentti liittyy, kuulee sen.
Juuri näin ja monet (lue ei kaikki ) nuoret naiset käyttäytyvät tosi ylimielisesti ja 😂kaikki tietävinä persoonina ei vanhempaansa kunnioittavana.
- Anonyymi
Ennen se oli 50v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä monen ikäiset myös nuoret kommentoivat isoon ääneen omia ilkeitä ajatuksiaan ja niin, että varmaan ihminen, johon tuo kommeentti liittyy, kuulee sen.
Se on totta ei ikä ratkaise, ilkeitä on nuorissa, vanhoissa, miehisdä, naisissa sekä lapsissa.
- Anonyymi
e.u kirjoitti:
"Eli keski-ikäinen nainen on 30-vuotias nainen"
Minä pidin vaimoani keski-ikäisenä noin 65-70 vuotiaana. Nyt hän on 88v, alkaa olla vanha, ei vanhus.
kolme5 asti nainen on nuoriJuurikin näin 👍.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin ja monet (lue ei kaikki ) nuoret naiset käyttäytyvät tosi ylimielisesti ja 😂kaikki tietävinä persoonina ei vanhempaansa kunnioittavana.
No,,,
Se on kai ollut semmoista,sitten tullaan hitaasti pohjalle - Anonyymi
e.u kirjoitti:
"Eli keski-ikäinen nainen on 30-vuotias nainen"
Minä pidin vaimoani keski-ikäisenä noin 65-70 vuotiaana. Nyt hän on 88v, alkaa olla vanha, ei vanhus.
kolme5 asti nainen on nuoriJos on keski-ikäinen 65-70 vuotiaana, niin silloin kai voi olettaa elävänsä 130-140 vuotiaaksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin ja monet (lue ei kaikki ) nuoret naiset käyttäytyvät tosi ylimielisesti ja 😂kaikki tietävinä persoonina ei vanhempaansa kunnioittavana.
Mitä tuollaisissa noissa vanhoissa akoissa, jotka puuttuvat nuorten naisten uimapukuhin kunnioittamista.
Asiaan joka ei heille kuulu pätkän vertaa. Katsokoon vanhat akat peiliin.
Sieltä löytyy vanha korppi, joka on joka paikassa nokkineen.😳. - Anonyymi
Vittu että oli taas loistavaa suomenkieltä :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu että oli taas loistavaa suomenkieltä :D
Vittu. Onkin loistavaa suomen kieltä. Kuulee kaikkialla. Niin miesten kuin naisten suusta. Vissiin tärkeä asia.
- Anonyymi
Kyseessä ei ole ollut maahanmuuttaja vaan Muslimi, joka toimi ideologiansa mukaisesti loukaten ja halveksien vääräuskoista kuffaria.
- Anonyymi
e.u kirjoitti:
"Eli keski-ikäinen nainen on 30-vuotias nainen"
Minä pidin vaimoani keski-ikäisenä noin 65-70 vuotiaana. Nyt hän on 88v, alkaa olla vanha, ei vanhus.
kolme5 asti nainen on nuori65-70-vuotias keski-ikäinen? Eli oletat vaimosi elävän 130-140-vuotiaaksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu. Onkin loistavaa suomen kieltä. Kuulee kaikkialla. Niin miesten kuin naisten suusta. Vissiin tärkeä asia.
Vittu on uusi välimerkki. Jos lauseessa ei ole vähintään yksi vittu, silloin se on nykysääntöjen mukaan kielioppivirhe. Vittu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuollaisissa noissa vanhoissa akoissa, jotka puuttuvat nuorten naisten uimapukuhin kunnioittamista.
Asiaan joka ei heille kuulu pätkän vertaa. Katsokoon vanhat akat peiliin.
Sieltä löytyy vanha korppi, joka on joka paikassa nokkineen.😳.Joskus vanhemman naisen mielipidettä on viisasta arvostaa. Nuoret ei aina tajuakaan oman paljastavan pukeutumisensa seurauksia. Mitä turhaa sit valitetaan jos heille hävyttömyyksiä huudellaan miesten suusta. Nuori korppi voi ottaa opikseenkin ja katsoa asioita realistisemmin.
- Anonyymi
Naisten keskimääräinen ikä siinä vaiheessa kun päättävät maallisen vaelluksensa täällä murheen laaksossa on n. 84-85 vuotta. Ojalan laskuopin mukaan keski-ikä heillä on siis n. 44 vuotta. Miehillä vähän alempi koska ne tappavat itsensä tupakalla ja viinalla.
- Anonyymi
e.u kirjoitti:
"Eli keski-ikäinen nainen on 30-vuotias nainen"
Minä pidin vaimoani keski-ikäisenä noin 65-70 vuotiaana. Nyt hän on 88v, alkaa olla vanha, ei vanhus.
kolme5 asti nainen on nuoriIhana 😍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu on uusi välimerkki. Jos lauseessa ei ole vähintään yksi vittu, silloin se on nykysääntöjen mukaan kielioppivirhe. Vittu.
😂🤣
- Anonyymi
e.u kirjoitti:
"Eli keski-ikäinen nainen on 30-vuotias nainen"
Minä pidin vaimoani keski-ikäisenä noin 65-70 vuotiaana. Nyt hän on 88v, alkaa olla vanha, ei vanhus.
kolme5 asti nainen on nuoriOn naisia, jotka ovat joka iässä hyväsydämisiä. Ja on taas niitä erilaisia naisia joka iässä.
- Anonyymi
Kyllähän nuoremmalta aina odottaisi kunnioitusta. Etelän maissa sitä löytyykin. Mut tietysti vastuu puheistaan on vanhemmallakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on keski-ikäinen 65-70 vuotiaana, niin silloin kai voi olettaa elävänsä 130-140 vuotiaaksi?
Hölmö.
Keski-ikäinen taitoo olla tosiaan jo 30 vuotias - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu että oli taas loistavaa suomenkieltä :D
No, ei sullakaan noi pilkut ja pisteet menny ihan putkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
65-70-vuotias keski-ikäinen? Eli oletat vaimosi elävän 130-140-vuotiaaksi?
Minusta tuo kommentti vaimon Keski-iästä kuvasti lähinnä vaimoon kohdistuvaa rakkautta, ei konkreettista ikää. Ei pidä olla niin pilkkua tuijottava!
Onnea tuolle vaimolle, jota mies noin rakastaa 🧡 - Anonyymi
Keski- ikäinen on 45- 55😎
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuollaisissa noissa vanhoissa akoissa, jotka puuttuvat nuorten naisten uimapukuhin kunnioittamista.
Asiaan joka ei heille kuulu pätkän vertaa. Katsokoon vanhat akat peiliin.
Sieltä löytyy vanha korppi, joka on joka paikassa nokkineen.😳.Äitisi carmaan on ollut esikuva asioita tässä kuvauksessa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten keskimääräinen ikä siinä vaiheessa kun päättävät maallisen vaelluksensa täällä murheen laaksossa on n. 84-85 vuotta. Ojalan laskuopin mukaan keski-ikä heillä on siis n. 44 vuotta. Miehillä vähän alempi koska ne tappavat itsensä tupakalla ja viinalla.
Miehet kuolevat keskimäärin 50kymppisinä sydäninfarktiin (tilasto) diabetekseen ja erilaisiin syöpiin. Mues on vanhannäköinen, koska ei huolehdi ulkonäöstään, möhömahat ja karvaturrit. Eivät välitä ulkonäöstään eikä terveydestä. Kyllä keski-ikäinen mies on ruma ja luonaan työntävä.
- Anonyymi
Mistä yliopistosta valmistuit? Noin lahjakasta tekstiä ?
- Anonyymi
Lopussa kiitos seisoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu on uusi välimerkki. Jos lauseessa ei ole vähintään yksi vittu, silloin se on nykysääntöjen mukaan kielioppivirhe. Vittu.
Onko se korvannut niinku -sanan ?
- Anonyymi
Eikö nykymaailmassa oo enää muuta kuin seksi japerse, seksi kuuluu parisuhteeseen ja se on jokaisen parin yksityisasia. Hutsut on erikseen valehtele massa. Karmeaa toimintaa. Hyi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu että oli taas loistavaa suomenkieltä :D
NO mitä tää VITTU kirjoitetaan JOKA ASIASSA?AI on loistavaa SUOMENKIELTÄ VAI?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu on uusi välimerkki. Jos lauseessa ei ole vähintään yksi vittu, silloin se on nykysääntöjen mukaan kielioppivirhe. Vittu.
Voi voi. Sulla on nyt vittu väärässä paikassa. Mietipä uudelleen ilmauksesi ajatussisältö, minne vittu oikein kuuluu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On naisia, jotka ovat joka iässä hyväsydämisiä. Ja on taas niitä erilaisia naisia joka iässä.
Tämä on niin totta!!!! Oon ihan tavallinen 60v nainen, elämä on vieläkin kivaa, vaikka peilikuva onkin jo rupsahtanut ja kyllä se tosi on, että kaikki nuoret ihmiset ovat kauniita, ilman yletöntä laittamistakin! Mitä se on tuo ainainen toisten haukkuminen, typerää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu. Onkin loistavaa suomen kieltä. Kuulee kaikkialla. Niin miesten kuin naisten suusta. Vissiin tärkeä asia.
V*ttua kuulee juuri nuorten naisten suusta, ei niinkään miesten !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen se oli 50v
Odotettu eliniän tavoite on nykyään madaltunut naisilla johtuen invaasiosta eli on jo tapettu ennen kuin täyttää 60 vuotta sen takia keski-ikä on madaltunut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuollaisissa noissa vanhoissa akoissa, jotka puuttuvat nuorten naisten uimapukuhin kunnioittamista.
Asiaan joka ei heille kuulu pätkän vertaa. Katsokoon vanhat akat peiliin.
Sieltä löytyy vanha korppi, joka on joka paikassa nokkineen.😳.Kyllähän se miksi tuollaiset tuon värinen ja rintavako paistaa läpi aivan liian tiukka täällä rannalla vielä lasten kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu on uusi välimerkki. Jos lauseessa ei ole vähintään yksi vittu, silloin se on nykysääntöjen mukaan kielioppivirhe. Vittu.
Aina kun kuulen tuon sanan, tulee mieleen että sanoja kaipaa takaisin kohtuun
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keski- ikäinen on 45- 55😎
Samaa mieltä. Itse kuulun tuohon ikäryhmään, mutta en tunnista itseäni aloituksesta, nimittäin moni minua nuorempi on paljon huonommassa kunnossa kuin minä. Olen edelleen bikinikunnossa ja tässä isässä on tuota itsevarmuutta jo sen verran, ettei tarvitse kauniita nuoria naisia kadehtia saatika sitten loukata. kaunis nuori nainen on ilo silmälle :)

siis IÄSSÄ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehet kuolevat keskimäärin 50kymppisinä sydäninfarktiin (tilasto) diabetekseen ja erilaisiin syöpiin. Mues on vanhannäköinen, koska ei huolehdi ulkonäöstään, möhömahat ja karvaturrit. Eivät välitä ulkonäöstään eikä terveydestä. Kyllä keski-ikäinen mies on ruma ja luonaan työntävä.
50-kymppinen on 500-vuotias. Pitkäikäistä porukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se miksi tuollaiset tuon värinen ja rintavako paistaa läpi aivan liian tiukka täällä rannalla vielä lasten kanssa
Melko varmaoon, että ei taida kovin moni pikkulapsi vieraiden naisten tissivakoa tuijotella (:
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö nykymaailmassa oo enää muuta kuin seksi japerse, seksi kuuluu parisuhteeseen ja se on jokaisen parin yksityisasia. Hutsut on erikseen valehtele massa. Karmeaa toimintaa. Hyi.
On maailmassa muutakin, mutta siitä puhe mistä puute.
Sulla se voi olla parin yksityisasia, meillä se on 4:n hengen asia. Jotkut höpöttää siitä kavereilleen, niin on aika monen ihmisen asia silloin. Älä tarjoa omia mielipiteitäsi faktoina, tiukkapipo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina kun kuulen tuon sanan, tulee mieleen että sanoja kaipaa takaisin kohtuun
Omituisia ajatuksia sulla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuollaisissa noissa vanhoissa akoissa, jotka puuttuvat nuorten naisten uimapukuhin kunnioittamista.
Asiaan joka ei heille kuulu pätkän vertaa. Katsokoon vanhat akat peiliin.
Sieltä löytyy vanha korppi, joka on joka paikassa nokkineen.😳.Noinko kommentoit omalle äidillesi?Järkkyä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuollaisissa noissa vanhoissa akoissa, jotka puuttuvat nuorten naisten uimapukuhin kunnioittamista.
Asiaan joka ei heille kuulu pätkän vertaa. Katsokoon vanhat akat peiliin.
Sieltä löytyy vanha korppi, joka on joka paikassa nokkineen.😳.Kiukkuinen nuori nainen..😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin ja monet (lue ei kaikki ) nuoret naiset käyttäytyvät tosi ylimielisesti ja 😂kaikki tietävinä persoonina ei vanhempaansa kunnioittavana.
Asiaa, ei huumorintajua ja todella tympeää käytöstä. 30v nainen alkaa olla loppuun ajettu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehet kuolevat keskimäärin 50kymppisinä sydäninfarktiin (tilasto) diabetekseen ja erilaisiin syöpiin. Mues on vanhannäköinen, koska ei huolehdi ulkonäöstään, möhömahat ja karvaturrit. Eivät välitä ulkonäöstään eikä terveydestä. Kyllä keski-ikäinen mies on ruma ja luonaan työntävä.
Ei ihme jos miehet tuossa iässä jo kuolee kun katsoo saman ikäisiä naisia - järkyttävän lihavia rekkalesbon näköisiä hirvityksiä. Eivät todellakaan pidä itsestään huolta ja lisäksi asenne tuppaa olemaan enimmäkseen todella ikävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten keskimääräinen ikä siinä vaiheessa kun päättävät maallisen vaelluksensa täällä murheen laaksossa on n. 84-85 vuotta. Ojalan laskuopin mukaan keski-ikä heillä on siis n. 44 vuotta. Miehillä vähän alempi koska ne tappavat itsensä tupakalla ja viinalla.
En ole opiskellut Ojalan laskuoppia. mutta käsitykseni mukaan puolet 84-85 vuodesta on 42 - 42,5 vuotta.
- Anonyymi
e.u kirjoitti:
"Eli keski-ikäinen nainen on 30-vuotias nainen"
Minä pidin vaimoani keski-ikäisenä noin 65-70 vuotiaana. Nyt hän on 88v, alkaa olla vanha, ei vanhus.
kolme5 asti nainen on nuoriJoo mun mielestä 40-50vuotias on keskiikäinen ja se on totta että mulla ainakin oli hirveetä päästä yli siitä kun täytin 50 mutta aloin harrastaa liikuntaa enemmän ja muutin ruokavaliota
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
65-70-vuotias keski-ikäinen? Eli oletat vaimosi elävän 130-140-vuotiaaksi?
No ei sitä matemmaattisella keskiarvolla määritellä välillä syntymä - kuolema
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuollaisissa noissa vanhoissa akoissa, jotka puuttuvat nuorten naisten uimapukuhin kunnioittamista.
Asiaan joka ei heille kuulu pätkän vertaa. Katsokoon vanhat akat peiliin.
Sieltä löytyy vanha korppi, joka on joka paikassa nokkineen.😳.Osaat siis paljastella itseäsi julkisella paikalla ja joku aikuinen on kommentoinut touhujasi. Opit kyllä vielä pukeutumaan tyylikkäämmin sekä myös kirjoittamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On naisia, jotka ovat joka iässä hyväsydämisiä. Ja on taas niitä erilaisia naisia joka iässä.
Hyvin todettu 😇
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopussa kiitos seisoo.
Onneksi vielä seisoo.
Anonyymi kirjoitti:
Melko varmaoon, että ei taida kovin moni pikkulapsi vieraiden naisten tissivakoa tuijotella (:
Itse asiassa pienet lapset juuri tuijottavatkin rintoja 😄Ja saattavat tarttuakin 😅 Ja ihan vieraankin, jos lähelle tulee. Heillä se on ihan vielä selkäytimessä 🥛🥛🥛
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On maailmassa muutakin, mutta siitä puhe mistä puute.
Sulla se voi olla parin yksityisasia, meillä se on 4:n hengen asia. Jotkut höpöttää siitä kavereilleen, niin on aika monen ihmisen asia silloin. Älä tarjoa omia mielipiteitäsi faktoina, tiukkapipo.Täytyyhän ihmisen puhua omasta mielipiteistä eikä muiden
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on keski-ikäinen 65-70 vuotiaana, niin silloin kai voi olettaa elävänsä 130-140 vuotiaaksi?
Muistelen lukeneeni, ett Suomessa naisen keskiarvo kuolinikä on 83v. Silloin keski-ikä olisi kyllä tossa neljänkympin alkumetreillä.
Mitä naisen pahantuulisuuteen tulee niin katsoisin, ett monilla viidenkympin alkuvuosina alkavien vaihdevuosien aiheuttamassa epämukavassa olotilassa on syytä yleiseen vitutukseen.
Tosiasia on, että nelikymppisenä nainen hyväksyy vihdoin omat viat ja puutteet ja ei ole enää kaikkien ovimattona. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei sitä matemmaattisella keskiarvolla määritellä välillä syntymä - kuolema
Millä sitten?!? Joku matemaattinen kaavako tarvitaan laskemaan ihmisen keski-ikää vaikka tiedetään mikä on keskiarvoinen elinikä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on niin totta!!!! Oon ihan tavallinen 60v nainen, elämä on vieläkin kivaa, vaikka peilikuva onkin jo rupsahtanut ja kyllä se tosi on, että kaikki nuoret ihmiset ovat kauniita, ilman yletöntä laittamistakin! Mitä se on tuo ainainen toisten haukkuminen, typerää!
Minäkin lähentelen 60 v ja edelleen olen ystävällinen kaikille. Ihmisten arvosteleminen on todellakin ihan hölmöä ja kertoo, ainakin jossain määrin, huonosta itsetunnosta ja kateellisuudesta. Ei nuoren ihmisen kauneus ole keneltäkään pois. Kaikilla on sama mahdollisuus treenata itsensä omaa silmää miellyttäväksi ja tutkiskella itseä sisältä päin. Usein jo ajatus: ”kohtele toisia niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan”, auttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten keskimääräinen ikä siinä vaiheessa kun päättävät maallisen vaelluksensa täällä murheen laaksossa on n. 84-85 vuotta. Ojalan laskuopin mukaan keski-ikä heillä on siis n. 44 vuotta. Miehillä vähän alempi koska ne tappavat itsensä tupakalla ja viinalla.
Kyllä muitakin vaivoja on jos sanot lääkärille sanoo en ole koskaan polttanut ja viinaakin juon vähän seurassa.. Ei sinussa voi vikaa olla on lääkärin lausunto. kun menet toiselle mikset tullut aikisemmin oli lausunto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehet kuolevat keskimäärin 50kymppisinä sydäninfarktiin (tilasto) diabetekseen ja erilaisiin syöpiin. Mues on vanhannäköinen, koska ei huolehdi ulkonäöstään, möhömahat ja karvaturrit. Eivät välitä ulkonäöstään eikä terveydestä. Kyllä keski-ikäinen mies on ruma ja luonaan työntävä.
Kerrot tavallasi itsestäsi ja millaisessa seurassa aikaasi vietät, paremmissa piireissä asiat ovat toisin. Lienet itse saman tasoinen pubiruusu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on keski-ikäinen 65-70 vuotiaana, niin silloin kai voi olettaa elävänsä 130-140 vuotiaaksi?
Varmaan elääkin.Nykyään naiset hyvännäköisiä vielä 70-vuotiaana ja tosi haluttavia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen se oli 50v
Viiskymppinen on jo yli-ikäinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu on uusi välimerkki. Jos lauseessa ei ole vähintään yksi vittu, silloin se on nykysääntöjen mukaan kielioppivirhe. Vittu.
vittu saanana tarkottaa just,että asia on puhujalle kiusallinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuollaisissa noissa vanhoissa akoissa, jotka puuttuvat nuorten naisten uimapukuhin kunnioittamista.
Asiaan joka ei heille kuulu pätkän vertaa. Katsokoon vanhat akat peiliin.
Sieltä löytyy vanha korppi, joka on joka paikassa nokkineen.😳.Juuri tuollaisia rääväsuita on sekä nuorisza että vanhoissa. 💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu. Onkin loistavaa suomen kieltä. Kuulee kaikkialla. Niin miesten kuin naisten suusta. Vissiin tärkeä asia.
No voi vittu....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tuo kommentti vaimon Keski-iästä kuvasti lähinnä vaimoon kohdistuvaa rakkautta, ei konkreettista ikää. Ei pidä olla niin pilkkua tuijottava!
Onnea tuolle vaimolle, jota mies noin rakastaa 🧡Pilkkua ei pidä tuijottaa vaan nu..ia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä ei ole ollut maahanmuuttaja vaan Muslimi, joka toimi ideologiansa mukaisesti loukaten ja halveksien vääräuskoista kuffaria.
Ei millään pahalla, mutta eikö muslimeillakin olisi paljon helpompaa elää omassa maassaan, jossa eletään heidän omien normiensa mukaisesti? Kun he eivät kuitenkaan pysty muuttamaan ihmisiä toisenlaisiksi. Ihmiset ovat mitä ovat, eivätkä he muslimien tapoja ala kuitenkaan noudattamaan. Saa nähdä, poistetaanko tämäkin. Eihän Suomessa ole enää vuosikymmeniin saanut sanoa oikein mitään. Kerran tuli lehtimies kyselemään kadulla mielipidettä johonkin asiaan. En uskaltanut sanoa mitään. Ties mitä mielipiteen sanomisesta seuraa. Sananvapautta kun ei paljoa enää ole. Sanoin lehti miehellekin, että en uskalla sanoa mitään. Hänkään ei oikein tiennyt mitä sanoa. Jäi mielipide sanomatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
V*ttua kuulee juuri nuorten naisten suusta, ei niinkään miesten !
No enpä nyt tiiä tosta.. Meillä 13v teinipojan noin joka kolmannessa lauseessa on sana vittu ku se pauhaa kavereittensa kanssa online pelejä pelatessa. On kerrottu kuinka naurettavalta se kuulostaa. No effect. Ilmeisesti häpy kasvaa sitten kun vähän aikuistutaan.. Jos kasvaa :D
Ei toi mikään uus ilmiö ole ja itekki kiroilen ku merimies jos tarpeeksi vituttaa. Iän myötä muuttunut voimasanojen käyttö lähinnä kohtauksenomaiseksi. Se on Suomalaisuutta se. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On naisia, jotka ovat joka iässä hyväsydämisiä. Ja on taas niitä erilaisia naisia joka iässä.
Juurikin niin🤗! Jokaikä luokkaan löytyy kaikenlaista! Mut kyl se puolialaston pukeutuminen ei välttämättä ole kaunista! Mut tottahan nuoria on oltu kaikki maailma on muuuttunu!🤗!. Ja totta tuntuu et naisille vanheneminen vaikeempaa kuin miehille😉! Sillä nainen rupsahtaa ja miehen sarmi vanhetessa paranee😊! Miksi pitää olla katkera nuorille?. Minä olen 70v. Ja kyllä tanssi sujuu ja vientiä on😉! Vaan on omasta asenteesta kiinni ei tartte leikkiä teinityttöö!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuollaisissa noissa vanhoissa akoissa, jotka puuttuvat nuorten naisten uimapukuhin kunnioittamista.
Asiaan joka ei heille kuulu pätkän vertaa. Katsokoon vanhat akat peiliin.
Sieltä löytyy vanha korppi, joka on joka paikassa nokkineen.😳.Keski-ikäiset naiset ovat jo yleensä sinut itsensä kanssa. Ei tarvi esittää enempää kuin on. Mielestäni asia on aivan toisinpäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus vanhemman naisen mielipidettä on viisasta arvostaa. Nuoret ei aina tajuakaan oman paljastavan pukeutumisensa seurauksia. Mitä turhaa sit valitetaan jos heille hävyttömyyksiä huudellaan miesten suusta. Nuori korppi voi ottaa opikseenkin ja katsoa asioita realistisemmin.
Tämä 46-v akan käppänä otti surutta aurinkoa puolialastomana teini-ikäisenä. Tajuamatta, miten kaunis ruminkin nuori ihminen on: sileä pehmeä iho jne. Kun ikää tuli noin 40, se alkoi näkymään. Nimittäin ikä ja aurinkovauriot. Kun näen puolialastomia nuoria ihmisiä, niin ensimmäisenä tulee mieleen, että nykyisessä ilmastossa (paahtavia helteitä ihan toiseen malliin kuin nuoruudessani) nämä nuoret hankkivat aurinkovaurioita ennätysvauhtiin Jopa tappavaa melanoomaa.
Myönnän kyllä olevani kateellinen nuorten lihaksista, ihosta, kapeasta vyötäröstä ja hyvin kasvavista hiuksista sekä uskosta kaikkivoipaisuuteen, haavoittumattomuuteen ja rajattomana edessä siintävään aikaan sekä runsaista tulevaisuuden mahdollisuuksista. Mutten enää jaksaisi itse olla nuori. Kun nuoruus on menetetty, täytyy vanhenemaan niin tyylillä, kuin pystyy.
Itse olen nuorille ja lapsille yleensä näkymätön. Kävelevät tai ajavat päälle, jollen pidä varaani.
Eiköhän useimmat päivittele vanhetessaan nuorten tapoja - vaikka aika lailla samanlaisia on oltu itsekin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu on uusi välimerkki. Jos lauseessa ei ole vähintään yksi vittu, silloin se on nykysääntöjen mukaan kielioppivirhe. Vittu.
Kylläpä ne ajat muuttuvat, ennen vittu oli viiden lapsen äidillä, nykyään välimerkki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melko varmaoon, että ei taida kovin moni pikkulapsi vieraiden naisten tissivakoa tuijotella (:
Tosi on. Sen verran kumminkin poika katsoo että tädillä on pylly edessä ja takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
65-70-vuotias keski-ikäinen? Eli oletat vaimosi elävän 130-140-vuotiaaksi?
Eiköhän se ole keski-ikänen ole 40 v ,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisten keskimääräinen ikä siinä vaiheessa kun päättävät maallisen vaelluksensa täällä murheen laaksossa on n. 84-85 vuotta. Ojalan laskuopin mukaan keski-ikä heillä on siis n. 44 vuotta. Miehillä vähän alempi koska ne tappavat itsensä tupakalla ja viinalla.
Ja huonoilla naisilla,se jos mikä käy hengen päälle,verenpainen tapissa jo heti aamusta.🙂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu on uusi välimerkki. Jos lauseessa ei ole vähintään yksi vittu, silloin se on nykysääntöjen mukaan kielioppivirhe. Vittu.
Erehdyt. Vittu ei ole välimerkki, vaan uusi Adjektiivi. Esim. Vitun hyvän näköinen nainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on totta ei ikä ratkaise, ilkeitä on nuorissa, vanhoissa, miehisdä, naisissa sekä lapsissa.
Täysin samaa mieltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus vanhemman naisen mielipidettä on viisasta arvostaa. Nuoret ei aina tajuakaan oman paljastavan pukeutumisensa seurauksia. Mitä turhaa sit valitetaan jos heille hävyttömyyksiä huudellaan miesten suusta. Nuori korppi voi ottaa opikseenkin ja katsoa asioita realistisemmin.
Uimarannalla kuuluu nauttia kesästä bikineissä tai burkhassa. Kunnon mies ei huutele mitään, ja pilaa toisen päivää.(Jos sellaista tapahtuu, siitä sopii huomauttaa.)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus vanhemman naisen mielipidettä on viisasta arvostaa. Nuoret ei aina tajuakaan oman paljastavan pukeutumisensa seurauksia. Mitä turhaa sit valitetaan jos heille hävyttömyyksiä huudellaan miesten suusta. Nuori korppi voi ottaa opikseenkin ja katsoa asioita realistisemmin.
Oletko siis sitä mieltä että henkilöä saa pukeutumisen perusteella kohdella huonommin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta eikö muslimeillakin olisi paljon helpompaa elää omassa maassaan, jossa eletään heidän omien normiensa mukaisesti? Kun he eivät kuitenkaan pysty muuttamaan ihmisiä toisenlaisiksi. Ihmiset ovat mitä ovat, eivätkä he muslimien tapoja ala kuitenkaan noudattamaan. Saa nähdä, poistetaanko tämäkin. Eihän Suomessa ole enää vuosikymmeniin saanut sanoa oikein mitään. Kerran tuli lehtimies kyselemään kadulla mielipidettä johonkin asiaan. En uskaltanut sanoa mitään. Ties mitä mielipiteen sanomisesta seuraa. Sananvapautta kun ei paljoa enää ole. Sanoin lehti miehellekin, että en uskalla sanoa mitään. Hänkään ei oikein tiennyt mitä sanoa. Jäi mielipide sanomatta.
Jos olet sitä mieltä että mitään ei saa enää sanoa niin kannattaa miettiä onko kaikki mitä sanot sitten jollain lailla syrjivää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin niin🤗! Jokaikä luokkaan löytyy kaikenlaista! Mut kyl se puolialaston pukeutuminen ei välttämättä ole kaunista! Mut tottahan nuoria on oltu kaikki maailma on muuuttunu!🤗!. Ja totta tuntuu et naisille vanheneminen vaikeempaa kuin miehille😉! Sillä nainen rupsahtaa ja miehen sarmi vanhetessa paranee😊! Miksi pitää olla katkera nuorille?. Minä olen 70v. Ja kyllä tanssi sujuu ja vientiä on😉! Vaan on omasta asenteesta kiinni ei tartte leikkiä teinityttöö!
Asenteesta kiinni. Miehetkin rupsahtaa. Ei ne naiset sen pahemmalta näytä vaan naisille vaatimukset on paljon kovemmat.
- Anonyymi
Yleistystä. Joku voi olla katkera, mutta keski-ikäisenä naisena on kyllä mukava olla. Saa mennä, tulla ja olla miten haluaa ja nauttia elämästä.
Useimmilla on jo lapset aikuisia ja siten saa keskittyä enemmän tutkimaan mitä tämä maailma pitää sisällään🍀- Anonyymi
Silti pitää käyttäytyä nuorempia naisia kohtaan asiallisesti vaikka miten menisi ja tulisi. Nuorempana naisena näen yli 45-vuotiaat naiset pelottavina räyhääjinä. Se on ihmeellinen ilmiö yöelämässä, harrasteissa, työelämässä, missä tahaan. Hyökkäillään kohti. Ollaanko siinä jo niin ”naiseuden huipussaan”, että kaikki käytös oikeutetaan?
- Anonyymi
Juuri näin! Olen itse 47 v ja kuulemma keski-iän kynnyksellä. No, kaikki lapset maailmalla. Ei yhtää oo paha olla, eikä ahista nuorempien naisten pukeutuminen. Mä tiedän, mitä heillä saattaa olla edessä. He eivät.

Minkä ikäinen olet itse?
- Anonyymi
Niinpä on täsin vapaa, mikä on ihanaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti pitää käyttäytyä nuorempia naisia kohtaan asiallisesti vaikka miten menisi ja tulisi. Nuorempana naisena näen yli 45-vuotiaat naiset pelottavina räyhääjinä. Se on ihmeellinen ilmiö yöelämässä, harrasteissa, työelämässä, missä tahaan. Hyökkäillään kohti. Ollaanko siinä jo niin ”naiseuden huipussaan”, että kaikki käytös oikeutetaan?
Ei se iästä johdu vaan luonteesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin! Olen itse 47 v ja kuulemma keski-iän kynnyksellä. No, kaikki lapset maailmalla. Ei yhtää oo paha olla, eikä ahista nuorempien naisten pukeutuminen. Mä tiedän, mitä heillä saattaa olla edessä. He eivät.
Ja minun puolesta voivat pukea mitä haluavat, ei kiinnosta sillä lopputulos kaikilla sama ryppysiä ja rumia ollaan kaikki arkun pohjalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti pitää käyttäytyä nuorempia naisia kohtaan asiallisesti vaikka miten menisi ja tulisi. Nuorempana naisena näen yli 45-vuotiaat naiset pelottavina räyhääjinä. Se on ihmeellinen ilmiö yöelämässä, harrasteissa, työelämässä, missä tahaan. Hyökkäillään kohti. Ollaanko siinä jo niin ”naiseuden huipussaan”, että kaikki käytös oikeutetaan?
”Silti pitää käyttäytyä nuorempia naisia kohtaan asiallisesti vaikka miten menisi ja tulisi. Nuorempana naisena näen yli 45-vuotiaat naiset pelottavina räyhääjinä. Se on ihmeellinen ilmiö yöelämässä, harrasteissa, työelämässä, missä tahaan. Hyökkäillään kohti. Ollaanko siinä jo niin ”naiseuden huipussaan”, että kaikki käytös oikeutetaan?”
Minulla taas ei ole yhtään tuollaista kokemusta vanhemmista naisista, vaan päinvastoin ovat olleet minulle aina paljon mukavampia ja ihanampia kuin omanikäiset naiset (jotka käyttäytyvät neutraalisti, eli eivät huonosti hekään).
Vanhemmat naiset auttaa aina, se on minun kokemus. Ja kehuvat kauniiksi, ihastelevat avoimesti vaikkapa kenkiäni tms. Siis tosi mukavia pääosin.
Minulla on useampi 50-70-vuotias kaverikin.
Olen nyt 27v - Anonyymi

Olen nyt 27vKiva kommentti. Olen 64 v ja tykkään myös nuorista. En kadehdi oon saanu kokea nuoruuden itsekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Silti pitää käyttäytyä nuorempia naisia kohtaan asiallisesti vaikka miten menisi ja tulisi. Nuorempana naisena näen yli 45-vuotiaat naiset pelottavina räyhääjinä. Se on ihmeellinen ilmiö yöelämässä, harrasteissa, työelämässä, missä tahaan. Hyökkäillään kohti. Ollaanko siinä jo niin ”naiseuden huipussaan”, että kaikki käytös oikeutetaan?”
Minulla taas ei ole yhtään tuollaista kokemusta vanhemmista naisista, vaan päinvastoin ovat olleet minulle aina paljon mukavampia ja ihanampia kuin omanikäiset naiset (jotka käyttäytyvät neutraalisti, eli eivät huonosti hekään).
Vanhemmat naiset auttaa aina, se on minun kokemus. Ja kehuvat kauniiksi, ihastelevat avoimesti vaikkapa kenkiäni tms. Siis tosi mukavia pääosin.
Minulla on useampi 50-70-vuotias kaverikin.
Olen nyt 27vMä taas 17 ja rumenen jo kovaa vauhtia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti pitää käyttäytyä nuorempia naisia kohtaan asiallisesti vaikka miten menisi ja tulisi. Nuorempana naisena näen yli 45-vuotiaat naiset pelottavina räyhääjinä. Se on ihmeellinen ilmiö yöelämässä, harrasteissa, työelämässä, missä tahaan. Hyökkäillään kohti. Ollaanko siinä jo niin ”naiseuden huipussaan”, että kaikki käytös oikeutetaan?
Kyllä mä ymmärrän ne kommentoinnit.
Lihavat kehopositiiviset pukeutuvat bikineihin mitkä puolta pienemällekin ihmiselle olis liian pienet...
Nyky nuoret naiset nyt vaan on valitettavan lihavia ei tietenkään kaikki pää Osin nämä valittajat jotka ei tajuaa ,että kukaan ei haluaa nähdä julkisilla paikalla heidän laardejaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mä ymmärrän ne kommentoinnit.
Lihavat kehopositiiviset pukeutuvat bikineihin mitkä puolta pienemällekin ihmiselle olis liian pienet...
Nyky nuoret naiset nyt vaan on valitettavan lihavia ei tietenkään kaikki pää Osin nämä valittajat jotka ei tajuaa ,että kukaan ei haluaa nähdä julkisilla paikalla heidän laardejaan.Totta. Läski on läski kehopositiivisuudesta huolimatta. Ei silti saisi ketään loukata. Ja ainiin. Olen kohta Keski-ikäinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja minun puolesta voivat pukea mitä haluavat, ei kiinnosta sillä lopputulos kaikilla sama ryppysiä ja rumia ollaan kaikki arkun pohjalla
Tuhkaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti pitää käyttäytyä nuorempia naisia kohtaan asiallisesti vaikka miten menisi ja tulisi. Nuorempana naisena näen yli 45-vuotiaat naiset pelottavina räyhääjinä. Se on ihmeellinen ilmiö yöelämässä, harrasteissa, työelämässä, missä tahaan. Hyökkäillään kohti. Ollaanko siinä jo niin ”naiseuden huipussaan”, että kaikki käytös oikeutetaan?
No ei kaikki ole.
Pahat päivänsä on toki kaikilla.
Olen 45 ja pidän kaikkia alle 30 vuotiaita lapsina, en oikein erota sen ikäisiä toisistaa iän puolesta ilman rillejä varsinkaan😅
Kulje rauhassa, tyttö-hyvä.
Tosi on, että keski-ikäisenä voi olla tosi mukavaa, jos on oikea asenne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti pitää käyttäytyä nuorempia naisia kohtaan asiallisesti vaikka miten menisi ja tulisi. Nuorempana naisena näen yli 45-vuotiaat naiset pelottavina räyhääjinä. Se on ihmeellinen ilmiö yöelämässä, harrasteissa, työelämässä, missä tahaan. Hyökkäillään kohti. Ollaanko siinä jo niin ”naiseuden huipussaan”, että kaikki käytös oikeutetaan?
Itse en ole huomannut, että yli 45-vuotiaat räyhäisi. Kovin on kilttejä olleet.
Oletko miettinyt, että provosoitko jotenkin?
Teetkö työpaikalla hyvin ja oikein työsi, vai joutuuko joku korjaamaan? Tai pyllisteletkö rannalla näiden naisten tai heidän miestensä suuntaan?
Kyllä ihmiset kaikenlaisesta voi suuttua. Vaikka et lakia rikkoisi, niin voit miettiä myös omaa käytöstäsi.
Vai oletko sitten vain törmännyt tavallista epäkohteliaampiin ihmisiin? Voihan se olla.
- Anonyymi
Näin on. Miesten kanssa ei saa nuorempi puhua tai mitään. Vanhemmat naiset hyökkäävät kimppuun ja solvaaminen alkaa. Vaiettu aihe.
- Anonyymi
Mitä se muille kuuluu muiden oleminen!!
- Anonyymi
Höpö höpö miehet ei tajua, että tekevät itsensä naurunalaiseksi kun menevät höpisemään ja flirttailemaan joukkoon mihin ei enään kuulu eikä siinä auta ne 5 karvaa poninhännällä

Katkeran kurpan rutinaa. Mies on käytännössä iätön ja nuoret naiset tykkäävät vanhempien miesten seurasta.

:)
no ei nyt iätön sentään. Haluaisin nähdä sen, kun menet 5-kymppisenä höpisemään parikymppisten kanssa. Isossa porukassa ehkä 1 tykkää vanhemmasta, muut naureskelee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katkeran kurpan rutinaa. Mies on käytännössä iätön ja nuoret naiset tykkäävät vanhempien miesten seurasta.
En kyllä mä ainakaan tykkää..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katkeran kurpan rutinaa. Mies on käytännössä iätön ja nuoret naiset tykkäävät vanhempien miesten seurasta.
Suurin osa nuorista naisista ei pidä vanhemmista miehistä! He pitävät näitä nuorille naisille flirttailevia vanhuksia naurettavina.Erikseen on ongenonkijat! Ja kun ympärilleen katsoo suomivässysköitä niin eipä kiinnosta! Suurin osa on kaljamahaisia,hieltä haisevia ja huonon suuhygienian omaavia jotka pitävät kuukausia sitten pestyjä vaatteita päällä, hyi olkoon ! Lisäksi käytöstavat ovat alta arvostelun!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katkeran kurpan rutinaa. Mies on käytännössä iätön ja nuoret naiset tykkäävät vanhempien miesten seurasta.
😂😂😂 iätön mies😅😅 Senkun näkisi😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katkeran kurpan rutinaa. Mies on käytännössä iätön ja nuoret naiset tykkäävät vanhempien miesten seurasta.
En ois nii varma ;)
- Anonyymi
Onkohan nyt lähdetty muutaman keski-ikäisen käytöksen pohjalta lähdetty liikaa yleistämään? Keski-ikäisillä on usein omat tuttäret tuossa iässä ja kulkee ne narubikinit päällä, eikä häiritse . Ehkä tuo yleistys tuossa jutussa pitäis rajata nimenomaan lapsettomiin sinkku-keski-ikäisiin naisiin
- Anonyymi
Äläpä yleistä. T. Lapseton Keski-ikäinen
- Anonyymi
Paljon myrkyllisiä äiti-tytär suhteita.
Äiti huooritteli tytärtään- teini päätyi sairaalaan.
Käräjäoikeus katsoi äidin syyllistyneen pahoinpitelyyn.
Iltalehti,fi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpä yleistä. T. Lapseton Keski-ikäinen
Vanhat piiat erikseen. Normaalilla keski-ikäisellä 40v naisella on parikymppisiä tyttäriä.
Totta on, että narubikineihin pukeutuva nainen on huora ja kyllä häiritsee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat piiat erikseen. Normaalilla keski-ikäisellä 40v naisella on parikymppisiä tyttäriä.
Totta on, että narubikineihin pukeutuva nainen on huora ja kyllä häiritsee.Aika harvalla 2 kymppisellä on lapsia. 4 kymppisetkin enemmän synnyttää. Millä vuosisadalla elät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika harvalla 2 kymppisellä on lapsia. 4 kymppisetkin enemmän synnyttää. Millä vuosisadalla elät?
Ensisynnyttäjien keski-ikä on 28v tai jopa jo korkeampi. Toki vaikka pohjanmaan uskonnollisella taustalla tulevalla 20v äiti on yleisempi kuin vaikka pääkaupunkiseudulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat piiat erikseen. Normaalilla keski-ikäisellä 40v naisella on parikymppisiä tyttäriä.
Totta on, että narubikineihin pukeutuva nainen on huora ja kyllä häiritsee.No ei kyllä ole kun minäkin olen 43 v ja 4 v tytön äiti ja toistakin vielä mietin :D
- Anonyymi
Kyllä muuten häiritsee, älä yleistä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat piiat erikseen. Normaalilla keski-ikäisellä 40v naisella on parikymppisiä tyttäriä.
Totta on, että narubikineihin pukeutuva nainen on huora ja kyllä häiritsee.Katkeran suomivässykän tai kurpan kommentti! Elä mene uimahalliin tai rannalle jos toisten pukeutuminen häiritsee!
Anonyymi kirjoitti:
Aika harvalla 2 kymppisellä on lapsia. 4 kymppisetkin enemmän synnyttää. Millä vuosisadalla elät?
Tosi monella on. Ensisynnyttäjien ikä on noussut, mutta yhä useimmiten kaksikymppisinä synnytetään eka muksu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat piiat erikseen. Normaalilla keski-ikäisellä 40v naisella on parikymppisiä tyttäriä.
Totta on, että narubikineihin pukeutuva nainen on huora ja kyllä häiritsee.Oot varmaan eläny jossain 1800 luvulla. Ei nykyään kukaan 20v tee lapsia. Ja katoppa se huoran määritelmä vielä uudelleen...
- Anonyymi
On varmasti yleistämistä puhua keski-ikäisistä naisista yhtenä ongelmaryhmänä, koska pääosin ihmiset kyllä osaavat käyttäytyä.
Muistan tosin itse kesätyössä Mäkkärin kassalla, että ruuhkavuosia elävät naiset olivat selkeästi niitä ikävimpiä asiakkaita. Heillä oli usein lapset mukana, ja stressikertoimet huipussaan. Se sitten valitettavasti purkautui minuun. Olin toki aina ystävällinen heillekin, mutta eihän se reilua ole. Pitäisi aina muistaa, että oma ikävä olo ei ole muiden ongelma. - Anonyymi
Näin keski-ikää lähestyessä huomannut kyllä ne on nuoret neidot ja poijjat jotka tuolla muille naureskelevat ja arvostelevat pukeutumista ja ulkonäköä hyvinkin kärkkäästi. Ei tämän ikäisenä itseäni jaksa kiinnostaa muiden pukeutuminen tai ulkonäkö. Tietysti poikkeus vahvistaa säännön.
- Anonyymi
Huono käytös ei katso ikää eikä sukupuolta. Se on vain perseilyä, oli syyt mitä tahansa.
Itse keski-ikäisenä naisena pidän nuorista naisista. He ovat pääasiassa fiksuja, kohteliaita, tarmokkaita ja innostuneita. Elämä edessä. :-)
Nuorille sanoisin, että kenenkään perseilyä ei tarvitse sietää. Ei keski-ikäisten akkojen eikä ukkojen. Nuori ikä ei oikeuta kohtelemaan kuin roskaa! - Anonyymi
Sanoisin kyllä että suurin ongelmaryhmä on keski-ikäiset miehet, siis mitä käytökseen tulee.
- Anonyymi
No tässä pari asiakaspalvelun ammattilaista kertoo, toisin. Olen lukenut saman myös sen helsinkiläisen portsarin kertomana. En vain löytänyt Googlella kyseistä artikkelia.
- Anonyymi
Suurin ongelmaryhmä on arabimaista/somaliasta tulleet mamu miehet ja pojat
Mutta just tämä ryhmä on se, joista keski ikäiset ja nuoremmatkin suomi neidot haluaa itselleen partnerin.
Kiukku puretaan sitten suomalaisiin keski ikäisiin, ja nuorempiinkin miehiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin ongelmaryhmä on arabimaista/somaliasta tulleet mamu miehet ja pojat
Mutta just tämä ryhmä on se, joista keski ikäiset ja nuoremmatkin suomi neidot haluaa itselleen partnerin.
Kiukku puretaan sitten suomalaisiin keski ikäisiin, ja nuorempiinkin miehiin.Nuo tummaveriköt tunkevat rappukäytävässäkin liian lähelle. Pyykkihuoneeseen ei uskalla viedä enää yksin pyykkiä. Ovat oppineet vissiin "liian hyvälle" ja eivät usko vaikka ei tee mitään aloitetta! Suomi mies sentään tajuaa jättää rauhaan,jos ei kiinnosta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin ongelmaryhmä on arabimaista/somaliasta tulleet mamu miehet ja pojat
Mutta just tämä ryhmä on se, joista keski ikäiset ja nuoremmatkin suomi neidot haluaa itselleen partnerin.
Kiukku puretaan sitten suomalaisiin keski ikäisiin, ja nuorempiinkin miehiin.Hyi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo tummaveriköt tunkevat rappukäytävässäkin liian lähelle. Pyykkihuoneeseen ei uskalla viedä enää yksin pyykkiä. Ovat oppineet vissiin "liian hyvälle" ja eivät usko vaikka ei tee mitään aloitetta! Suomi mies sentään tajuaa jättää rauhaan,jos ei kiinnosta!
Pelottavaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelottavaa
Kun harkitsee muuttoa, kannattaa katsoa rapun nimitauluun, minkälaista porukkaa talossa asuun. Nuo muslimit ei jätä rauhaan, jos ne näkee naapurustossa asuvan sinkkunaisen.
- Anonyymi
Miehet ne vasta hirvityksiä on niine seksi leluineen kun kunto on romahtanut ennen aikojaan ja itsetunto nollilla on siinä naisella olemista .Eipä kannata naisia morkata.😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tässä pari asiakaspalvelun ammattilaista kertoo, toisin. Olen lukenut saman myös sen helsinkiläisen portsarin kertomana. En vain löytänyt Googlella kyseistä artikkelia.
Joskus muistan lukeneeni portsarin haastattelun jossa sanoi harvemmin viihteellä käyvien keski-ikäisten olevien olevan käytökseltään haastavimpia. Sukupuolta ei siinä eritelty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun harkitsee muuttoa, kannattaa katsoa rapun nimitauluun, minkälaista porukkaa talossa asuun. Nuo muslimit ei jätä rauhaan, jos ne näkee naapurustossa asuvan sinkkunaisen.
Onko siellä Juvalla edes kerrostaloja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin ongelmaryhmä on arabimaista/somaliasta tulleet mamu miehet ja pojat
Mutta just tämä ryhmä on se, joista keski ikäiset ja nuoremmatkin suomi neidot haluaa itselleen partnerin.
Kiukku puretaan sitten suomalaisiin keski ikäisiin, ja nuorempiinkin miehiin.Hyi ja ihan kamalaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehet ne vasta hirvityksiä on niine seksi leluineen kun kunto on romahtanut ennen aikojaan ja itsetunto nollilla on siinä naisella olemista .Eipä kannata naisia morkata.😊
Selvennätkö vähän ei avaudu minulle mitä ajat takaa 55vuotias mies ja jokapäivä peittoheiluu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun harkitsee muuttoa, kannattaa katsoa rapun nimitauluun, minkälaista porukkaa talossa asuun. Nuo muslimit ei jätä rauhaan, jos ne näkee naapurustossa asuvan sinkkunaisen.
Eihän se tarkoita sinkkuutta,jos asuu yksinsiinä. Minullakin miesystävä asuu tupssa parin kilometrin päässä,näemme yleensä muutaman kerran viikossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tässä pari asiakaspalvelun ammattilaista kertoo, toisin. Olen lukenut saman myös sen helsinkiläisen portsarin kertomana. En vain löytänyt Googlella kyseistä artikkelia.
No portsareiden lässytyksiä on turha kuunnella. Ei tietenkään niille ala miehet aukomaan, koska silloin niitä saa laillisesti vetää lättyyn. Naisia sen sijaan ei moraalisesti saa ja ne tietää sen, joten niiden on helppo soittaa suutaan pokelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin ongelmaryhmä on arabimaista/somaliasta tulleet mamu miehet ja pojat
Mutta just tämä ryhmä on se, joista keski ikäiset ja nuoremmatkin suomi neidot haluaa itselleen partnerin.
Kiukku puretaan sitten suomalaisiin keski ikäisiin, ja nuorempiinkin miehiin.Halutkoon ihan vapaasti. On se nähty minkälaisia naisia afrikkalaiset etsii; lievästi ylipainoisia blondeja - siitä vaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelottavaa
Potkase munille niin kyllä uskovat! Pidän myös näitä moccamunia tunkeilevina ja ällöttävinä! Kyllä suomalainen mies on paras!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tässä pari asiakaspalvelun ammattilaista kertoo, toisin. Olen lukenut saman myös sen helsinkiläisen portsarin kertomana. En vain löytänyt Googlella kyseistä artikkelia.
Varmaan riippuu tilanteesta. Alkoholi tekee naisistakin ikäisiä, jos siihen vielä lisää stressin ja väsymyksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siellä Juvalla edes kerrostaloja?
Nyt taisi osua sinuun, onko käynyt niin, että sukunimesi on joku Mehmed, tai Hagert ;D
- Anonyymi
No ei tulisi mieleenkään horotella bikinityttöjä tai nuoria naisia, vaikka keski-ikäinen nainen olenkin.
Joissain kulttuureissa jo pelkän naaman näyttäminen saa aikaan ruoskimista ja kivittämistä.- Anonyymi
Sama juttu. Olen keski-ikäinen kaunisvartaloinen nainen ja käytän bikineitä ja usein niissä peppua esittelevä alaosa. Kukaan ei ole koskaan kommentoinut ilkeästi enkä tietenkään itsekään muita arvostele. En ymmärrä miksi kaikki eivät saisi laittaa päälleen mitä huvittaa. Sitäpaitsi toiset priorisoivat ja nautiskelevat seksillä, toiset pullalla ja se on ihan ok. Mitä sitä kukaan toisiaan arvostelemaan.
- Anonyymi
Kai tiesit sen, että vasta 50 vuotias nainen luokitellaan nykyajan elinennusteiden perusteella keski-ikäiseksi? Ei 30v naiset. 🤦♀️ Sen ikäiset kulkee vielä monet itsekkin narubikineissä kun ovat sen verran hyvässä kunnossa vielä. Onko tämä taas tätä että yritetään dissata ne 20 ikävuoden paremmalla puolen olevia naisia ja palvotaan nuoruutta asettamalla vastakkain nämä kaksi ikäryhmää jotka on toisaalta niin lähekkäin toisiaan ja toisaalta niin kaukana.
- Anonyymi
Mikä elinaikaennuste kertoo, että naiset elävät satavuotiaiksi?
- Anonyymi
Nykyajan keskiikäiset on hyvin hoidettuja ei kulje verkkareissa puhun siis 50 naisista tietysti osa ihan hoitamattomia mutta sama nuorissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyajan keskiikäiset on hyvin hoidettuja ei kulje verkkareissa puhun siis 50 naisista tietysti osa ihan hoitamattomia mutta sama nuorissa.
Lihavia ovat suurin osa, lisäksi kärttyisiä, kun naisille niin tärkeä naama alkaa peruuttamattomasti virttyä.
- Anonyymi
Älä valehtele itsellesi. 50v nainen on jo mummoiässä ja sellaisen tytär alkaa olemaan liian vanha kulkemaan narubikineissä.
Mikään ei ole nolompaa kuin 30 täti narubikineissä. 30v nainen on keski-iän kynnyksellä. Katso vaikka Maria Ohisaloa tai Annika Saarikkoa, ikääntyneitä tätejä, joilla nuoruus on taakse jäänyttä elämää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele itsellesi. 50v nainen on jo mummoiässä ja sellaisen tytär alkaa olemaan liian vanha kulkemaan narubikineissä.
Mikään ei ole nolompaa kuin 30 täti narubikineissä. 30v nainen on keski-iän kynnyksellä. Katso vaikka Maria Ohisaloa tai Annika Saarikkoa, ikääntyneitä tätejä, joilla nuoruus on taakse jäänyttä elämää.Vaimo 50 vuotias ja tyttäret 17 ja 23 ja kaikilla narubikinit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä elinaikaennuste kertoo, että naiset elävät satavuotiaiksi?
Googleta, jos sivistyksen tasosi on tuota luokkaa että et sen vertaa tiedä elinajanennusteista.
Google on huonon yleistiedon omaavan ihmisen paras ystävä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyajan keskiikäiset on hyvin hoidettuja ei kulje verkkareissa puhun siis 50 naisista tietysti osa ihan hoitamattomia mutta sama nuorissa.
Ei pidä paikkaansa. Ylipainoisia itsensä hyväksyviä, terveyskengissä kuljetaan, tukka kynitty lyhyeksi, värjätty sentään. Meikkiä vähän tai ei ollenkaan ja tuulipuku vedetään päälle työpäivän jälkeen. Stadissa vähän paremmin, landella aika paljon huonommin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Ylipainoisia itsensä hyväksyviä, terveyskengissä kuljetaan, tukka kynitty lyhyeksi, värjätty sentään. Meikkiä vähän tai ei ollenkaan ja tuulipuku vedetään päälle työpäivän jälkeen. Stadissa vähän paremmin, landella aika paljon huonommin.
Ja entäs sitten?Pitäskö kaikkien hölmöjen mielipiteistä ja pukeutumisohjeista sitten välittää?Ei kyllä kiinnosta. Elämä on ihanaa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja entäs sitten?Pitäskö kaikkien hölmöjen mielipiteistä ja pukeutumisohjeista sitten välittää?Ei kyllä kiinnosta. Elämä on ihanaa..
Oon vasta 43,pukeudun arkenakin tuulipukuun. Viikonloput vielä collareissa. Heh. Enkä juuri meikkaa. Eipä ole kukaan tullut sanomaan enkä yleensä tuijota ketään itsekkään.
- Anonyymi
"Voimauttavat" pyllybikinit on kyllä naurettavaa. Mitä ihmeen voimaannuttamista pyllyn näyttämisessä on? Yleissivistyksen kannalta olisi ehkä syytä kehittää sitä henkistä puolta voimaannuttamisen kannalta, ettei sitten keski-ikäisenä huutele nuorille pyllynnäyttäjille.
- Anonyymi
Niinkuin joku kerran sanoi, että vanhat ja rumat ovat vain kateellisia näille henkilöille, koska heillä itsellään on niin ruma perse, että sitä ei voi esitellä uimarannalla kaikille. Miksi ei muka voisi esitellä? Eikö sitten kaikilla ole oikeus esitellä hanuriaan, oli se sitten minkälainen tahansa. Miksi se on vain hyväperseisille sallittu ?

Seksikkyys on ihanaa!
- Anonyymi
Nykyään on hienoa kun on jätti perä en kyllä ymmärrä miksi sehän on kamala no makunsa kullakin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkuin joku kerran sanoi, että vanhat ja rumat ovat vain kateellisia näille henkilöille, koska heillä itsellään on niin ruma perse, että sitä ei voi esitellä uimarannalla kaikille. Miksi ei muka voisi esitellä? Eikö sitten kaikilla ole oikeus esitellä hanuriaan, oli se sitten minkälainen tahansa. Miksi se on vain hyväperseisille sallittu ?
Oma pylly kestäisi kyllä pyllybikinit, on ihan timmi peppu, vaikka ikää on. Itse asiassa kuntoni on kovempi kuin monella pari-kolmekymppisellä. Ei vaan tulisi mieleenkään huudella kenellekään mistään bikineistä, kuten jo jossain edell. kirjoitin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkuin joku kerran sanoi, että vanhat ja rumat ovat vain kateellisia näille henkilöille, koska heillä itsellään on niin ruma perse, että sitä ei voi esitellä uimarannalla kaikille. Miksi ei muka voisi esitellä? Eikö sitten kaikilla ole oikeus esitellä hanuriaan, oli se sitten minkälainen tahansa. Miksi se on vain hyväperseisille sallittu ?
Saahan sitä ihan jokainen esitellä, jos haluaa. Jos on rumempi värkki, niin sitä ei kyllä halua kukaan nähdä, ei miehet, naiset, nuoret eikä vanhat.
Onneksi katsominenkin on vapaaehtoista, alun tahattoman huomaamisen ja järkytyksen jälkeen.
Voimaannuttavaa narubikineissä on se, kun tietää omaavansa hyvän perseen ja tuntee sen kun miehet kuolaa perään ja naiset kadehtii perään. Ketäpä ei pieni imartelu piristäisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saahan sitä ihan jokainen esitellä, jos haluaa. Jos on rumempi värkki, niin sitä ei kyllä halua kukaan nähdä, ei miehet, naiset, nuoret eikä vanhat.
Onneksi katsominenkin on vapaaehtoista, alun tahattoman huomaamisen ja järkytyksen jälkeen.
Voimaannuttavaa narubikineissä on se, kun tietää omaavansa hyvän perseen ja tuntee sen kun miehet kuolaa perään ja naiset kadehtii perään. Ketäpä ei pieni imartelu piristäisi.'Voimaannuttavaa, kun miehet kuolaa perään'
Just joo. Ammennat vaan fiksuutesi, elämäsi ja itsetuntosi tuosta. Mutta kukin tyylillään. Anonyymi kirjoitti:
Saahan sitä ihan jokainen esitellä, jos haluaa. Jos on rumempi värkki, niin sitä ei kyllä halua kukaan nähdä, ei miehet, naiset, nuoret eikä vanhat.
Onneksi katsominenkin on vapaaehtoista, alun tahattoman huomaamisen ja järkytyksen jälkeen.
Voimaannuttavaa narubikineissä on se, kun tietää omaavansa hyvän perseen ja tuntee sen kun miehet kuolaa perään ja naiset kadehtii perään. Ketäpä ei pieni imartelu piristäisi.Ei ne miehetkään kuolaa. Haluavat nauttia lastensa ja vaimonsa kanssa uimisesta ja rantaleikeistä. Eikä naiset jaksa olla kateellisia, kun itsekin nauttivat kesästä. Kyllä se voimaantuminen on jokin sama kuin itsensäpaljastelijoilla yleensäkin.
- Anonyymi
Sama pätee keski-ikäisiin miehiin, aina valitetaan nykynuorista.
- Anonyymi
Eivät valita vaan pitävät naista hyvänä :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät valita vaan pitävät naista hyvänä :)
Keski-ikäisten duunariporukoissa olen huomannut muiden käyttävän tuhottomasti aikaa naisista ja meitä nuoremmista miehistä valittamiseen. Yleensä siihen valitukseen yritetään väkisin tunkea vihervassareita ja sitä kuinka kaljaan menee liikaa rahaa. Sekin naisten ja vassareiden vika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät valita vaan pitävät naista hyvänä :)
Hyi ihan inhottaa ne kuselle haisevat ukkelit ja niitten hyvänä pitämiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keski-ikäisten duunariporukoissa olen huomannut muiden käyttävän tuhottomasti aikaa naisista ja meitä nuoremmista miehistä valittamiseen. Yleensä siihen valitukseen yritetään väkisin tunkea vihervassareita ja sitä kuinka kaljaan menee liikaa rahaa. Sekin naisten ja vassareiden vika.
Ja sitt sä heräsit ultrafeministisistä päiväunistasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keski-ikäisten duunariporukoissa olen huomannut muiden käyttävän tuhottomasti aikaa naisista ja meitä nuoremmista miehistä valittamiseen. Yleensä siihen valitukseen yritetään väkisin tunkea vihervassareita ja sitä kuinka kaljaan menee liikaa rahaa. Sekin naisten ja vassareiden vika.
Näin on! Persu urpot ovat oman elämänsä uhreja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on! Persu urpot ovat oman elämänsä uhreja.
Perussuomalaiset ovat noloa sakkia Eduskunnassa.
Onneksi Sosialidemokraatit ovat pitäneet pintansa
jo 131 vuoden ajan, perustamiskokouksesta 17.-20.7.
1899 lähtien. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset ovat noloa sakkia Eduskunnassa.
Onneksi Sosialidemokraatit ovat pitäneet pintansa
jo 131 vuoden ajan, perustamiskokouksesta 17.-20.7.
1899 lähtien.korjaus, siis 121 vuoden ajan
perustamiskokouksesta
17.-20.7. 1899 lähtien. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät valita vaan pitävät naista hyvänä :)
Tauno Palo (s. 1908 - k. 1982) oli 2 kertaa
naimisissa, mutta silti hän kantoi valtakunnan
gentlemannin titteliä Suomessa.
Ei ollut yhtään huono näyttelijä, sopi hyvin
romanttisiin hurmurin rooleihinsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tauno Palo (s. 1908 - k. 1982) oli 2 kertaa
naimisissa, mutta silti hän kantoi valtakunnan
gentlemannin titteliä Suomessa.
Ei ollut yhtään huono näyttelijä, sopi hyvin
romanttisiin hurmurin rooleihinsa.Gary Grant oli 5 kertaa naimisissa ja oli perfect gentleman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gary Grant oli 5 kertaa naimisissa ja oli perfect gentleman.
Tykkäs myös miehistä. Ei koskaan ymmärtänyt naisia. Dokumentti kertoi
- Anonyymi
Me keski-ikäiset valitetaan vain nuorista miehistä, ei naisista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keski-ikäisten duunariporukoissa olen huomannut muiden käyttävän tuhottomasti aikaa naisista ja meitä nuoremmista miehistä valittamiseen. Yleensä siihen valitukseen yritetään väkisin tunkea vihervassareita ja sitä kuinka kaljaan menee liikaa rahaa. Sekin naisten ja vassareiden vika.
Aika paskasakkiduunariporukoissa joudut lusimaan! Valitus politiikka kalja, siinäpä aiheet. Itse en menisi lähellekään tommosta porukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gary Grant oli 5 kertaa naimisissa ja oli perfect gentleman.
Tony halme oli vain kerran naimisissa ja siis vähemmän gentleman?
- Anonyymi
Kuitenkin fantasioivat teineistä. Varatutkin miehet;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset ovat noloa sakkia Eduskunnassa.
Onneksi Sosialidemokraatit ovat pitäneet pintansa
jo 131 vuoden ajan, perustamiskokouksesta 17.-20.7.
1899 lähtien.Kaikkein ärsyttävintä on, kun ihan joka keskusteluun pitää tiettyjen junttien tunkea politiikkaa, vaikka eivät siitä mitään ymmärrä, töykeitä termejä ja nimittelyä!! Selitä mitä tarkoittaa "vihervassari, punikki, persu"
Höpö höpö 🤤
- Anonyymi
En halua koskaan olla keski-ikäinen naakka! Hyppään suoraan mummeliuteen :))
- Anonyymi
Ei keski-ikäisenä sentään tarvitse muumioitua,
voi sitä olla 40-60 vuotiaana seksikäs ja haluttava
kun ei anna kroppansa lössähtää. Terveellinen
ruokavalio ja säännöllinen liikunta saavat ihmeitä
aikaan. Rasvan ja sokerin kanssa päivittäin elävät
ovatkin sitten sairaalloisen lihavia, hengästyneitä
ja yliväsyneitä. - Anonyymi

ja yliväsyneitä.Miksiköhän joittenkin mielestä on niin tärkeää olla koko ikänsä "seksikäs ja haluttava "?Vaikuttaa rasittavalta elämältä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksiköhän joittenkin mielestä on niin tärkeää olla koko ikänsä "seksikäs ja haluttava "?Vaikuttaa rasittavalta elämältä..
Minulle riittää,että oma mies haluaa. Muiden ei tarvitse.
- Anonyymi
Onkohan liioiteltua nuoremmilta. Miksi ihmeessä käyttäytyisimme sen kummemmin kuin muutkaan ihmiset. En itse ainakaan ehdi luoda ajatustakaan nuoriin naisiin, on sen verran puuhaa omassa elämässä. Ihan saavat liikkua, bikineissään, muissa vaatteissa tai ilman, ei kiinnosta yhtään.
- Anonyymi
Samaa mieltä!
- Anonyymi
Ihan mukavia reippaita nuoria naisia on työkavereina ja tavallisen asiallisia kahviloissa jne. asiakaspalvelussa. Ei tule muutoin törmättyä.
Eri ikäluokissa, sukupuoleen katsomatta olen törmännyt oman huonon käytöksensä oikeuttaviin henkilöihin. Eniten korvat kuumottaa, kun puhutaan omasta kumppanista ikävästi ja sekään ei ole sukupuolittunut tai iästä riippuvainen.
Ulkonäköä mietitään useinkin ihan liikaa.
Kun työssäkäyvänä liikkuu ja syö suositusten mukaisesti ja pitää työ sekä vapaa-aikaansa merkityksellisenä niin tasapainoiset ihmissuhteet huomioiden arki ja elämä on oikein mukavaa. Ei tämä keski-ikäistyminen ole yhtään hupsumpaa ;)
- Anonyymi
Niinkun niillä on vain tarkoitus yrittää iskeä miehiä. Siellä rannalla on kumminkin varattujakin ihmisiä, niin ei ole kivan tuntuista, kun joku tulee puolialastomana heilumaan oman kumppanin nenän eteen. Kaikkien rajoja pitää kunnioittaa. Tietysti sinkut voivat tuijotella niitä niin paljon, kuin tahtovat, koska sehän on vain silloin yksin heidän asiansa. Parisuhteessa on kaksi osapuolta.
- Anonyymi
Monen sinkun kannattaa ensin katsoa kotona peiliin miltä näyttää.
On se hyvä kun on itseluottamusta, mutta se pitää olla korvien välissä.
Mun vaimon ei ole koskaa tarvinnut pukeutua puolialastomaksia julkisilla paikoilla,
onneksi ei ole sillätavalla pää sekaisin. - Anonyymi
Mikä siinä puolialastomuudessa on niin kauheaa. Tuossa esimerkin tapauksessa siis pyllyposket näkyivät. Ei sen pitäisi aiheuttaa painajaisia lapsillekaan.
- Anonyymi
Kommentti kuvastaa kirjoittajansa heikkoa itsetuntoa.
Ikinä en voisi olla kumppanisi, koska asenteesi on sellainen, että kumppania pitää vahtia jne.. alistaminen. - Anonyymi
Kuule se ei ole naisen vika jos ukkosi tiiraa muita se vasn on niin ja panosta itseesi niin ei tarvi valittaa ja syytä ukkoas älä naisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monen sinkun kannattaa ensin katsoa kotona peiliin miltä näyttää.
On se hyvä kun on itseluottamusta, mutta se pitää olla korvien välissä.
Mun vaimon ei ole koskaa tarvinnut pukeutua puolialastomaksia julkisilla paikoilla,
onneksi ei ole sillätavalla pää sekaisin.Niin se on, Uuno Turhapurot ja Adolf Hitlerit
ja Irwin Goodmanit eivät pärjää parisuhde-
markkinoilla. Sori vaan! - Anonyymi
Parisuhteessa elävät ovat sangen
konservatiivisia kuin Paavit konsanaan
Keskiajan Euroopassa. - Anonyymi
Ymmärrän sua. On naisia, jotka saa kicksit siitä että flirttaa (ja muutakin) varatulle miehelle, joka on liikkeellä oman naisensa kanssa. Niillä se huono itsetunto on ja ilkeys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monen sinkun kannattaa ensin katsoa kotona peiliin miltä näyttää.
On se hyvä kun on itseluottamusta, mutta se pitää olla korvien välissä.
Mun vaimon ei ole koskaa tarvinnut pukeutua puolialastomaksia julkisilla paikoilla,
onneksi ei ole sillätavalla pää sekaisin.What😂😂😂😂🙈🙈🙈🙈
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule se ei ole naisen vika jos ukkosi tiiraa muita se vasn on niin ja panosta itseesi niin ei tarvi valittaa ja syytä ukkoas älä naisia
Aina ne katsooo,ukkomiehet. Salaa tai vaimon läsnäollessa. Pettävät tilaisuuden tullen. Hyväksy tai eroa??
- Anonyymi
Saitko siis keski-ikäiseltä naiselta pakit? Oliko se sinun viimeinen säälittävä yrityksesi menettää poikuutesi.
- Anonyymi
Ahaa, keski-ikäinen nainen yrittää minuunkin häpäisemistaktiikkaa, ja teki villin arvauksen, että olisin mies.
yleensä tuollainen haukkuminen ja häpäisy-yritykset tulevat pintaan, kun ei ole argumentteja vastata asiallisesti.
t: ap - Anonyymi
älä sitten valita keski-ikäinen sankaritar, jos yksi sukupolvi on runkkareita täys,se on ihan sinun ja vastaavien sankarittarien ansiota,olkaa ylpeitä....
- Anonyymi
Joskus nämä nuoret naiset ovat myös keski-ikäisiä ? Nuoruus ei ole ikuista kellään.
- Anonyymi
Vaatteet kaunistavat ihmisen ja paljastavat tyylitajun !
- Anonyymi
Niin mutta mitä tapahtuu siinä välillä, joka katkeroittaa. Onko kyse parisuhteesta, ruuhkavuosista, vai pettymyksistä työelämässä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaatteet kaunistavat ihmisen ja paljastavat tyylitajun !
Niin eikös se sanontakin kuulu että rumat ne vaatteilla koreilee?
- Anonyymi
Ei mitään"joskus" kuten he itse naiivissa pikku päässään luulevat, vaan silmänräpäyksen päästä.
- Anonyymi
Aivan, 1990-2009 syntyneet ovat keski-ikäisiä
vuosina 2030-2069. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mutta mitä tapahtuu siinä välillä, joka katkeroittaa. Onko kyse parisuhteesta, ruuhkavuosista, vai pettymyksistä työelämässä?
Niin tai kadottavat identiteettinsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaatteet kaunistavat ihmisen ja paljastavat tyylitajun !
Revityt farkkuhousut nuorilla naisilla
eivät ole tosiaankaan tyylikkään näköiset,
enkä ymmärrä verryttelyhousuja ja
juoksutrikoita arkivaatteina. Kyllä Etelä-
Euroopan maissa osataan sentään vielä
tyylitaju. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaatteet kaunistavat ihmisen ja paljastavat tyylitajun !
Niinkö arvelet?😄😄
Anonyymi kirjoitti:
Revityt farkkuhousut nuorilla naisilla
eivät ole tosiaankaan tyylikkään näköiset,
enkä ymmärrä verryttelyhousuja ja
juoksutrikoita arkivaatteina. Kyllä Etelä-
Euroopan maissa osataan sentään vielä
tyylitaju.Ihan samoja vaatteita siellä puetaan vapaa-ajalla ja työhönkin jossain paikoissa. Italiassa ainakin oli ihan samat trikoot ja varkkushortsit kuin Suomessa
- Anonyymi
Me kaikki vanhenemme se pitää muistaa ,,,nuoruus ei ole ikuista. Vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa !
- Anonyymi
Sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta!
- Anonyymi
Totta silloin kun lakkaa saamasta niin katkeruus puskee esiin olipa yhteiskuntaluokka mikä hyvänsä. Jostain kumman syystä mummojen alushousut ne vasta kiihottaakin eikä edes maahanmuuttajat ole sen viisaampia yhtä törkyturpia on nekin vaan. Kun kerran olemme vanhoja itsekkin yli 60vuotta niin olisko tullut turpaan nuoremmilta kun on öykkäröitävä vanhuksille.

Entäpä, jos saanen miehenä sanoa
kuinka haasteellista onkaan kun en
ole aikuisikäni aikana saanut kertaakaan
pillua naisilta. Siis olen kokematon edelleen
vaikka ikää jo 36 vuotta.
Aloittaja tajuaa varmaan tilanteen kun aikuistuu. minä tajusin useita tilanteita viiskymppisenä, sitte lisää 70v ja vasta kun olen 88v tuntuu että alkaa kaiken tahuamaan.
- Anonyymi
Avaisitko salaisuuden minullekin, etkä panttaisi sitä itselläsi?
t ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avaisitko salaisuuden minullekin, etkä panttaisi sitä itselläsi?
t apSivusta oma havainto: elämätön elämä ( eikä aina omasta syystä) katkeroittaa ihmisen kuin ihmisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta oma havainto: elämätön elämä ( eikä aina omasta syystä) katkeroittaa ihmisen kuin ihmisen.
Ja toisaalta, jokaikinen nuori sukupolvi luulee keksivänsä pyörän ihka ekaa kertaa koko ihmiskunnan historiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta oma havainto: elämätön elämä ( eikä aina omasta syystä) katkeroittaa ihmisen kuin ihmisen.
Joka päivästä pitää nauttia. Päivä kerrallaan yyou know. Ei sitten kadu vanhana,että miksen elänyt ja juhlinut!!
- Anonyymi
keski-ikäiset naiset eivät kuitenkaan ole niin hirveitä kuin vanhat akat. Ne ne vast ajärkyttäviä ovatkin tässä maassa...
- Anonyymi
Itsekin parikymppisenä koin, että keski-ikäiset naiset kohtelivat nuorempia naisia huonosti. Silloin ajattelin, että keski-ikäiset on 35-49-vuotiaita ja sitä vanhemmat on vanhoja. Mitä enemmän itsellä tuli ikää, sitä enemmän ikärajat nousivat ylöspäin.
Nykyään 60-vuotiaana ajattelen, että keski-ikäisyys on enemmänkin elämänvaihe kuin numeroina määriteltävä ikä. Jos on opiskellut pitempään, niin usein nuoruus on kestänyt pitempään ja keski-ikäkin sijoittuu elämässä myöhäisempään vaiheeseen. Keski-iän aikana sosio-ekonomiset erot korostuvat, eroja alkaa näkyä selvemmin myös terveydessä, itsestä huolehtimisessa ja ihan ulkonäössäkin. Kuusikymppisissä ne näkyvät jo todella selvästi.
Yritetään kuitenkin muistaa kohdella hyvin nuoria. Nuorissa on tulevaisuus.- Anonyymi
Viisas vastaus
Absoluuttisesti ajatellen, keski-ikä voitanee määritellä elinajan odotteen mukaan. Naisilla se lienee neljän kympin molemmin puolin
Olen kanssasi osittain samaa mieltä, että koska keski-iällä on nykyään aika negatiivinen kaiku, niin sen määritelmä on osittain niin sanotusti määrittelijän päässä.
Minun mielessäni iän lisäksi se myös tarkoittaa jonkinlaista paikalleen jämähtämistä niin vaatetuksessa, kuin ajatuksissa. Se on myös lihomista, kaljuuntumista, lihasten surkastumista ja muuttunutta käytöstä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisas vastaus
Absoluuttisesti ajatellen, keski-ikä voitanee määritellä elinajan odotteen mukaan. Naisilla se lienee neljän kympin molemmin puolin
Olen kanssasi osittain samaa mieltä, että koska keski-iällä on nykyään aika negatiivinen kaiku, niin sen määritelmä on osittain niin sanotusti määrittelijän päässä.
Minun mielessäni iän lisäksi se myös tarkoittaa jonkinlaista paikalleen jämähtämistä niin vaatetuksessa, kuin ajatuksissa. Se on myös lihomista, kaljuuntumista, lihasten surkastumista ja muuttunutta käytöstä.Siinä tuli suomalaisesta miehestä analyysi
- Anonyymi
Ikuinen ongelma.
Jo kauan sitten kun ihminen asutettiin maapallolle, niin nainen ei löytänyt rakkautta täältä mistään.
Mies sen sijaan löyti luonnon ja naiset ja rakasti kaikkea mitä täällä on.
Naisilla on joku ongelma.
Ehkä nainen kaipaa "kotiin", sinne mistä hänet on tänne synnytetty.- Anonyymi
tai sitten vain yksinkertaisesti luonnosta vieraantunut
sekulaari ateistinen kapitalistinen kaupunkilaiselämä
ei vain sovi meille ihmisille laatuun.
- Anonyymi
Itse en ole ns. pyllyihmisiä, mutta en minä jaksa pehvoista hermostuakaan.
- Anonyymi
Vaihdevuodet tekee naisista äreitä. He ovat äreitä myös miehilleen, ei pelkästään nuoremmille naisille. Vanne kiristää päätä ja kauniimmat nuoret naiset saa miesten huomion. Sitten kasetti ei pysy enää kasassa ja äksyily alkaa.
- Anonyymi
Samoin käy miehelle
- Anonyymi
Höpönpöpön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin käy miehelle
Ei käy. Ei ole olemassa mitään miehen vaihdevuosia ja ikä lisää miehen karsimaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei käy. Ei ole olemassa mitään miehen vaihdevuosia ja ikä lisää miehen karsimaa.
Harvaan mieheen tuo kyllä pätee. George Clooney yms. Ovat kyllä poikkeuksia. Ja tietysti rahalla saa mutta ei se niistä miehistä sen vetävämpiä tee. Ja kyllä miehillä laskee myös testosteronitasot ja tulee monilla erektio-ongelmia jne. Kuten kaikki tietävät. Kaljuuntumista, lihomista....mutta elämää se vain on. Fiksut naiset ja fiksut miehet ymmärtävät että kaikki me vanhenemme eikä siinä ole mitään vikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei käy. Ei ole olemassa mitään miehen vaihdevuosia ja ikä lisää miehen karsimaa.
Matkalla pohjoiseen...🤗
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvaan mieheen tuo kyllä pätee. George Clooney yms. Ovat kyllä poikkeuksia. Ja tietysti rahalla saa mutta ei se niistä miehistä sen vetävämpiä tee. Ja kyllä miehillä laskee myös testosteronitasot ja tulee monilla erektio-ongelmia jne. Kuten kaikki tietävät. Kaljuuntumista, lihomista....mutta elämää se vain on. Fiksut naiset ja fiksut miehet ymmärtävät että kaikki me vanhenemme eikä siinä ole mitään vikaa.
Juuri näin.
Ei parikymppisenä jaksanut katsella keski-ikäisiä miehiä ja oli lähinnä 'ällöttävää', kun isän ikäinen mies tulee iskenään.
Kolmekymppisenä alkoi erottumaan jo miehenkin elämäntavat, jolloin osa 10 vuotta vanhemmista saattoi olla kiinnostavia.
Nyt, kun 40 lähenee niin osaa arvostaa muutakin kuin ulkonäköä. Aikaa on liikkumiselle sen tuoman hyvän olon vuoksi ja oma mieskin on hyvä juuri sellaisena kuin hän on; huomioivana, rakastavana ja kunnioittavana sekä komeana. Meille on onneksi käynyt niin,että yhteinen aikamme on aktiivista yhteistä kokemista ja ikääntyminen yhdessä näyttää kohtelevan meitä hyvin niin oman kehittymisen kuin ulkoisestikin ;) Ehkä se yleinen tyytyisyys yhteiseen elämään.
- Anonyymi
Olen 43vuotias ja enpä koe olevani kauhea. Enkö kateellinen kellekkään mistään. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen. Jopa romanttista meininkiä. En halua sitoutua.
- Anonyymi
Minusta nuoret treenaavat naiset saa pukeutua bikineihin. Karmeaa on joku 50-60v roikkuvanahkainen uimapuvussa😵 Siihen vielä allit roikkumaan😮
- Anonyymi
Mullapa ei roiku allit mutta pallit kyllä roikkuu😂
- Anonyymi
Eipä sulta taida kukaan lupia kysellä, että kuka ja mihin saa pukeutua.
Itse tykkään käydä uimassa ja siihen tarvitaan uikkarit. Tekee hyvää vanhan kropan kivuille eikä rasita niveliä. Perse, allit, tissit ja kaikki muu roikkuu, mutta mä käynkin vain uimassa enkä keikistelemässä miehille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mullapa ei roiku allit mutta pallit kyllä roikkuu😂
Hienoa hyvin treenattu mulla taas ei roiku muut kuin allit eikä mikään auta ei pylly bikinit eikä mitkään muutkaan kalsarit
- Anonyymi
Selkeää ikäsyrjintää ja rienausta.
Olen 57-vuotias, ei roiku nahat eikä allit. Ehkä joskus roikkuu, sille ei voi mitään. Ihminen ei nuorennu vanhetessaan, kyllä se näin on. - Anonyymi
Tui tui 😅
- Anonyymi
Mihin se kehopositiivisuus nyt jäi? Eikös sen sanoma ole että kaikki kropat on kauniita ja niistä saa voimaantua?
- Anonyymi
Mihin se kehopositiivisuus nyt jäi? Kaikki kropat on ok!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin se kehopositiivisuus nyt jäi? Kaikki kropat on ok!
Omalla tavallaan Anita Hirvonen on siedettävän
paksu naiseksi, ehkä se on hänen luonteensa
joka hurmaa, aina ollut niin positiivinen kaikissa
haastattelutilanteissa, sama juttu Katri Helenan
kohdalla, Katri Helena on myös peruspositiivinen
suomalainen ja nainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa hyvin treenattu mulla taas ei roiku muut kuin allit eikä mikään auta ei pylly bikinit eikä mitkään muutkaan kalsarit
Karita Tykkä on 44-vuotiaaksi
seksikäs pakkaus.
Naminami!
😍 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karita Tykkä on 44-vuotiaaksi
seksikäs pakkaus.
Naminami!
😍Tykkä voi olla, muttei siltä vedä verotja yhdellekään 24 v. naiselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omalla tavallaan Anita Hirvonen on siedettävän
paksu naiseksi, ehkä se on hänen luonteensa
joka hurmaa, aina ollut niin positiivinen kaikissa
haastattelutilanteissa, sama juttu Katri Helenan
kohdalla, Katri Helena on myös peruspositiivinen
suomalainen ja nainen.Hirvoska on hyvä tyyppi, ei kauheesti suodattele sanomisiaan. Oli hyvä stoori se, ku kerto joutuneensa paskantamaan omalle pihalle, ku ei ehtinyt vessaan. Jotkut menee tuohon suuntaan iän myötä, vapautuu.
- Anonyymi
Kun nainen on ilmiselvä Karen, niin silloin nainen on keski-iässä ihan iästä riippumatta.
Jos ei palstan arvoisat rouvashenkilöt eivät tiedä mikä on Karen, niin sitten voi laittaa tuon hakusan youtubeen.
Esimerkiksi tähän tapaan:
https://www.youtube.com/watch?v=ml7u6r60Nf0- Anonyymi
Jep, kareneita tuollaiset
- Anonyymi
Wanha nainen ei saa enään huomiota ja siksi katkeroituu. Tässä homman ydin.
- Anonyymi
No, onhan se Aira Samulinkin ikäisekseen
93-vuotiaaksi jumalaisen seksikäs, vaikka
Aira onkin minua 57 vuotta vanhempi ja
minä vasta 36-vuotias. - Anonyymi
Toi on niin selkeesti miehen näkökulma...kun naiset ei vaan aattele noin. Helpotus se on kun saa viimein olla ihan vaan rauhassa ja ihminen.
- Anonyymi
Huomannut saman että vanhat kurpat on äksyjä ja tylyjä. Esim kaupassa oli vanha kurppa niin se ei sano kiitos, ei tervehdi ja heittää vaihtorahat tiskiin. Sit jossain netissä naiset ei osaa mitään puhua tai sanovat yhden sanan kun yrittää asiallisesti keskustella.
- Anonyymi
Onpa sulla laaja tuntemus naissukupuolesta. Rispekt!
- Anonyymi
60 plus ja sukkanauhaliivit .Niillä on kokemusta .
- Anonyymi
Hoikkia keski-ikäisiä naisia, syntyneet vuosina
1950-1980, kun näkisi enempi keski-ikäisiä
hoikkia naisia katukuvassa kävelemässä niin
oijoi ja aijai, kyllä lämmittäis kummasti näin
heteromiestä.
- Anonyymi
Ihminen on aina jonkun ikäinen. Jos joku, mies/nainen/muu ei osaa käyttäytyä, se ei ole iän vika.
- Anonyymi
Juuri näin. Ikää turha syyttää. Elämä ja kohtelu tekee ihmisestä joko katkeran tai kukoistavan
Kaipa he tarvitsevat jonkin harrastuksen jotta muut asiat ihmiset eivät häiritsisi niin paljon ja toimisivat pikemminkin inspiraation lähteenä. Mutta ei katkeruus ole aina iästä kiinni.
- Anonyymi
Nyt en tunnista lainkaan tätä ilmiötä. Keski-ikäisillä vapailla pohjoismaisilla naisilla ei ole mitään syytä katkeruuteen. Näen joka päivä, kun nämä naiset kannustavat ja kehuvat nuorempiaan, jotka ovat muuten upeita ja rohkeita ihmisiä.
- Anonyymi
Samoin. Nuoria naisia nimenomaan keski-ikäiset ja vanhemmatkin kannustavat. Tsemppaavat myös nuorempia miehiä tarvittaessa.
- Anonyymi
Jep. Olen samaa mieltä. Keski-ikäinen nainen on usein katkeroitunut työpaikkaterroristi jolta puuttuu täydellisesti empatiakyky kaikkia kanssaihmisiä kohtaan.
Hän vei omat lapset äidilleen hoitoon nuorena ja nyt hän on itsekäa matkusteleva mummo jonka elämän suola on juoruta ja mässäillä toisten vastoinkäymisillä.
Surullista.- Anonyymi
Että ihan matkusteleva!Onpas hävytön mummeli. Pitäis tietysti tulla mieluummin hoitamaan sun lapsia että pääsisit sinä matkustelemaan..
- Anonyymi
Mulla on käynyt samanlainen aisia työpaikassa
- Anonyymi
Minkä ikäisinä pidät keski-ikäisiä?
- Anonyymi
Tottahan se on tulit persettä näyttä
- Anonyymi
Keski-ikäinen alkoo olemaan joskus 40 hujakoilla.
Kyllä se katkeroittaa kun huomoo ettei jaksa innostua samoista asioista kuin nuoremmat, ulkonäönkehumiset ei tunnu ennee miltään.
Jos kehuja edes on tullut joskus
Nautin tästä ajasta ajoittain silti..
Tiedän etten ennee kelpoo kenellekkään,eikä kyllä välikskään, rauhottumaan piäsee jo näillä kymmenillä - Anonyymi
Miten niin kauheita,mummot alkoo kiinnostaa jo keski-ikäistä naista..
Minusta se on vuoan mukavvoo,on kun on kokemusta paljon.
Nuoret pojat hihittelevät jopa vanhemmille naisille.
Se on vähän päivästäkin kiinni,milloin siihen suhtautuu huumorilla tai milloin jopa loukkaantuu.
Yleensä kyl aina loukkaantuu mut sit nuoremmat naiset pitää vähän itseään parempina kun näkövät itseään vanhemman naisen.
Se on niin jutu8sta kiinni kuka nyt ois kokenu ja kuka ei. - Anonyymi
Kun olin nuori 80-luvulla, oli aivan vakio että naisten kokemaa ahdistelua vähäteltiin. Poliisi, jopa naislääkärit ja opettajat saattoi sanoa että mitäs läksit. Vaikka oli tavallisella koulumatkalla ahdistelu. Sanottiin myös että pojat nyt vaan on sellaisia. Kuitenkin miehiä piti kunnioittaa. Äitiä harmittaa että tuli tyttö, olisi halunnut pojan. Sodan aikana syntyneiden vanhempien traumat heijastui kaikkeen.
Meidän nuoruudessa ei ollut puhelinta, jolla olisi edes voinut hälyttää apua. 90-luvulla tuli kova porno, ja moni nainen painostettiin pornoseksiin vaikkei sellaista paskaa kukaan terve harrasta. Netti on vaikuttanut tosi paljon.
Nyt on hurjaa kun teinitkin osaa sanoittaa itsemääräämisoikeutta ja se on hienoa! Vanhenevien naisten terapiahakemukset hylätään, miehille psykoterapioita myönnetään. Yritän olla aina ystävällinen, mutta joskus menneisyydestä jäänyt ahdistus on niin kamalaa, ettei jaksa muuta kuin zombiena laahustaa.
Työtä myös on aina tehty ja arvostettu. Tietysti työtä on nykyään vähemmän, mutta se että jotkut nuoret haistattelee ja halveksuu työntekoa, ei tajua. Monella on nivelet kulunut, kipuja työstä, burnouttia, mutta sille nauretaan niin paskaisesti ettei mitään.- Anonyymi
Totta joka sana. Toivoisi että edes joskus ajateltaisiin vähän millaiset lähtökohdat ja millainen oli yhteiskunta ei-niin-kauan sitten.
- Anonyymi
Voi voi. Tuli niin oma (ei niin ihana) nuoruus 80-luvulla mieleen. Voimia sinulle, ikätoveri!
- Anonyymi
Huomaavat millaisia rosvoja pahanilkisiä miehet ovat epäluotettavia ei jatkoon
- Anonyymi
40 vaiheilla alkaa maailmankuva järkkyä. Luottamuspula
- Anonyymi
Hmmm, niin ehkä nämä naiset ovat juuri siinä elämänvaiheessa kun mies petti ja jätti nuoremman naisen takia? Lusikat jaettiin ja taloudellisesti elämänlaatu heikkeni. Varmasti kukaan jaksa hymyillä siinä elämäntilanteessa.
- Anonyymi
Maailmankuva selkiytyy ja on viimein aikaa itselle kun lapset ovat oman elämän syrjässä kiinni ja omat vanhemmat hautaan hoidettu.
- Anonyymi
Vetäytyminen suhteista syvä hiljaisuus
- Anonyymi
Keski-ikäinen vaeltamassa Keski-maahan yksin ainoastaan.
- Anonyymi
Muiden tyhmyys on suuri taakka.
Siitä haluaa päästä. - Anonyymi
Olen aloittajan kanssa ihan samaa mieltä, vaikka olen itse tukevasti keski-ikäinen. Aivan hirveitä haahkoja on ikäisissäni naisissa. Kuin myös vanhemmissa miehissä. Ilkeyttä, kateutta ja aggressiota. Käytöstavat puuttuvat kokonaan. Suomi on ankea paikka heidän ansiostaan.
Hyvinvoiva ihminen on mielestäni usein ulkoisestikin viehättävä, ei ne pelkät rypyt tee kenestäkään rumaa ja vastenmielistä, ainoastaan vanhan. Mutta ilkeä ilme rumentaa kummasti. - Anonyymi
Joo kyllä enemmistä meistä keski-ikäisistä 40 miehistä on niin helkatin positiivista sakkia että.
Mutta sen olen kyllä huomannut, johtuneeko sitten iästä vaiko sukupolvesta, että aika monesssa keski-ikäisessä naisessa on jonkinlaista kukkahatun vikaa. - Anonyymi
Nuo yleistykset vain vahvistaa sitä, että nyky-yhteiskunnassa keski-ikäisiä naisia ei arvosteta. Keski-ikäiset on niitä syrjittyjä ja syyllistettyjä, muiden toimesta.
- Anonyymi
Vastaukseni tähän ketjuun https://www.google.com/search?q=leena leväinen&client=ms-android-huawei&prmd=ivmn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjnkq-Ui6vrAhUD2KQKHdPfBa0Q_AUoAXoECAoQAQ&biw=360&bih=511#imgrc=nhactvZZQAK1-M
Toisesta linkistä
"Taksiin jää myös kummallisia tavaroita: erotiikkalehtiä, hieromasauvoja, tiiliä, wc paperia, kondomeita, porkkanoita ynnä muuta."
Minusta tuo oli hauskaa. Pitäisikö olla
aivan asiallista ja tylsää. ( enimmäkseen varmaan on kunnollisia ihmisiä. )
Sitten luin viimeisen linkin niin kyse on siitä, että joillain ihmisillä on tunne taso
vaurioitettu tai kehittymätön
he kokevat seksuaalisia tuntemuksia teidän intiimeistä paikoista joihin katse osuu. Se on heille tuskallista tukallaa ahdistavaa
Myös heidän lapset voivat kasvaa pitämäänhuoraa ihannorjmaali pemppuna
ET HEMENEE VAIKKA HUORAA NUSSIMAAN SENSIJAAN ETTÄ ETSIVÄT KUNNOLLISEN AVIOPUOLISON??
he ei ole ehkä iste se kehittymätn sielu , vaan kaikki ne puolialstomat kuvat poseerauskuvat
ovat saaneet vallan kehittymättömille jotka päässeet vaikuttamaan sitten terveisiin.
en etiennyt tuollaista ilmiötä nytkin äskien kipristin varpaita
( kerrna kuulin
rippikouluohjaajan sanovan " tulka anyt sippuravarpaat" "hellästi" rippikoululaisille,
hän teisi että se piristeli varpaita
että s eolijokumuu joka nussi
ja heidän varpaat tavoitteli sitä auttutta autuudentilaa
jos ette voikaannussia sill saatnanperseel
voi tulla tunne vaikeuksia
Ei minulle tullut, elin selibaaatiss aihan kevyesti n 6 vuotta,
( mutta olisin kokenut jotain siinä asiassa ja se ? sai heti henget kimppuun.. ehkä siitä johtui. Olisin kokenut mutta ei voinut.
( s emyönteisyys jollekin ( mikä ei ollut avioliitto rakastuminen tms )
( luulin että voi ajatella mitä vain, kuvitella mitä vain että s eon yksityistä.
( sellainen elämä minusta ehkä parempi.. se oli niin tuhat prosenttisenyksityinen..
( en tiennyt mitä asioita voi tai saa tai pitää tehdä, ( se oli erilaista kokea
esim jos meni sen ensirakkauden luo kun oli täysinkokematon ja liian vanha olemaan kokematon 25 vuotiaana oli ikäloppu ei siinä missään ollut mitään ongelmaa siinä elämässä ( ei ollut yhdyntää en menettänyt neitsyyttä )
niin ei sitä edes miettinyt mitä s eoli se oli ihan normaaqlia
ihmiset teki paljon pahempia asioita
mutta nyt sekin ollut vaiva osaltaan että kokee sen pelkkänä häpeänä,
Tahtoisinkin sanoa että se kaikki on pelkkää häpeää
jso tahtoo nuroena koke ajotain
sitä vain häpeäää vanhempana. Ei tahdo nähdä sitä henkilöä
Siis nuorena se ei merkinnyt mitään
ihanhyvinsaattoi nähdä hänet eikä muistanutkoko asiaa
sillä ei ollut mitään merkitystä.
ehkäs eon sama kuin Ismo Alangonlauluissa. että niiissä oli kaikenlaisia sanoituksia
se rakkaus ja tunne kattoi? kantoi mitkään sanoitukset ei olleet raakoja tms
mutta
hänolis ellaisena niin raaka että kuoli ne tunteet. Niin sevarm on.
ett nyt kuule e vaan ne raakuudet ei ole enää sitä rakkautta.
ei pysty kuulem et tuo onrunoutta ja se raakuuskin niink ne taksiinjääneet asiat ett se on hauska a luovaa
minusta se saisi olla
mut jos varminta on että istuu vaan siellä eikä jätä mitään roinia
eikä tee mitään sanoituksia.
( en ajattelekaan niitä raakoina mutta ei nil ole mit vä'liä kun ei hän tahtonut tavata eikä tutustua
eikä ollut ssydämellinen luulin et on suuri rakkaus ja sydämellisyys
(mutta sen piti olla minulle...
ensinnä.
Jos tahtoisi tietää että mitä hänen kanssa, kun ei ollut mit yhdyntää ( eikä ollut minkäänlaista "aktia" ( annoin vaan lääppiä itseäni, enkä kokenut sitä miellyttävänä. ( Hän sanoi, että jos minulla olisi jota rakastan , suuri rakkaus että sitten varmaan kokisin. ) ( niin.. sanoin että hyvä tietä'ä.. että en tunne yhtään mitään !! onneksi oli niin.- Anonyymi
Ei ne yleensä ole kauheita oikeasti. Mutta ehkä aliarvostetuimpia ihmisryhmiä.
Siis sen ensirakkauden kanssa.
Ismo Alankoa ei tietysti koskaan ajatellutkaan ,
hänellä oli vaimo, ja ei ollut tutustunut.
Niin se sydä,mellisyys minulle
he puolustautui että kaikki fanit olisi kimpussa
mutta ei siellä ollut ketään kun menin heihin tutustumaan.
Ismoa vastaan tai Apulantaa
tms. menin. Heidän keikkabussi kun saapui. Ei ollut ketään muuta siellä kuin minä,
ei ketään fania ollut. Turha väittää että faneja olisipaljon kimpussa.
varmaan 20 kerta a kävin eikä minkään bändin keikkabussia vastassa tai takahuoneen liepeillä ollut yhtäkään fania. Yksinolin siellä.- Anonyymi
En ymmärrä puoliakaan
kirjoittelustasi, taidat
olla pelkkä feikki.
- Anonyymi
Kyllä jotkut keski-ikäiset naiset ovat aika kuumia pakkauksia, tyylikkäitä ja älykkäitä, itsestään huoltapitäviä. Kyllä sellainen aina kelpaisi.
Ei ne pornolehdet tai heiromasauva? tai kondomit kyllä hauskoja,
porkkanat ja tiilet oli. ja vessapaperi. Jos he jättäisi jotain lahjoja taksikuskeille.Apulannassa muistan oli biisi jossa lauloi onanoimisesta? silloinkin oli vaan rakkaus, se ei ollut mitään, jos hänellä ollut sellaista tai jos lauloi siitä,
saattoi olla vaikka hellä mielinen. Puhdasmielinen. Ymmärsi vain yms
se ei ollut inhottavaa.
nyt se onkuvottavaa, ei ole hänen ruikulalle mitään myötämielisyyttä.
Siis heillä olikorkea henki se oli kiinnostavaa suuri henki..
rakkaus ja tunteet, mutt he ei osanneet käyttäytyä
tai välittää olla mitään millä olisipelastanut sielun.
( mutt he kaikki tekee niin. Nyt Maustetytöt tehneet uutt musiikkia joka ei enää kosketakaan eikä liikuta.
heidän ei pidä anta a menestyä?? ensimmäisen hyvän levyn takia.
He ei enää välitä mitä he tekee. he ei ole enää ihmisiä
vaan saavat vaan palkan siitä että tulivat kuuluisiksi.
( s eensimm levy sai kyynelehtimään, Maustetyttöjen laulut. )
Apulannan ensim levyistä pidin, rakastin niitä.- Anonyymi
Keski-ikäisen naisen seksuaaliarvo on pakkasen puolella ja kaikenikäiset miehet katselevat niitä nuoria naisia, siitä se katkeruus johtuu.
Keski-ikäinen nainen muistaa kuin eilisen päivän kun hän itse oli nuori silmänräpäys sitten pienen ohikiitävän hetken ja kaikkien miesten huomion kohde ja ne bikininaiset olivat pikkutyttöjä.
Mies taas alkaa olemaan mies vasta keski-ikäisenä, nuoremmat ovat finninaamaisia kakaroita.- Anonyymi
Tuota noin, mua on katselleet itseäni nuoremmat miehet vaikka olen keski-ikäinen nainen, joten ei pidä yleistää. Ja mua ovat haukkuneet nuoret naiset, joku ollut mustasukkainenkin, kun joku mies onkin ollut musta kiinnostuneempi kuin heistä. Itselle ei ikä ole kriteerinä miten arvioin jonkun käytöstä itseäni kohtaan, jotkut nuoret naiset ovat kohdelleet mua kuin vertaistaan ja jotkut oman ikäiset naiset ovat tylyttäneet mua.

Todella noloa vanhan naisen itsepetosta. Nuoremmat miehet ajattelevat, että tuolta saa helposti kun ei ole ikäiseensä kaunottareen mahdollisuuksia.
- Anonyymi
Suloista vanhan, katkeran miehen itsepetosta kuvitella, että nuoret miehet olisivat finninaamaisia kakaroita, ja hän itse olisi miehekäs uros :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suloista vanhan, katkeran miehen itsepetosta kuvitella, että nuoret miehet olisivat finninaamaisia kakaroita, ja hän itse olisi miehekäs uros :D
Jep. Siitähän on tutkimuksiakin tehty, että naiset tykkäävät oman ikäisistään, ei vanhemmista miehistä. Meitä 21-vuotiaita tai nuoria ylipäätänsä ei kiinnosta vanhat miehet. Mun mielestä ne on ulkosesti epäviehättäviä. Nuorissa miehissä on paljon älykkäitä, esim. koulussani, hauskoja, ennakkoluulottomia.
Tuntuu olevan yleinen harha keskustelupalstoilla (tai yleisesti vanhempien miesten keskuudessa?), et "mies paranee vanhetessaan". Ei pidä paikkansa, sori vaan. Ja juu, ikääntymiselle ei mitään kukaan mahda, mut oikasin vaan harhaluuloa.
Ja mitä aiheeseen tulee, niin kaikista ikäluokista ja molemmista sukupuolista löytyy ärtyisiä ihmisiä. Ihan yhtä paljon on vanhemmissa ihmisissä myrtsi miehiä ja naisia. Anonyymi kirjoitti:
Jep. Siitähän on tutkimuksiakin tehty, että naiset tykkäävät oman ikäisistään, ei vanhemmista miehistä. Meitä 21-vuotiaita tai nuoria ylipäätänsä ei kiinnosta vanhat miehet. Mun mielestä ne on ulkosesti epäviehättäviä. Nuorissa miehissä on paljon älykkäitä, esim. koulussani, hauskoja, ennakkoluulottomia.
Tuntuu olevan yleinen harha keskustelupalstoilla (tai yleisesti vanhempien miesten keskuudessa?), et "mies paranee vanhetessaan". Ei pidä paikkansa, sori vaan. Ja juu, ikääntymiselle ei mitään kukaan mahda, mut oikasin vaan harhaluuloa.
Ja mitä aiheeseen tulee, niin kaikista ikäluokista ja molemmista sukupuolista löytyy ärtyisiä ihmisiä. Ihan yhtä paljon on vanhemmissa ihmisissä myrtsi miehiä ja naisia.Ei tuo pelkästään ole kuvitelmaa.
Jos nyt katsotaan maailman seksikkäin mies äänestyksiä, niin harvoin niissä alle kolmekymppiset miehet pääsevät kultamitalille ja sama toistuu myös ns nuorten naisten lehdissä.
Jos taas katsotaan samaisia äänestyksiä, missä äänestetään seksikkäintä naista, niin vielä harvemmin yli kolmekymppiset naiset pääsevät niissä edes mitalisijoille.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella noloa vanhan naisen itsepetosta. Nuoremmat miehet ajattelevat, että tuolta saa helposti kun ei ole ikäiseensä kaunottareen mahdollisuuksia.
Noloa on vanha pukki joka yrittää nuorta naista! Kyllä se suomivässykät on niin että teilläkin se parasta ennen päiväys on mennyt kun tuutte keski- ikään! Ei teitä vanhemmat saatikka nuoret naiset katsele! Kyllä se on
niin että nuori Adonis se on jota kaikenikäiset naiset ihailee! - Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Ei tuo pelkästään ole kuvitelmaa.
Jos nyt katsotaan maailman seksikkäin mies äänestyksiä, niin harvoin niissä alle kolmekymppiset miehet pääsevät kultamitalille ja sama toistuu myös ns nuorten naisten lehdissä.
Jos taas katsotaan samaisia äänestyksiä, missä äänestetään seksikkäintä naista, niin vielä harvemmin yli kolmekymppiset naiset pääsevät niissä edes mitalisijoille.Julkimot ovat ihan eri leveleillä kuin tavikset. Julkimoilla on rahaa, aikaa ja apulaisia.
Taviksista löytyy myös komeita vanhempia miehiä, mutta harvakseltaan.
Se että joku Clooney keikkuu yhä vanhoilla päivillään seksikkäimpien miesten kärkikahinoissa ei tarkoita, että Pertti Peräjoelta yltäisi samaan suoritukseen. Ikä ei useimmille tuo charmikkuutta, valitettavasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Siitähän on tutkimuksiakin tehty, että naiset tykkäävät oman ikäisistään, ei vanhemmista miehistä. Meitä 21-vuotiaita tai nuoria ylipäätänsä ei kiinnosta vanhat miehet. Mun mielestä ne on ulkosesti epäviehättäviä. Nuorissa miehissä on paljon älykkäitä, esim. koulussani, hauskoja, ennakkoluulottomia.
Tuntuu olevan yleinen harha keskustelupalstoilla (tai yleisesti vanhempien miesten keskuudessa?), et "mies paranee vanhetessaan". Ei pidä paikkansa, sori vaan. Ja juu, ikääntymiselle ei mitään kukaan mahda, mut oikasin vaan harhaluuloa.
Ja mitä aiheeseen tulee, niin kaikista ikäluokista ja molemmista sukupuolista löytyy ärtyisiä ihmisiä. Ihan yhtä paljon on vanhemmissa ihmisissä myrtsi miehiä ja naisia.Älä valehtele itsellesi ja sinä olet 35v kurttu silmänräpäyksen päästä vaikka itse luuletkin naivissa pikku päässäsi, että sinulla kestää ikuisuus "edes" 25 ikävuoteen.
Naiset eivä tykkää ikäisistään finninaamoista vaan aikuisista keski-ikäisistä komistuksista. Teininaiset 14-16v tykkäävät 20-25v finninaamoista, ei ikäisistään pikkupojista.
Sinun ikäisesi miehet haluavat 16v kukkaansa puhjenneen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkimot ovat ihan eri leveleillä kuin tavikset. Julkimoilla on rahaa, aikaa ja apulaisia.
Taviksista löytyy myös komeita vanhempia miehiä, mutta harvakseltaan.
Se että joku Clooney keikkuu yhä vanhoilla päivillään seksikkäimpien miesten kärkikahinoissa ei tarkoita, että Pertti Peräjoelta yltäisi samaan suoritukseen. Ikä ei useimmille tuo charmikkuutta, valitettavasti.Eivät ole. On paljon myös nuoria julkkismiehiä ,joilla on rahaa ja aikaa mutta ei mitään asiaa maailman seksikkäimmäksi mieheksi koska mies on parhaimmillaan keski-iässä.
Yksikään 25v finninaama ei ole koskaan päässyt maailma seksikkäimmäksi mieheksi, mutta harva tuon ikäinen nainen enää pääsee maailman seksikkäimmäksi.
Voisi olla kuin "Jumala" joka tarjoaisi minulle paikan nukkua.
Hkin seudulla. Rivitalosta päätyhuoneen tai omakotitalon yläkerran.
Vantaa olisi paras.
Kuuntelin Maustetyttöjä, ja yhä pidin noist a kahdesta laulusta
"soitinsulle ilman mi asiaa"
ja "olet se poika jota rakastan "
laitanko ne tähän?
https://www.youtube.com/watch?v=SrvilGsiUoM
https://www.youtube.com/watch?v=XLikRMlgQho
siinääö on se kiihkeys että soitin sullel keskellä yötä ilman asiaa..
Musiikiss akuuluu se henki. ( Ja tarkoitansitä kaikesta sydämest ai sydämeni pohjasta. ( hän osa alaulaa sen.. )
miksi ei tehdä kaikesta sydämestä.
ei voi soittaa kun ei he halua jutella. Minul ei ole kenenkään numeroa.
en koskaan soita kellekään koska ei ole mitään tekemistä niiden kanssa joiden numero n sai.
On kaksi tyttöä, Michal ja Ibi Love jotak ovat luovia ym
mut ei ole mit syytä olal heidän kanss akahden.
Ida kirjoitti s postiosoittensa
päiväkirjani (alkaneen kanteen koko kannen vei juuri alkaneesta päiväkirjasta.
Se loukkasi minua mutta en kehdannut sanoa mitään tunsin vaan "tuskaa".
Kirjoitin sitten s posti osoiteeseen että kirjoitti koko kannen täyteen, laidasta laitaan niin isoilla kirjaimilla.
että saa sitten olla minulle niiniso. ? Miten hänolisi.
Emme sovi yhteen
ei ole mieltä olla jonkun tytön kanss a joka nuorempi ja seurustellut
tarvitsen jonkun sopivan
eikö Jumala tiedä??
Jumaal luonut sopivan ihmisen. ?- Anonyymi
Kaksi suomivaimoa takana. Nyt viiskymppisinä he ovat edelleen kauniita, sporttisia, kohteliaita ja mukavia. Kelpaisivat nuorillekin miehille.
Itse menin ja rakastuin kolmekymppiseen thaimaalaiseen naiseen.
Sepä olikin sitten joidenkin suominaisten mielestä se synneistä kamalin. Alkoi kuulua sieltä ja täältä herjaa että "etkö Suomesta saa suomalaista naista" ja kutsutaan vaikka miksi lapsiinsekaantujaksi jne. "Mee sinne thaimaaseesi vaan niitä lapsia naimaan ...tana" luki facebookissakin.
Jännä homma että nuo samat herjoja huutelevat naiset sallivat ilomielin suomalaisen naisen pariutuvan ulkomaalaisen miehen kanssa. Thaimaa herättää kummallista närää myös joidenkin miesten mielissä. Heillä ei ole mitään käsitystä siitä miten hienosta maaasta ja kulttuurista on kyse. Kunnon buddhalainen thaimaalainen on äärimmäisen hieno ihminen, lähes poikkeuksetta.- Anonyymi
Suomihorojen kommentit voi jättää omaan arvoonsa.
Koko ikäni saanut niitä hävetä lähes jokaisessa turistikohteessa...
Nyt olenkuinToni.. joak lauloi Toinen Jumala..?
Tarkoitin että olla Jumalasta saada mielettömän suojeluksen siunauksen päästä taivaaseen Suuren siunauksen. saa joka anta a paikan nukkua,
Antaa vaatteet..Eilen raha ei
ollut tulluttilille kun palautin teltan
25 e se laitettiinkin pankkortille, ja ei ollut seur päivänäkään tullut tilille
ja ei ollut ruokaa
yritin ostaa juustoveken
pank kortilal
siell ei ollut rahaa. Sitten ajttelin Kyösti!!! olisipa Kyösti täällä
hän tykkää tarjota ( hän on ollut taksikuski )
ja kun menin ulos toiveikkaana
olisiko Kyösti
( ostoskeskuksen pihalle siis )
niin siellä hän oli. ( ei ole siis koskaan ennen ollut.
Yhden kerran oli aamulla
kun saavuin ja tarjosi kahvin.
mutta ei yleensä ole
että se oli erikoista
että kun ajttelee Kyösti!! niin siinä hän oli!!
ja hän , oli juuri tarjonnut jäätelötötterön kolmelle naiselle jotka mulkoili vihamielisesti minua,
( hänelläkinon s eRaamatullinenparta…. )
ja hänellä oli anta a minullle 1 euro! jolla saa juustoveken.
( mutta ymmärsin että Raamatun Eevan ym elämä ehkä ollut tuolalista.
he ei ole kokeneet normaal inhimillistä elämää vaan he voineet pitääihannormaalina tuollaista niink minäkin pidin siinä hengessä.
( se ei ole kovinnormaalia et ostoskeskuksessa sattuisi olemaan joku joka tarjoaisi juustoveken. )
( mutta ajattelin siinä että sitä ei ymmärrä miten paljon se voi olla 1 euro, että yhden juusto veke hampurilaisen tarjoaa. Ei tajua kun on rahaa että miten paljon se on., Tarvitsin sen .
niin sellaisella pääsee taivaaseen. koska s eon siunattua.
se oli niin tarpeen. Niin vähällä voi päästä taivaaseen.
että tarjoaa jostainkurjast atalostaan josta joutuu vanhainkotiin? tms
jonkinosna missä sa aolal rauhassa
siis koska
nukuin laskin äsken
kun menee niiepäinhimil tilaan...
aloinkirjoit päivkirjaa
siin saa olla itsensä kanssa
niin laskin, nukuin 6h 40 min
ja se onJumalasta joka auttaa ett voin nukkua 9 h
tai 10-11-12 h
että se univelka nukun sen.
tämä sielu onsilloinparempi. kaikelöl e elämälle.
nyt onhuonompi kun ei sa anukuttua tarpeeksi
kärsitte kaikki siitä.
nyt ja tulevaisuudessa.
opetti se henk opettaja Marika Borg
että jos joku tekee itsemurhan , kaikkiovat heikompia.
( se oli Yliopiston luentosalissa. )
Henkiset esitelmät kävinkuuntelemassa.- Anonyymi
Olen viisikymppinen Etelä-Euroopassa asuva mies. Viimeisen kuuden vuoden aikana minulla on ollut suhde keski-ikäisen brasilialaisen, puolalaisen, venäläisen, espanjalaisen, kiinalaisen ja argentiinalaisen naisen kanssa. Oppiarvoja on ollut ravintoladuunarista kirurgian dosenttiin, varallisuusasteet köyhästä monimiljonääriin.
Joudun toteamaan että suomalainen nainen käytännössä jää keskimäärin kakkoseksi näille kaikille, toki lukuisin poikkeuksin. Ero on valtava etenkin kehon ja kasvojen kunnossa silloin kun ikää on 40. Toinen suuri ero on huolittelussa ja kampauksessa sekä meikkauksessa. Painoindekseistä ei juuri kannattane edes mainita.
Suomalaisnaisten temperamentin tietoinen tai tiedostamaton peittely tekee heistä usein nalkuttavia tai kyynisiä. Latinot ja slaavit luukuttavat samantein ilmoille fiiliksensä ja asioita pääsee tarvittaessa fiksaamaan ajoissa. Kiinalaiset taas pitävät asiat sisällään ja heidän tunteitaan ei pääse juuri näkemään. Kiinalaisetkaan eivät nalkuta suomalaisten tapaan.
Monet em. seikat pätevät sellaisenaan tietysti myös yleisesti ja etenkin miehiin. Olisikin aiheellista Suomessa panostaa paljon nykyistä enemmän ulkoiseen olemukseen sekä henkiseen puoleen ja jättää vaikka velkaikeessä ja työpaineissa eläminen vähemmälle. Se saattaisi auttaa myös syntyvyyskehitykseen Suomessa.- Anonyymi
Aikamoinen Häntäheikki olet, nainen uuteen vuodessa?
Minä olen suomalainen brunette 55 nainen. Vientiä olisi iästä huolimatta edelleen mukavasti (olen varattu). Joten älä yleistä, please. Ja koska et kadulla tunnista minua kuitenkaan suomalaiseksi, ja luulet vielä ikääni nuoremmaksikin, niin ehkä olet se Marbellan suomimies, joka tokaisi toiselle, kun menin ohi: "Kyllä näissä espanjalaisissa naisissa on sitä Jotain, mitä ei suomalaisissa akoissa ikinä ole!" Joo. - Anonyymi
Olen kyllä samaa mieltä tempperamentti- ja muusta henkisestä tasosta suomalaisten ollessa kyseessä, mutten vain naisten, vaan myös miesten suhteen. Ja yli puolen suomalaisten perimä on siperianmongoloidia, mikä selittää tietynlaisen taantumuksen tai ainakin ns. erilaisuuden verrattaessa esim. slaaveihin. Olen itse slaavi-sukuinen ja lähisuvussa on paria muuta ei- suomalaista kansallisuutta, joten tiedän mistä puhun.
se on oikeasti käytännössä.
menen tästä illalla nukkumaan.
jos nukun 6 h olenheikompi.
voit auttaa että voinnukkua 11 h
niinkauan kunens se univelka nukuttu.
ens iltä tissi tytöltä tahdo
tämä varmana kuvasta ataa ssitä että olin jossainposeerauskuvassa? 1900 ll aluss aed elämässä.
ja siitä seurasi että joltain bikinitytöltä
hänen otsakkeen alla kyselen
Energiat on sellaisia.
tahdon sen asian selvittää myös.
eilenjust tutkinniitäkuvai
uyksi niistä EI ollut minun kuva.
vaikak se tyttö oli niiden muiden kuvien näköinen
en tiedä miten se selvittää.
että ovatko ne tumamtukkaiset pitkätukakiset vaikka kolme eri tyttöä.
Viimeiseksi illalla keksin kenen näköinen se hymyilevä tyttö oli.
Lapsuuden kaverini. Mutta aamulla herättyä epäilen että se olisi hän kuitenkaan.
Se voisimuistuttaa erästä jonka tapasin
voi olla ihan vieras
( minä en ollut sen näköinen en peilistäni sitä kasvoa nähnyt olen varma. )
Mut hän voisi olla samannäköienn kuin ne muut tytöt.
Niin en tiedä olinko heistä kukaan.
mutta voisi vedota siihen että ne arcadekortit
oli 4 kertaa 4 cm kokoisia.
ja ne ihmiset ei tienneet mitä se intiimi elämä on.
Jos kuvittelee ihmistä joka ei ole kokenut mitään
( minustakin oli valokuva puistossa 4-5 vuotiaana ilman paitaa )
ei ollut lapsella mitään tajua ei ollut mitään se suaal
he ei tiedä mitä se on jotk poseeraa jossainkuvassa.
ja sen jälkeen he ei voi varsinkaan tietää, koska he raa istuu siitä.
Ensin kun näin sen kuvan missä ehkä olin, kolmas kuva tuli eteen järkytyin todella,
s eoli hirvittävän raaka kuva. Se pilasi elämäni. pelkästään.
Olinpaljon herkempi ja yms.
mutta sitten tottui siihen kuvaan. Jos sen on ottanut ei enää voi tuntea mitä se on.,
Siitä ei tunne mitään. Sen nähdessäs ei enää tunne mitään.
ei ymmärrä että s eonjärkyttävä.
Bikineissä oleminen on Todella järkyttävää.
mutta tyttö ei tajua sitä jos hän on kylmettänyt itsensä, ja mennyt esille bikineissä
hän ei enää tunne mitään.
ei voi tuntea sitä herkempää olotilaa joka on kun suojaa itsensä.
( minä en esiinny siten kuin niissä kuvissa ne tytöt
He ovat vieraita.
( entiedä onko ihmisil intim elämää tai ei
mutta eilenluin että Intiassa on 40 miljoonaa katulasta
ja siellä on pakko tehdä jotain. mietin missä he käy vessasssa.
Nukkuvatko he kadulla yöllä? Mistä saavat ruuan?
( oliko 40 vai 400 miljoonaa. Jokinmahdoton luku.
Niin ne naiset on estettävä synnyttämästä ihmisiä kitumaan.
Pitää olal ehkäisy tai selibaatti. en teidä mitkä olot siellä on.
En pysty tekemään mitään jos ei ole ihmisuhdetta
en pysty vaikuttamaan.
Miksiihmset jotka käyneet siellä ym eivät tajua tai välitä että
he ei voi tehdäs ellaista siis miksi he eipuutusiihen?
Jos ei voi olla 400 miljoonaa katulasta
(jotkut heistä kuulemma ottivat junista huonoa vettä ja möivät köyhille
( siis ottivat jonkinlimsapullon? ja junan vessasta täyttivät? ja köyhille joilla ei varaa kunnon veteen.
( mitens iellä on vessoja???? sielläon vessoja?
(mitenniillä köyhillä oli rahaa ostaa sitä vettä junan. ?
Miten e lämä toimii siellä? Mistä hesaavat ruuan?
eihän heitä voi auttaa siten. että ne naiset sitten nai sinne lisää kun heitä ruokitaan.
He ei saa tehdä sellaista!
Mitä siellä' pitää tehdä??`? että ei nussita sinne ihmisiä kitumaan??
onko joku sanonut heille että he nussii?
ja kiduttaa lapsiaan ?
Onko siellä oikeasti sellaista yhä???
Saa heille ruoka apua antaa tietysti ja ptiää antaa,
mutta samalla estää senussinta
missä tuotetaan katulapsi.
Luins en uutisen
ja minä en tahdo sinne en tahdo syntyä katulapseksi
siksi tahdon auttaa että heitä ei ole.
Tarvitsen ihmisuhteen
jonkun johon tunne kohdistaa.
Kaupungin asunnot Espoossa ei anna asuntoa jos on
se että ei ole luottotietoja. (minulla oli 600 e sielläulosotossa. )
Niin ei saa kaupunginasuntoa lukee heidän sääännöissä
se onuskomatonta. Kaupungin pitäisi antaa köyhille asunto
Laki on että katto pään päälle.- Anonyymi
Opettelisitko ensin kielioppia ja kirjoittamaan selkeällä Suomenkielellä, ennenkuin kirjoitat tuollaisia tuhottoman pitkiä aivopieruja, joita ei pysty saati kykene lukemaan edes yhtä lausetta, ilman että alkaa tajuton migreeni.
Kiitos. Anonyymi kirjoitti:
Opettelisitko ensin kielioppia ja kirjoittamaan selkeällä Suomenkielellä, ennenkuin kirjoitat tuollaisia tuhottoman pitkiä aivopieruja, joita ei pysty saati kykene lukemaan edes yhtä lausetta, ilman että alkaa tajuton migreeni.
Kiitos.Minä toivon että lakkaat olemasta
Toivon että Jumala lakkauttaa kaiken luomistyönsä.
Olisi parempi ettei sitä olisi ollut olemassa
Susi on joka päivä tappanut jäniksen , ja kettu,
Sekin on tarpeeksi
Jumala lakkauttaa niin hirveän, mahdottoman varmasti Ei olisi koskaan pitänyt olla elämää
Syntyi joku haiseva vauva hirveä vaiva
Ja huijausta kaikki mitä ihmisten välillä ja elämässä
Nukahtaa kun alkaa nukuttaa
Ei mitään tähtiä avaruudessa
Ei synny toista elämää
Ei koske mi ja sieluani mink hengenatominmurtoosaa
Lakkaa vaan olemasta
Jos olen Krist uskon perustaja tahdon että kaikki lakkautetaan, muutetaan bakteeriksi joka yksilö, joka yksilöstä yksi bakteeri tai sitä vähäisempi alkueläin
Ropisee sade eikä yhtäkään sielua
Kuvottavaa ole likaamassa
Voi vaikka uinua vesisateeseen
Ei ole mitään syytä ihmisellä olla olemassaAnonyymi kirjoitti:
Opettelisitko ensin kielioppia ja kirjoittamaan selkeällä Suomenkielellä, ennenkuin kirjoitat tuollaisia tuhottoman pitkiä aivopieruja, joita ei pysty saati kykene lukemaan edes yhtä lausetta, ilman että alkaa tajuton migreeni.
Kiitos.Toivon että aivopieruinesi lakkaatte olemasta
Ei mitään nirvanaa eikä taivasta , vaan se vain ettei koskaan olisi pitänyt olla mitään
Mätää on et alkaa valmistaa luopumaan ikääntyessä kehosta
Kaikkionhuijausta sade on kiva, sen ropinaan jos katoaisi. Lakkaisi
Sielu ei onnettomuuttaeikäkauhua väänsi olisi ollut kaan koskaan
Kuin sade tuo kauheasade puhui..
Kumpaei olisi ollut koskaan sadettakaan
Ei olisi ollut mitään turhaa tapahtumia aikoja
Sateen pauhu joka ei olisi antanut rakentaa mitään eikä kukaan tietäisi että on vain vettä ja sadetta kaikk ällöttävät sielut olisivat mustepullossa nesteenä kuin sade
Ne ei tuntisitoisiaan molekyylejä rinkuloita
Ja ne ropisisivat vain
Kukaan ei kuulisi
- Anonyymi
On kovin ilkeää haukkua ketään kauheaksi.
- Anonyymi
Jaa, että Sarah Palin on myös
varteenotettava nainen, hyvä
seurustelukumppaniksi, vai?
Ei teidän tarvitse antaa paikkaa nukkua. Monien luo en varmaa voi mennä.
Mutta jos olisi jossain
on kai parempi sanoa ei muuten voi tietää. että tarvitsisi .
siis en syyllisyyden tuntoa tahdo aiheuttaa.- Anonyymi
Vesa Tuominen Unikulmasta tietää
sänkyjen ergonomiasta, kysäise Vesalta
neuvoa vaikka sähköpostitse.
- Anonyymi
Älkää välittäkö komenteista,naisen vartalo on kaunis ja sitä saa näyttää!
Jokainen ihminen on Luojan luoma ja kauneutta saa näyttää ja kyllä se kelpaa katsojan silmäänkin.
Älkää välittäkö,kaikki elää vuorollaan,kaikilla on kauneutta vuorollaan.
Olkaa ylpeitä sen hetken mitä on käsillä ja nauttikaa elämästä !
Alaston vartalo,niin minäkin synnyin tänne,ei ollut vaatteita mukana:)- Anonyymi
Parasta keski-ikäisyydessä: miehet jättää vihdoin rauhaan. Odotan elämää mummona. Meinaan istua kaikki päivät kiikkustuolissa kulahtanut villatakki päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parasta keski-ikäisyydessä: miehet jättää vihdoin rauhaan. Odotan elämää mummona. Meinaan istua kaikki päivät kiikkustuolissa kulahtanut villatakki päällä.
Niin minäkin!Ihanaa!Pitäkää te muut "voimaannuttavia pyllybikinejä "heh heh!
- Anonyymi
Luojan luomana Kreatorin musiikkina mahasta pullahtaa täysipukuinen pieni james bond musta hautajais puku päällä jo valmiiksi, solmiota myöten.
- Anonyymi
Joku persu fundamentalisti siellä on mielensä pahoittanut ja uhriutunut.
- Anonyymi
Voi miten muodikkaita ilmaisuja, voi hellanduudelis:D)
- Anonyymi
Eikös kaskiikäinen ole juuri ennen menopaussia ?
- Anonyymi
Mä tsennaan yhden kliffan ja snygin friidun
Stadista joka justiinsa täytti 32 vuotta 12.8.
Ei voi bamlaa et tää mun taennaamani
friidu olis mitenkään dorkaa laatua, päinvastoin
tosi hurmaava leidi.
Ite oon katsos kundi ja diggaan tästä tsennaamastani
friidusta ku dille burarista, et silleen. - Anonyymi
Menopaussi, kahvitauko, on keski-ikäinen töissä käyvä, on keski-iässä lounasaikaan tai kahvitauollakin, paussi, kuin passi tai paasto.
Meno-Tauko. - Anonyymi
No ite olin alle 20veenä ihan täys pelle, 20-30 vuotiaana ylimielinen idiootti ja vasta nyt yli 40v tuntuu että paras ikä ikinä ja ihanaa kun voi nauttia vaan elämästä miettimättä keitä ympärillä pyörii ja minkä näköisiä tai oloisia joku sattuu olemaan.... tulikin tuhlattua sellaiseen ihan turhaa aikaa =(...
- Anonyymi
Nuorena pitää seikkailla ja temppuilla, hyvä tempaus on esim. tuollainen: aina kun näet kaupassa vartijan tai poliisin: Hillittömästi lähdet huviksesi kovaa vauhtia juoksemaan karkuun, aivan viattomanakin.
Sitten vartija kysyy: Miksi juoksit karkuun? -Koska pidän urheilusta ja juoksemisesta. - Anonyymi
Niin - ja haisee pahalle! Yök!
- Anonyymi
Vanhemmat naiset osaa olla kamalia myös työelämässä. Kiusaajia. Sairaalat, päiväkodit yms hoitoalan työpaikat kiusaamisen tyyssijoja ja vanhat akat siellä syrjimässä muita. Ehkä sitä jotenkin katkeroituu vanhempana, vanha ukonkutale haisee vieressä, seksiä ei saa usein?, oma ulkonäkö rapistuu, ei ole enää mitään odotettavaa. Ollaan kateellisia niille elinvoimaisille simpsakoille näteille tytöille, joilla on hotit poikaystävät, tiedossa kaikkea kivaa elämässä. Ja sitten niitä ärsyttää se, jos ihminen on avoin, herkkä, iloinen. Se on oikein myrkkyä näille sosiopaattisille akan kutaleille.
- Anonyymi
Läskit roikkuu siideri sieppo eikä mitään ole hyvä
- Anonyymi
Ollaan lapsi vihamielisiä halutaan vetää siideriä
- Anonyymi
Siiderillä hampit tuhoutuu kaljalla ei jne... nooh, mutta tietysti saa syödä tonneittain pieniä Fazerin tekemiä pieniä suklaapatukoita, erimakuisia, tonni viikossa, kunhan muistaa pestä hampit ahmimisen jälkeen.
Mutta jooh, Fazerin nämä suffeli ja kaikki pienet erimakuiset pikkuiset ovat hyviä, pikkuisia makupaloja, minä ostin kaikkia niitä mahdollisia erilaisia monia kerran evääksi mökille, kammottava määrä niitä pikkupatukoita. - Anonyymi
Öh sori oon niin lihava että itse keski ikäisenä naisena vähän nolottaa kun mun biksujen alaosa on niin pieni mut kun löysin yläosan peittävän biksumallin niin en mä mahtanut sille mitään että toi alaosa on vähän pienehkö mutta periaatteessa peittää siis kaiken sekin mutta No hankaluus kun on vatsaa ni se alaosa häviää vähän sinne mahan alle mutta kaikki on olleet ihan ystävällisiä eikä kukaan oo siitä sanonut mulle rannalla..Että kiitos siitä ettei oo mitään sanottu!(mulla on vähän sairauttakin että laihdutus on vähän vaikeampaa sitten kuin ihan terveellä ois).
Minusta kenenkään ei pitäis sanoa toisen uima-asusta juuri mitään kun niitä on muutenkin vaikea löytää sellaista mitä tarvitsisi..!!tai haluaisi siis.Pääasia että on yritetty löytää itselle mahdollisimman hyvä uima asu!että siinä muut saa laittaa suun suppuun tai sitten tulla hiljaisesti sanoon uima asun omistajalle sitten oman asiansa!!Ei tartte kaikille kuuluttaa sitä asiaa ettei jonkun jostakin uima asusta pidä..Eikä niistä toisen mahd sanomisista kannata välittää jollei nyt jotakin tosi järkevää satu toinen huomaamaan siitä asusta..mutta harvoinpa kai niin tapahtuu..että makuja on monia eikä ne välttämättä aina kohtaa..! - Anonyymi
Joku kirjoitti Katri Hekenasta joka on jo ylittänytkin keski ikäisyyden ja siirtynyt jo varmaan ikäihmisten puolelle että hän Katri Helena olisi jotenkin pullea niin sanoisin että ei ole.Käyttää paljon aikaa päivittäin liikuntaan ja varsinkin sauvakävelee paljon ja taitaa käydä kuntosalillakin että siinä on kyllä hyväkuntoinen teräsleidi ja normaalipainoinen ellei vähän milteipä laihan puolellakin..?että siitä mallia Katrista vaan iän tuoman lupsahtamisen estoon!elämäniloa kehiin niin jaksaa pitää kuntoa yllä!kun on hyvässä kunnossa niin ei jaksa välttämättä niin sanoa ilkeästi toisten pukeutumisesta varsinkin jos on muutenkin ystävällinen ihminen!
- Anonyymi
Pyöräilyä minä suositan enemminkin kuin rannoilla makoilua, itse harrastan ympäri vuoden tuota.
Oletko ikinä nähnyt lihavaa pyöräilijää?- Anonyymi
Montakin.
- Anonyymi
Et oo naisten elämässä naisena sit ilmeisesti tarpeeksi ollut? Se ei katso ikää eikä kokoa kun nainen on naiselle susi.
Myös miehet jotka eivät saa naista ja ovat seksinkipeitä yms ovat katkeria ja alkavat haukkua ja h*lla naisia. Todella rumasti.
Pätee yleisestikin suomalaisiin. Suomalaiset on juntteja.
Fakta. - Anonyymi
Itsekäs ihminen on aina maailman vihollinen.
Itse ajattelisn että en ole itsekäs, ja erityisesti pidän ihmisten kanssakäymisestä, sukupuolesta riippumatta. - Anonyymi
Itse olen keski-ikäinen nainen 56-vuotias.Mulla on nuorekas sielu ja lempeä mieli.En ymmärrä miksi nykyään mollataan iän mukaan ihmisiä.Meistä ihan jokainen vanhenee jos ollaan onnekkaita ja saadaan elää vanhaksi.Se on se asenne elämään ja se kuinka kohtelee itseään sekä toisia ei myöskään fyysinen ikä vaan se henkinen ikä joka määrittää ihmisen.Jos kohtelee toisia kauniisti saa itsekkin nättiä kohtelua ja vaikka ei saisi voi silti hymyillä sillä hymy ei maksa mitään.Me keski-ikäiset ei olla yhtään sen kamalampia kuin muutkaan ja mitä ulkonäköön tulee jokainen on saanut synnyinlahjaksi ulkonäön jonka kanssa eletään loppuikä.Se joka haukkuu toisen ulkonäköä on säälittävä ja omaa tosi huonon itsetunnon.Nyky-yhteiskunta on kapeakatseinen ja uutisia revitään jopa niistä peppuvakohousuista sehän on jokaisen henkilökohtainen asia kuinka pukeutuu ei siinä iällä ole mitään merkitystä.Aloittajalle tiedoksi että ihan kuule sinäkin vanhenet ja rupsahdat joku kaunis päivä kannattais ehkä laskea niitä peppuvakohousuja hieman alemmas ettei kiristys haittaa jokapäiväistä elämää.Vanheneminen on lahja ja vanhukset on kauniita kaikkine ryppyineen ja elämän kokemuksineen.Ihminen on kaunis missä iässä vaan jos asenne on kohdillaan.
- Anonyymi
onneksi jokainen kuolee joskus, kuten sinäkin.
ketään ei ole kuolematon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onneksi jokainen kuolee joskus, kuten sinäkin.
ketään ei ole kuolematon.Ja onneksi myös sinä kuolet! Et ole kuolematon sinäkään!
- Anonyymi
Olen 40 nainen, joten kai sitten keski-ikäinen :D Annan mielelläni nuoremmille naisille positiivista palautetta, koska muistan miten vaikeaa itselläkin oli nuorempana. Ei se ole itseltä pois. Olen elämässäni hyvässä paikassa, onnellinen parisuhde jo 20 vuotta, isot lapset, työ on inspiroivaa ja huolehdin itsestäni. Neuvoni muillekin on, että tehkää asioita jotka tekevät teidät onnelliseksi ja ennen kaikkea, pysykää kaukana sellaisten ihmisten seurasta, jotka aiheuttavat enemmän huonoja fiiliksiä kuin onnea. Huolehtikaa hyvinvoinnistanne. Näin ei ole mitään syytä olla kiukkuinen muille. :)
- Anonyymi
Olet sairas..
Elämäsi on yhtä IS ja seiskaa!
Mene ulos hengitä ilmaa - Anonyymi
Niin no ihmisten ilmoille kun menee on partakarvat syytä ajella, itselläni on hieno uusi Braun-kone sekä höylätyyppinenkin manuaali, käyn kylvyssä ja laitan kobolttia kainaloihin jotta suuri pippelinikään ei haise...
Näin miehenenä vain..... niin joo Wellaflex super vahva, ja vielä Nivea kasvovoidekin, jotta kehtaa edes esiintyä.
Naisille voi olla ikävää jos aina pimppi tuoksuu kun missä vain kulkeekin, tuoksusta koirakin tajuaa.... - Anonyymi
Tähänkin aloitukseen pätee vanha sananlasku"niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan"
- Anonyymi
Suomi24 suosii vihapuhetta.
- Anonyymi
Kaiku vain aina kaikuu kun huutaja kaikua toistaa, itseään hän silloin toistaa, omaa levottomuuttaan, jonka metsä toistaa aina ja iankaikkisesti itselleen, toistajalle aamen.
- Anonyymi
Metsä vastaa kuulijalleen, eikä toista moottorisahojen ääniä kuin kaikuja.
- Anonyymi
Huutelijat ja huutelun kohteet taitavat olla white trashia. Ei minun asuinalueella koskaan huudella kenellekään. Ihmiset osaavat käyttäytyä.
- Anonyymi
Kyllä vanhenevista naisista tulee ilkeitä ihmisiä, niille ei mikään järkipuhekkaan mene perille, ovat niin itteänsä täynnä.
- Anonyymi
Oma epävarmuus siinä läpi tulee. Maailma on kova paikka useimmille keski-ikäisille naisille. Keho saattaa alkaa rupsahtaa ja murheita monenlaisia. Omista eduista yritetään pitää kiinni ja puolustaa omaa koloa. Tässäkin asiassa tosin korjotetaan mitä ihmiset haluaa. Ei kai totuus mustavalkoinen ole.
- Anonyymi
Aivan kauheaa mitenkäs noin tiukka uimapuku aivan kauheaa noin pienetkin vielä ja
- Anonyymi
Muistan erään tarkkailijan olisiko ollut 40-60 välissä tiesi mitä talossa tapahtuu ostimme lelun hänelle hirvee huuto tuli kuka oli
- Anonyymi
22-vuotias nainen on kauhea kammotus vanhus kuin kummitus.
- Anonyymi
Apua, olen keski-ikäinen nainen, ja mua on alkanut ärsyttää nuoret tyhjää kikattelevat teinitytöt ja möllit teinipojat. Sellaiset kauniit ja hyväkäytöksiset nuoret vielä menee, mutta typerät ei enää ollenkaan. En usko, että vtutus johtuu nuorten vaatteista tai ulkonäöstä - vaan vain huonosta käytöksestä.
- Anonyymi
Kai kikattavat jos on marimekko päällä jne.... minulle miehenä oikein häkellytti ja jäi mieleen kun nuoret naiset sanoivat: Aika tiukka peppu, kun hyppäsin pyörän selkään, ja hihittivät.
- Anonyymi
Keski-ikäisille naisille pitäisi alkaa yleisesti suositella näitä meditaatio juttuja, mindfulnessia, joogaa, itsetutkiskelua, psykoterapiaa yms., jotta he alkaisivat kääntää katsettaan sisälleen ja siten muuttua fiksummiksi, tasapainoisemmiksi ja terveemmiksi aikuisiksi ihmisiksi, jotka eivät omalla pahoinvoinnillaan saastuttaisi psyykkisesti ja sosiaalisesti ympäristöään. Vanhat naiset ovat nykypäivänä turhan levottomia, eivätkä mene tarpeeksi itseensä, vaan kauhistuttavat liialla ulospäin suuntautumisella ja itsen hallitsemattomuudella.
- Anonyymi
väsyttää ja masentaa.
Ilman lääketieteellistä koulutusta ja ihan mutuna veikkaisin että lyhyellä ja pidemmän aikavälin tarkastusjaksolla saaneet liian vähän pusuja.
- Anonyymi
Kyllä elämän keskiössä on ihan muut asiat. Tsemppiä nuoret naiset!
- Anonyymi
Jos väsyttäää ja masentaa aina joka toinen viikko, ja pyllystä tulee lierua siideriä juotuaan aamutuimaan, varmastikin on kyseessä korona-viirun uusin jakso.
- Anonyymi
Kondensaattori joka poistaisi yli 40-vuotiaiden naisten "yön höyryt", eli pierut, ilmastoisi ne ilmaiseksi pois.
- Anonyymi
Vaginan käytön lukumäärähän siinä yleensä ratkaisee, mutta monia pessaareita päällekkäin kun laittaa pimppiin niin se ehkä pienentää kokoa...
- Anonyymi
Keski-ikäinen nainen on todella viehättävä ja ymmärtäväinen ihminen, verrattuna 20-seen heitukkaan joka repale housuissa purkkaa jauhaen ja räkien yrittää , että häntä ymmärrettäisiin, mutta se sokeltaminen on kuin huumehörhön oksentamista, HÄÄÄH HÄH HÄH HÄÄ HÄÄÄH HÄH HÄH HÄÄ ja LÄÄÄH
- Anonyymi
Joo se kaks kypänen miettii 2 minsaa mut retro nainen on jo keskijalassa kiinni.
- Anonyymi
Liittyy biologiaan. Ihmisen geenit ohjaavat käytöstä. Pitää mennä ihmishistorian aamunkoittoon ja luolamiesaikaan jotta ymmärtää miksi. Nuori nainen on kilpailija ja syrjäyttäjä vanhemmalle naiselle. Klaanin johtajauroksen suosiosta kilpaillaan kaikin keinoin. Johtajauros tietenkin suosii nuorempaa ja hedelmällisessä iässä olevaa naarasta suvunjatkomielessä. Se rassaa vanhempaa naista mentaalisesti paljon. Kyky miellyttää klaanin johtajaurosta heikkenee dramaattisesti. Sättimällä koetetaan ajaa kuviteltu nuori kilpailija ulos luolasta ja markkinapaikalta. Siinä asia noin niinkuin pelkistetysti.
- Anonyymi
Näinhän se on että ihminen on vain eläin joka ei tunnista alitajunnasta tulevia juttuja.
- Anonyymi
Ympäristö ja opittu ohjaa enemmän käytöstä kuin perimä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ympäristö ja opittu ohjaa enemmän käytöstä kuin perimä.
oletko varma. Kyllä nuo sisälle aivorunkoon ja perimään syväkoodatut prosessit toistuvat koko ajan sukupolvesta toiseen. Tulevat läpi kuin ruoste maalipinnasta.
- Anonyymi
Aaaivan.
Toivottavasti et ole beta-uros, koska alfa on siittänyt naisesi ja elätät hänen lastaan, koska lisääntymiskykyinen nainen on etsivä parhaat alfageenit lapselleen.
Jos olet keski-ikäinen mies, tuskin parikymppinen nainen hakee sinusta lastensa isää vaan elättäjää.
Hmmmh, hieno teoria, joka on täysin miehen näkökulmasta kerrottu hyväksymättä naisen seksuaalisuutta ja nautintoa sekä ihmisen kykyä myös sitoutumiseen. Neurologian opiskelu tekisi tämän teorian tekijälle hyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aaaivan.
Toivottavasti et ole beta-uros, koska alfa on siittänyt naisesi ja elätät hänen lastaan, koska lisääntymiskykyinen nainen on etsivä parhaat alfageenit lapselleen.
Jos olet keski-ikäinen mies, tuskin parikymppinen nainen hakee sinusta lastensa isää vaan elättäjää.
Hmmmh, hieno teoria, joka on täysin miehen näkökulmasta kerrottu hyväksymättä naisen seksuaalisuutta ja nautintoa sekä ihmisen kykyä myös sitoutumiseen. Neurologian opiskelu tekisi tämän teorian tekijälle hyvää.Neurotieteiden ;)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aaaivan.
Toivottavasti et ole beta-uros, koska alfa on siittänyt naisesi ja elätät hänen lastaan, koska lisääntymiskykyinen nainen on etsivä parhaat alfageenit lapselleen.
Jos olet keski-ikäinen mies, tuskin parikymppinen nainen hakee sinusta lastensa isää vaan elättäjää.
Hmmmh, hieno teoria, joka on täysin miehen näkökulmasta kerrottu hyväksymättä naisen seksuaalisuutta ja nautintoa sekä ihmisen kykyä myös sitoutumiseen. Neurologian opiskelu tekisi tämän teorian tekijälle hyvää.Oletan, että olet keski-ikäinen nainen kun noin koville ottaa? Betat ja alfat panevat eri naisia, sinä taas et kelpaa enää kummallekkaan.
Ja sen naisen omat geenit pilaavat sen alfan geenit. Alfa lisääntyy vain alfanaaraan kanssa.
- Anonyymi
Kyllä tytöt on nurena kauniita ja kivoja, mutta mistä hitosta niitä ilkeit, rumia ämmiä tulee?
- Anonyymi
No kun tulevat vanhanpiianikään eli 25v. Siinä alkavat kadehtia nuorempia.
- Anonyymi
Mitä tuntemattomien olemus tai ylipäätään mikään kuuluu muille. Esim vaatetus on henk kohtainen asia. Olen nähnyt narutoppi ja shortsit settiä ihan kaupungissa kesällä. Hyvännäköinen runko jos on niin mikäs siinä. Varatut miehetkin katsoo. Naisia se varmaan ketuttaa. Itsepä on ukkonsa valinneet,aina voi erota,jos potuttaa?
- Anonyymi
Juu, nainen muuttuu kyllä ilkeäksi keski-ikäisenä. Ja pahan hajuiseksi.
- Anonyymi
Onneksi miehet sen kuin komistuu ja raikastuu! Hyi!
- Anonyymi
Vaimoni ohittaa jonossa törkeästi muut kiilaa eteenpäin
- Anonyymi
Kauppajonossa ohittaa hah, joo oli tapauskin, mutta oli sellainen että kun itse vaihdoin jonoa, oli vaanimassa kärryjensä kanssa takana, sitten vaihdoinkin takaisin.... olisi saanut mennä eteen, samapa se, noh se nainen päästi kuitenkin itseni kiilaamaan takaisin väliin mistä tulin.
- Anonyymi
Eivät naiset kai yleensä ole kovin kauheita miehiä kohtaan, poikkeustapauksia on tietysti kuten joku Virpi/Victoria joku Bjur-niminen Gladiaattorit ohjelmassa oli timantti-nimellä, kanniskeli irtileikattua miehen päätä ravintoloissakin muovikassissa ja esitteli.
- Anonyymi
Keski-ikäinen nainen on veemäinen paristakin syystä:
- Seksi ei enää kiinnosta, joten aviomies katselee nuorempia yh-äitejä joilta irtoaa.
- Vaikka seksi kiinnostaisikin, niin ei miehiä juurikaan kiinnosta pullataikinaihoinen, kulahtanut, hiuksensa tökösti lyhyeksi leikkauttanut ja ruosteenpunaiseksi värjäyttänyt, rillipäinen, toppahousuinen ylipainoinen nyrpeä akka.
- Lapsiakaan, jos niitä vielä on kotona, ei voi nyrppä mutsi paljoa kiinnostaa...
- Duuni on joku toimistohomma, ei paljoakaan tulevaisuudennäkymiä, paitsi 65v. pieni eläke ja kolottavat nivelet...
- Kaikki kallistuu, verot nousee, rahat ei riitä oikein mihinkään, jopa pääministeri on nuorempi ja näyttää paremmalta, keittiön ikkunasta näkyy joku Vantaan lähiö tai Hollolan rivitaloalue....
Vähemmästäkin vit...uuntuisi.- Anonyymi
Sulla tuntuu olevan joku tietty nainen mielessä, kuvauksesta päätellen.
Kovin moni keski-ikäinen nainen ei nimittäin tuohon kuvaukseesi istu. Mutta hyvä että pääset tätä väylää myöten purkamaan turhautumistasi äidistäsi/ vaimostasi/ siskostasi tmv. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla tuntuu olevan joku tietty nainen mielessä, kuvauksesta päätellen.
Kovin moni keski-ikäinen nainen ei nimittäin tuohon kuvaukseesi istu. Mutta hyvä että pääset tätä väylää myöten purkamaan turhautumistasi äidistäsi/ vaimostasi/ siskostasi tmv.Suurin osa 30v naisista istuu juuri tuohon kuvaukseen. Heitä näkee ruokakaupassa useasti ja ei voi kuin ihmetellä miten joku mies on tuollaista pystynyt nussimaan kun lapsiakin on.
Osa 30 kurtuista toki on ymmärtänyt vanheta arvokkaasti kuten Susanna Koski, mutta mikään ei ole nolompaa kuin tuon ikäinen täti, joka luulee olevansa yhä seksikäs. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa 30v naisista istuu juuri tuohon kuvaukseen. Heitä näkee ruokakaupassa useasti ja ei voi kuin ihmetellä miten joku mies on tuollaista pystynyt nussimaan kun lapsiakin on.
Osa 30 kurtuista toki on ymmärtänyt vanheta arvokkaasti kuten Susanna Koski, mutta mikään ei ole nolompaa kuin tuon ikäinen täti, joka luulee olevansa yhä seksikäs.P.S.
30v täti ei ole nahistunut vain ulkonäöltään vaan myös muuttunut luonteeltaan ynseäksi, penseäksi, epäseksuaaliseksi sekä varovaiseksi ja miehiin katkeroituneeksi. Nettideiteissä tuon näkee todella hyvin.
- Anonyymi
aviomies katselee vai?
no, tietää mistä sitä parasta herkkua saa. =) - Anonyymi
Olen lähes 5- kymppinen nainen. Olin aikoinani kaunis nuori nainen. En ole enää.. Tässä iässä on ihanaa, kun ei ole minkäänlaista merkitystä sillä mitä muut minusta ajattelevat eikä minkäänlaista stressiä siitä mielyttääkö ulkonäöllisesti toisia. Samoin toisten ulkonäöllä ei ole mitään väliä. Nauttikaa nuoruudesta ja kauneudesta, kekkuloikaa ihanissa hepeneissä ja ottakaa paljon kuvia muistoksi. Niitä on sitten ihana katsella ja muistella nuoruuden aikoja.
- Anonyymi
Juurikin näin! Kun tulee keski- ikään niin ulkonäölliset seikat menettävät merkityksen samoin kuin vastakkainen sukupuoli tai ikä! Saa olla aivan just sellainen kuin haluaa! Näin meidän naisten kohdalla. Ja on aivan turha kadehtia nuoria! Antaa nuorten olla nuoria ja nauttia elämästä! Nautitaan mekin!

Älkää mummelit valehdelko itsellenne . Olette edelleen täysin riippuvaisia miesten huomiosta ja kateellisia nuorille naisille kun ikäisenne miehet katsovat heitä.
- Anonyymi
Vastaus löytyy laulusta - Terribly busy on Kaamanen Road
- Anonyymi
Trump alkoi vihdoin suositteleen kansalaisille maskeja, kun tutkimuksen tulokset hyödyn osoitti.
-Iowan yliopisto totesi tutkimuksessaan, että koronaviruksen kasvuvauhti hidastui sen jälkeen, kun kasvomaskit tulivat pakollisiksi 15 Yhdysvaltain osavaltiossa.- Anonyymi
Tuskinpa trumpanssi mitään tutkimuksia lueskelee tai ymmärtääkään, mutta varmaankin jotkut neuvonantajat ovat saaneet vakuutettua että jollei näyttelisi välittävänsä niin ainakin torppaisi tulevat vaalit.
- Anonyymi
yhdellä naisella sitä coronaa vasta löytyykin!!
- Anonyymi
Eipä ole, etenkään suomalaiset, keski-ikäiset naiset kuin Salma Hayek, Elizabeth Hurley, Monica Bellucci yms..
- Anonyymi
Johan se syy tuotiin esille aiemmin. Suomalaiset ovat 60% siperianmongoloideja. On aivan älytöntä edes olettaa näiden olevan eurooppalaisia tai skandinaaveja. 17-20vuotiaat vinosilmät esittelevät rintavakoaan instoissa ja hieman heistä vanhemmat kurnuttavat voimaannuttavista narubikineistä. 40-50vuotiaina haukkuvat kaikki nuoremmat ja toisinpäin. Miespuoliset vastaavat haukkuvat yhtälailla, minkä ätmivalitukseltaan ehtivät.
YÖÖÖÖK teille kaikille. - Anonyymi

YÖÖÖÖK teille kaikille.Siperiassa, Aasiankin puolella, on myös aikas hyvän näköisiä naisia.
- Anonyymi
HEI, ITSE OLEN 45- NAANE, POHJOIS- POHJANMAALTA!
, ETTÄ KYLLÄ NUO " TYTÖN TYLLERÖT" EE HELVETTI VIE MULLE PÄRJÄÄ!.
Voi Laulaa, että Pieni Tytön Tylleröinen Sini Piika Sieni ja Tapio ja Tellervo, Sievää Unta Näki, suositteli Sini Piika, ...
, että Nääin!
On kokoa, ja näköä , että Taatusti Jyrään mennen tullen nuo Itheteäni nuoremmat Gimnat, joilla on nenärengas, , tatutointeja, minihame, ja tiukka toppi sun muuta Rihlamaa.
Itelläni on verkkarit, Farkut. Suorathousut, mekko, päällä, enkä pelkkää pistää näppylähanskojakaan jätteen.
Enkä pelkää tarttua lapioon ja paiskata sontaa kortteihin en lehemän .
Tai lampaan paskaa!
En kyllä kävele näppäskengiskään kun juhlis tai töis jos on sellanne tillaisuus.
Enkä maalaa naamaanikaan kun vaan jos lähen ihimise ilmoille.
SILTI IHTEÄNI NUOREMMAT MIEHET ON KUOLANNU PERRÄÄNI.
TIETYSTI 30-ETTEEN PÄIN!
Niin Sinä Valitat että kauheita Nuo keski- ikäset naiset.
Ja vielä tullee laulu mieleen.
Edaken Järven jää, On Hylättyä Elämää,
.. Jäi munat sekä makkarat, .. Peuranpa Pyllyä ihanaa, .. On siellä Eukkoa ikävä,, on siellä Miinoja, ansa miinoja, siellä patterit paukkuu juu!
On siellä napsittu, pelattu raminaa...
.. Ei oo hevosellla Heiniä ne syövät Tallissa seiniä!
.- Anonyymi
Jaahas, sinä nuori alter ego keski-ikäinen...
- Anonyymi
En lukenut ketjua.
Löysin vain tekstin joka sopii tähän.
Keski-iässä ihminen on rohkeimmillaan.
Hän ei enää ryhdy
yli-inhimillisiin
ponnistuksiin
näyttääkseen
naapurin
Marketalta
ja uskaltaa
hakea postin
puolison ulkovaatteissa.
Sellainen
ihminen
ei pelkää
mitään. - Roope Lipasti-
Rakkautta, rohkeutta ja hyvää oloa kaikille keski-ikäisille. Rinta/rinnat rottingille.
🍀🌾🧡 - Anonyymi
Akat on kyllästyneet passaamaan verkkarimiehiään. no eipä ne keski-ikäiset miehetkään mitään komistuksia ole, hyvin harvoin ovat ja niiden jorinat seilaa kaljatölkin ja vesirajan välillä tai muuten eivät tajua. no kateellisia ne keski-ikäiset miehetkin on vastaavasti pojanklopeille kun säätävät sorjine vartaloineen piitsillä.
- Anonyymi
Lol, vai että olisivat ukot kateellisia joillekin räkänokille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lol, vai että olisivat ukot kateellisia joillekin räkänokille.
Tuokin jo paljastaa että näin todellakin on. Katkerat vanhemmat miehet pyrkivät puheissaan vähättelemään nuoria miehiä, ja syy on selvä: kateus ja oman menneen nuoruuden kaipuu.
Onneksi valtaosa ihmisistä, niin miehistä kuin naisistakin, hyväksyy elämän kiertokulun mukisematta eikä ole kateellinen nuorille.
Valitettavasti aina riittää joukkoon niitäkin jotka kokevat, että muiden nuoruus ja kauneus on jollain tavalla itseltä pois. Mutta se porukka on onneksi vain äänekäs vähemmistö.
- Anonyymi
Veemäinen keski-ikäinen eukko on kuin paskakasa keskellä katua, kaikki kiertää kaukaa ja eukko ei itse asiaa edes ymmärrä.
Mäkätys, marmatus, vittuilu ja ilkeily sekä korpun kuivuminen ei kiinnosta ketään joten ero on selviö. Menkat kun jää pois niin alkaa tämä stoori useimmilla, hormoonikorvaushoitoa suositellaan mukaville mammoille eteivät muuttuisi edellämainituiksi vittupäiksi.
Toivoa on!- Anonyymi
Allah varjelkoon meitä miehiä moisilta naisilta.
- Anonyymi
Koko aloitus on absurdi. Yhtä lailla voidaan kysyä, miksi keski-ikäinen mies on kauhea. Tai nuori mies/nainen on kauhea. Tai vanhus. Typerä aloitus. Misogyninen.
Ikävä ihminen on ikävä ja huonokäytöksinen riippumatta iästä. Heitä on niin nuorissa, keski-ikäisissä kuin vanhuksissa, niin miehissä kuin naisissa. Ei kukaan muutu iän myötä kivasta ja mukavasta ikäväksi, hän on jo ollut sellainen nuorempana. Sukupuolella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Jokainen viime kädessä vastaa sanomisistaan ja tekemisistään, eli lyhyesti reaktioistaan. Myös hän, joka toisen sanoista loukkaantuu.
Itse olen törmännyt elämässä niin mukaviin ihmisiin vauvasta vaariin kuin erittäin ilkeisiin, ja ilkimyksiä löytyy jo pikkulapsista. Se on se perimä ja kotikasvatus keskiössä. Ikävistä lapsista kasvaa ikäviä ihmisiä.
Tämä Suomi24-palsta nyt on täynnä tällaista joutavaa keskustelua, joka ei johda yhtään mihinkään. Ei tämäkään keskustelu johda mihinkään järkevään loppupäätelmään. Kunhan nyt hölmöt miehet haukkuvat täällä naisia ja hölmöt naiset miehiä. Sen kuvitellaan tuovan jotakin tyydytystä omaan elämään, vaikka eihän se mitään hyvää tuota. Ei mitään uutta auringon alla.- Anonyymi
" Ei kukaan muutu iän myötä kivasta ja mukavasta ikäväksi, hän on jo ollut sellainen nuorempana."
Kyllä voi muuttua ja muuttuukin, jos elämä katkeroittaa.
- Anonyymi
Aina kun mainitaan että suomalaiset naiset kurppaantuvat niin tulee länkytystä että kyllä suomalaiset miehetkin rupsahtavat aikaisin. Mikä on varmastikin totta mutta sekin on osittain naisten syytä, moni mies luovuttaa jo aika nuorena kun tietää että täkäläiset naiset ovat sen verran nirsoja. Ja vaikka mies juoksisi salilla joka päivä yms. niin siltikään ei välttämättä kelpaisi läskille yhärikurpalle.
- Anonyymi
Hahhah eli on naisten syy kun itse rupsahtavat, ja myös naisten syyt kun miehet rupsahtavat? Eli miehet ei osaa ottaa mitään vastuuta itsestään, vaan naisten pitäisi miehen ulkonäöstäkin huolehtia? Josko vaan jokainen pitää tai on pitämättä huolta itsestään - ihan oman itsensä takia :D

Ymmärryksessä vissiin jonkinlaisia ongelmia sulla? Ei tossa sanota että naisten pitäisi huolehtia mistään, muusta kuin itsestään. Vaan että miksi miehet panostaisivat koska naiset ovat niin tuulella käyviä ettei se auttaisi.
Heterot ehkä heistäkin ne katkerimmat.
- Anonyymi
Jahas eli kaikki keski-ikäiset heteronaiset ja moni lepakkokin on katkera :D
Anonyymi kirjoitti:
Jahas eli kaikki keski-ikäiset heteronaiset ja moni lepakkokin on katkera :D
Ihmisestä riippuen, jotkut on ihan sama mitä katkeria aina muille kaikesta.
Anonyymi kirjoitti:
Jahas eli kaikki keski-ikäiset heteronaiset ja moni lepakkokin on katkera :D
Ei heterot kuitenkin katselee itsekin niitä hyvännäköisiä naisia kuola suupielessä, niin tuskin siinä niin helposti kurppakateus iskee. 😆
- Anonyymi
Keski iässä naiset( ja monet miehetkin) muuntuu "kalkkunoiksi".
- Anonyymi
EI MUTTA NYT PITÄÄ KOMMENTOIDA VAKAVASTI! AIEMMIN KIRJOITIN SINULLE MINÄ LEPSUSTI MUTTA NYT PITÄÄ KIRJOITTAA VAKAVASTI!
SINUN LAISIA MIEHIÄ ON IHAN LIIKAA, NYT ERÄISSÄ MUISSA KESKUSTELU PALSTOILLA OLLU ESILLÄ TÄLLE PÄIVÄÄ KUN JULKASEE KÄNNIKUVANSAKIN JUORULEHDIS.
EIKÄ OO MITÄÄN SYNNYNNÄISTÄ EIKÄ MUUN ONNETTOMUUDEN AIHEUTTAMAA VAMMAA!, ETTÄ VOIS KATSOA KUIN LÄPI SORMIEN!🤬😡
TIEDOKSI! KUNNIANLOUKKAUS ON RIKOS!
, JOSTA ON SÄÄDETTY RIKOSLAISSA,
ETTÄ KUNNIANLOUKKAUKSESTA, SAA SAKKOJA TAI EHDOTONTA VANKEUTTA,
KAKSI VUOTTA!( TAI ENEMMÄNKIN!)
, ETTÄ VAROPPA NYT SANOJASI!
ETTET VIELÄ JOUDU RIKOSOIKEUDELLISEEN SEURAAMUKSEEN.
NAISEN HALVENTAMINEN ON RIKOS.
JO SISÄNSÄ JO PAHA.SEKIN.
KATSOTAAN SYRJINTÄ RIKOKSESKSI.
SINÄ KATSOT , ETTÄ ISOIN KIRJAIMIN KIRJOITTAA.
MINÄ KIRJOITAN, KOSKA MINÄ LOUKKAANNUIN SIITÄ MITEN HALVEKSIVASTI, JA LOUKKAAVAVASTI, SINÄ KIRJOITAT KESKI- IKÄISISTÄ NAISISTA!.
OLE HYVÄ JA OLE KOHTELIAS, ! PYYDÄPPÄ ANTEEKSI! ETTET IHAN OIKEESTI JOUDU, VIELÄ RIKOSOIKEUDELLISUUDELLISIIN VASTUUSEEN.
OMISTAN LAKIKIRJAN, VAIKKA EN OLE TUOMARIKAAN OONPA TARVINNU MUUTEN LUKEA LAKIA.
TYÖSKENTELEN MUULLA ALALLA, JOSSA ON TARVINNUT PÄNTÄTÄ LAKIA.
OON KYLLÄ USEIDEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN LISÄKSI KYLLÄ JOSKUS HARKITEVANI, VIELÄ, ETTÄ OPISKELISINKO IHAN VIELÄ VAIKKA LAKIMIEHEKSI.- Anonyymi
Trollikka ei onnistu
- Anonyymi
ANTEEKSI PALJON. olen pahoillani.
lakimies, sinusta varmasti tulee ja pätevä sellainen.
anteeksi, ei kaikkea minullakaan voi laittaa sairauden piikkiin.
joten olen pahoillani käytöksestäni.
ANTEEKSI PALJON, KAIKILTA IHMISILTÄ JOTKA LUKEVAT TÄTÄ.
en ole juurikaan ennen kirjoittanut mitään halveeraavaa juurikaan, JA NÄITÄ 1,5 PÄIVÄÄ KADUN TODELLA PALJON.
EI HIENOSTA NAISESTA VOI KIRJOITTAA MITÄÄN PAHAA, JA OLEN SYYLLISTYNYT SIIHEN,
OLEN PASKAPÄÄ, JA JOS SINUA MUREHDITTAA KÄYTÖKSENI, VOIN LAITTAA NIMENI MYÖHEMMIN JULKI, OMATOIMISESTI, ETTÄ KAIKKI TIETÄVÄT KETÄ OLEN.
- Anonyymi
Naisten parasta ennen päiväys 35v. Sen jälkeen alkaa kalkkunoituminen.
- Anonyymi
EIKÄ NOINKAAN SAA SANOA NAISISTA, SE SINUN TÄYTYY MYÖS, SINUNKIN YMMÄRTÄÄ.
- Anonyymi
Tuo on viimeinen käyttöpäivä naisella, parasta ennen päivä on 25. päivä.
- Anonyymi
Tässä esimerkki nätistä hoikasta viiskymppisestä https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/6d5d9d2a-0d74-43a1-8076-219b8128adf9
- Anonyymi
HEI , TIEDOKSI MUILLEKKIN KUNNIANLOUKKAUS ON RIKOS! HUOMASIN, ETTÄ JOKU ON HAUKKUNUT NAISTA SILLÄ PAHEMMALLA TAVALLA ! HUORITTELU ON ERITTÄIN VAKAVA RIKOS!
JOSTA VOIDAAN. TEHDÄ RIKOSILMOITUS!
ITSE AIKANANI TEIN RIKOSILMOITUKSEN KUNNIANLOUKKAUKSESTA!
JUURI TUOSTA! TEIN RIKOSILMOITUKSEN POLIISILLE!
MULTA KYSELTIIN! JA KUULUSTELTIIN,
OLI POSTILAATIKKONI PUOTETTU VEIKKAUSKORTTI ANOMUKSEEN KIRJOITETTU
MUA NAISTA PAHIMMALLA TAVALLA, KUNNIANLOUKKAUS JUTTU VIELÄ
VIITATTIIN BOBON JÄRVEEN JOSSA TAPAHTU ERITTÄIN VAKAVA RAAKA KOLMEN NUOREN MURHA!
ETTÄ SIINÄ VEIKKAUSKORTIN ANOMUKSEEN OLI LAITETTU ASUINPAIKASENI BOBON JÄRVI!🤬😡☠🤬
POLIISI OTTI TODISTEET, SYYLLINEN SAATIIN KIINNI SAI SYYTTEET KUNNIANLOUKKAUKSESTA JA SAI SAKKOJA!
ETTÄ , SINÄKIN JOKA HAUKUT TÄÄLLÄ NAISIA!
NOIN ON KUNNIAN LOUKKAUS.
OLEN POLIISIN LAPSEN LAPSI! TUTKI AIKANAAN SUURIA RIKOKSIA JA OTTI RIKOLLISET KIINNI.
( nyt edes mennyt)
Oon kirjoittanut jo kolme kommenttia.
Monessa Lähi - Idän Maissa, että Afrikan Maissa Naisen JA TYTTÖLAPSEN Asema. On Olematon, Joka on myös Tabu, josta Ei saa Puhua, pitää Olla vaiti.
Jos Nainen, pitää Jossakin maassa ( mainitussa Maassa) miehen kädestä julkisesti Kiinni on Rangaistus sakot!.
Jos Nainen jää Kiinni Aviorikoksesta On Rangaistus Pahin Mahollinen! KUOLEMAN TUOMIO!.
TYTTÖLAPSIA PAKKONAITETAAN 10- VUOTIAANA JOLLEKIN VANHALLE UKOLLE!
TAI, MYYDÄÄN RAHA PULASSA, SEKSIORJAKSI!
KUN ON MAASSA NÄLÄNHÄTÄÄ, KAIKESTA PULAA JOPA PUHTAASTA VEDESTÄ!
( VANHALLE UKOLLE TARKOITAN , ETTÄ ON TÄYS IKÄNEN )
HEITÄ RAISKATAAN JA TAPETAAN! ELI EI OLE TYTTÖLAPSEN ASEMAKAAN NIIN TURVALLISTA YKSIN KERTAISTA KUN LUULETTA! LÄHI- IDÄSSÄ , JA NÄITÄ YMÄRÖIVIS MAISSA JA AFRIKASSA.
JA TÄÄLLÄ JOKA KANAVALLA ON PYLSUMIS SAASTAISIA OHJELMIA KUTEN TEMPATION OHJELMA.
SEKSIÄ HARRASTETAAN KAIKKIEN KANSSA!🤬
KUULKAA SEKSI KUULUU VAIN JA AINOASTAAN AVIOLIITTOON!
VAIN MIEHEN JA NAISEN KAHDEN VÄLILLE EI SAASTAISEEN TV- OHJELMAAN
SYNTIÄKIN ON!
HÄVETKÄÄ!
TYTTÖ- POJASTA PUHUMATTAKAAN OON VANHAN KANSAN IHMISTE KASVATTAMA.
" HOMO" OLI HAUKKUMASANA.
NO SEKSI KUULUU MIEHELLE JA NAISELLE.
OON NYT KOMMENTOINU.
.ENTÄ JOS KAKSI MIESTÄ TANSSII TAI NAISTA!
JOS EI LÖYDY NAISTA TANSSIMAAN TAI MIESTÄ EI TEE" TYTTÖ- POIKAA".- Anonyymi
sinä et tunne puoliakaan koko naisesta, joten suu suppuun ja HETI!!!!!
Kiistän olevani kauhea saati ilkeä nuoremmille naisille. Olen nelikymppinen ja työskennellyt pitkään naisvaltaisella alalla parturi-kampaajana ja kampaamoyrittäjänä, ja olisipa aikamoinen moka työnkin kannalta olla katkera tai ilkeä muille. Minulla on ollut myös työntekijänä nuorempia naisia, ja kivasti on toimeen tultu aina.
- Anonyymi
Minua kohtaan naiset eivät ole ikinä vihamielisiä, päin vastoin, mutta olenkin mies.
Kampaamojutuista, näin erikoisen uuden 2-osaisen kampaamon, en tiedä mikä tuo on tuo paikka, suuri tv-ruutu näytti olevan sisällä odottaville asiakkaille jotta voivat katsella.
Pitäisi ehkä kokeilla tuota kauppaa, leikkauttamassa trimmerillä hiukset 15mm mittaan, helppo tehtävä kampaajalle jos on riittävän tehokas trimmeri. Tuskin sentään voimavirtaa tarvitaan, ei niin tehokasta.
Olisikin tehokas trimmeri, vaatii 380VAC voimavirran trimmeri, jos on tuuhkea tukka ja joulupukin parta. - Anonyymi
"Odottavia asiakkaita varten on suuri tv jota voi katsella", odottava asiakas, vuoroaan odottava tai raskaana olevia asiakkaita, odottavia äitejä varten näkyy formula-1 kilpailut suuresta ruudusta, odottavia ihmisiä voi olla erilaisiaa, riippuu vähän näkvinkkelistä miten haluaa käsittää.
- Anonyymi
...jooh siinäpä tulikin uusi kauppaidea, käydä jossain uudessa tyttöjen kampaamossa, tutustumassakin, niiden kampaamoja alkaa kyllä olemaan jokaisessa kulmassa, yhtäpaljon kuin pizzerioitakin,,,
Ensin kylpyyn ja pesee hiukset valmiiksi, eikä tahnamaista muotovaahtoa päähän litrakaupalla ennen kampaamoon menemistä, puhtaat kuivat hiukset vain, helpottaa kampaajia... ja pesee hampaat jotta hengitys ei haise pahalle, mietoa deodoranttia vähän kainaloon, ja varmuuden vuoksi suu-minttu-pastilli suuhun. - Anonyymi
Ihan samalla tavalla vois tehdä yleistyksiä nuorista naisista tai vaikka keski-ikäisistä miehistä. Tunnen monta ikävästi käyttäytyvää nuorta naista, mutta en silti ajattele, että kaikki nuoret naiset on samanlaisia. Samoin tunnen monta kärttyistä keski-ikäistä miestä, mutta en ajattele, että kaikki ovat sellaisia. Kyllä se ongelma voi olla omassa käyttäytymisessä, jos tuntuu, että joku ihmisryhmä kohtelee aina ikävästi.
Olin kerrattain kaupassa ja oli paljon ostoksia, takana tuleva nuori nainen tuumasi kaverilleen, että "voi vittu, tässä menee koko päivä, kun täti lappaa ostoksia hihnalle". Toisena päivänä keski-ikäinen mies hönkäili kassajonossa niskaan ja useamman kerran tökkäsi kärryillä minua jalkoihin. Oli töykeä myös kassalle. Nuori bussinkuljettajamies ei edes tervehtinyt (on tapana täällä maaseudulla), ei auttanut edelläni menevää iäkästä miestä, ei vastannut matkustajien kiitoksiin. Näitä riittää. Mutta enimäkseen ihmiset ovat ihan ok, ihan kaikenikäiset. - Anonyymi
Itsellänikin on taustalla mm. kaupallisen alan koulutus, tiedän että myyjänkin on mukava tehdä töitä jos asiakas on mukava, eikä epämiellyttävä, silloin yleensä saa parempaa palvelua asiakkaanakin, kun on myyjiä kohtaan kohtelias.
- Anonyymi
Itsellä on yksi nyttemmin kaveri johon tutustuin hänen työpaikalla kaupassa. Hän ihan suoraan kävi käsiksi monella eri tapaa jne. Tiedä sitten sekä on mukavaa sille vastaanottajalle? Entä jos olisin halunnut naida häntä?
- Anonyymi
Keski-ikä on kaiketi 35-38v ja miehillä vähän vähemmän. Mutta kait 35v ikäinen ihminen on vielä sen jälkeenkin jäinen että kuvittelee itsestään liikoja.
- Anonyymi
kuuskymppinen tyttö on jo taas ,liian kuiva.
- Anonyymi
Vanha kurttu on katkera, naisen nuoruus on todella lyhyt.
Mutta nuorikin nainen joka pukeutuu narubikineihin on huora. - Anonyymi
Nopanheiton tulos on tärkein. https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/hallitus-lupaa-pelastaa-veikkauksen-avustusjärjestöt-jopa-velalla-ja-veronkorotuksilla-–-vaikka-valtiolla-on-jemmassa-massiivinen-veikkaus-potti/ar-BB18dKur?li=BBr5KbI
- Anonyymi
Ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Rupsahtaminen *ituttaa. Varsinkin, jos ainut todellinen sivistys, sydämen sivistys on jäänyt hankkimatta ja sen sijaan nuorempana ”ratsastettu” ulkonäöllä, kunnes...?
Tuossa ehkä osatotuus? - Anonyymi
Sellainen on hölmö joka toiselle menee tuollaista sanomaan.
Kenellekkään ei kuulu miltä toinen näyttää.
Jos toinen pukeutuu ja näyttää erilaiselta niin se on vaan hyvä. - Anonyymi
Minkä ikäinen sinä olet, kun koet oikeudeksesi haukkua 30 vuotiaita keski-ikäisiksi? Taidat itse tässä olla se joka potee jonkunäköistä identiteettikriisiä kun koet oikeudeksesi dissata niitä 30v naisia sillä perusteella että joku 40v nainen on käyttääntynyt epäasiallisesti mikä on joo kyllä hyvin valitettavaa, mutta yleistäminen ei korjaa sitä seikkaa että jokaisessa ikäryhmässä on niitä ihmisiä joilla on ne käytöstavat aina toisinaan hukassa mikä ei silti oikeuta lyttäämään kokonaista sukupolvea, koska kaikki sen ikäiset eivät ole samalla muotilla valettuja. 🤦♀️
Jos noin menee ihon alle oikeasti jonkun ikävät kommentit niin hae hyvä ihminen apua sen sijaan että yrittäisit kokonaisen ihmisryhmän heidän ikänsä perusteella lytätä, se ei meinaten auta mitään ja ei ole hyvien käytöstapojen mukaista vaan aikas sivistymätöntä ja sellainen käytös olisi syytä jättää väliin. Olet ihan yhtä paha kuin se huonoon käytöksen sortunut ihminen ja kauheampikin, koska jatkat sitä huonoa käytöstä omalla huonolla käytöksellä. 🤦♀️ - Anonyymi
No enpä jaksanut näin typerään aloitukseen muuta vastannut kun että nuoret naiset on ihan seksyi ja kivoja muutenki. Saan varmaan enempi näitä typyjä kun miehet yleensä elämässään💎
- Anonyymi
NO NIIN NYT TÄMÄ SAIRAS RAKENNE ALKAA PIKKUHILJAA PURKAUTUMAAAN
- Anonyymi
Juominen ja oksentaminen ovat sinkkumiesten tunnusmerkistöä, kuin myöskin naimisissa olevilla miehillä sama ongelma: ensin syö ja juo sitten oksentaa ja ulostaa tulokset.
- Anonyymi
Niin ptäh? Oikeasti minulla tässä vuosien varrella ollut ihania nuoria. Kauniita!! Joka vuosi vieläkin tekemisissä jos tahtoo. Erilaisia.omalla tavallaan ainutlaatuisia.ja kaikenlIaista hassua koettu. IhaniA kauniitA nuoria💎
- Anonyymi
Luulette että me ollaa n joteski kateellisia. Siitä että joku syntys muutaman vuoden myöhemmin. Voi hyvää pvää.kenellekkään tuollainen mitään päde jos ei pornopölöpölöpölöhölö saa mitä tilasi.hyi. voitte jättää lapseni ulkopuolelle. Hän suree. Tänään. Ei ehkä huomena. Vittu stana ääliöt! 💎
- Anonyymi
Nelikymppiset naiset on jotenkin kamalia luonteeltaan. En tiedä mikä niitä vaivaa, töissäkin ne äksyilee kaiken aikaa eikä viitsi olla puheväleissä edes.
- Anonyymi
Johtuu itsestäsi. Jos elämänasenteesi on positiivinen niin mitään pahaa muistkaan tahdo. 1
- Anonyymi
Ei pidä yleistää. Ei kaikki keski-ikäiset naiset ole kamalia. En ymmärrä lainkaan ?!? Onko jokainen antanut huonoa palautetta sinusta? Tuskinpa vain.
Kuulun ilmeisesti kummajaisiin kun minua ei haitta lainkaan, miten joku nuori nainen pukeutuu jne. Olen itse ollut nuorena näyttävä nainen ja saanut paljon huomiota mm uimarannoilla niiltä keski-ikäisiltä miehiltä ;) Ja nuoremmiltakin.
Eiköhän kaikki vain olla ja nautita elämästä ja asioista. Ja jos joku asia omassa kehossa häiritsee, asialle voi ja kannattaa tehdä jotain. Eikä se välttämättä maksa mitään.
Arvostelu kannattaa jättää sikseen puolin ja toisin.
Vielä tulee aika, jolloin nuoretkin naiset ovat keski-ikäisiä. - Anonyymi
Koska kukaan nuori nainen ei ole ystävällinen keski-ikäistä kohtaan?
- Anonyymi
Minua jahtaa joku itseäni nuorempi nainen väkisinkin sitä katkeroituu.
- Anonyymi
Olen hyvin usein huomannut, että ne oikeasti kauniit keski-ikäiset naiset eivät katkeroidu, eivätkä ole ikäviä nuoria naisia kohtaan. Siis oikeat kaunottaret. Heillä kun ei ole mitään syytä olla kateellisia nuorille naisille, kun itse ovat usein näitä nuoria naisia kauniimpia. Rumat, rupsahtaneet, vanhat akat ne on niitä, jotka ovat kateellisia. Toki poikkeuksiakin varmasti löytyy, eli ainahanse on kiinni ihmisen luonteesta, millainen on toisia ihmisiä kohtaan. Voihan sitä olla sellainenkin ihminen, joka on mukava ja leppoisa luonteeltaan kaikkia kohtaan, niin nuoria, kuin vanhojakin, vaikka itse näyttäisi kuinka hirveältä. Joten älkää lähtekö "lahtaamaan" nyt kaikkia vanhoja, rupsahtaneita akkoja.
- Anonyymi
No kyllä tuo sama koskee varmaankin ihmisiä, niin miehiä kuin naisiakin, ylipäätään.
- Anonyymi
Ei ole olemassa mitään "oikeasti kaunista"... ikään kuin olisi objektiivinen kauneus. Jos yksikin pitää rumana niin silloin se henkilö on myös ruma.
- Anonyymi
ei ne mitää kauheit oo se vaan tuntuu siltä , ymmärsitkö ...ei se mitään
- Anonyymi
En jaksanut lukea kaikkia viestejä, joten voi olla että joku on jo sanonut samaa, mutta kyllä meillä portsaripiireissä on useasti puhuttu että kaikki pahin asiakas on keski-ikäinen nainen.
- Anonyymi
Siksi kun siinä on niksi
- Anonyymi
Liian huvittava niksi sekä niksi... jos on joku sellainen kortti, valkoisen ihmisen kortti joku kkk-juttu setelelien välissä vahingossa.... todellakin poistan jos on jonkun imperial wizardin käyntikortti vahingossa setelien välissä..
- Anonyymi
Mitä minä sanon haureutta. Harrastavat.
Mokomat:- Anonyymi
En vaan kykene ymmärtämään mitään kateutta tai vihaa.kun ihminen vanhenee niin aina maailman tappiin tulee nuorempia.kuka petepervo loi uskomuksen että nuoruus on jotenki palkitsevanpaa. Harhaluulo. Ja jos joku pölöhölö siihen uskoo niin ihan rauhassa uskokoot! Ei ole minulta pois!❤kun te nuoret vanhenette haistattakaa noille kurppamiehille paskat! Olette ihania❤💎

Joka ikinen ukko tai akka.älkää koskaan enään ikinä milloinkaan tulkoo ikää esiin vääntään. Ikä on ikä.ei yhtään muuta.ei yhtään enempää.ei yhtään parempaa. Kaikista vähäpätöisin asia maailmassa. Pusupusupusu nuorille ystävilleni💗💎

Ja jos nyt pakko on nii aika mageita muijia pyörii 💎minulla. Käykö kateeksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos nyt pakko on nii aika mageita muijia pyörii 💎minulla. Käykö kateeksi?
Ihania.kauniita.mageita. seksyjä. Rakastan heitä.en ole kade. Miksi olisin? Muidut minusta tykkää.❤❤❤❤💎
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihania.kauniita.mageita. seksyjä. Rakastan heitä.en ole kade. Miksi olisin? Muidut minusta tykkää.❤❤❤❤💎
Kurppis ukkelit viiskytvee. Lähdetäänkö radalle? Otetaanko kisa🤪montaako muidua tai miestä vanhempaa tai nuorempaa isket illan aikana?tonnista veto. Voitan satayksnolla😆💎
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kurppis ukkelit viiskytvee. Lähdetäänkö radalle? Otetaanko kisa🤪montaako muidua tai miestä vanhempaa tai nuorempaa isket illan aikana?tonnista veto. Voitan satayksnolla😆💎
Tulipa hiljasta.se oli sitte että turvat tukkoon.jees. tuleppa mun nenille hyppeleen.haukkuun tai kurpitteleen.💎
- Anonyymi
Kyllä se ihmisen keski-ikä on 35 vuoden iässä.
Keski-ikä tarkoittaa ikää, kun ollaan eletty puolet elämästä.
Elämän pituus jää suurimmalle osalle meistä sinne 60-75 vuoden hujakoille, vaikka kovasti yhteiskunnan päättäjät vouhottavat, että eläke ikää pitää nostaa ja elin ajan oletusta nostetaan lähes joka vuosi, että ihmiset kaikki eläisivät sinne 90-95 vuotiaiksi.- Anonyymi
Kuule kurppis.ikä on numeroita. Ymmärrätkö? Pelkkiä numeroita. Kyllä töitä voidaan tehdä vaikka siihen asti että saappaat jalassa lähdetään.mikä veetun eläkeikä. Toisille se ikä tulee ennemmin toisille myöhemmin. Mihkä ihme ikä määritelmään meidät yleistetään.💎
- Anonyymi
Luulin kans aiemmin että keski-ikä tarkoittaa tuota mut eipä tarkoitakaan. Se tarkoittaa ikäkautta nuoruuden ja vanhuuden välissä.
- Anonyymi
Voivoi. Ei mene kuin 15-20 vuotta niin se nuorikin on keski-ikäinen
- Anonyymi
Totta, tolkuton syöminen ja viininlitkiminen, pillereiden, huumeiden ja alapään käyttö takaavat keski-iän romahtamisen 20-25 vuoteen. Sorry to say but näin tapahtuu.
- Anonyymi
Tuolta voi tämän sivuston Kotimaiset julkkisjuorut- osiosta käydä toteamassa tämän keski-ikäisten naisten katkeruuden nuorempia ja paremmassa kunnossa olevia naisia kohtaan. Esimerkiksi silikonirinnat aiheuttavat suoranaista vihaa näissä katkeroituneissa naisissa.
Kauhea keski-ikäinen? :-D En tunnusta olevani.
Varmaankin joka ikäluokassa ja sukupuolessa löytyy näitä perään huutelijoita ja mauttomia arvosteluja.
Pelkästään "sinkut"palstan kommentteja lukiessa saa aika hyvän kuvan aiheesta.
Olitpa nainen tai mies, ja minkä ikäinen tahansa;ole kohtelias. Jos sanottavaa ei löydy, älä sano mitään.
Tai saat hyväksyä olevasi kauhea ja katkeroitunut... jotain.- Anonyymi
Kattos, kun. Keski-ikäinen nainen on niiin ihana. Osaa paljon asioita, joita pissis ei osaa. Miehet haluavat keski-ikäsiä naisia juuri tuosta syystä, Eivät jaksa alkaa opettamaan pissistä. Kirjoittaja-pissis on huomannut tuon, ja juuri siitä syystä on niiin kateellinen. No, ehkä hänkin on joskus keski-ikäinen. Kun nyt jämähtää moittimaan heitä kateellisena, kohta huomaa olevansa itse keski-ikäinen ja alkaa inhota itseään. Saa siitä oivalisen palkan muiden haukkumisesta.
- Anonyymi
Sieltä olen tullut, ja sinne minä halajan :-*
alettiin illalla mesettää päähän että ( en tiedämitä mesetys on
mutta arvelen
sähköttää päähän ? että isäni kun en ole ottanut yhteyttä ryhtyi elämään tv ihmisten kanssa. Voicea esim katseli aiemmin kun kävin pari kertaa näin voice a katselemassa.
(ja isäni oli Mooses. ) ( sitten näkyi näky että hän voisi vaikka olla alasti .
että se riitti sille huoralle,
( äskenkinoli siitä että Jeesuksen maailmassa raiskattiin aina se joka oli kadehdittu. )
( en voi olla Jeesuksen kanssa ( raiskauksessa on sellaiset tunteet ehdottomat absoluuttiset ) 1923 kun raiskattiin s eoli niin suuri kauhu tunteet. ? en muista.
mutta en tiennyt, että Jeesus antoi tehdä s en.
(nyt sanottiin että jeesus antoi raiskata )
en muista sitä raiskausta.
Mietin tunteista.. että 1998 oli suuri tuska, mutta se ei näkynyt valokuvassa.
Niin sillä tytöllä 1928 oli todella voimakkaat tunteet ja tuska koska se näkyi
niissä kuvissa. ( niin voimakkaat vuoteen 1998 nähden sitten
jolloinsietämättömän voimakas tuska ei näkynyt
( mitä on sietämättömän voimakasta tuskaa suurempi tuska ?
( s eoli sillä tytöllä joka meni arcadekuvaan
( ja oli niissä kuvissa tuskassa
(mutta minäkään en välitä siitä
enkä tiedä mitä se oli , vaikka olin itse, sieluni oli
olenniin pahopin menett luottamusken Jumallaan
tule emieleen se kunoli tyhjää pä'iv toiseen aamustiltaan kuukaudest toiseen
ja sitten kuulin sen Apulannan Nukuttaja biisin yht äkkiä niin kauniina liikuttavana että itkin sitä tunnin verran.
kuuntelin ja itkin tunsin ( sne sydämenlyönnit siinä kuin se olisi joku just syntyny pentu ni tms
missä kuulemma voioll tunteet
ja just se mies joak pannut sen sinne reikään olis olltu jotain ääårettömän hurmaava a varmaan
joku elvis mink kans kaik halus paneskella yhdessä yhtä aikaa
( hänhänoli hirveä kyllä
se lantion heilutus ( en tiennyt siitäkääN!!!!!
en koko lapsuuteni nuoruuteni
ku ei oll tieto koneita
ja sittenkun sai tiet koneen ni eihän katsellut vuosiinkaan mitään Elviksen esiintymistä
( s eoli hirveä hävettävä se lantion heilutus. )
Mutta jos oli jotain s uuria tunteita rakkaudessa.
Tunsin hetken , kun Joel suuteli kaulalle ( koska hänoli ehkä Jeesus )??
siin'ä vaan oli Tunne, ( vaikkei meillä ei ollut meidän välillä EI ollut rakkautta,
mutta siin suudelmas kaulalle oli tunne, niin ett se säilyi pari tuntia kun menin
matkan sukulaisen luo olohuoneeseensa nukkumaan ( siis ymmärsins en seurustelu idean että siinä tuollainen tunne. )
niin isäni ei kuulemma enää "ollut minä"
sellaista höpöttänyt jatkuvasti että ihmiset ovat niinkuin sama jos ovat yhdessä
että isäni ei enää ole "minä"
( bussissa kuului
kun ajattelin Pirjo ohjelmaa jota olen katsellut viim päivinä
n 10 jaksoa päivässä Areenasta. ( eilen illala tykkäsinkatsel ja nauroin. )
tuli se Pirjo mieleen
niin kuului mielestäni isäni ääni " mä olen Pirjo !"
tuo naurattaa tässä.. ( eilenjust näin et pirjo oli liian vahva ) ( en ollut nukkunut ollenkaan yöllä.
Hänel ol kaikki eleet sellaisia siinä jaksossa mietin et tuoll lailla elehtiväonniin vahva, et onko hän oikeasti eläväs elämäs sellainen.
( Isäni ei ole sellainen )
sitten, raporttia... aika järjestyksessä ? lisää.. (/ olin huolissani vähän
isästäni eilen illalla mutta onneksi ei se tarkoittanutkaan et hänel mitään hätää vaan pärjääniiden tv ihmisten kanssa onhan hän Mooses )
Heräsin sitten 4 h nukuttuani. Lepäsin 2 h lisää mutta en tiedä nukuinko vai olinko valveilla. En oikeasti tiennyt 2 h kuluttua siis en lainkaan.
nukuinko 4 vai 5 h vai 6 h en tiedä.
Mutta inhotti kaikki asiat ja aloin rukoilla että Jumala lakka a olemasta.
Niin kuin eilen , toissapäivä kun raiskattiin, rukoilin niin. että Jumala joka antoi raiskata ( ja kun en saanut apua mistään, eilen keksin että laitoin googlesta kuvahausta
Avaruus ja kun näin ison valotähden rukoilin kaikesta voimastani ja sydämestäni että se muuttaisi baklteeriksi sen joak raiskasi minua
( rukoilin ( koin absoluuttisesti siten ) sen raiskauksen aikana
että se sielu voi olla enintään bakteeri ja sellaisenakin murskaisin sen.
( tässä sitä ei käsitä enää....
en tiedä mitä ne tunteet ovat En tunne. ( siis se on oikeasti vaikeaa, että raiskauksen aikana tuntee todella kirkkaasti ja varmasti että muuta mahdollisuutta ei ole, mutta kun sitä ei enääole , sitä raiskausta tapahtumassa en tiedä mitä ne tunteet ovat.
( Tunne oli aivoissa ( tuhannet vuuodet kehittynyt tunne..
(muistan hyvin voimakkaan rakkauden tunteet.. mitä koin jotakuta kohtaan
( rakkauden tunteita
( kaikkia tunteita yli 33 vuotta normaal it tunteet.
( ihan lapsena oli TODella voimakas tunne joskus..
joku yritti sanoa et niil on se niil äijillä on mahdotonta että sillä kusipäällä olisi mitään
mikä sipe tai Toni.
( että millä äijällä ? )ymmärsin aamulla vaan että minusta tehtiin fiksu, "älykäs " että jaksaisin sen raiskauksen Ajattelin että he ovat pöljiä vain että minut saatiin raiskattua
että oliisn kuin Eeva lehmä ( mut ei ollut mit tunteita tunnetta noita ajatellessa.
( ne on siellä , missä ne oli, ne tunteet, ajallaan.
en saa otetta noista ajattelemalla. Sit'kinauringolle sanoin.,. että
teit minut
tunteelta lamaantuneeksi ( kuten hammaslääkäri puuduttaa ikenet )
( ja vaadin pitämään siitä oikeasta tunteesta kiinni.
( minun Jumala tekee niin.
uskon kyllä, Jumala on täydellinen.
( tosiaan viim päivinäkun raiskattiin rukoilin kaikest a sielusta ni ja voimastani että muuttaa bakteeriksi
en nyt muista ketkä kaikki.. siinä oli tunne.. voi olla että kaikki.
( Itsensä ja luomistyönsä. ) ( olin itse valmis lakkaamaan olemasta.
En voi kehittyä, ei voi olla rakkauselämää.
( olin sitten sellaisella mielellä, mikä oli aik negatiivinen ja ankea,
ja ajattelin että on härkä kuopassa nyt, niin lähdin kahville r kioskille
( siis pyhäpäivänä saa nostaa härän kuopasta tms
( isäni Mooses ei kyllä tiennyt niitä Mooseksen sääntöjä kun olin lapsi tai nuori
hänol ihan tavallinen faktori isä.Tapasin hänet joka ollut Venäjän Kuningas. Ja toisella vuosisadalla oli joku melko ylhäinen, mutta ei korkea titteli. Ensinnä vaan oli häiriönä ett se paha henki kajosi jalkoväliin.
ajattelin sitä käsitellä. kertoa. ( siis se naisen henki pitää hänestä. Yleensä aina jostain yksinkertaisesta mieleltään . ja osoittaa sitä pitämistään jalkoväli energialla.
Tapasin hänet uudestaan toisella puplen kaupunkia , tänään aamulla äsken siis,
niin jotain jutellakseni kerroin kokemuksistani mitä oli 20 v sitten ym
( hänkinolikokenut henkien hyökkäyksen ni oli kansanparantajalle soittanut, ja hän sai häädettyä ne henget
kaikki tuntui turhalta joka sana
( oli aikoinaan tunteet, joka hetkessä, mutt kukaan ei välittänyt minusta.
Eikä voinuttoteut tunteita ei niiden mukaan tehdä.
Tahdoin menn tapaam Ismo Alankoa, Toni W tä.
Ismo aina avasi oven sinne sis'ätiloihin yhden lauseen ehkä sanottuaan ja häipyi
ja olin yksin Tampereella tms nuoruutta tuhlaamassa
ei kukaan välittänyt.
Ei ole fiilistä puhua tuolle Venäjän kuningas sedälle,
( oli 1600 luvulla ) ( sanoin että s eon paha henki joka pyrkii kajoamaan jalkoväliin, niin hän lopetti sen.
tai se lakkasi tekemästä niin, ni seisoskelimm hetkn juttelemassa joka sana turha sanoa. Tuntui vaan turhalta. Sanoin ett en nukkunut lainkaan toissayönä ja viime yönä 4-5 h ( ett energiani ei paras. ) Annoin hänelle mikäs s e kasvis piirakka...
Vihis piirakan... Niin, tuntui turhalta kertoa niistä kokemuksista.
Että 8 v käsitin väärin..
Ja että Krisna liikkeeessä sain Raamatun ( new age
ihmiset ei tiennneet pahoja henkiä tai paholaista olevankaan
kaikki tuntuu turhalta sanoa. ?
( kukaan ei välittänyt aikanaan
olivat kai ajankohtaisempia. mitä oli kokenut. koki.
( Raamatuss aluki pahoista hengistä.
sanonsamat sanat kuin hänelle ( ja se tuntuu turhalta taas. )
No jos en sitten kerro.
niit kiinnsota avaan s emosse vaikket tiedä
ai et sellainen suunnitelma?
he yritti saada minut tunteilemaan isäni takia
asunnottomana
menin hänen pihal nukuin kesän teltassa
mitään muut tekemist ei meil ole ollut
muistan nuoruudesta hän huusi ja raivosi kaikenaikaa
ja oli hyvin raaka ja hyvin epä älyllinen ( todella ) idiootteja olivat,
äitipuoleni ja isäni. Hyvinkinidioottimaisia.
Esim jos olin jättänyt lasin tiskipöydälle saivat siitä raivokohtauksen että tämä on kuin sikolätti
raivosivat
Puhelimen piilotti kaappiin kerran, olin kuulemma tehnyt niin paljonpuhelinlaskua
vaikka soitin ehkä 1- 2 kertaa vkossa jos sitäkään
Ei pysty kuvailemaan sitä vihamielisyyttä ilman syytä.
Hänon joka tiesi jot asioita jossain korkealla tasolla
ja sai sen takia raivareita ym oikkuja oli
( tuossa vähemmän aikaa sitten tapahtui ( muistans en paremmin )
asui rapussa poika joka oli ohjaaja ja näyttelijä ed elämäs Amerikass a
unohdan nimen aina.... se itävaltalainen..
ja hän myös Raamatun opetuslapsista yksi
ja ihan alhaalla hän henkisesti seko ihan sekava ja yksinkertainen
kuka opetuslapsi se olikaan...…… Simon..
Niin hän joka ei minua tuntenut ei tiennyt minusta mitään,
sanoi yht äkkiä vaan rapun käytävällä että mene tonne parvekkeelle ja avaa jalkoväli ja heiluttele häpyhuulia
elikkä
hänellä oli henkisesti jossain korkealla tasolla jokin tietoisuus että
olin ollut arcadekuvassa ja olin ajettu prostituutioon 1943 Warsowassa maaseudulla Wolan kylässä
nälänhä'dässä ja kylmyydessä
kuljinkorin kanss a maaseudull
etsin ruokaa ( söin mutaa... ja hyönteisiä..
( niistäolen tavoittanut muiston )
joku maalaismies siellä sanoi tietysti että tekisi jotain niin saa ruokaa.
En tiedä mitä se oli
( normaali mielellä on mahdottomuus se että tekisi mitään
mut minua kidutettiin vdsta 92 ( ihan aamusta iltaan )
( olin ja olen neitsyt, ja TRO Tosi Rakkaus Odottaa periaatteellla elän
elänyt. ) ( Warsowassa olin Lutherin puoliso. ( kunoli raiskattu 1923 en varmaan
tahtonut koskaan seurustella et he toi sellaisen jota ei voinut vastustaa.
(kunnollinen korkeatasoinen ? henkilö ( viulupedagogi oli.
( Soitin kai selloa. Veljeni oli saksofonisti.
( lähdin veljen perässä Amerikkaan, ehkä 1926.
( 23 oli raiskattau. ( sen teki Klaus Mann,
ensimm ? aviomies ehdokas. ?
Olin tuomarin tytär.
ja teatterissa äiti
( tänäänjust aamulla oli siitä että äitini oli kateellinen minulle.
( se kävi jo aiemmin ilmi )
( Hän teki itsemurhan ) 1936 aikoihin Gertrude äitini.
Wienissä. ilmeisesti se oli Wien.
niin tuo poitsu tyyppi siis ei välittänyt MITÄ* hän sanoi
oikun mukana sanoi vana mitä päähän pälkähti
Ihan vieraalle tytölle rapussa että mene tonne jalkoväliälevittelemään ja lärpsyttelemäänhäpyhuulia
jot sellaista sanoi
se oli hänenkäsitys arcade kortissa poseeranneelle sopivasta asiasta
sama oliisäni sai oikkuja oikku raivokohtauksiaIsäni sai raivokohtauksen tai oli raivona, murisi ja ärisi vain aina jos olin kunnossa,
että olin vahva jossain oikeasti. siis oikeasti vahva terve jne.
H eovat vain vallanhaluisia . ja täys sikitsofreenisia.
tulee tässä mielen se tyttö jonka 5 musta ihoista raiskasi suihkussa.
Olen välillämuistanut häntä.
Lehdessä oli uutisissa. Hän kertoi yksityiskohtaisesti mitä tapahtui.
Oli tanssinut jonkun mustan kanssa ja ihastunut ja he oli menneet vuoteeseen hotellihuoneessa, mutta sitten se musta olikin yllättäen pyytänyt kaverinsa sinne
sisälle ja pari muuta oliko heitä 4 vai viisi ja he kaikki olivat raiskanneet vuoronperään sen tytön. Hän sanoi että ei jaksanut ja yksi raiskaajista oli antanut hänen suihkussa olla hetken ( en osaa kertoa sitä lainkaan.
hänenkertomuksesta kuului se että hän oli vähän yksinkertainen ? kertoi niin vakavamielisesti joka vaiheen, ei ollut mikään kovis tai sexypukeutunut
vaan jokusellainen nallekarhumainen pehmeä ihminenjonka se eeva tahtoi raiskattavan että hän joka oli kykenevä intimeläm olis vähäisempikuin lehmä
hän tai muut
( se oli niin erilaista, s emieli, Ismon kaikki laulut... v teen 04 näen elämänhengen hänen lauluissa ( se oli väh kaameaa muistan kellarista muiston ett katselin
( s eelämä onniin tärkeä.. ) tietysti
se on mistä itkee tai millä merkitystä
( kun oli tunteet oli kauhu todella niink kauhuelokuvien kauhu se pelko että tunne heikkenisi päässä, muistan sen.. v 98 aikoihin..
Elämänhenki kuuluu vuoteen 04 ( ja oli myös ylevät korkeat levynkannet
jokin vanha maalaus tm
( sitten tuli 04 se ismo ja pojat joku perverssi sarjakuvahahmo
kurja ja raaka.
( Ismollaoli sanoitukset niin inhimillisiä
niink se "syksyllä sateessa kurjana oliona löysin maasta omenan,
se oli … miten ne nyt meni ne sannat..
se oli ihmeellinenomena?
se oli tavallinen omena, pitää mennä kuuntelemaan se laulu.https://www.youtube.com/watch?v=vmjcz1Rsqmg
Kyllä se oli tuo Ismo joka oli mieheni Turkissa 1600 luvulla.
Minusta tuntui
hän oli noin aikuisen näköinen noin nuorena.siis noin suloinenkuin Ismo olisi voinut olla poika ystävä.
Ei Ismo olisi voinut olla.
(ei voinut olla noin suloista koska en ollut suloinen, kelvollinen sellaiselle.
Jos sielut olisivat että kuuluvat yhteen
niin pitäisi olla. et ulkonäöllä ei väliä.
Niin ajattelin aina tietysti. En sitä sielua kohdannut.
( ajallaan ) olitunteet 30 v hetkestä hetkeen
esim joskus 23 vuotiaana muistane ttä ssattui oli tuska että kesäilta meni hukkaan
Lähdin kävelylle vain metsään. ( ja suutelin sammakkoa )
oli tuska riutua. n Tunteet oli ehkä
16 vuotiaasta
kaikki oli tuskaa kokoajan. Kouluss avälitunnit
ja tunnit ja opo oli kunnioittava, se oli kummallista
otti puhutteluun ja kertoi nuoruudestaan että oli jollekin taidealalle tahtonut.
(Ei vapaaksi taiteilijaksi ) Mies puolinen.
ehkäsiinäoli vaikak se et en teinnyt mistään jalkoväli tuntemuksista.
että hän oli kunnioittava. En tiennyt että sellaista on olemassa.
Ehkä hän oli ollut vaikak joku keisari.
( ei minua kukaan ollut kunnioittanut.. )
( en tiennyt, että ensi rakkauteni oli Irlannin ja Englannin kuningas ollut.. )
( Grete Thunberg oli hänen vaimo.
Toinen vaimo oli s ejonka kanss ahän seurusteli.
( oli kaksi kuningatarta.
En sitäkään
olisi arvannut.
myöhemminnäin muotokuvasta että Zäppihän tuo on.
Ensin oli toinenkuningatar ja sitten toinen , jostain syystä. en muista.
Eli kuningas Philip.
Tai parempi on sanoa "ensiihastus" kuten nuoret nykyään sanovat.
Demistä olenlukenut.
se on oikea sana. ensiihastus.
antaisiko Luther minun pitää kahta hevosta?
yksi ensin
joku vanha ravuri vaikka
ja keskityn hoitamaan niitä.
Ja on lumen satamista ja sellaisia ehtii kokea!
Jos hän suostuu.
esim. siis on realistista.
viime elämässä tahdoinkai juuri tallin? maatilan.
Rakentui se talli, 1936,Tahtoisin muistaa hevosteni nimet.
Neoli Puolan arabeja. Löysin tietoa että oli n 50 pienkasvattajaa Warsowan alueella.
Meille rakentunut , minun talli oli yksi.
Tahtoisin tietää sen nimen... Kasvattaja nimen.Siis n 50 Puolan arabianhevosten kasvattaja a oli Warsowan alueella.
Oli Arabian Stud Buk mutta se paloi ? Hävisi sodassa.
Se rotujärjestön
siis mitä se olikaan. Kirjoituskoneella kirjoitettua.
Muistiinpanot kasvattajista talleista hevosista.
( Koin vain tuttuina ne nimet jotka olivat ajaltani, todella.
Sukutauluissa on.
Voisiko ne hevostensa nimet muistaa?
Ajoin , hevosvaunuilla, sen muistan. Wagen.. N eolivat ruohikossa, aisat maassa, pienet mustat vaunut. Tai tummat ?
Arabian hevos tammalla ajoin, Paluccha puistoon asti,
siellä oli keltaisia lehtiä paljonmaassa. Patsaita oli. ?
Kerran hevonen pillastui, siellä kadulla joka lukee kartalla en nyt muista kadun nimeä.. mutta sai sen rauhottumaan
nii paljonpitääolla sellaista että aina vaan ..
se ei kirjoitettuna ole palj mit et pillastuiko mut käytännössä eihän sellaista kauhua kestä.
eikä mit apuaa saa ett rakkaus tunne elämä
ja myöhäistä taita a olla.
Nytkin jos hevosen hankkii pitää joka kerran kaiken mennä hyvin.
Siksi pitää elää Jumalan kanssa.- Anonyymi
Siitä ei paljon nauti kun alkaa mummotauti.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006610951.html
Tuossa on 116 vuotias.En tahdo Jumalan lakkaavan
Enkä itsekään lakkaa
Mietin viimeksi että miksi tahdotaan esteinen energia johon totutaan
Siksi tuli tuuli ja esteinen energia
Kun tehty tottumus esteisenMaassa oli kasvosuojus säälittävä.
Tehdään sauna missä pysyy terveenä
Katsoin pilviä ne oli kauniit en kestä ajan tuhlaamista- Anonyymi
Kilpailu kovenee....
❤🧡💛💚hyönteinen piti pelastaa nokkospinatkeitosta bussi meni ohi..
Keittoa laitoin leipien päälle kun näin ketun laukkaavan tien yli .
Soitin isälle kävin Bachilla näin tähdet tähdet
Alkoi väsyttää en näin väsyneenä jaksa
Kirjoit laulajistaJoku vastasi minulle mutta ei vastausta löydy,
Ei tämä toimi. Etsin jotkut sivut missä voi keskustella. ? Hän sanoiett mene psykiatriseen hoitoon Minä olen lukenut psykologiksi 1900 l alussa siis opiskellut psykologi olen.
En tarvitse psykiatrista hoitoa.
Minul on enemmän ymmärrystä vainajahengistä kuin yliopistossa opiskelleilla tai lääketieteellisessä missä lie.
Ovathengellisiä asioita.STMariaSalome kirjoitti:
Joku vastasi minulle mutta ei vastausta löydy,
Ei tämä toimi. Etsin jotkut sivut missä voi keskustella. ? Hän sanoiett mene psykiatriseen hoitoon Minä olen lukenut psykologiksi 1900 l alussa siis opiskellut psykologi olen.
En tarvitse psykiatrista hoitoa.
Minul on enemmän ymmärrystä vainajahengistä kuin yliopistossa opiskelleilla tai lääketieteellisessä missä lie.
Ovathengellisiä asioita.Jos ei ole ollut hengellisyyttä yrittävät elää maan päällist en ihmisten kanssa. Mutta pian he syntyvät uudestaan. Olen sen kokenut että joku henki lähti uuteen syntymään. Hän yritti luulla että hän on minä.
Kun elää ihmisten kanssa henget ei pääse väliin.STMariaSalome kirjoitti:
Joku vastasi minulle mutta ei vastausta löydy,
Ei tämä toimi. Etsin jotkut sivut missä voi keskustella. ? Hän sanoiett mene psykiatriseen hoitoon Minä olen lukenut psykologiksi 1900 l alussa siis opiskellut psykologi olen.
En tarvitse psykiatrista hoitoa.
Minul on enemmän ymmärrystä vainajahengistä kuin yliopistossa opiskelleilla tai lääketieteellisessä missä lie.
Ovathengellisiä asioita.En ole ihan varma kuunko psykologiaksi.
Klaus Mann käytti muusana, Juliette hänen elokuvassa oli tanssinopettaja ja psykologi.
Hiukset minul oli kuten Julietelka
Ja nimeni Julie, ehkä.STMariaSalome kirjoitti:
En ole ihan varma kuunko psykologiaksi.
Klaus Mann käytti muusana, Juliette hänen elokuvassa oli tanssinopettaja ja psykologi.
Hiukset minul oli kuten Julietelka
Ja nimeni Julie, ehkä.Vielleicht
Obviously I wasJulie. Or if I was Tula.
Voisitteko rukoilla että alkaisi nukuttaa.
Nukahtai 💟🚶♂️💬👩🦯Puol unilääkettä söin Meni oik hyvin iltalehdestä kahviloissa näin uusi komedi sarja 21.30
Nyt ajoities mis, Olarissa yhtäkkiä ( lapsuuden nuoruuden kotilähiö)sitten en taas tiennyt missä oltiin, tiktokkia katselin Kivamatka
Yhtäkk taas just metri ennen pysäkkiä havaitsin tässäjäätävä Nukahtaisipa samalla tavalla
Ovi oli oli kiinni, joku kohtamenirappuun
Ja tosiaan oli alkamaa kaksiystävätärtä komedia
Ja nauhoitettiin se kun a studiota katseli
Ja lähdin taas Sen henkeä ei saa välittymään
Viittä oli ylväs varjossa !soitin Vivaldia valottomillateillä
Tääl on taas oma henkeni
Tahtoisinettä alkaisi nukuttaaBuaa kun sais nukuttua 💭🐭🐏🐑🏵🍁🌻🕸🕷
- Anonyymi
Naisten elinikä on tällä hetkellä kutakuinkin 80v
eli heidän keski-ikänsä alkaa 40v.
Miesten elinaika on 75v
eli keski-ikä on 37,5 vuotta.
Miesten keski-iän ymmärrän hyvin koska veljeni hirtti
itsensä 37v ja itse sain ja hankin avioeron saman ikäisenä? - Anonyymi
Tyttöjen sanontoja: miehet ovat tyhmiä.
Miesten mielestä tytöt ovat kauniita ja söpöjä.
Itselleni iltasatuna toimivat nuo james bond -elokuvat, eilenkään en jaksanut katsoa loppuun asti, olin kyllä katsonut teatterissakin tuon saman joskus, tuon Kultaisen Silmän.
Taas tulee uusi, on tämä vuosittainen Bond-karuselli joka pyörähtää aina syksyisin käyntiin, kaikki elokuvat putkeen peräkkäin. Vainajien henkiä ei pidä päästää elämäänsä,
Ei lausettakaan kuunnella niitä, ne ovat vain pahoja henkiä.
Juuri kirosin että fudataan päin naamaa vaikka tuhat vuotta eteenpäin sitä yksilöä joka yrittäisikään tunkea pääni sisälle.nyt myöhemmin mietin syödessä ruisleipää reissumiestä ja juustoa,
että "jos itselleni tehtäisi niin"
( siis "tehkäätoislle kuten itsellenne tahtoisitte tehtävän "
olenylpeä tästä.. että ymmmärrän sen
( siis oikeasti äsken koin että pitää rukoilla sielun puolesta että pääsee Jumalan valoon tms. ( että jos itse joutuisi kokemaan että leijuisi jossain simulaattoriympäristössä
kalseassa että olisi näkymätön ja ei saisi yhteyttä kehenkääntms
( en tiedä yhtään onko se sellaista. )
enkä tahdo kokea ainakaan sellaista
Pitäisi rukoilla että Jumala auttaa sen sielun minne se kuuluu, taivaaseen.
? Tajusin sen tuossa.STMariaSalome kirjoitti:
nyt myöhemmin mietin syödessä ruisleipää reissumiestä ja juustoa,
että "jos itselleni tehtäisi niin"
( siis "tehkäätoislle kuten itsellenne tahtoisitte tehtävän "
olenylpeä tästä.. että ymmmärrän sen
( siis oikeasti äsken koin että pitää rukoilla sielun puolesta että pääsee Jumalan valoon tms. ( että jos itse joutuisi kokemaan että leijuisi jossain simulaattoriympäristössä
kalseassa että olisi näkymätön ja ei saisi yhteyttä kehenkääntms
( en tiedä yhtään onko se sellaista. )
enkä tahdo kokea ainakaan sellaista
Pitäisi rukoilla että Jumala auttaa sen sielun minne se kuuluu, taivaaseen.
? Tajusin sen tuossa.Mikä varmistaa että pääsee taivaaseen.?
tapahtukoon teille uskonne mukaan?
Arvelin pitää elää rakkaudessa arvostin rakkautta
mutta ei löytynyt mitään rakkautta.
( oli nyt iltapäivällä jonkinlaista rakkautta Joelille
niin kuin möhemmin tuonne kirjoitin.
( s eon niin kuin ylellisyyttä ) se r5akkaus
Ismo kirjoitti että
"Kuumaan rakkauteen
Kylmään totuuteen
Arjen pyhyyteen " se ei ollut arkipäiväää vaa sellaista ylellisyyttä
Nyt oli hetki ( että esim itki ja että pidin kaikesta mitä sanoi.
Että pidin jostain ihmisestä.
Koirastani pidin aina. Näin sen aina suloisena.
( toivottavasti päästään taivaaseen.
Unet ainakin on hyviä. ei ole painajaista koskaan.
Mutta en ollut oma itseni unissa.
( en pidä siitä... epäilen , mitä seon.STMariaSalome kirjoitti:
Mikä varmistaa että pääsee taivaaseen.?
tapahtukoon teille uskonne mukaan?
Arvelin pitää elää rakkaudessa arvostin rakkautta
mutta ei löytynyt mitään rakkautta.
( oli nyt iltapäivällä jonkinlaista rakkautta Joelille
niin kuin möhemmin tuonne kirjoitin.
( s eon niin kuin ylellisyyttä ) se r5akkaus
Ismo kirjoitti että
"Kuumaan rakkauteen
Kylmään totuuteen
Arjen pyhyyteen " se ei ollut arkipäiväää vaa sellaista ylellisyyttä
Nyt oli hetki ( että esim itki ja että pidin kaikesta mitä sanoi.
Että pidin jostain ihmisestä.
Koirastani pidin aina. Näin sen aina suloisena.
( toivottavasti päästään taivaaseen.
Unet ainakin on hyviä. ei ole painajaista koskaan.
Mutta en ollut oma itseni unissa.
( en pidä siitä... epäilen , mitä seon.(niin tämä oli illalla klo 17..
seuraavaksi olen kirjoittanut tai tuoss aon seuraavaksi mitä kirjoitin aamupäivällä tänään. )
Olipakkolisätä
olinniin vihainen tuskaantunut
Joelkinkirjoitti en jaksa enää kuulla niitä demonihenkiä..
(laulunsanoihin ) Mutta aloin ajatella että jos itse joutuisi kokemaan sen että olisi tarve tunkeutua jonkun sielun yhteyteen..
että heillä on paha olla? He ei tiedä mitä he tekee ?
jos itse joutuisi kokemaan sen
niin parasta siksi että rukoilen että sielu pääsee taivaaseen
eikä että sitä fudattaisi 1000 v eteenpäin. perun sellaisen tietysti.
Ei kannata tahtoa sellaista kenellekään että ei itsekään joudu kokemaan.
Niinhän Raamattu opettaa.
( isänikin sanoo että pitää olla hyvä. )
- Anonyymi
Jumala tarkoitti naisen miehelleen ja myös tämän sulot yksin tämän silmille. Sama toisin päin. Säädyllinen pukeutuminen on kohteliasta. Kaiken näyttäminen ei ole hyvästä. Raja menee tarpeellisuudessa. Pakaroiden näyttäminen ei ole tarpeellista, mutta säkkiin pukeutuminen on ylilyönti. Äärimmäisyys on saatanasta!
Älköön kenenkään silmät harhailko, koska synti pesiytyy sydämmeen ja synnyttää himon ja lopulta teon. Jos et pysty hillitsemään itseäsi niin mene naimisiin. Harrasta puolisosi kanssa painia ennen rannalle menoa niin silmäsi ei harhaile liikaa. - Anonyymi
Keski-ikäinen nainen on kotkottaja
En tahdo mitään pahaa. Minul vaan oli normaalit tunteet, aivoissa tunne. Se oli niin suuri tuska ja
Ahdistus jos intimeläm alueella ahdisteltiin.
Se vaaleatäti jolta varastettiin kotivideo
Osaltaan esim vääristää
(Todella vääristää mikä on mahdollista,
Mitkä oikeat tunteet
Kun hän vaañ hymyilee kuvissa
Tissit esillä ja sanoi että ei viitsinyt taistella
Asiasta .
Oikeat tunteet ovat että se on ylitse inhimill sietokyvyn tuska ahdistus
( mutta hän ei tunne sitä )- Anonyymi
Tykkään provoilla😄. Tykkään kiusata noita vanhuksia jotka luulee että iällä voi iskeä ja satuttaa naista joka..voivoi..jätti. siis tuntemattomia vanhuksia huom.,en itse tuntemiani. Jätettyjä jämäpaloja🥰 jotka tänne laittaa kateellisia alotuksia.pyydän anteeksi että mulla on tällainen fetissi🤭 hihihi💎joteski nautin siitä et miehet on kateita! Katkeria! Ai että! On tää ihanaa!!❤
Siis en tiedä niitä asioita kirjoitan tuollaissta mitkä kirkastuneet
tai epäilyttävät
nyt oli, että asensin video editoria. Sovellusta kännykkään.
ensinnäkin
miksi ei ole niitä pieniä Nokian puhelimia joissa oli videon leikkaus ja liittäminen
miksi ei vaihtoehtoisesti voi ostaa sellaisen ( ei kosketusnäyttöisen )
ja siinä siis oli omall koneella toiminnot
nyt ovat jotain sovelluksia Play kaupasta
missä pitää ensinnä rastia
saako sovellus oikeuden laitteellasi oleviin tiedostoihin
kuviin ja mediaan
siis saako0 käyttää laittellasi olevia kuvia mediaa ja tiedostoja.
eikö se ole rikollista??
äskenhirveä vaiva sulkea sähköposti Gmail
en anna niitä tiedostoja
millekään mist en tiedä mitään
kuka ne sovellukset tekee?
Tietysti he ei saa mihink s postiin päästä eikä mennä
mutta
ennenoli omalla koneella toiminnot
mikä oikeus kellään vaatia rastimana ja anta a oikeiksia jollekin taholle josta ei tiedä mitään.
eikö tuolalisen takia voisi uhrautua olemana kanssani
eikä vaan sitä kaunis vartaloista
mutta se onmyöhäistä
kokoajan enemmäneevaksi
tehty
arvelen
voi olla
että pitääollaa eeva
että jotain voi tehdä
pitääolal sellainen tunnoton kuten se jolta kotivideo varqastettiin
en musita nimeä mutta hän vana hymyili tissi9t esillä kuvissa
täysin tajuton seksuaalisuudesta tunteista
herkkyydestä voimakkaist atunteista
hänodotti lasta niin luopui taistelemasta siitä kotivideosta.
sekin vääristää kaiken
että lapsi viaton on syy siis että vieraat voi katsella heidän intiimiä yksityiselämää
( huomasinmyös, että hänoli ihan tyhjäpäinen kauniina sii8s ilmeet
muuttuivat kun rumeni vanhentuessa
vähän "syvällisemmiksi" surua tms
vähän saattoi näkyä
ei enää hymyile vaan.
siis kaunis tyttö saa aina jonkin reaktion ihmisissä
He katsovat ihaillen tai häikäistyen
mutat en jaksa olal käytettävissä tms
että raiskattuna tuhansia kerrtoja selvittäisin lehmä naisten sielua
mutta kerron
1999 ihan yhtäkkisesti tunnealueet päästäni lamautettiin.
myöhemmin olen lukenut
näen sen vitun saatanan naisen hahmonmielessäni
( hän ei ymmärrä sitä hän voi olla vaan eevassa )
sanoi henki
ja s eonpaha henki.
( he ei välittäneet tunteistani normaaleist aoikeista niiden aikana
he haluaa vaan eevan
ismo onjust eeva varmasti ollut Eevan poika
siis se kehittymätön sielu, ihminen
siltä puuttuu sitä kehitystä? jossain asioissa.
( he myös voi yhdenyön juttuja tms tehdä.
heilläs iis ei ole sielua..
ne chakrat eivät ole kehittyneet siten.. että sen miehen täytyy olla joka alueella
arvokas kokomaailmassa esim
( Vasta 500 v vanha suku, ja jo yrittää olla seurapiireissä"
luki jossain runosssa..
( Orlando elokuvassa oli 500 vuotta elämää saman sielun ( joak oli se Eeva
siinä näette Eevan.
( Myös Alexander Rybakin videolla Oah!
On Eeva.
mutta kauhua siis on
että hän tahtoi tuhota antoi tuhota tuntevan tummatukkaisen
kuten Olemisen sietämätön keveys elokuvan "Amelie "
miten voimakkaat ne tuntete ovat en osaa kuvailla.
( nyt näen vain että ne lääppivättoisiana
en ymmär mitään "sykähdyttävää" et pitele e kädestä kiinni tms
siis olin ehjä monenlaisessa elämässä voi olla eheä
hetkestä toiseen oli täysi totaalinen tunne ja ajatus
Oikeat tunteet nyt on hetkestä toiseen psykopaattinen välinpitämättömyys
kun on raiskattu Kirkon alttarin edessä , esim.
Olioik tunteet kun lähestyin alttaria
Kivenlahden Kirkolla
menin sinne kun se pahahenki nainen ahdisteli
se rääkyi kun lähestyin alttaria,
toivoin kaikesta sielusta että' se ei pääse sinne
en todella jaksanut sitä kidutusta.
(mutta myöhemmin raiskattiin kirkonpenkillä istuessa
ja alttarin edessä. )
( Tuolloin kun menin kohti alttaria uskoinnormaalisti että se on Jumala joka suojelee
mutat mesetettiin väkivalloinsitä että kyse on ihmisistä
että suojeleeko ne kristityt uskovaiset
mikä heidän mieli ja sielu
Jos oli yksilöt jotka ei päästäneet sitä hirviönaista alttarin luo
sitä joka kajosi sukup elimiin
(mutta suuri osa kansaa on joka ei tajua että ei se nainen voi kestää että kotivideo viety, koska hän vaan hymyilee rinnat esillä
he ei tajua miten paha intim teet loukk intim elämän alueella.
( s enäkyi sitten Axl Smith jutuss amyös. (ihan törkeästi )
oli vaan hymyileviä koko sivun kuvia Axl Smithistä.
Missään ei ole kerrottu että ne tytöt ei voineet selvitä siitä mitä heille tapahtui
( minä en enää ymmärrä sitä mitä heille tapahtui
aivojeni tunne alueessa ei värähdäkään mikään-
Ihmisen pitääolla hyv suojattu että voi olla seksuaalinen.
( en enää yritä mitään olla rakastunut odottaa keltään mitään
uskoa että Jumala luonut se on vana ihmiset Eevaalamaiset
jeesus salomo 900 reikää
ja hänen vieressä oli ristillä
( yritin kipristää varpaita.. joku nussii siellä tätä juttua
nussii sinne unentilaan nussinrta autuutta yritin tavoitta asitä
Mitä sieluni ollut rakkaus uskoTahtoisin tunteen. Joel kun ( en tiedä oliko Jeesus vai joku opetuslapsi vaikka)
Joel seisoi vasemmalla puolellani.
kenelläkään maailmassa ei ollut vastana sitä mitään
että olin kylässä siellä kalseudess a
Olin joka jaksoin kunnioitta a suurta sielua jos vaikka Jeesus oli se sopi minulle jne
( siis ymmärsin että voi olal ihmeellinen)
Niin seisoi vasem puolella
teetä joimem
hänt vastpäättä tyttö
22 vuotias
katsoi sitä tyttöä ylitseni ja silitti käsivarttani ( johon ammuttiin edel elämässä -44
( ja se oli hirveä trauma. ) ( siitä on luodinmuotoinen luomi käsivarressa )
Niin aivoissani aktivoitui hermoradat
( siis luin aivotukimuksesta että joillain ihmisillä on aivojen oliko se otsalohko etulohko tms
jokin osa aivoista "kuollut " ? Siis se ei ole kuollut vaan lamaannuksissa.
Olisiko mikä yhdistää vasenta ja oikeaa tms
( tunne alueet
se minusta on. Tosiaan tunsin
s eoli fyysistä
tunsi että ne hermoradat synapsit alkoi toimia
ja tunsin rakkauden tunteen aivoissani
ja tunsin sitä kohtaa vasten verraten MITEN ROUDASSA muu aivoni oli
se oli "sadistista" olla niin avuton päänsä sisällä
ja se mitä ajattelin, oli, että jos olisi aviomies joka olisi kokoajan
eikä vain sen hetken olisi päivästä toiseen aamusta iltaan
( joku kunnioitettava
niinkuin hän vanha sielu
sieluni historiaan
vuosituhansiin kuuluva suuri sielu
sopiva ihminen
( meid välillä ei kyllä ollut rakkautta )
mutat oli kun päivän vietin kanssana heillä että tunsin sydämen rauhaa
( niin että unohdin syödä esim
ei tullut nälkää.
En pitänyt siitä että hän laittoi yht äkkiä paistinpannulla ruokaa minulle,
sai päähänsä sen jostain. ( se oli kivaa kun ei ollut nälkä kun pitäisi laihtua)
Ei ollut nälkä. ( jos onjotain sydämessä ei ole makena tarvetta
jos minua tahtoneet kahvilat kaupat makeisten valmistajat pitää yksinäisenä että ostaisin ???
( en ole paljon ylipainoinen 12 kg )
voisitkokanssani
rakenta a saunan ajttelin
että kokeilen
kuntopyörä saunassa jos sillä keinoin
( tuo kuulosti eevan naurulta mitä nauroin. )
mutta suostun ja tahdon että on joku johon kohdista atunteet
että olisi tunne kuten oli 33 ensim vuotta normaalisti aivoissa tunne.
( en tiedä oliko se aina "rakkaus " ei kai.
mutta s eonniinhelppoa kunon jokujonka kanssa viettääaikaayhdessä.
Tavata toistuvasti.
joillainon rahaakin ei ole vaikeaa tuskallista tarjota tilaa ruokaaTuossa on Joel!!!!!
https://www.youtube.com/watch?v=-pGEEarR9EE
tykkään ett on rakkaus kun hänkuului elämääni
kohtasin (vielä tuntevana )
ja oli ihmeellinen.- Anonyymi
Miksi pyörivä kivi pienenee eikä sammaloidu, kuin Rolling Stone, mutta lumipallo suurenee pyöriessään.
NASA:lla oli joku rakettijuttu: on lähetetty nyt raketilla Mars-plateetalle lentäväkin ötökkä mönkijöiden ohessa, en tiedä pääseeköhän perille vai tuhoavatko Mars-mönkijät sen lennokin, planeetallinen ilmatorjunta jysäyttää 120 ydinohjusta torjumaan uuden lennokin tuloa. - Anonyymi
Melko historiallinen elokuva: The Cross and the Switchblade, new yorkin väkivaltaisista jengeistä kertova juttu 70-80 lukua. Pappi yritti niitä parantaa.
Katsoka aoikeasti tuo ylläoleva! ja sen jälkeen alkava video myös.
Pidin äsken todella hänestä. !!! Ja hä'n puhutteli sielunäänellä
siinäkun istui kottikärryissä, hän elhti hetken että tuollaista nyt ? meneillään
ja ajattelin , vastasins iihen että pidän siitä.
tykkään että olisi kottikärryt , puutarhaa, hevonen
Onnistuin keskustelemaan hänen kanssa! Ja toinen tilanne...
missä hän sanoikaan jotain. vastasi ajatukseen.
ennyt muista.
( niinhän olikiva ett hän niink oli ei huvittunut mut niink "halveksiva" ei halveksivakaan
mutta se oli keskustelua mitä meneillään se sopi siihen
pidin siitä et hänestä "aateliselle " prinsessalle se kottikärry ?
oli jotain väh hassua tms
pidinmuustakin mitä hän sanoi. en muista mitä se oli
Mikä kohta se oli.. Joo!!!! se oli se kahvi!!!
hän reagoi siihen että sitä kahvia sinulla nyt on..
Olen just 2 kupillista juonut.
( hänlauloi kahvista kin. ) katsoka a ne kaksi videota peräkkäin
toinenalka a tuon Maradona n jälkeen.
Niin tämä on niink ykkösellä pohjaan.
nukuin 6 tuntia. olin vihainen kylläsiitä katkera eilen enemmänkin
kiva tykätä tuosta !! hihitän vaan.ai että Sofian mielestä nyt tajuisin että joku on ihmeellinen?
se mitä sofiasta ja stefusta saa tai näkee, kokee
ei sen kautta voi ymmärtää että joku olisi ihmeellinen.
He olivat jossainlaivalla matkalla kaukana
heidänluo ei pääse
satuinkirjoitt Stefanille. sattumalta
kirjeen kynällä paperille. ja lähetin.
https://www.youtube.com/watch?v=-pGEEarR9EE
https://www.youtube.com/watch?v=4-uJJu3-Cx4
https://www.youtube.com/watch?v=EzDXdUawwgg
laitan nuo peräkkäin
kun äsken sen Mradionan jälkene tulikin luteet laulu ..
siinä piti tulla tuo buddhalais laulu
ja itkinäsken
niin kolma son Paljononnea vaan
misäs kuuluu miten kilttti on
ja sitten se
Joel E Fjäder Yläkerta
( oliko siinä E en ole varma
mutta Yläkerta niminen
laulu jonka itkin tietysti. oikeasti äsken .
Hänm lauloi että Juudaan leijona polvillaan.
Ei kristinusko toiminut niin hyvin.
hän oli just tuonnäköinen kuin tummissa laseissa
( tarkalleen tuo
tien laidassa mistä isäni otti kyytiin,
hänet, antoi kerran kyydin meille.
( siit tuli äsken mielene " kauneus on pientä matalaa "
ettekö te nyt ymmärrä että s eonihmeellistä.
että Moosesw otti kyytiin jeesuksen.
(hän raivonnut että ei usko Jumalaan.
Budhalaiset ei usko. Mutta minä uskon kyllä Jumalaan.- Anonyymi
Suosittelen menemään psykoterapiaan, olet todennäköisesti vakavasti sairas.
Joel A Fjäder se oli. ?
en tahdo tavata mitään Ismo Alankoa,
tms. nyt on taas että ei ole hienoA.
mitä nyt tehdä. Onko rakkaus sellaista että on aina rakkautta.
kun soittavat toisilleen on kokoajan myönteisyys ja rakkaus ja ihailu
ja välittäminen ... mitä he sanovat..
? Kysyin tytöltä onko kivaa hoita a lasta..
rattaiss a työnsi sitä' poikaa..... Oli 3 vuotias ja isokokoinen.
ja sanoi että tapasi hiekkalaatikolla jonkun Andreaan tänään.
kokoajan on sitten tärkeää mitä s elapsi kokee?
tapasi jonkun ihmeellisen ihmisen?
Joku nukkuu... joillain on huivit..
( tunteettomuus johtuu koska he ei välitä että elämän aikana tavataanko
onhan silloin arvoton. todella. Miten arvoton on jos ajattelee että samantekevää tavataanko
tai parempi että ei tavata, s eon häiriötä, s evie aikaa
( niin tietysti ajattelin kun tapasin Tonin ja sipen, ymmärsin vaan että heidän täyttyy kohta lähteä.
Joelin tavatessa ymmärsin että hän mene e jonkun tytön luo, ikäisensä.
( soittaessakin mietin vienkö aikaa?
en tiennyt mitä sanoa.
( hän sitten sanoi että Pitää olla rakkautta ja intohimoa
vai tunnetta ja intohimoa, kutenKurt Cobain sanoi "
vastasiko hän puhelimeen koska olin matkalla sinne päin, junassa olin radalla joka vei sinne Kaarinaan minne muutti.
ai.. tuli mieleen videoit nähdessä
että hänestä oli sekuva missä oli pitkä tumma tukka
( mietin olisiko hän antanut sen jos olisin pyytänyt?
Jos sen kuvan voisi laittaa johonkin musiikkivideoon, jos hänellä oliis joku laulu
vielä. ( Hänlauloi jotain hengellistä laulua, mutta se ei ollut hänen tekemä.
En ole varma miten hyvä kuvase oli, silloins e oli, kauniit hiukset ja pyhän ja nöyrän näköinen oli.
Sen kuvan saisi näyttää ihmisille??? misäs oli hiukset niin kauniit ja niin pyhän ja nöyrän näköinen.Lataan nyt videoeditorin ja teen elokuvan.
Tietysti tahtoisin tavata Ismo Alangon. Tai Ilkka Alangon.
raha ruokaan loppui.... Sain juustosiivut ja reissumiesleivän ostettua.
( niillä tähdillä onko heillä millaista siinä että he voi tavata kenet vaan..
Jos he soittaa toisilleen, ovat he valmiita tapaamaan.
Eikö heitä huvita? tavata kaikkia. Rockfestareilla siellä taka alueilla tapaavat.
mutta he ovat niin itsevarmoja... se....
"Vain elämää...…." Miten he kokevat toisensa kunovat kaikki yhtä itsevarmoja.
Ihmiset yleensäkin ovat..
Eivät välitä jos kamera seuraa heitä.
( minä en pysty siihen ) katsoisin heti kameraan ) esim.
he ei katso. Miten he osaa olla katsomatta.- Anonyymi
ota videoeditori-ohjelmaksi Adoben Illustrator, ja ilmaiseksi saat kuvia varten jonkin Photoshopin CS6 sellainen beta-mikä toimii hyvin kuvissa, mitähän muita tuollaisia olisi hyviä Adoben Audition on tietysti äänissä.
Koetin jo toisen videoeditorin ladata ja sekin vaatii maksua. 3 pv ilmaista kokeilla.
Ei ole kortti a millä maksaa. Eikä käteistä...
ai saattaisi olla jos se oli vain 3 e. ehkäs en verran on.
4 euroa löysin. Ei ole sitten kahviin rahaa. tm.kristinusko on mätä. Jumala ei välitä että ihmiset luuli
( raamattu on mätä ) ihmiset luuli että Mooses ja Eeva yms
ovat taivaassa olevia mestareita
mutta he oli ihan tavallisia ihmisiä jotka syntyi uudestaan.
en suostu mihinkään heidän systeemeis
en suostu Jumalaan jos Jumala onjoka raiskautta a sieluani
täällä on tilaa voi kävellä ulos mennä pois jonkun
rukoilen että ei jää sielun hitustakaan heistä jotak araiskaavat sieluani koska en nukkunut
he nukkui ja setvi yksityisasioitani unessa
pakottivat valvomaan k 6-9 nukuin
salaliitto Raamatun on olemassa.
en koskaan suostu olem mikäänalamainen eevan
en hänen poikien
sielut syntyvät uudestaan. Jumala ei välitä. että uskoivat tuhansia vuosia
että ne nimet ovat taivaassa mestareita vaikka he olivat tavallisia ihmisiä
syntyivät uudestaan .Onko teillä paikka amisäs nukkua?
Ystävyyden majatalo... sekinon väkivaltaa
ei he ole minun ystäviä. pakotetaan jonk ystävyys nimikkeen alle
jos siellä olisi pakko nukkua Väkivaltaa
niinpaha raiskaaja s epsykopaatti
Osaan unohtaa, olla ajattelematta
( löysinkuvan missä oli Eevan näköinen maalauksessa Kirkko sylissään.
Annoins en hänelle , niin istuskeli s e kirkkosylissä kuvan kanssa.
niin ymmärrän sen näkökulman, mitä koin, että on Jumalalle se Jumalanpalvelus, ja että he ovat Jumalan kanssa, ( hengen maailmass a voi olla vaikakkuin videoissa vrejä ja vloja
että he voi olal sen mestarinkanssa jolle he tekee josta he puhuu jota ajattelee
että on se taivaassa
( yhdessä kuolem raja kokemuksess a oli että sielua vastass aoli olento joka muunsi olemustaan Krisnaksi Budhaksi Jeesukseksi
vaihtoi hahmoa hänen edessä.
( videollakin sen voi tehdä )
että ei he Joelille eläneet eikä tehneet Jumalanpalveluksia, vaan sille jolle tahtoivat ja tarkoittivat
( kunluin edellisen kuulostikuin he olis jotain vanhempia tms että stviasioitani kun en saanutnukkua
mutta se ei ollut sitä vaan vä'kivaltaa he ei ole hengellisiä edes
Vallanhaluisia ovat usein olleet .
Vapaus pitää olla. en tiedä mikä esti unen.
Melanian valinta presidentiksi ? hän pornofilmeissä esiintynyt.
He ei välitä siitä esim lainkaan.
ett ei he ole mitään "hyviä vanhempia"
Tahdon olla vapaa.
(niin ei s evoi estää unta. Olikyllä että kun
valittu oli en nukkunut kahteen yöhön. Ja näin videoll itseni "pyhän" näköisenä.
siitä on muisto, että, tuollaista tapahtui,
että en voinut nukkua olin liian "pyhä"
olin pyhän näköinen videolla kun en nukkunut kahteen yöhön.
Eli hännousi johonkin unessakin energioiss aolemassaolossa
tietysti, jos oli presidentin vaimo
( en tiennyt että hän pornoss a esiintynyt.
( en tiennyt miksi olin "pyhän" näköinen
en tiennyt miksi en nukkunut kahteen yöhön . Säikähdin sitä todella.
en ollut kokenut koskaan että 2 yötä voi valvoa. olla uneton.se oli siellä kellarissa.
tuollaon tuo Lutherin parisielu(??)
hän äsken tahtoi tietää mitä ajattelen
että kirjoitan että kellarissa se oli. Kun en 2 yöh saanutunta.
hyvä olsii vain jos voisi ihan normaalisti mennä vaik sinen maatilalle
jos on fiilistä
( mut en pysty sitä puhtautt täsäs ajattelemaan
hänelää vaan tuolle tyypille
siis mystisestio salaliitto systeem
että jos minulla on puhdas inspiraatio että voisin elää hevosen kanssa,
hänkysele esiellä vaan mielessään että mitä se ontuolle naiselle
ja tuo ei ole aktiivinen eikä ties mitä pitäis olla
ahaa tuo yksi tuollaodottelinyt
sanoi että s eon vaan hirveet himoa tuolle
( siis että minä koen sitten varmaan että s eon jotai nhimao
( kun en enäätiedä mitä se intim eläm on
ei voi olla sitäminulla ) raiskattuna kokenut
hänalkoi tunte aetthänel nussintoja edesäs sen hänen ainoanoikean kanssa ymmärrän.- Anonyymi
Eivät nyt niin kauheita kuin vanhat akat kuitenkaan.
Niin ( ilmensi nyt että Luther tietää mitä sanon, kirjoitan, )
ikävääs eon kun voisi olal puhdas mitä voisi tehdä vaikaksiinä, että
( enjaks anäin vähän nukkuneena virittäytyä..
alkoi väsyttää.
Oli jonkin aikaa että voisin pitää hevosta.
mutat s eLuther ei anna tehdä edes 3 perunan perunamaata jso ei tuo hänen
tyyppi nais hnkilö jota ei tunne
ei ole tutustunut ( tähtää johonkins euraavaan elämään
et siell heillä nussinnat
nyt he on vä'hän vajavaisia..
että jso ei tuo ole siinä paras ja hänelläkivempaa
en voi tehdä 3 perunan perunamaata.
( niin no tuo alkoi käydä jossianpuutarha töissä.
eilen Luther kirjoitti minulle että pipsa
"pipsa älä kröngy"
on yksi hänen lempisanonta.
( hänen naiseessa ( jota ei tunne )
on nimessä alapituus
Niinkuin Mirja j = alapituus.
ei minullaole alapituutta nimissäni. En ole Pipsa.
joo pitäis olla kaksi alapituutta että olishuonompikuin hänenmirja.
hän sanoo minua pipsa nimellä että hänen mirja
olisi parempi.siis kuulosti että siinä paras
siinä nussinnassa
ei en tarkoittanut niin snaoa
vaan että
ei anna tehdä edes 3 perunan perunamaata
jos ei hänen mirja
ole parempi kaikessa
onnellsiempi isompi suurempi
( en voinuttehdä mitään siellä
koska mirja ei ollut tekemässä
mirja istui baariss a oluella ehkä 15 v jos käsitin hararstuksiaan
ei olltu uskovainen
No sitä Luthertietysti voiolla; enemmänkluin nainen, sovinistina
ei väliä että mirja ei ole uskovainen, Luther on parempi
s ekäy päinsä
mutta minun pitäisi ollahuonopi kuinmirja.
kunleikkasin heinää tukoiksi ja jätinkuivumaan rakennuksen seinäävasten
tahdoin viedä ylisille ne
nän kohta hänet kantamassa puhkuen niitä muovi kompostiin.
minun vaivalla leikkaamia.Kahvi on hyvää. J ayöllä tekemäni videopätkä kuulsti budhalaiselta.
Kumpa olisi paikaknukkua jossianmissä taidetta tekevät aktiivisesti.- Anonyymi
Oikeasti ei ikäkään varmaan ratkaise parisuhteissa mitään, se on vain tärkeää että ihmisillä on mukavaa keskenään.
tunnistin äsken kuka Maustetyttöjen Anna on ollut!! Siitä
Slämäri haastattelusta. Muistansen muotokuvan , en muista nimeä.
Kaisa kun oli Anne of York, on hän samaa aikakautta.
Eli Kais aoli puolisiskoni
olinkuninkaan avioton lapsi kai.
ja äitini oli Melania. ? kai.
( ei oel ylpeiltävää siinä Glocesterin herttuassa
joka oli suuri rakkaus? silloin
siis jos on se juoppo pikkumies jonka kiersin kaukaa eilen..
menin ohi takakautta.Kyllä se mulle vaan sopii, että kulkevat bikineissä. Ei haittaa yhtään, enkä arvostele. 😍
- Anonyymi
Joo. Töissä huomaa, että yritetään nostaa itseään ja samalla painaa nuorempia alas. Jotkut tekee senkin kyllä kauniisti ja ovelasti 🤗😂
Sellainen äitihahmoilu. Ehkä se on osittain sitäkin. Se on joskus hirmu ärsyttävää. Raah ja puuh. Mut silti en oo kuin yhteen tosi kauheaan törmännyt töissä. Oli siis oikeasti kauhea.- Anonyymi
Ja lisäksi ehkä se et joillain nyt vaan on huono itsetunto ja kokevat jotenkin uhkana kauniit ja nuoret.
Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913090Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991747Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461617IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051437- 881431
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031333Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21179Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381093Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun339940Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270918