Ministeri Ohisalo laittaa nykyisen tilalle maahanmuuttomyönteisen henkilön VOK:n johdosta,
menee yhä vain meno sairaammaksi.
menee yhä vain meno sairaammaksi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onneksi Vihreät lopettivat poliittiset virkanimitykset, joita he ennen vaaleja niin kovasti vastustivatkin (?).
Poliittisista virkanimityksistä luopuminen oli vihreille samankaltainen vaalilupaus kuin demareille vappusatanen.
Noi vihreet on sairasta porukkaa. Suomen tutkijat!
Minun silmääni jakkaralla vuodesta 2013 saakka istunut Vuorio oli suvakki ihan pahimmasta päästä hänkin. Nyt tilatte tulee Joutsenon VOK:ia johtanut Kähkönen, joka on tosiaan maahanmuuton imuroija ja suur-suvakki hänkin:
"Joutsenon vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen kertoo, että
ihmiskaupan uhrien tunnistaminen voi olla erittäin vaikeaakin.
– Joutsenon vastaanottokeskuksella on yhteensä 207 ihmiskaupan
uhria asiakkaanaan.
– Keskiviikkona nigerialaisia oli 46, ja heillä on yhteensä 45 lasta
mukanaan."
Jonkinlaista afrikkalaista ja nigerialaista invaasiota ministeri Maria Ohisalo ilmiselvästi tässä haluaa kiihdyttää. Lehdissä väläytellyt Vihreiden "80.000 afrikkalaista työperäistä maahanmuuttajaa" -projekti on käynnistetty.
Varta vasten otetaan tällainen nigerialaisten naisten ja heidän lapsikatraansa hoitamisen ja maahantuonnin erikoismies Migrin pääjohtajaksi.
Onko perimmäisenä tarkoituksena romahduttaa hyvinvointiyhteiskunta ja siirtyä amerikkalaiseen "jokainen pärjätköön omillaan"-malliin, sillä nettoveronmaksajien verovarat eivät riitä elättämään kaikkea joutoväkeä ja virkamiehistöä.
Nää nigerialaiset on huoria. Bidee halusi niille automaattisesti maleskeluluvan kun vaan sanot taikasanana huora. Muistatteko Hesarin kurpitsavankkuritarinan nigerialaislesbosta, joka kuulemma piiloutui rahtilaivaan joka tuli Suomeen. Sai myöhemmin sitten lapsen.
Omillaan pärjääminen tulee koskemaan vain kantasuomalaisia. Toisaalta niinhän se on jo nyt.
Ei ollut ainakaan öyhöttävä persu.
Tuollainen toiminta ei tulisi kyseeseen jos Perussuomalaiset olisivat hallituksessa!
Hyysäri johtoon, hullu maa.
Hallituksen vaihtumiseen on pahimmassakin tapauksessa aikaa enää 2.5 vuotta. Saattaa olla reilusti vähemmänkin, syksyllä voi jo rytistä.
Sen perästä ei-sosialistinen maailmankuva alkaa taas johtaa Suomea.
Suurin osa vihervasemmistolaisist hölmöyksistä puretaan jo hallituksen ensimmäisen toimintavuoden aikana.
Turvis anomus menee läpi automaatin lailla
Taikaseinä teidän anomus menee läpi hyväksytty äkkiä kotiin nopeasti rummuttaa tietoa
Tehdään yhdessä muutos 80000 tulee uudenlainen työvoiman tarve kasvaa lähivuosina
Ohisalo pitäisi saada vaihtoon pian, muuten käy Suomalaisille huonosti.
Vihreillä on vielä kolme vuotta aikaa tehdä "omanhenkisiä" virkanimityksiä, jotta ideologian mukaista maahanmuuttoa saadaan kiihdytettyä ja helpotettua. Ainoa, mikä unohtuu on SUOMEN KANSA!!!