22-vuotias jyväskyläläinen Karim Ahmed Savolainen tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen Kuhmoisissa marraskuussa tapahtuneesta aseellisesta ryöstöstä. Keski-Suomen käräjäoikeus totesi miehen syyllistyneen törkeän ryöstön ohella törkeään kotirauhan rikkomiseen, vaaran aiheuttamiseen ja ampuma-aserikokseen.
Korvauksia tuomittu velvoitettiin maksamaan ryöstämälleen pariskunnalle yhteensä 25 000 euroa sekä korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa liki 5700 euroa.
Ryöstö tapahtui Kuhmoisissa sijaitsevassa talossa 2. marraskuuta. Suojaliivein varustautunut mies marssi pistoolin kanssa pariskunna kotiin, otti heidän puhelimensa ja vaati kierrättämään häntä ympäri taloa.
Tuomittu ampui saunassa talon isäntää jalkaa ja myöhemmin keittiössä toiseen jalkaan. Osumat saanut mies kertoi oikeudessa ampujan käskeneen hänen myöntävän jotakin. Talossa ammuttiin myös useita muita laukauksia, mutta ne eivät kohdistuneet asukkaisiin.
Mukana ollut toinen mies vartioi talon isäntää, kun tuomittu kuljetti tämän puolisoa ulkona etsimässä omaisuutta. Oikeudessa tuomittu kertoi kuulleensa, että talossa voisi olla hänen omaisuuttaan. Omaisuutta ei löytynyt, mutta poistuessaan mies vei mukanaan pariskunnan omaisuutta: keräilypuukkoja, kelloja, puhelimen ja kannettavan tietokoneen.
Lähtiessään hän ampui vielä yhden laukauksen talo ulko-ovella siten, että talon emäntä sai rikkoutuneesta ikkunalasista kappaleita kasvoihinsa.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Nuori-mies-tunkeutui-taloon-ja-ampui-isäntää-molempiin-jalkoihin-Kuhmoisissa-–-tuomittiin-aseellisesta-ryöstöstä-yli-kolmeksi-vuodeksi-vankilaan-ja-yli-30-000-euron-korvauksiin/1595532

Vastaukset 10
Vanhimmat
eli "Suomalaismies"
tai "Jyväskyläläismies"
Vaikuttaa aika vähämieliseltä. Joku adoptiojuttu ilmeisesti.
Syntynyt Suomessa, Isä Marokosta, äiti Suomalainen.
Oliko se Karin Ahmed niitä Kiteen Savolaisia? Ottiatuota...
suvakkivanhemmat vastuuseen ottopoikahoivaviettimatunsa rikoksista kanssa.
Siinäpä osuva nimi.
Sipilän hallitukselle kertyy koko ajan uutta verta käsiinsä.
Vapauduttuaan, painukoon takaisin Savoon!
Ahmed, tietysti, tuosta ei saa koskaan käyttää sanoja jyväskyläläinen tai suomalainen, ei ole rosvo matu on sellaisena pysy, takaisin juurilleen tai ongelmajätelaitokseen loppusijoitusta varten.