Tapasin viikonloppuna mielenkiintoisen miehen. Meillä oli pitkät 8 tuntia kestäneet treffit ja juttua riitti koko illaksi ja illan päätteeksi vähän halailtiinkin. Mies on melko arvostetussa työssä, hänellä on kivoja harrastuksia ja hän on ollut aiemminkin suhteessa. Yksi asia jäi mietityttämään, mies kertoi käyttävänsä jonkin verran päihteitä ja ilmeisesti joskus käyttänyt jotain vahvempaakin. En kehdannut ekalla tapaamisella tentata asiasta enempää. Enkä voinut ihan täysin luottaa omiin havaintoihini, kun jännitti kuitenkin sen verran. Mies on tosi kiva ja fiksu, ei ole sanallakaan maininnut vaikkapa seksistä Paljon fiksumpi kuin perusukot mitä olen aiemmin tavannut. Kaiken lisäksi tunnen lämpimiä tunteita miestä kohtaan ja yhteydenpitomme on jatkunut edelleen. Haluaisin nähdä hänet vielä ja ottaa paremmin selvää miehestä.
Hämmentynyt treffeistä..
24
72
Vastaukset
- Anonyymi
Monet yksinäiset miehet käyttävät päihteitä, mutta usein se ryypiskelykin loppuu jos sattuvat löytämään sopivan seurustelukumppanin ja alkavat seurustella. Monet naiset ei tätä asiaa oikein ymmärrä. Toinen asia jota ihmettelen on sitten tämä työ. Mitä sillä on väliä mitä tekee työkseen kunhan tulee hyvin toimeen ja tykkää työstään.
- Anonyymi
Päihteitä käyttävä mies on 95 prosenttisesti vaarallinen ja väkivaltainen narsisti. Nainen haluaa ottaa selvää mutta saa katua varmana valintaansa.
- Anonyymi
Tässä tapauksessa selvän ottaminen tarkoittaa vaan toisia treffejä, ei tässä vielä hääkellot soi.. Yleensä olen aika tiukka noiden päihteiden suhteen.
- Anonyymi
Älä puhu paskaa. Ihme provoilua.
- Anonyymi
Täysraittiita on kyllä aika vähän, jos sellaista etsit. Olisiko jotain 10% miehistä.
Onhan näitä raittiitakin, vaan ottakaa huomioon, ettei kaikki sellaiset halua parisuhdetta.
Ja voi olla että se onkin aika rankka juttu se parisuhde, kun on niin paljon niitä, jotka eivät kestä sellaista selvinpäin =) !
Eipä tässä sivusta seuranneena oikein muutakaan osaa sanoa... ;)
Tosin nyt mietityttää olenko sitten raitis, jos kombuchaa ja vesikefiiriä voi mennä ja siitä ei aina tiedä millaista siitä on muodostunut.
Luontaistuotepuolellakin pitkin hampain saatan ottaa silloin tällöin tipan muutaman jotain tuotetta, joka on uutettu etanoliin.
Sen sijaan mitään näistä en käytä humaltumistarkoituksessa.Saattaisiko se osittain johtua siitä, että yleensä naiset pitää täysin raittiita miehiä tylsinä? Itse olen koko elämäni (21 vuotta) välttänyt kaikkia päihteitä, ja aikomus on myös jatkaa. Välillä tosin tulee semmonen ulkopuolinen fiilis, ikään kuin mä jäisin jostain pois. Se on aina ollut mulle pieni mysteeri, että onko ongelma minussa vai siinä että ihmiset juo liikaa.
- Anonyymi
HenkkaPenkka kirjoitti:
Saattaisiko se osittain johtua siitä, että yleensä naiset pitää täysin raittiita miehiä tylsinä? Itse olen koko elämäni (21 vuotta) välttänyt kaikkia päihteitä, ja aikomus on myös jatkaa. Välillä tosin tulee semmonen ulkopuolinen fiilis, ikään kuin mä jäisin jostain pois. Se on aina ollut mulle pieni mysteeri, että onko ongelma minussa vai siinä että ihmiset juo liikaa.
Moni nainen olisi onnesta soikeana jos löytäisi täysraittiin miehen!
Valitettavasti täysraittiilla naisilla on sama ongelma - kun eivät pyöri "porukoissa" niin heihin ei törmää yhtä näppärästi, kun juhliviin kansalaisiin.
Ja jos täysraitis nainen ei ole kaunotar, ei täysraitis mies pidä häntä minään. Täysraitis mies mieluummin katsoo kaunottaren kännäilyä, kuin huolisi vähemmän kauniin kaltaisensa. Anonyymi kirjoitti:
Moni nainen olisi onnesta soikeana jos löytäisi täysraittiin miehen!
Valitettavasti täysraittiilla naisilla on sama ongelma - kun eivät pyöri "porukoissa" niin heihin ei törmää yhtä näppärästi, kun juhliviin kansalaisiin.
Ja jos täysraitis nainen ei ole kaunotar, ei täysraitis mies pidä häntä minään. Täysraitis mies mieluummin katsoo kaunottaren kännäilyä, kuin huolisi vähemmän kauniin kaltaisensa.En ole vastuullista alkoholin nautiskelua vastaan, mutta en siedä kännäilyä pätkääkään, oli sitten kaunotar tai ei. Eihän semmoisen kanssa voisi kuvitellakaan esim. perheen perustamista. Äitini on pitänyt alkoholin 'nautiskelusta' joten tiedän miltä se lapsesta tuntuu, enkä missään nimessä haluaisi tuottaa omille lapsilleni samaa kokemusta (jos niitä tulee joskus hankittua).
Ja kauneushan on katsojan silmissä, itse tykkään ennemminkin älykkäistä ja älykkään näköisistä naisista kuin muotimalleista. Onhan normaali, sopusuhtainen kroppa tietenkin puoleensa vetävä, mutta ei sillä pelkästään pärjää.
- Anonyymi
Tuossa kannattaa punnita niitä omia arvoja, jos ei päihteitä hyväksy.
Toki mietittävää on myös siinä, että suuri osa ihmisistä käyttää jonkinnäköisiä päihteitä silloin tällöin. Ottaisitko mieluummin saman miehen jokaviikonloppuisella tissuttelulla, vai harvemmin tapahtuvalla vahvempien päihteiden viihdekäytöllä. Voihan se olla että löytyisi samanlainen raivoraitiskin mies, mutta sitähän ei voi koskaan etukäteen tietää.
Jossain kohtaa sitä useimmat meistä joutuu vähän tinkimään alkuperäisvaatimuksistaan, jos muuten vaikuttaa hyvältä tyypiltä. Niitä itselle kaikin puolin täydellisiä ihmisiä kun ei välttämättä ole montaa tälle pallolle isketty.- Anonyymi
Kiitos hyvästä vastauksesta. Olen ollut erottuani jo todella pitkään yksin ja ehkä syynä on juuri nämä tiukat kriteerini. Ja musta on alkanut tuntumaan, ettei etsimääni miestä olekaan ja tällä menolla joudun vielä olemaan loppuelämäni yksin. Ehkä tuo päihteiden käyttö ei tosiaan niin paha juttu ole, jos mies on muuten kiinnostava. Eikä mun vaatimuksistsa edes ole täysin raitis mies. Ehkä huumeiden lieväkin käyttö on kuitenkin totaalinen turn of....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos hyvästä vastauksesta. Olen ollut erottuani jo todella pitkään yksin ja ehkä syynä on juuri nämä tiukat kriteerini. Ja musta on alkanut tuntumaan, ettei etsimääni miestä olekaan ja tällä menolla joudun vielä olemaan loppuelämäni yksin. Ehkä tuo päihteiden käyttö ei tosiaan niin paha juttu ole, jos mies on muuten kiinnostava. Eikä mun vaatimuksistsa edes ole täysin raitis mies. Ehkä huumeiden lieväkin käyttö on kuitenkin totaalinen turn of....
Huumeissa on niin paljon variaatioita, että suosittelen vähän kyselemään mitä hänellä on tapana käyttää, onko harrastus jatkunut kauan ja onko miten usein tarve kiskoa roinaa.
Joillakin pysyy pössyttely hanskassa, sellaisena harvakseltaan tapahtuvana rentoutumisapuna. Toiset nappaa pari mämmiä naamariin erikoisbileisiin bailaamaan lähtiessä että jaksaa tampata aamuun tanssilattialla. Noita voisi vielä pitää sellaisena iisinä viihdekäyttönä josta tuskin tarvitsee suuremmin huolia.
Toki jos on jokaviikkoista toimintaa niin täytyy miettiä kiinnostaako katella vetelän, vastaleikatun nurmikon hajuisen hihittelijän toilailuja, tai seurailla pomppivan mämmipään silmien tärinää ja toistuvaa seiniä pitkin kiipeilyä.
Sit taas esim pirin, kolan ja herskan käyttö harvalla pysyy hallinnassa. Jos niin väittää, on suuri todennäköisyys että riippuvuus on jo muodostunut.
Aiemmin hyväksyin hampaita kiristellen kumppanin, jonka linja lipsui suhteen alun satunnaisista ruohosätkistä ja festarimämmeistä, kalliin kolan kautta halpaan piriin. Kun alkoi se selittely että "kola on parasta ikinä mut en mä oo mitenkään koukussa mut siis tietenki jos tarjotaan ni otan" ja "nappaan pirii vaan et jaksan pitkän työviikon jälkeen vielä juhlimaan kavereiden kanssa enkä nukahda ekana" niin oli vihellettävä peli poikki. Hiton rankkaa katsella avuttomana vierestä kun itselle tärkeä ihminen tuhoaa itsensä.
Nykyinen kumppani pössyttelee harvemmin kuin kerran pariin kuukauteen, saattaa joskus intoutua imeskelemään sikarin ja nautiskelee alkoholiakin vain hyvin vähän. Eli vaikka pientä päihdekäyttöä on, niin ei onneksi turn-offiksi asti.
Päihteiden kanssa on hyväkin pitää niistä omista kriteereistä suht tiukasti kiinni. Käyttäjä jolla on riippuvuus voi olla todella arvaamaton kumppani.
- Anonyymi
Miettiikö nainen oikeasti koskaan mitä on valitsemassa. vai tietääkö hän okieasti mitä on valitsemassa mutta silottaa asioita itselleen ja muille. Valintaperuste on arvostettu työ (paljon rahaa) paljon harrastuksia ( ei aikaa naiselle mutta hyvä kehua muille).
Ollut ennenkin suhteessa ( ei pysty sitoutumaan mutta muutkin ovat hyväksyneet ensin) Käyttänyt ehkä koksuu mutta ei se haittaa muuten hyvä mies. Tosi kiva ja fiksu ei ole pyytänyt seksiä vaikka onkin minun tehnyt mieli ( ehkä ensi kerralla jo)
Varmasti jännittävä mies kun kerran vapisutti, pakkohan sen on olla. Paljon enemmän vapisutti kuin kaikilla muilla miehillä yhteensä. Kaiken lisäksi tuntuu että minulla on ihan oikeasti tunteita ja että yhteydenpitokin on jatkunut, Voisin ottaa selvää onko hänelle muitakin favoritteja kuin vain se koksu.
Siis kaiken kaikkiaan loistava mies ja näin lyhyellä jalla vielä blokattu.
Mitenhän se onni tästä vielä nousee pitäisköhän itsekin kokeilla koksua.
Itsehän en ole ruudinkeksijä onneksi tuo mies on.
Ja niin itsevarma vielä. Seksikäskin on vielä.
Noilla jos ei löydä miestä niin ei sitten millään. - Anonyymi
Ehkä hänkin koki sinut fiksuksi ja pysyi asialinjalla? Itse kans varovainen, ehkä jopa liiankin varovainen, siksi melko kokematonkin. Toivomuksena olisi löytää samanhenkinen, jonka kanssa ei tarvetta riitelyn vaan enempi asioista sopimiseen. Tiedostan puutteeni, mut myös sen ettei kukaan ole täydellinen, huoli herää heti, jos joku sitä yrittää?
Tsemppiä sinulle, osaan ottaa nautintoa myös toisten onnistumisista ja onnesta. Kokemuksesta tiedän, ettei kaikista ole siihen. Ehkä minäkin uskaltaudun joskus vielä treffeille? Sitten kun koen tilanteenikin paremmaksi ja turvattomaksi taloudellisessa mielessä. Taakaksi toiselle en halua olla. Toivotaan kaikille myönteisiä kokemuksia ja positiivisempaa ajattelua tulevaan. Tolkun miehen toive.- Anonyymi
Täydennä, nyt koen turvattomaksi taloudellisessa mielessä osin koronankin takia.
- Anonyymi
"Arvostetussa työssä" tieto riitti ap,lle miehestä. Ilman sitä toisia treffejä ei tulisi.
- Anonyymi
Naiset sanoo aina ettei juoppo mies kelpaa mutta kohta ne hääkellot soi. Nainen itse jätti minut koska en ollut juhlivaa tyyppiä, en jaksanut baareissa käydä enkä ole käynyt 13 vuoteen. Ex sitte otti jonkun juopon joka otti exäni nimiin vippejä ja se on maksellut niitä viimeiset 7 vuotta ja maksaa vielä 2024 asti.
- Anonyymi
Se oli varmasti sun ainoa vika, että et juhlinut.
Ja se oli varmasti hänen uuden miehen ainoa hyvä puoli, että on juoppo.
Mitään muita piirteitähän ei ihmisessä tarvitse olla että kiinnostus syttyy.
Sinäkin rakastuit juopponaiseen ja sitten itket kun se jätti sut.
Rikkaa on välillä vaikea nähdä omasta silmästä, eikös juu.
- Anonyymi
L.B. sanoo:
Ainakin täällä treffipuolella on miehiä, jotka kehuvat ottavansa vain juhlapäivinä tms, ja ovat todellisuudessa alkoholisteja. Kuka työssäkäyvä alkoholisti, kuka tuurijuoppo. (Ennen kuin dissaatte, niin eiköhän jos viedään ambulanssilla yli 4 promillen humalassa, ole jo pikku ongelma.)
Jos ei itse juo, ei aina tajua, että toinen käyttää.
Siis kysy, mutta mieti, oliko vastaus rehellinen. Siinä olisi ollut hyvä paikka kysyä, kun toinen otti itse puheeksi.
Älä koske pitkällä tikullakaan huumeiden käyttäjään.
Oliko mies oikeasti kiva, vai vain varakas ja työssäkäyvä?
Alkoholille tulet jäämään aina toiseksi, jos alkoholi on kuningas miehen elämässä.
Miksi sinua kiinnostaa mies, joka kertoo käyttävänsä päihteitä ja vahvempaakin? Oliko edellinen kumppanisi alkoholisti? Miten lapsuudenkodissa?
Silmät auki, ja etene varovasti.
Niin, ja minusta olisi kammottavaa, jos ei puhuttaisi mitään seksistä. Minulle se on tärkeää. Jos toiselle ei olisi, ei tulisi mitään. Jos ottaa rankasti, miehellä voi olla ihan ongelmaa seksin onnistumisen kanssa.
Noh, onnea matkaan, mutta älä huoli ketä vain! Jos mies sanoo, että on käyttänyt paihteitä, hän on joko alkoholisti tai narkomaani. Kohtuukäyttäjä hän ei ole, eikä voi sellaiseksi tullakaan. Kohtuukäyttäjä ei tunne ensitreffeillä edes tarvetta puhua asiasta. Katkaise ehdottomast, ennen kuin ehtii romanssiasteelle. Silloin olet jo hukassa, etkä pysty irrottautumaan.
Meistä alkoholisteista vain 1 - 2 prosenttia (!) pääsee pitkäaikaisesti kuiville. Eikä se muuta geenejämme. Alkoholistin pojista 40 % tulee alkoholisteja. Luku on katastrofaalinen.
Pakene, jos vielä voit! Hyvää syksyä sinulle!- Anonyymi
"Alkoholistin pojista 40 % tulee alkoholisteja."
Sehän vain tarkoittaa, että yli puolet alkoholistien lapsista on niin traumatisoitunut vanhempansa/ vanhempiensa ryyppäämisestä, että ei ala itse alkoholistiksi.
Tuohan on varsin positiivinen lukema, jos 60% alkkisten lapsista ei sorru samoille teille.
Alkoholismi ei ole mikään geeni tai sairaus. Viinan kittaaminen on jokaisen oma valinta, sitä ei ole DNA:han millään tavalla kirjattu. Anonyymi kirjoitti:
"Alkoholistin pojista 40 % tulee alkoholisteja."
Sehän vain tarkoittaa, että yli puolet alkoholistien lapsista on niin traumatisoitunut vanhempansa/ vanhempiensa ryyppäämisestä, että ei ala itse alkoholistiksi.
Tuohan on varsin positiivinen lukema, jos 60% alkkisten lapsista ei sorru samoille teille.
Alkoholismi ei ole mikään geeni tai sairaus. Viinan kittaaminen on jokaisen oma valinta, sitä ei ole DNA:han millään tavalla kirjattu.Tiedemiespiireissä tiedetään, että alkoholismi periytyy monigeenisesti. Jos siis perii molemmilta vanhemmiltaan koktailin, joka synnyttää alkoholismin, tulee alkoholistiksi, jos ei peri, ei voi tulla.
Kansan keskuudessa elää käsitys, että kyse olisi omasta valinnasta. Se on siis perinteellistä common sense -tietoa, mutta väärää.
Minusta on tutkittu Japanissa kaksi geenimuunnelmaa. Kummankin muunnelman todennäköisyys alkoholismiin on kaksinkertainen, siis 2 x 2 = 4, eli on todettu, että todennäköisyyteni alkoholismiin on normaaliväestöön verrattuna nelinkertainen.
Alkoholismiin vaikuttavia geenejä tunnetaan jo runsaasti. Jos olisi tutkittu myös ennestään tunnettuja geenimuotoja, olisi saatu suurempi todennäköisyys, käytännöllisesti katsoen varmuus.
Lapsena toisistaan erotetut identtiset kaksoset, vaikka he olisivat toisistaan tietämättömiä ja adoptoidut eri perheisiin, jopa ei maihin ja kulttuureihin, ovat aina molemmat joko alkoholisteja tai kohtuukäyttäjiä.
Lapsen alkoholismi seuraa keskimäärin vain biologisten vanhempien mukaan laskettua alkoholinkäyttöä. Adoptiovanhemmilla ei ole mitään vaikutusta.Anonyymi kirjoitti:
"Alkoholistin pojista 40 % tulee alkoholisteja."
Sehän vain tarkoittaa, että yli puolet alkoholistien lapsista on niin traumatisoitunut vanhempansa/ vanhempiensa ryyppäämisestä, että ei ala itse alkoholistiksi.
Tuohan on varsin positiivinen lukema, jos 60% alkkisten lapsista ei sorru samoille teille.
Alkoholismi ei ole mikään geeni tai sairaus. Viinan kittaaminen on jokaisen oma valinta, sitä ei ole DNA:han millään tavalla kirjattu.Hypoteesisi mukaan traumatisoituminen auttaa karkottamaan alkoholista. Tällöin kai molempien vanhempien alkoholismi traumatisoisi enemmän kuin yhden vanhemman. Jos molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja, lapsista 90 % tulee alkoholisteja.
- Anonyymi
kynäM kirjoitti:
Hypoteesisi mukaan traumatisoituminen auttaa karkottamaan alkoholista. Tällöin kai molempien vanhempien alkoholismi traumatisoisi enemmän kuin yhden vanhemman. Jos molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja, lapsista 90 % tulee alkoholisteja.
Se oli sinun hypoteesisi, että 40% alkoholistien lapsista olisi alkoholisteja. Täten siis 60% alkoholistien lapsista EI ole alkoholisteja, ihan sinun omien väitteidesi perusteella.
Höpötyksesi eivät näköjään pidä yhtään vettä. Puliset mitä sylki suuhun tuo.
On hyvin tiedossa etteivät geenit vaikuta pätkääkään alkoholisoitumiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019