Muistelin juuri ja en muista 15 vuoteen yhtään kahdenkeskistä hetkeä, joka jäisi muistoksi. Vaikka meistä ei mitään tulisi, niin jonkun kanssa niitä hetkiä haluan. Pitäisi ajatella perhettä ja huolehdin kyllä että kukaan ei kärsisi liikaa. Mutta haluan edes joskus tuntea sen paljon puhutun rakkauden, ja saada rauhallisen elämän. Ilman mitään jatkuvaa draamaa. Mietin myös minkälaista olisi oikeasti vähän deittailla, en ole edes ikinä harrastanut yhden illan juttua, ja kohta olen jo ikäloppu. Uskon silti ydinperheen olevan lapsille parasta, mutta en ikinä haluaisi että joku lapsistani tyytyisi elämään ilman romanttista rakkautta. Kun sen aika koittaa, ja toinen olisi edes vähän sinut asian kanssa.
Kyllä se ero tulee
Anonyymi
065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.