Tälle vuodelle Hypo ennakoi prosentin laskua hinnoissa, mutta pääkaupunkiseudulla hinnat nousevat sen sijaan prosentin. Ensi vuonna hintakehitys on plussalla koko Suomessa: pääkaupunkiseudulla kaksi ja puoli prosenttia ja muualla maassa prosentin.
Prosentin notkahdus tarkoittaa vuoden sisällä yli 3 prosentin pudotusta.
Taustalla vaikuttaa muun muassa kaupungistuminen, joka ehkä vastoin odotuksia jatkuu edelleen.
Brotherus kertoo odottaneensa koronakriisin alettua, että kaupungistuminen jäätyisi, sillä osa odotti muuttoliikettä kaupungeista pois laajemminkin. Sellaista hän ei kerro odottaneensa, mutta pysähtymistä kyllä.
Ennakkotiedoista käy kuitenkin ilmi, että kovimman koronakriisin läpi maaliskuusta kesäkuuhun väkiluku on kasvanut Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun seuduilla, vaikka kaupungistuminen hieman hiipui.
– Se ehkä kertoo kaupungistumisen voimasta, joka yllätti myös meidät, Brotherus sanoo.
https://yle.fi/uutiset/3-11503778

Vastaukset 2
Vanhimmat
Monikulttuuriset kaupungit kiinnostavat ihmisiä. Muuttotappiokuntiin jäävät vain surkeimmat persut.
Tämä pätee erityisesti ruotsissa!