Suomen oikeistolainen 1900-luku oli vähemmän

kunniakas. Ensin oli kaikista 1. Maailmansodan jälkeisistä sisällissodista raain jälkiselvittely. Kautta koko Euroopan rähjättiin ja sodittiin mutta vain Suomen oikeisto pystytti hävinneille kammottavat kuolemanleirit, Ausshwitzin, Bergen-Belsenin, Chelmnon ym. edeltäjät.

Toinen surkea juttu oli se kun Suomi soti Saksan ja Japanin kanssa samalla puolella. Kun tiedostaa näiden kahden pääsotijan valloitus- ja orjuutushalun sekä sotarikosten määrän niin ei voi muuta kuin inhota ajatusta, että Suomi soti samalla puolella kuin nämä ja jopa pitkälle samoin motiivein eli laaja kansanmurha mielessään.
29<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Suomesssa on sotien jälkeen ollut kaksi Kokoomus- eli oikeistojohtoista hallitusta, Holkerin ja Kataisen. Kumpikaan niistä ei jättänyt kovin mairittelevaa kuvaa itsestään tai oikeiston johtamiskyvyistä. Varsinaisia katastrofihallituksia, Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Äänestä
  • Holkerin vika oli siis yleismaailmallinen lama? Idiotismisi on hämmästyttävä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Holkerin vika oli siis yleismaailmallinen lama? Idiotismisi on hämmästyttävä.

    Holkerin vika oli revalvaatio ja muut toimet, jotka johtivat laajaan ulkomaisen velanottoon, josta syystä kansainvälinen lama iski pahemmin kuin koskaan aiemmin.

    Aarne Saarinen olisi hoitanut homman paljon paremmin. Taisto Sinisalo olisi saattanut sitoa meidät liiaksi jo romahtamassa olleeseen Neuvostoliittoon.

    Äänestä

Ilman Kokoomusta emme olisi Unionin jäseniä ja olisimme ilman osittaista turvaa Putinin Venäjältä.

Äänestä
  • Höh, EU ei ole turvallisuusjärjestely vaan puhdas kauppa- ja maataloussopimus. Ei ole olemassa EU-armeijaa, on vain Nato ja se ei puolusta siihen kuulumattomia maita, näinhän meille kerrotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höh, EU ei ole turvallisuusjärjestely vaan puhdas kauppa- ja maataloussopimus. Ei ole olemassa EU-armeijaa, on vain Nato ja se ei puolusta siihen kuulumattomia maita, näinhän meille kerrotaan.

    Totta, ilman Natoa ei mikään EU-maa panisi tikkua ristiin. Nato on sama asia kuin Yhdysvallat, eli ainoa apu voisi tulla sieltä, ei Euroopan Unionista.

    Äänestä

Suomelle ikuinen häpeä olla natsien kanssa sotaliitossa. Suomi on näin osasyyllinen natsien ikuisiin rikoksiin.

Äänestä
  • ” Suomelle ikuinen häpeä olla natsien kanssa sotaliitossa. Suomi on näin osasyyllinen natsien ikuisiin rikoksiin.”

    Mutta vielä pahempaa häpeää seurasi! Olimme YYA-sopimuksen kautta liki liittosuhteessa Neuvostoliiton kanssa, joka murhasi sentään 20 miljoonaa omaa kansalaistaan 30.000:lla gulag-vankileirillä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Suomelle ikuinen häpeä olla natsien kanssa sotaliitossa. Suomi on näin osasyyllinen natsien ikuisiin rikoksiin.”

    Mutta vielä pahempaa häpeää seurasi! Olimme YYA-sopimuksen kautta liki liittosuhteessa Neuvostoliiton kanssa, joka murhasi sentään 20 miljoonaa omaa kansalaistaan 30.000:lla gulag-vankileirillä!

    -----Olimme YYA-sopimuksen kautta liki liittosuhteessa Neuvostoliiton kanssa, joka murhasi sentään 20 miljoonaa omaa kansalaistaan 30.000:lla gulag-vankileirillä!-----

    Kovaa menoa oli. Stalin tapatti aikanaan 20 miiljoonaa ja YYA-aikana Hrutshov toiset 20 milj. lisää. Kummasti siellä sitä väkeä riitti kun Hitlerkin tapatti 30 miljoonaa. Nopeita ovat uusia siittämään.

    Äänestä

  • Ikuisiin rikoksiin? Mitä ne on? Jotain sekopäistä sontaasi. Venäjän kansan verityöt muistetaan Suomessa toki yhtä pitkään kuin Israelin lukuisat rikokset palestiinalaisia vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikuisiin rikoksiin? Mitä ne on? Jotain sekopäistä sontaasi. Venäjän kansan verityöt muistetaan Suomessa toki yhtä pitkään kuin Israelin lukuisat rikokset palestiinalaisia vastaan.

    Kovin on väitteitä siitä, että Israel olisi tehnyt rikoksia "palestiinalaisia" vastaan. Yleensä kun näistä kyselee tarkennuksia, ei väitteen esittäjä tiedä edes sitä, keitä hän tarkoittaa "palestiinalaisila", saatikka, että osaisi tarkemmin kertoa, mistä tapaukesta on kyse.

    On totta, että mm. Israelin sotilaat ovat joissain tapauksissa kohdelleet alueen arabeja väärin. Olisi kuitenkin suotavaa, että silloin kun Israelia syytetään, olisi edes jokin tieto siitä, mitä on tapahtunut, missä, kenelle ja kenen toimesta. Yleensä on vain tyhjiä väitteitä tai sitten väitteen esittäjän antamat lähteet osoittavat hänen esittämänsä väitteet vääriksi.

    Äänestä

  • ” Suomelle ikuinen häpeä olla natsien kanssa sotaliitossa. Suomi on näin osasyyllinen natsien ikuisiin rikoksiin.”

    Ja höpö höpö! Panenko paremmaksi? No panen! Suomelle ikuinen häpeä oli olla Neuvostoliiton kanssa YYA-liitossa. Suomi on näin osasyyllinen Neuvostoliiton valtaisiin rikoksiin!

    Äänestä

Suomessa siis kaasutettiin ihmisiä 1918? Sinulta idiootilta kyllä oppii aina jotain uutta.

Äänestä

”Kautta koko Euroopan rähjättiin ja sodittiin mutta vain Suomen oikeisto pystytti hävinneille kammottavat kuolemanleirit”

Kyllä suuria sisällissotia oli muuallakin! Espanjan sosällissota 1936-1939 vaati. 500.000 uhria ja maassa oli runsaasti vankileirejä!

Venäjän sisällissota 1918-1922 vaati peräti 9 miljoonaa kuolonuhria'

Suomen sisällissodassa punaisia kaatui taistelussa 5.000 ja teloitettiin oikeuden päätöksellä 7-8.000 eli yhteensä 12-13.000 henkeä. Lisäksi Espanjan tautiin kuoli vankileireillä 14.000 vankia.

Äänestä

Sinä aikana Euroopan kurjin kolkka nostettiin maailman onnellisimmaksi kansakunnaksi. Jopa punikit saatiin integroitua osaksi yhteiskuntaa ja hyvinvoinnin piiriin.
Ei huooono mielestäni, kun unohdetaan historian häpeälliset punaiset läikät.

Äänestä
  • Ei minulle ainakaan mitään häpeää tuota maanpettureiden ja Suomea tuhoamaan pyrkineiden venäläisten tuhoaminen. Ehkä kannattaisi käydä psykiatrilla, jos koet häpeää jostakin lähes 100 vuotta sitten tapahtuneesta.

    Äänestä

....Mutta vielä pahempaa häpeää seurasi! Olimme YYA-sopimuksen kautta liki liittosuhteessa Neuvostoliiton kanssa, joka murhasi sentään 20 miljoonaa omaa kansalaistaan 30.000:lla gulag-vankileirillä!.......

Miten neukun tekemiset on Suomen häpeä ? Olet sekaisin kuin seinäkello ja vielä pahempaa.

Äänestä
  • ” Miten neukun tekemiset on Suomen häpeä ? Olet sekaisin kuin seinäkello ja vielä pahempaa.”

    Kai ne on kun kerran myöss saksalaisten seura oli! Molemmat kun olivat raakoja ja julmia tappajavaltioita!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Miten neukun tekemiset on Suomen häpeä ? Olet sekaisin kuin seinäkello ja vielä pahempaa.”

    Kai ne on kun kerran myöss saksalaisten seura oli! Molemmat kun olivat raakoja ja julmia tappajavaltioita!

    Tiedotus pojalle aikatauluista: Gulagit eivät olleet olemassa ja toiminnassa YYA-aikana vaan jo vuosikymmeniä aiemmin.

    Suomi oli Saksan kanssa aseveljenä natsi-Saksan tekemien hirveyksien aikana eli siis auttoi natsieläimiä heidän hirmutöissään ihan reaaliajassa.

    ” Tiedotus pojalle aikatauluista: Gulagit eivät olleet olemassa ja toiminnassa YYA-aikana vaan jo vuosikymmeniä aiemmin.”

    Kyllä niitä oli toiminnassa sodan jälkeenkin ja niihin päätyi Solzenitsyn ja kertoo kirja Ivan Denisovitsistä!

    ”Suomi oli Saksan kanssa aseveljenä natsi-Saksan tekemien hirveyksien aikana eli siis auttoi natsieläimiä heidän hirmutöissään ihan reaaliajassa.”

    Ja Suomi oli neukun kanssa YYA-suhteessa komu-neukun tekemien HIRVEYKSIEN AIKANA eli siis auttoi KOMUELÄIMIÄ heidän hirmutöissään ihan reaaliajassa!

    ----Kyllä niitä oli toiminnassa sodan jälkeenkin ja niihin päätyi Solzenitsyn -----

    Kuoliko niissä sotien jälkeenkin natsiluku 20 miljoonaa kuten väität ?

    -----------Ja Suomi oli neukun kanssa YYA-suhteessa komu-neukun tekemien HIRVEYKSIEN AIKANA eli siis auttoi KOMUELÄIMIÄ heidän hirmutöissään ihan reaaliajassa!-----

    Kaksi asiaa pikku pojalle. Suomi ei mitenkään edesauttanut neukkua sotien jälkeen kuten Suomi edesauttoi natsieläintä sodan aikana. Toinen juttu, että "komueläimen hirmutyöt" olivat ehkä promillen luokkaa kun verrataan natsieläimen hirmutöihin.

    Joten puhut taas natsisontaa oikein kaksin käsin.

    "Kaksi asiaa pikku pojalle. Suomi ei mitenkään edesauttanut neukkua sotien jälkeen kuten Suomi edesauttoi natsieläintä sodan aikana. "

    Auttoipa hyvinkin jakamalla ilmaiseksi sotakorvauksia, käymällä kauppaa ja lepyttämällä 'ystävyysliturgialla'!

    "Toinen juttu, että "komueläimen hirmutyöt"
    olivat ehkä promillen luokkaa kun verrataan natsieläimen hirmutöihin.Joten puhut taas natsisontaa oikein kaksin käsin."

    Komu murhasi 20 miljoonaa omaa, soti joka puolella ja orjuutti koko itä-Euroopan raakaan sortovaltaan 45:n vuoden ajaksi! Melkoinen syntikuorma!

    ------Auttoipa hyvinkin jakamalla ilmaiseksi sotakorvauksia, käymällä kauppaa ja lepyttämällä 'ystävyysliturgialla'!-----

    Sotakorvaukset olivat normaaleja vahingonkorvauksia aiheutetuista tuhoista. Ihan sama kun joku särkee naapurin ikkunan ja sitten maksaa sen, ei se ole auttamista. Myöskin kaupankäynti tai ystävälliset välit naapurimaihin ovat kansojen välistä normaalia elämää. Samalla periaatteella Suomi "auttaa" nytkin kymmeniä maita. Tosin on autellut ja auttelee vain Keski-Euroopan suurpankkeja ja Välimeren alueen luuserimaita.

    ------Komu murhasi 20 miljoonaa omaa, soti joka puolella ja orjuutti koko itä-Euroopan raakaan sortovaltaan 45:n vuoden ajaksi! ----

    Natsilukuja, kukaan ei usko. Missä "jokapuolella" se soti, tarkennapas.Mitään orjuutusta ei ollut. Piti joukkojaan Varsovan liiton maissa koska ne itse niin halusivat, suojana lännen hyökkäystä vastaan.

    ”Sotakorvaukset olivat normaaleja vahingonkorvauksia aiheutetuista tuhoista. Ihan sama kun joku särkee naapurin ikkunan ja sitten maksaa sen, ei se ole auttamista. ”

    Neuvostoliitto itse aloitti ikkunoiden särkemisen jo 30.11.1939 ja Talvisota oli suurin syy myös Jatkosotaan!

    ”Myöskin kaupankäynti tai ystävälliset välit naapurimaihin ovat kansojen välistä normaalia elämää. Samalla periaatteella Suomi "auttaa" nytkin kymmeniä maita”

    Ja siihen kaupankäyntiin olisi päästy myös ilman neukun aloittamia sotia!

    ”Tosin on autellut ja auttelee vain Keski-Euroopan suurpankkeja ja Välimeren alueen luuserimaita.”

    Kaikki ei voi olla EU:ssakaan nettosaajia! Hyödyt ovat haittoja suuremmat!

    ”------Komu murhasi 20 miljoonaa omaa, soti joka puolella ja orjuutti koko itä-Euroopan raakaan sortovaltaan 45:n vuoden ajaksi! ----

    Natsilukuja, kukaan ei usko.”

    Kyllä niitä uskoo kaikki historiaa tutkivat.

    ”Missä "jokapuolella" se soti, tarkennapas.”

    Itä.Saksa 1953, Unkari 1956, Tshekkoslovakia 1968 ja Afganistan 1979-1989.

    ”Mitään orjuutusta ei ollut. Piti joukkojaan Varsovan liiton maissa koska ne itse niin halusivat, suojana lännen hyökkäystä vastaan.”

    Eivät todellakaan neukkujoukkoja kaivanneet ja hurrasivat lujaa kun läksivät! Liki kaikki Itä-Blokin maat kuuluvat nyt Natoon ja vannovat, ettei pskatunkio toista kertaa tule!

    Äänestä

Suomen sotavankileireillä kuolleisuus oli samaa luokkaa kuin P-Korean leireillä Korean sodan aikana. Ei kunniakasta.

Äänestä
  • Ei lähelläkään. Pohjoiskorealaiset ja kiinalaiset ilmoittivat ottaneensa 65 000 eteläkorealaista sotavankia, mutta palauttivat alle 9 000. Suomalaisten ottamista sotavangeista palautettiin valtaenemmistö.

    Äänestä

  • "Suomen+sotavankileireillä+kuolleisuus+oli+samaa+luokkaa+kuin+P-Korean+leireillä+Korean+sodan+aikana.+Ei+kunniakasta."Kunniakkaampaa+kuitenkin+kuin+neukun+oma+sotavankien+kohtelu!N-liiton+64.000:sta+Jatkosodan++sotavangeista+Suomessa+kuoli+31,3+%,+useimmat+joko+haavoihinsa+tai+tauteihin.+Suomalaiset+ampuivat+noin+1000+neuvostovankia.+Vuonna+1944+Suomi+palautti+N-liittoon+44+000+vankia+(siis+hengissä).+Joitakin+satoja+karanneita+palautettiin+myöhemmin,+mutta+satoja+sotavankeja+onnistui+pakenemaan+lähinnä+Ruotsiin+ja+jäämään+länteen.+Mainittakoon,+että+välittömästi+rajan+ylitettyään+venäläiset+sotavangit+jatkoivat+pettureina+matkaa+Siperian+vankileireille,+joissa+’pettureita’+odottivat+monien+lisävuosien+vankituomiot.Puna-armeijalle+antautuneista+3400+suomalaissotilaasta+kuoli+tai+surmattiin+vankeudessa+noin+1400,+mikä+tekee+vähän+41,2+%.+Tosin+suomalaisista+useimpien+sotavankeusaika+kesti+vain+joitakin+kuukausia,+puna-armeijalaisten+enemmistö+oli+vankina+yli+kolme+vuotta.

    Äänestä

Jos N-liitto olisi käynnistänyt kesällä 1945 suurhyökkäyksen Suomeen olisis se sota ollut pian ohi eikä kukaan olisi Suomea säälinyt eikä tullut avuksi. Niin suuri oli Euroopassa viha natseja ja heidän kätyreitään kohtaan.

Äänestä
  • Sekös sinua lohduttaa? Rauhan aikana ei ole helppoa käynnistää uusia sotia muiden kuin kostonhimoisen stallaripojan Tarkkiksen inhassa hahmossa?

    Jos kovasti kyrsii niin lohduttaudu tiedolla, että se ihana neukku vielä romahti 1991.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

kunniakas. Ensin oli kaikista 1. Maailmansodan jälkeisistä sisällissodista raain jälkiselvittely. Kautta koko Euroopan rähjättiin ja sodittiin mutta vain Suomen oikeisto pystytti hävinneille kammottavat kuolemanleirit, Ausshwitzin, Bergen-Belsenin, Chelmnon ym. edeltäjät.

Toinen surkea juttu oli se kun Suomi soti Saksan ja Japanin kanssa samalla puolella. Kun tiedostaa näiden kahden pääsotijan valloitus- ja orjuutushalun sekä sotarikosten määrän niin ei voi muuta kuin inhota ajatusta, että Suomi soti samalla puolella kuin nämä ja jopa pitkälle samoin motiivein eli laaja kansanmurha mielessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu