Miten voisin pitkän avioliiton eroon päättymisen jälkeen kestää minua kohdannutta onnea? Löysin ihanan miehen vain vuosi erosta. Olen todella rakastunut, vaikka kuinka yritän itseäni suojella. En haluais enää tulla petetyksi ja siksi on vaikeaa ottaa rakkautta vastaan. En haluais olla epävarma ja roikkua uudessa kumppanissa kuin hullu, mutta pelkään kovasti menettäväni hänet. Kaipa hänelläkin on raskasta huomata, etten pysty luottamaan saamaani rakkauteen. Auttaako aika tässä?
eron
jälkeinen suhde
71719
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ensin sun pitää miettiä, kenen on ongelma. Onko se sinun vai hänen? Vaikuttaa siltä, että sinun epävarmuus pettymisestä kummittelee taustalla ja se häiritsee teidän yhteiselämää..
Nähtävästi on kyse sinun pelosta eikä suhteeseen liittyvästä epävarmuudesta. Tämä sinun olisi hyvä erottaa toisistaan. Toiseen luottaminen lähtee sinusta itsestäsi ja ongelma on siis sinun. Sama tilanne/ongelma sinulla olisi edessä vaikka olisit kenen tahansa kanssa. Voin ymmärtää, että toinen osapuoli kokee asian raskaana, koska vakuutteluista huolimatta et uskalla antautua. Tällaiset jutut vievät aikaa, siis luottamus. Kun alkaa ahdistamaan ja mieti, onko se hänen käyttäytymisestään johtuvaa vaiko sinun peloista, jotka johtuvat menneistä tapahtumista?
Ole armollinen itsellesi ja naura välillä omille peloillesi. Ei tätä elämää kannata niiiin vakavasti aina ottaa. Takeita tulevasta kun ei ole kenelläkään ;). Ja ole onnellinen uudesta suhteesta; on ihmisiä, joilla ei ole vuosiin ollut ketään ketä rakastaa, joten sinullahan on asiat hyvin.
Minullekin kävi samoin että vuosi erilleen muuttamisesta tapasin todella ihanan miehen. Meillä synkkaa joka suhteessa ja huumoria riittää. Mutta yksi ongelma, joka on paisunut niin valtavaksi etten tiedä mitä tekisin. Minulla ja exällä on yhteishuoltajuus kahden murrosikäisemme kanssa. Nyt kun minulla on vapaata, haluan tavata ja olla uuden rakkaani kanssa. Mutta milloin minä olen lapsieni kanssa?
Lapseni tarvitsevat minua ja minä vain seurustelen. Välillä toivon etten olisi tavannutkaan rakastani. Isompi tyttäristäni ei voi sietää uutta miestä joten on ihan kamalaa tällä hetkellä.
Voi, sanokaa mitä teen?
sitä et tule ikinä katumaan,kaikki mitä teet lastesi eteen nyt,tulee vielä myöhemmin arvokkaaksi.Et huomaakkaan kun he ovat isoja ja maailmalla,silloin he eivät sinua enää tarvitse.
Jos miesystäväsi sinusta todella välittää,luulisi hänen ymmärtävän,että haluat olla myös lapsiesi kanssa.
Harvoinpa se on niin,että lapset isän/äidin uutta puoliso kovin paljon arvostavat.Olisitko sinä hyväksynyt itsellesi "uuden"isän lapsena? Epäilenpä.
Koitahan löytää joku kultainen keskitie.Eihän nämä kuviot koskaan mitään helppoja ole.
Minulla myös murrosikäinen tyttö, joka ei mitenkään ole innostunut uudesta kumppanistani.Hän kyllä toisaalta tajuaa, että olen löytänyt itselleni onnen, mutta jokin mustasukkaisuus äidistä tai sopeutumattomuus uusiin kuvioihin aiheuttaa suunsoittoa ja änkyröintiä, mistä taas minä ahdistun, koska se aiheuttaa vaivautuneisuutta uudessa kumppanissani. Välillä meinaan luovuttaa ja mietin, olenko liian itsekäs, kun erosin ja hajotin lapsilta kodin. Välillä mietin myös, että pitäisikö minun palvoa vain tytärtäni ja muuttaa hänen kanssaan kaksin, mitä hän kovin haluaisi. Ymmärrän hänenkin hämmennyksen uusista kuvioista. Syyllisyys tunkee sisimpään, kun antautuu uuden kumppanin kainaloon pakoon kaikilta maailman murheilta ja tyttärelläni ei ole vastaavaa "uutta" tukea elämässään, vaan hän joutuu seikkailemaan entisen ja uuden kodin välillä miettienkin kummankin "pesän" tilannetta. Tämmöisiä ajatuksia. Tunteet vellovat hurjasti sisikunnassa syyllisyydestä onneen.
On sinulla samat murheet kuin minullakin. Murrosikäinen tytär ymmärtää asioista jo vähän mutta ei kuitenkaan kaikkea ja tekee omat johtopäätöksensä. Lapset kuvittelevat että sitä voi tuosta vaan palata vanhaan elämään ja sitten on kaikki taas hyvin.
Minä olen nyt huomannut että vuosi erosta laittaa unohtamaan juuri ne vuodet elämästä jotka olivat surullisia ja masentavia ja jotka johtivat eroon. Nyt muistan ne hyvät ajat ja mietin miksi yleensä erosin. Eikö olekin kauheaa? Aina kun vierailen entisessä kodissani, tunnen ahdistusta ja tiedän ettei entiseen ole paluuta. Mutta yksin tai lasteni kanssa mietin että olisiko kuitenkin jotain tehtävissä.
Uusi kumppani ymmärtää tilanteeni ja voin hänelle puhua kaikesta. En voi uskoa että sellainen mies on olemassa. Minä ainakin luotan siihen että tulee mitä tahansa, hän on vierelläni tukemassa vaikeina hetkinä.
Usko sinäkin uuteen kumppaniisi, vai uskotko? Oletko epävarma hänen tuestaan?
Miten hän suhtautuu tyttäresi kiukutteluun? Voimia meille näissä elämän kuvioissa. Ei tämä aina niin helppoa ole mutta eihän elämä saa sitä ollakaan. Onni täällä vaihtelee ja tasapaksu onneton elämä ei jaksa innostaa pitkään. Siihen keksii vaikka mitä keinoja. Toiset sortuvat viinaan, toiset uskottomuuteen ym.
Minä ainakin elän nyt täyttä elämää. En elä säästöliekillä kuten niin monta vuotta ennen eroa tein.
Kiitos rohkaisusta. Kyllä uskonkin uuden kumppanini tukeen. Mutta elin pitkän avioliittoni usein melkoisessa ahdingossa monine ongelmineen ja itsetunto taisi pudota aika nollille. Siksi kai on vaikea ottaa rakkautta vastaan, vaikka uusi kumppanini sitä oikein runsain mitoin antaa. Kumppanini ei ota kantaa tyttäreni ja minun välisiin kisoihin. Monesti hymähtelee vain nuorten kiihkolle. Jännittävää silti olla näin rakastunut, että oikein sydän hypähtää, kun armastaan miettii. En minäkään uskonut kumppanini kaltaisia miehiä olevan olemassa. Ehkä pikku hiljaa vahvistun hänen rinnallaan ja pääsen täysin vapaaksi entisistä peikoista. On maailmassa sentään vielä ihania miehiä, sen voin sanoa nyt kokemuksesta. Nautitaan täysin siemauksin meitä kohdanneesta onnesta.
Samoin minä elin monta vuotta hyvin onnettomana entisen mieheni kanssa. Se meni jo niin pitkälle etten halunnut kohdata muita ihmisiä vaan erakoiduin ja välttelin ihmisiä. Mistä kummasta sain sellaisen voiman että muutin pois ja aloitin uuden elämän "puhtaalta pöydältä"? Eihän entinen elämä koskaan mielestä häviä varsinkaan pitkän avioliiton eläneenä.
Nautin elämästäni kovasti eron jälkeen vaikka lapseni olivatkin vähemmän kuin puolet ajasta luonani. Ensin kävin tansseissa ja kyllästyin siihen. Ajattelin että yksinkin on hyvä olla ja nautin. Sitten kuin taivaasta astui kuvioihin mies joka on niin ihana etten voi kuvitella että sellaisia on olemassa. Silloin kun vähiten osasin odottaa, tämä tapahtui. Uusi kumppani antaa rakkautta minullekin runsain mitoin. Ja minä hänelle.
Nautitaan elämästä ja katsotaan mitä se on varannut meille loppuelämäksi! Eikö ole lastenkin jo aika nähdä mitä on rakkaus ja toisen kunnioittaminen.
Viimeisessä EEVA-lehdessä oli Tommy Hellstenin tarina ja se kannattaa lukea.
Siinä hän antaa ymmärtää että juuri lapsille on hyvä näyttää aikuisten välinen rakkaus.