Aloitin viime talvena pudotusprojektin, kymmenestä kilosta pitäisi päästä eroon. Treenaan salilla ja lenkkipolulla (tai siis lähinnä kävelypolulla) kunto-ohjaajan tekemillä ohjelmilla, ohjelma on jo vaihtunut muutaman kerran.
Paino on pudonnut vain pari kiloa mutta vaatteet (varsinkin housut) alkaa roikkumaan päällä. Siis mitvit? Pitääkö ostaa uusi vaaka?
Paino ei putoa mutta vaatteet väljenee
15
1048
Vastaukset
- Anonyymi
Murheilu ei laihduta. Murheilu ei siis aiheuta läskikatoa, ei lainkaan, ei vaikka kuinka ankarasti äheltäisi/hikoilisi. Mutta lihakset kyllä surkastuvat jos ei samalla huolehdi murheilun takia suurentuneesta proteiinien tarpeesta.
- Anonyymi
Ankeuttaja.
- Anonyymi
Niin, siis juuri päin vastoin. Lihas kasvaa, kun sitä käyttää. Urheilu kuluttaa energiaa sitä harrastaessa, mutta myös sitä kautta, että aineenvaihdunta nopeutuu ja siksi, että lihas kuluttaa energiaa enemmän kuin rasvakudos. Ts. lihaksikas henkilö kuluttaa enemmän energiaa myös levossa, kuin vähemmän lihaksikas. Suomeksi sanottuna, mitä lihaksikkaampi on, sen enemmän saa syödä lihomatta.
Lihaskudos on kuitenkin painavampaa kuin rasvakudos. Siksi urheilun poltettua rasvaa, mutta samalla kasvatettua lihasta, paino ei välttämättä muutu, mutta kehon muoto kyllä muuttuu, koska kaksi samanpainoista henkilöä voivat olla täysin eri luokissa kehonkoostumukseltaan. Toinen lihaksikas ilman ylimääräistä rasvakudosta, ja toinen suurempi kooltaan (ei painoltaan), koska pano on läskiä ja lihakset puuttuu. Samoin painoltaan normaalipainoinen henkilö voi olla kehonkoostumukseltaan rasvainen ja ylipainoinen taas lihaksikas ja siten terveempi kuin em. laiha läski.
Laihduttaessa ilman liikuntaa paino lähtee ensisijaisesti lihasista juuri siksi, että lihas kuluttaa enemmän energiaa. Ts. kun keholle muodostuu energiavaje, se pyrkii pääsemään eroon lihaksista, joiden ylläpito syö paljon energiaa, myös levossa. Rasvakudoksen ylläpito ei kuluta energiaa samalla tasolla, siksi keho käyttää sitä energianlähteeksi vasta lihaksen jälkeen. Näin ei käy silloin, kun urheilee laihdutuksen aikana, sillä keho ei luovu luhaksesta, jota se aktiivisesti tarvitsee.
- Anonyymi
Näillä palstoilla useampikin kirjoittaja on todennut, että mittanauha kertoo enemmän kuin vaaka. Ehkä sinulle on tapahtunut niin, että pehmeä valkoinen lihas on muuttunut tiukaksi punaiseksi lihakseksi.
Näin epäilisin. Eräällä ketjuun kirjoitraneella eilisiin sekä punaisen että valkoisen lihaksen hävinneen.
- Anonyymi
"Näillä palstoilla useampikin kirjoittaja on todennut"
Kirjoittajat eivät ole todenneet, helppoheikit ovat höpöttäneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Näillä palstoilla useampikin kirjoittaja on todennut"
Kirjoittajat eivät ole todenneet, helppoheikit ovat höpöttäneet.Siinä yksi höpöttävä helppoheikki. "gmailosoite plokissa"
- Anonyymi
"Pitääkö ostaa uusi vaaka?"
Nyt kaikki kokeilemaan ja tulokset tänne. Ensin keittövaa'alla tehdään 1 kg:n punnus, esimerkiksi 1,5 litran vesipulloon vettä niin että kokonaisuus painaa 1000 g.
Mittaus A: vaa'alle ilman punnusta.
Mittaus B: vaa'alle punnuksen kanssa.
Paljonko on tulos: B - A -1 ?
Meillä on digitaalinen EKS 8873 ja yleisimin tulokseksi tulee /- 0.1 kg, erittäin harvoin 0.0 kg, ja samoin hyvin harvoin /- 0.2 kg. Erikoista on etenkin se, että kun sama henkilö mittaa omaa painoaan (ilman lisäpunnusta) vaikka kuinka monta kertaa peräkkäkin (nopeasti tempossa) niin vaaka näyttää järkähtämättä samaa lukemaa joka ikinen kerta.
Kiusallinen "ominaisuus" etenkin laihduttajalle ja painonhallitisjalle. Olen yrittänyt löytää vaakaa jossa olisi edes hieman parempi näytöresoluutio sekä "viriili" tuloksen näyttö, henkilövaa'oissa taitaa kaikissa olla "jäätynyt" näyttö, eli siinä pitää seistä hetki kun se mittailee ja sitten se jäädyttää tuloksen, jäädyttäminen mahdollistaa tuollaisen kikkailun joka meidän vaa'assa on.Ei painon mittaaminen ole niin helppoa kuin ihmiset kuvittelevat. Vaa'an pitää olla tasaisella ja kovalla pinnalla ja vaakatasossa. Mittaustarkkuus on noissa ehkä kilo vaikka ne muka näyttävät tarkemmin. Tuo on saatu aikaan kikkailemalla kuten olet huomannut.
Toimiva vaaka maksanee ainakin useamman satasen.- Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Ei painon mittaaminen ole niin helppoa kuin ihmiset kuvittelevat. Vaa'an pitää olla tasaisella ja kovalla pinnalla ja vaakatasossa. Mittaustarkkuus on noissa ehkä kilo vaikka ne muka näyttävät tarkemmin. Tuo on saatu aikaan kikkailemalla kuten olet huomannut.
Toimiva vaaka maksanee ainakin useamman satasen."Mittaustarkkuus on noissa ehkä kilo vaikka ne muka näyttävät tarkemmin."
Mittaustarkkuus eli resolutio kotikäyttöön myytävillä henkilövaa'oilla on varsin yleisesti 100 g. Niiden systemaattinen virhe on yleensä minimaalinen, se kalibroidaan varsin tarkasti. Se mikä aiheuttaa eniten mittausepävarmuutta on satunnainen virhe (sähkö "kohisee" ilmaisimessa eli venymäliuskassa), sen takia vaa'alla pitää seistä joitakin sekunteja jotta se ehtii ottamaan useita lukemia jotka se sitten keskiarvoistaa.
Tietenkin, tarkat vaa'at ovat kalliita, esim Arlyn S500-L jonka maksimi kuormitus on 225 kg ja täyden näyttämän tarkuus ±2 g maksaa vaatimattomat $3799.
Arvelen että tuon meidän vaa'an täyden näyttämän (150 kg) tarkuus on luokkaa ±200 g, ei lähelläkään kiloa saati ±kilo. - Anonyymi
hvp27 kirjoitti:
Ei painon mittaaminen ole niin helppoa kuin ihmiset kuvittelevat. Vaa'an pitää olla tasaisella ja kovalla pinnalla ja vaakatasossa. Mittaustarkkuus on noissa ehkä kilo vaikka ne muka näyttävät tarkemmin. Tuo on saatu aikaan kikkailemalla kuten olet huomannut.
Toimiva vaaka maksanee ainakin useamman satasen.Mun parin kympin vaaka toimii kyllä ihan hyvin. Paino vaatteet päällä eri kuin ilman vaatteita, vaikka kesä-/sisävaatetuksella painoa n. 300g. Ei väitä saman painoiseksi vaatteet päällä kuin ilman niitä tai tee muitakaan omituisuuksia. Äidilläni täsmälleen samanlainen vaaka ja sillä tulos täsmälleen sama kuin omallani.
Jos alusta on epätasainen ja vaaka pääsee heilumaan, mittaustulos voi heittää kilonkin. Millin tai parin epätasaisuus riittää. Kylppärissä ei kallistusten takia voi siksi punnita. Tai voi, jos jaksaa etsiä tasaista paikkaa, mutta itse en jaksa.
- Anonyymi
Olen korona-aikana jopa vähentänyt liikuntaani, mutta siitä tietoisena vähentänyt syömääni ruokamäärää. Paino ei ole pudonnut kuin n. 7 kg mutta housujen vyötä on saanut kiristää vähintään kaksi pykälää, jopa kolme. Vaatteet ovat löystyneet, onneksi, mutta vielähän tässä on matkaa ihannepainoon parisenkymmentä kiloa.
- Anonyymi
Lihas painaa enemmän kuin läski, siitä johtuu ettei paino välttämättä paljon putoa, ainakaan kuntoilun alkuvaiheessa.
Silti läski hajoaa/katoaa ja siitä johtuu että vyötä saa kiristää entistä pienemmälle. - Anonyymi
No siis kumpi sulle merkkaa, se, että näytät hyvältä ja hoikalta, mutta painat paljon vai se, että paino laskee mutta näytät edelleen lihavalta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360