Melania haukkui Trumpin ja lapset?

USA:ssa kiertää huhu, että Melania Trumpin entisellä avustajalla on tallennettuna Melanian tylyt haukut Trumpista ja tämän lapsista.
Syyskuussa odotetaan avustajan julkaisevan kirjan ajastaan Melanian palveluksessa, tuo salanauhoituskin kuulemma julkaistaan.

Saa nähdä pitääkö huhu paikkansa?.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kenelläpä ei olisi joskus perheriitaa?
Jatkossa kukaan ei palkkaa tuota avustajaa.

Äänestä

Noita Melanian mielipiteitä on nauhoitettuna useita muitakin. Suurin osa ei tosin ole englanniksi.

Ne julkaistaan heti kun jatkuva rahavirta loppuu. Melania hallitsee hommansa.

Äänestä

Huhu taisi tulla Pidenin perseestä

Äänestä

Melania piti pari päivää sitten republikaanien puoluekokouksessa puheen, jossa hän ylisti Donald Trumpia.
Melanian puheen korostus oli 1:1:een samanlainen kuin Moderni Perhe sarjan latinalaisamerikkalainen Gloria eli näyttelijä Sofia Vergaran.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sofía_Vergara

Trump itse lienee vaimonsa puhetapaan jo tottunut. Ulkopuoliselle tuollainen englanninkielellä puhuttu aksentti antaa puhujastaan hiukan jälkeenjääneen vaikutelman. Sellainen latino-sisäkön puhetapa tulee kuulijalle mieleen heti.

Äänestä
  • Melania puhuu sujuvasti paria muuta kieltä, eikä hänen tarvitse kovinkaan usein puhua englantia. Trumpille Melania pitää mykkäkoulua. Siihen Trumppi on jo tottunut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

USA:ssa kiertää huhu, että Melania Trumpin entisellä avustajalla on tallennettuna Melanian tylyt haukut Trumpista ja tämän lapsista.
Syyskuussa odotetaan avustajan julkaisevan kirjan ajastaan Melanian palveluksessa, tuo salanauhoituskin kuulemma julkaistaan.

Saa nähdä pitääkö huhu paikkansa?.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu