SOK Pääjohtaja Taavi Heikkilä eroaa

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä irtisanoutuu

–Uskon kokemukseni kautta pystyväni auttamaan etenkin startup-yrityksiä sparraajan roolissa, myös isompien yritysten hallituspaikat ovat mahdollisia. Koen erityisen tärkeänä arvona, että jatkossa pystyn antamaan aiempaa enemmän aikaa läheisilleni, Taavi Heikkilä sanoo.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä jättää tehtävänsä. Hänen seuraajansa haku aloitetaan välittömästi.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä irtisanoutuu tehtävästään, SOK kertoo tiedotteessaan.

– Päätöksen taustalla on huolellinen harkinta. Seitsemän vuoden aikana olemme kaupparyhmänä saavuttaneet kaikki ne tavoitteet, joita aloittaessani itselleni asetin. Tänä päivänä pystymme tarjoamaan asiakasomistajillemme aiempaa kilpailukykyisempiä palveluita, saimme käännettyä keskusliike SOK:n tappiolta selkeästi kannattavaksi ja tuplasimme samalla koko S-ryhmän liiketoiminnan tuloksen, Taavi Heikkilä sanoo tiedotteessa.

Heikkilän mukaan poikkeuksellinen korona-aika toimii luontevana vedenjakajana vallanvaihdolle.

SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkarainen sanoo tiedotteessa olevansa Heikkilän erosta yllättynyt.

– Olen Taavin ilmoituksesta yllättynyt, mutta samalla ymmärrän hänen perustelunsa. 33 vuotta S-ryhmän johtotehtävissä ja nyt 7 vuotta vaativassa pääjohtajan tehtävässä on pitkä aika ja iso panos osuuskaupparyhmän eteen, Pikkarainen sanoo.

SOK aloittaa uuden pääjohtajan haun välittömästi. Tavoitteena on, että Heikkilän seuraaja aloittaa työnsä jo alkuvuodesta.

SOK:n mukaan Heikkilä jatkaa pääjohtajan ja SOK:n hallituksen puheenjohtajan tehtävissä, kunnes hänen seuraajansa pääsee aloittamaan työnsä.

Heikkilä kertoo tiedotteessa, ettei hän aio aktiivisesti hakea toimitusjohtajatason tehtäviä, muttei aio myöskään jäädä täysin syrjään liike-elämästä.

– Uskon kokemukseni kautta pystyväni auttamaan etenkin startup-yrityksiä sparraajan roolissa, myös isompien yritysten hallituspaikat ovat mahdollisia. Koen erityisen tärkeänä arvona, että jatkossa pystyn antamaan aiempaa enemmän aikaa läheisilleni.

Toivottavasti saadaan fiksu ja toimelias johtaja tilalle.
Kaupan kilpailu vain kiristyy.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aku soitti Taaville, että tule pois sieltä sotkemasta asioita. Meidän paikka on Disneylandissa.

Äänestä

Kurppa häipyy ennenkuin joku kupru tulee ilmi?

Äänestä

Suomen suurin yksityinen firma henkilökunnalla mitattuna.

Varmasti kiinnostuneita tuohon työhön on paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä irtisanoutuu

–Uskon kokemukseni kautta pystyväni auttamaan etenkin startup-yrityksiä sparraajan roolissa, myös isompien yritysten hallituspaikat ovat mahdollisia. Koen erityisen tärkeänä arvona, että jatkossa pystyn antamaan aiempaa enemmän aikaa läheisilleni, Taavi Heikkilä sanoo.
–Uskon kokemukseni kautta pystyväni auttamaan etenkin startup-yrityksiä sparraajan roolissa, myös isompien yritysten hallituspaikat ovat mahdollisia. Koen erityisen tärkeänä arvona, että jatkossa pystyn antamaan aiempaa enemmän aikaa läheisilleni, Taavi Heikkilä sanoo.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä jättää tehtävänsä. Hänen seuraajansa haku aloitetaan välittömästi.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä irtisanoutuu tehtävästään, SOK kertoo tiedotteessaan.

– Päätöksen taustalla on huolellinen harkinta. Seitsemän vuoden aikana olemme kaupparyhmänä saavuttaneet kaikki ne tavoitteet, joita aloittaessani itselleni asetin. Tänä päivänä pystymme tarjoamaan asiakasomistajillemme aiempaa kilpailukykyisempiä palveluita, saimme käännettyä keskusliike SOK:n tappiolta selkeästi kannattavaksi ja tuplasimme samalla koko S-ryhmän liiketoiminnan tuloksen, Taavi Heikkilä sanoo tiedotteessa.

Heikkilän mukaan poikkeuksellinen korona-aika toimii luontevana vedenjakajana vallanvaihdolle.

SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkarainen sanoo tiedotteessa olevansa Heikkilän erosta yllättynyt.

– Olen Taavin ilmoituksesta yllättynyt, mutta samalla ymmärrän hänen perustelunsa. 33 vuotta S-ryhmän johtotehtävissä ja nyt 7 vuotta vaativassa pääjohtajan tehtävässä on pitkä aika ja iso panos osuuskaupparyhmän eteen, Pikkarainen sanoo.

SOK aloittaa uuden pääjohtajan haun välittömästi. Tavoitteena on, että Heikkilän seuraaja aloittaa työnsä jo alkuvuodesta.

SOK:n mukaan Heikkilä jatkaa pääjohtajan ja SOK:n hallituksen puheenjohtajan tehtävissä, kunnes hänen seuraajansa pääsee aloittamaan työnsä.

Heikkilä kertoo tiedotteessa, ettei hän aio aktiivisesti hakea toimitusjohtajatason tehtäviä, muttei aio myöskään jäädä täysin syrjään liike-elämästä.

– Uskon kokemukseni kautta pystyväni auttamaan etenkin startup-yrityksiä sparraajan roolissa, myös isompien yritysten hallituspaikat ovat mahdollisia. Koen erityisen tärkeänä arvona, että jatkossa pystyn antamaan aiempaa enemmän aikaa läheisilleni.

Toivottavasti saadaan fiksu ja toimelias johtaja tilalle.
Kaupan kilpailu vain kiristyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu