Ahneilla on paskanen loppu - myös Veitsiluodon tehtailla

Anonyymi

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja jos arvaa, että StoraEnson Veitsiluon tehdasta ei vuoden päästä ole. Kemin kaupungille se on valitettavasti kuolinisku, Nissisen lähtö on oikein ajoitettu jos halusi karttaa kurjuuden.
Työvoimakustannukset ovat Suomessa yksinkertaisesti liian korkeita ja paperiliiton väki on ulosmitannut tähän asti kaiken mitä on saanut ja omakotitalojen rakennustarpeekin tehtaalta varastaneet.
Nyt nämä "kuningasjätkät" joutuvat etsimään töistä, jostakin jossa saunalisiä ei makseta ja jossa jotuu oikeasti jotakin tekemään. Sairaskassa ei enää uusi silmälaseja joka toinen vuosi eikä maksa hammashoitoa. Kinkkurahasta joulun alla voi vain unelmoida. Olisi ollut peiliin katsomisen paikka jo aikaa sitten mutta usko omasta erikoislaatuisuudesta ja ylivertaisuudesta sokaisi paperimiehen.
Onneksi avaruusteknologiasta löytyy töitä monisaajille kuuden tunnin työpäivän verran. Nuorille ja oppimishaluisille tämä tule olemaan kuitenkin tilaisuus kehittyä monipuolistua ainakin liiton päivärahojen loputtua. Sitä ennen tuskin kannattaa hirveästi höntyillä, etteivät lopeta kassasta maksamista.

10

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oi voi. Kateteus se vie kalatkin vedestä.
      Tuosta saunalisästä sitä jaksetaan aina provosoitua vaikka se on vastaava kuin muiden liittojen tessissä oleva lauantaikorvaus. Paperimiesten jatkuva lakkoilukin on median luoma myytti. Tammikuun lakosta edellinen oli vuonna 2005. Tämäkin lakko johtui vain työnantajan kohtuuttomista tes:sin heikennys vaatimuksista. Paperimiehille olis sopinut suoraan samat prosentit ja kikyn poistot kuin muillekkin liitoille.

      Perustuntipalkkakin on nykyään samaa luokkaa metallin kanssa. Vai kuulostaako 15.50€/t jotenkin kadehdittavalta. Niitä 60k€ duunareita löytyy outokummulta ja kaivokselta samaan malliin.

      Paperiliitto on osannut neuvotella hyvät tessit kymmeniä vuosia sitten kun paperi meni kuin kuumille kiville. Työnantaja oli valmis maksamaan kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Ei kai se väärin ole?

      • Anonyymi

        Itelle palkka on ollut suurimpia motivaattoreita työpaikan valintaan. Jos jollekki riittää 10€ tunti niin mikäs siinä. Näihin tehtaisiin ei oo kiellettyä hakeutua töihin, sinne voi jokainen hakea. Portin takana on tulijoita. Tollouttahan se on tehä ikuisesti samassa työpaikassa orjapalkalla ja ruikuttaa kun joku saa paremmin,jos kiinnostaa nii pistää paperit vetämään,ei se sen kummempaa ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itelle palkka on ollut suurimpia motivaattoreita työpaikan valintaan. Jos jollekki riittää 10€ tunti niin mikäs siinä. Näihin tehtaisiin ei oo kiellettyä hakeutua töihin, sinne voi jokainen hakea. Portin takana on tulijoita. Tollouttahan se on tehä ikuisesti samassa työpaikassa orjapalkalla ja ruikuttaa kun joku saa paremmin,jos kiinnostaa nii pistää paperit vetämään,ei se sen kummempaa ole.

        8 markan luokkaa oli tuntipalkka kun lähes 50 vuotta sitten yhtiöön töihin menin. Siitä se vuosien varrella nousu lähes 18 euroon. Soppii siitä olla katteellinen. Yhtiön pankakaulat oli silloin roskasakkia jotka ei muihin töihin pysty.


      • Anonyymi

        Paperilla ei vain ole korotusvaraa, tai on korotusvaraa jos hyväksytään, että useampi kone menee kiinni. Kannattaisi sen sijaan laskea palkkoja. Tuollainen muutaman prosentin korotus ei hirveästi palkassa näy kun veron progressiivisuus sen kuitenkin syö pois. Paperilla olisi 10 vuotta takaperin kannattanut laskea palkkoja vaikka 5% ja jäädyttää korotukset 5 vuodeksi. Sillä olisi saatettu ostaa pari lisävuotta tehtaille. Kyllähän nämä lopulta jossain vaiheessa suljetaan kun paperin kysyntä katoaa.


    • Kateellinen (työtön) rahaton joutilas täällä ulisee. Onhan tehtaan historia jo railun 100v ja hommat senkun jatkuu, mutta tosihan on ettei mikään ole ikuista.
      Saarella tulee olemaan toimintaa vielä pitkään eikä yt-neuvottelujakaan tiedossa.

      PPP Loossi 67

    • Anonyymi

      Aloittaja on varmaan alkoholin tai muun henkilökohtaisen syyn takia katkeroitunut irtisanottu toimeentulotuettu.ei ymmärrä että hänenkin toimeentulotukea leikataan jos vientiteollisuudessa lopetellaan.turha tehtaan jätkiä on kadehtia vaikka tienaakin sopivasti.ollaan yötäpäivää töissä pyhää arkea.olen ollut 40v tehtaalla,edelleen.kyllä vuorotyöläinen on toisen luokan kansalainen.

    • Anonyymi

      Moni kemiläinen yritys menee konkurssiin Veitsiluodon sulkemisen myötä ja samalla menee paljon sellaisiakin työpaikkoja mitkä ei ole suoraan kytköksissä tehtaaseen tai sen alihankintaketjuun. Ostovoima romahtaa ja poismuutto kiihtyy entisestään, Veitsiluodon sulkeminen tulee olemaan lopullinen kuolinisku Kemille ja kova paukku koko eteläiselle Lapille.

      • Anonyymi

        Missään ei ole uutisoitu, saatika ilmoitettu kyseisesn tehtaan irtisanomisista, tai muustakaan vastaavasta ikävästä uutisesta. Antaa jouppotrollin höpinöiden elää omaa elämäänsä (toivottavasti lyhyt) ja nauramme makeasti hänelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missään ei ole uutisoitu, saatika ilmoitettu kyseisesn tehtaan irtisanomisista, tai muustakaan vastaavasta ikävästä uutisesta. Antaa jouppotrollin höpinöiden elää omaa elämäänsä (toivottavasti lyhyt) ja nauramme makeasti hänelle.

        https://yle.fi/uutiset/3-11483994

        Asialla on spekuloitu jo pidemmän aikaa, yhtiön radiohiljaisuus vahvistaa mielikuvaa sulkemispäätöksestä väkisinkin.


    • Anonyymi

      Ei Kaipolan alasajostakaan juuri uutisoitu. Haastattelujen mukaan näyttää tulleen yllätyksenä. Ei kai tarvitse olla heti juoppo tai kateellinen jos toteaa, että on aika selvää, että kustannuksia verrataan jossain vaiheessa kilpailijamaihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1543
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1431
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1271
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1206
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      201
      1065
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1045
    Aihe