Pitkään jatkuneet vatsavaivat ja muu oireilu.

Aloitetaan nyt vaikka kertomalla sairaudet : Kilpirauhasenvajaatoiminta, ja ohutsuolen bakteerien liikakasvu
Vajaatoiminta todettiin todella kauan sitten, ja olikin kaikki asiat kohtalaisen hyvin aikuisikään asti.
Lapsena toki oli välillä kausia jolloin oli voimakasta pahoinvointia joka päivä ja sen takia koulutkin meni miten meni, sille ei ikinä selitystä saatu eikä kuitenkaan oksentelua tai ripulia.

2016 alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta todella outo oireilu : Pahoinvointi, huimaus, vatsavaivat, heikotus ja niin edelleen. Sitä tutkittiinkin pitkän aikaa löytämättä järkevää selitystä muutakuin että elimistön arvot pomppi miten sattuu (lähes kaikki)
2017-18 todettiin ohutsuolen bakteerien liikakasvu, maito ja gluteeiiniyliherkkyys, sekä paljon vitamiini ja ravintoainepuutoksia, hoidettiin lisäravinteilla ja luontaistuotteilla ja asiat olikin jo parempaan päin liki vuoden.

Nyt 2019 alkoi sama rumba mutta huonompana olona ja entiset hoitokeinot eivät autakkaan, päivittäistä pahoinvointia, välillä vatsakipua ja ripulia, uutena oireena puoli vuotta sitten alkanut tyhjänyökkäily (välillä oksennustakin) jota oli aluksi kuukausittain nytten monta kertaa viikossa.
Myös ahdistunut lisääntynyt huomattavasti koska mitään ei voi tehdä ja asioille menemistä hankaloittaa jatkuva pahoinvointi kun ei tiedä oksentaako vai ei.

Kaipaisinkin nyt vinkkejä mitä voisi olla? Tyhjänyökkäilyä edeltää yleensä limainen nielu/kitalaki tai sitten ihan vaan todella kova pahoinvointi usein huomannut jos syönyt isomman aterian tämän alkavan ns. ihmeellisenä täyttymisen tunteena johon auttaa röyhtäily. (Tyhjänyökkäily auttaa, mihinköhän perustuu?)

Olen ollut gluteenittomalla ja maidottomalla ruokavaliolla jo useampia vuosia, kahvia en pysty enää juomaan, tupakoinnin lopetin, alkoholia menee välillä reippaasti.

Tutkittu 2018 joulukuu - Sisäelinten röntgen/ultra, kilpirauhasen ultra, pään magneettikuva, lisämunuaisarvoja (myös acth koe) sekä lukuisia verikokeita.
Tällöin oli havaittavissa kortisolin pomppimista ja kilpirauhasarvojen ja muiden hormoonien häiriintymistä, mutta ei kuitenkaan määrätty mitään hoitoa.
Mistä noin kova vaihtelu kortisolissa ja kilpirauhasarvoissa voisi johtua?

Kaipaan palstalaisilta vinkkejä mitä tämä voisi olla koska on rajoittanut/pilannut elämän tämä rumba mikä alkoi 4 vuotta sitten.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kellään kokemusta tai ehdotuksia?

Äänestä

adds

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu