Sanna Marin ei osaa keskustella normaalisti, pää hakkaa ja lukee ulkoa

Marin ikäänkuin esiintyy jokaisessa haastattelussa, normaali vuorovaikutus puuttuu kokonaan, kun häneltä kysytään, vastaa toisessa, tai kolmannessa persoonassa.
Pää heiluu eestaas, kuin sanoja ei saisi muuten puristettua ulos, väliin tympeä toimittajan kysymystä halventava tekohymy. Puhe on ulkoa opeteltua, tämän aamun haastattelussa esitti tismalleen samat lauseet ja sanat, kuin eilen haastattelussa Kaipolan tehtaalla.

Poliittinen järjestelmä on Suomessa mätä, kun pääministerin tehtäviin voi alkaa tuollaiselta pohjalta, todellinen osaaminen ja kyvyt puuttuvat.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Marin on keksinyt patenttivastauksen kaikkeen, tai joku konsultti on sen opettanut. Kun ei kysyttäessä kerro omaa mielipidettään, vaan alkaa kertomaan mitä mitä hallitus ja suomi haluaa, ei kukaan voi syyttää ministeriä mistään ja voi salata tietämättömyytensä.

Äänestä

Älkääpäs nyt..kivenkova pelinainen. pyysi aikoinaan Jungeriakin (jonka suosio oli silloin huono) moittimaan itseään, jotta kansa vihastuisi ja asettuisi Sannan puolelle. Aika ovelaa psykologiaa, eikövain, mutta ilmeisen onnistunutta. Tämä taitaa olla sellaista naisellista taktikointia.
Tiedättehän... jos et ole varma ulkonäöstäsi mene istumaan rumemman henkilön viereen tai jos sinulla on liikakiloja etsi oikein lihava ihminen, jonka viereen voi istuutua, jos et tiedä asioista etsi vierellesi vielä tietämättömämpi... Ihmisten ajatusmaailmaan on niin helppo vaikuttaa yksinkertaisin konstein.

Äänestä

Pitää huutaa niin että meikit irtoaa

Äänestä

se kaikki on kassalla opittua

Äänestä
  • Tenavatähdet johtaa maata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tenavatähdet johtaa maata.

    Teletapit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teletapit.

    Olisiko olemassa keinoa ,jolla testata omaa päätöksen tekokykyään,vaikka kysymällä itseltään:Olenko osannut järjestää oman elämäni hyvin,elänkö sopuisasti ihmisten kanssa?

    Äänestä

Samarin vaihtelee teennäisesti hymyä, osaaottavaa ilmettä ja huolestunutta ilmettä aina 2-4 sekunnin välein. Täysin opeteltua tai sitten se on PSYKOPAATTI!

Äänestä
  • Ja vaihtelee vieläpä väärään aikaan , hymyilee kerrottuaan ikävän asian jne.

    Äänestä

  • Jotakin outoa ja robottimaista sanna marinissa on. Ei ole normaali, tunteilla varustettu ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jotakin outoa ja robottimaista sanna marinissa on. Ei ole normaali, tunteilla varustettu ihminen.

    Onko autistinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko autistinen?

    Erittäin kallista suomalaisille, ei taida miljardi riittää kuukaudessa, mitä tuon takia tulee maksettavaa veronmaksajille.

    Äänestä

Marinin kyvyttömyys ja osaamattomuus alkavat tulla julki, kun talouspäätöksiä pitäisi tehdä. Hän rakentaa riitaa yritysten kanssa ja esiintyy alentuvasti muita kohtaan.

Äänestä
  • Tietysti pitää verrata muihin puoluejohtajiin, esim halla-aho ei osaa muuta kuin kaivella persettään ja sitten haistella sormiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietysti pitää verrata muihin puoluejohtajiin, esim halla-aho ei osaa muuta kuin kaivella persettään ja sitten haistella sormiaan.

    Taidat olla alan asiantuntija.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Marin ikäänkuin esiintyy jokaisessa haastattelussa, normaali vuorovaikutus puuttuu kokonaan, kun häneltä kysytään, vastaa toisessa, tai kolmannessa persoonassa.
Pää heiluu eestaas, kuin sanoja ei saisi muuten puristettua ulos, väliin tympeä toimittajan kysymystä halventava tekohymy. Puhe on ulkoa opeteltua, tämän aamun haastattelussa esitti tismalleen samat lauseet ja sanat, kuin eilen haastattelussa Kaipolan tehtaalla.

Poliittinen järjestelmä on Suomessa mätä, kun pääministerin tehtäviin voi alkaa tuollaiselta pohjalta, todellinen osaaminen ja kyvyt puuttuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu