Olen 25-vuotias nainen, jonka menneisyyteen kuuluu koulukiusaaminen, oppimisvaikeudet, osittainen kaverittomuus ja ujous, joka on ollut seurausta kaverittomuudesta sekä syykin kaverittomuuteen, koska en uskaltanut keksiä puheen aihetta pelätessäni olevani nolo. Minun rooli oli enemmän hiljainen katsoja, joka mietti mitä voisin sanoa.
Peruskoululaisena koitin sulautua suosion toivossa eri rooleihin. Yritin tulla pissikseksi huonolla menestyksellä pukeutumalla pinkkiin. Yläkoulussakin väitin tupakoineeni ja ryyppääväni, vaikken oikeasti niin tehnyt. Oikeasti kaikki aikani meni tietokoneen ääressä, koska ei minulla mitään tekemistä ollut kamalasti kylillä ja kuljetuksekin tuotti vaikeuksia syrjäseudulla. Koko kylä kun kuitenkin tiesi ja tunsi minut, niin ei kukaan minua hirveämmin kaivannut.
Olin kaiken lisäksi koulun rumin, mistä tunsin huonommuutta ja tähänkin osasyynä oli äitini, joka on vieläkin katujyrä laittautumista vastaan. Minulla oli tyyliin Roosa Kemppainen-kampaus kuudennella luokalla. Onneksi hiukset kasvoi, ja kahdesti yläkoulussa uskalsin räväyttää: leikkasin hiukseni kuin japanilaisella rokkarilla kunnes äidiltä tuli siitä sanomista. Voitte päätellä tästäkin, minkälainen nuori olin. Olen nyt jälkikäteen tajunnut, minkälainen hissukka olin ollessani peruskoululainen. Uskalsin välillä, mutta siihen se jäikin.
Onneksi nuo on nyt mennyttä elämää. Nykyään olen ok:n näköinen ja normaalipainoinen. Kävin ammattikoulua ja nytkin opiskelen toista alaa ammattikoulussa. Terveellinen elämäntapa kiinnostaa minua, ja luen välillä politiikasta, historiasta, ideologioista ja eri kulttuureista, joiden tapoja tarpeen tullen kyseenalaistan. En ole vihervasemmistolainen arvoiltani.
Joistain hyvistä muutoksista huolimatta koen vielä epävarmuutta joissain asioissa. En vieläkään ole kovin seurallinen enkä edes uskalla sellaista hakea omatoimisesti. Tuntuu vain, että paikat, joista ihmiset voi seuransa löytää, palvelee eniten kaikkein ekstroverteimpia ihmisiä enkä jaksa koko ajan sellaista "Moi, mitäs sä?" - keskusteluja, joiden jälkeen vain hiljenisin. Tuskin minua edes huomattaisiin, koska minua luullaan nuoremmaksi (koitan teiniltä näyttää johtuen menetetyistä nuoruusvuosista).
Kait yksinäisyys on kohtaloni. Työ on ainoa paikka, missä sosiaaliset verkostoni tapahtuu.
Peruskoululaisena koitin sulautua suosion toivossa eri rooleihin. Yritin tulla pissikseksi huonolla menestyksellä pukeutumalla pinkkiin. Yläkoulussakin väitin tupakoineeni ja ryyppääväni, vaikken oikeasti niin tehnyt. Oikeasti kaikki aikani meni tietokoneen ääressä, koska ei minulla mitään tekemistä ollut kamalasti kylillä ja kuljetuksekin tuotti vaikeuksia syrjäseudulla. Koko kylä kun kuitenkin tiesi ja tunsi minut, niin ei kukaan minua hirveämmin kaivannut.
Olin kaiken lisäksi koulun rumin, mistä tunsin huonommuutta ja tähänkin osasyynä oli äitini, joka on vieläkin katujyrä laittautumista vastaan. Minulla oli tyyliin Roosa Kemppainen-kampaus kuudennella luokalla. Onneksi hiukset kasvoi, ja kahdesti yläkoulussa uskalsin räväyttää: leikkasin hiukseni kuin japanilaisella rokkarilla kunnes äidiltä tuli siitä sanomista. Voitte päätellä tästäkin, minkälainen nuori olin. Olen nyt jälkikäteen tajunnut, minkälainen hissukka olin ollessani peruskoululainen. Uskalsin välillä, mutta siihen se jäikin.
Onneksi nuo on nyt mennyttä elämää. Nykyään olen ok:n näköinen ja normaalipainoinen. Kävin ammattikoulua ja nytkin opiskelen toista alaa ammattikoulussa. Terveellinen elämäntapa kiinnostaa minua, ja luen välillä politiikasta, historiasta, ideologioista ja eri kulttuureista, joiden tapoja tarpeen tullen kyseenalaistan. En ole vihervasemmistolainen arvoiltani.
Joistain hyvistä muutoksista huolimatta koen vielä epävarmuutta joissain asioissa. En vieläkään ole kovin seurallinen enkä edes uskalla sellaista hakea omatoimisesti. Tuntuu vain, että paikat, joista ihmiset voi seuransa löytää, palvelee eniten kaikkein ekstroverteimpia ihmisiä enkä jaksa koko ajan sellaista "Moi, mitäs sä?" - keskusteluja, joiden jälkeen vain hiljenisin. Tuskin minua edes huomattaisiin, koska minua luullaan nuoremmaksi (koitan teiniltä näyttää johtuen menetetyistä nuoruusvuosista).
Kait yksinäisyys on kohtaloni. Työ on ainoa paikka, missä sosiaaliset verkostoni tapahtuu.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Muut ihmiset ei tiedä eikä juuri ole kiinnostuneita kouluhiostoriastasi. Ole kiusaaja, kiusattu, hymytyttö tai uimakoulunpriimus, niin ei se vaikuta, jos et anna sen vaikuttaa.
" En vieläkään ole kovin seurallinen enkä edes uskalla sellaista hakea omatoimisesti. "
Ei ole pakko olla, jos ei halua. On paljon muitakin ihmisiä, joita kovin "seuralliset" ihmiset vain väsyttävät. Silloin on vain hiukan haastavampaa tavata ihmisiä.
"Ei ole pakko olla, jos ei halua. On paljon muitakin ihmisiä, joita kovin "seuralliset" ihmiset vain väsyttävät. Silloin on vain hiukan haastavampaa tavata ihmisiä."
Tykkään kyllä puhua, jos jostain järkevästä tai paikkansa pitävästä asiasta on kyse. En halua paskaa jauhata, vaan puhun kun on oikeasti asiaa. Tai sitten puhun järkevistä aiheista, jostain syvällisestä.
Ei minua kiinnosta puhua jostain Salkkareiden juonista, ihan kuin se olisi maailman tärkein asia. Itse miettisin ennemmin jonkun seurassa, että mikä ihmisiä vaivaa, kun eivät laita stoppia nykyiselle politiikalle.
Kaikki nyt vaan ei ole ihmismagneetteja, eikä välitä aktiivisesta sosiaalisesta verkostoitumisesta ja vuorovaikutuksessa olemisesta. Sinällään historiassakaan ei tarvitse olla mitään traumaattista, huonoja kokemuksia, ujoutta tms.
Silti voi olla sivusta seuraaja ihan mielelläänkin. Minä ainakin olen irl mielummin sivukommentaattori ja äänetön seuraaja, kun keskipiste ja supliikki.
Kyse ei ile edes kykenemättömyydestä, ujoudesta tms. ei vaan kiinnosta olla häläpälä.
Jos sinä jostain saman henkistä seuraa löytäsit, niin voisi tunnelma muuttua? Mistä olet seuraa katsellut?
"Jos sinä jostain saman henkistä seuraa löytäsit, niin voisi tunnelma muuttua? Mistä olet seuraa katsellut?"
Olen lähinnä saanut seksiseuraa, mikä ihmetyttää, että miten näillä korteilla olen siihenkin asti päässyt. Tinderistä etsiminen ei innosta. Suomi24 treffeillä tuli joskus pyörittyä, muttei innostanut koko paikka. Oli sieltä puolen joku komea, minua 20 vuotta vanhempi mies tavoitellut, mutta hänellä kuitenkin oli parisuhde. Jostain syystä minuakin on rupenut viehättämään enemmän 10-20 vuotta vanhemmat miehet.
Olen vain menettänyt uskoni pysyvään parisuhteeseen johtuen yhteiskunnan muuttuvista arvoista. Jos eläisin mummon nuoruutta, jolloin hän kävi tanssilavoilla, niin sieltä saattoi joku löytyä.
Seksikokemuksia kuitenkin olen hankkinut, koska uskon pysyvän ikisinkkuna, nyt ja aina. Minulla ei ole mitään nuoruuden kokemuksia rakkaudesta lukuun ottamatta ihastuksia, mutta kukapa olisi halunnut tyhmää ja rumaa tyttöä. Minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään hajua suhdekuvioista ja siksi epäonnistuisi. Ainakin sitä pelkään hieman.
No et sinä välttämättä aikuisena ja aikuisten mielestä tyhmä etkä ruma. Lapset ja nuoret osaa olla julmia teoissaan ja sanoissaan.
Leuka pystyyn nainen. Kaiken voi oppia vanhempanakin. Oikeassa seurassa sinua tuetaan ja tsempataan, eikä nujerreta. :)
Lisätäkseni vielä minulla ei ole kovin hyvää mainetta ollut tuppukylän asukkina. En ole tehnyt mitään pahaa kenellekään, mutta silti sain leiman. Vitosluokalla sain sen pahimman leiman yhden ikävän tapauksen jälkeen.
Minulla ei ole muistikuvaa, koinko kiusaamista heti alakoulun aloitettua. Muistan kiusaamistapaukset neljänneltä luokalta alkaen.
Nelosluokalla ollessani jopa serkkuni, joka kävi tuolloin kolmatta luokkaa, käänsi selkänsä minulle joksikin aikaa. Ne syytökset oli tosin sitten hänen serkun keksimiä ja leikkiin lähti mukaan serkkuni luokkakaverit. Serkun serkku väitti minun lähettäneen hänelle yöllä törkeitä kuvia puhelimitse, mitkä ei pitäneet paikkansa.
Samalla sitten minua syytettiin siitä, että olisin piirtänyt näistä tytöistä sekä opettajista herjaavia kuvia. Koitin kumota syytökset maailman tappiin asti kunnes alistuin ja myönsin tehneeni se keksityt teot, vaikkei mitään todisteitakaan ollut niistä. Olin liian kiltti ja koin piinaamisen loppuvan siihen. Totuus tuli myöhemmin julki aikuisille, niin opettajille kuin vanhemmille. Serkun ja jopa hänen serkun kanssakin saimme sotkun selvitettyä.
Kaikkein pahin painajainen alkoi vitosluokalla, jolloin olin joutunut ikävän tapauksen kohteeksi, mitä en toivoisi edes vihamiehelle. Sain haukkumanimen sympatian sijaan. Viereisen yläkoulun oppilaatkin kuuli tapauksesta ja he alkoi vältellä minua. Muistan esimerkkinä yhden yläkoulun tytöistä, joka oli luokkatoverini isosisko, huutaneen "Hyii *kutsuu haukkumanimellä*" ja piti etäisyyttä. Toinen tapaus on kouluruokailu ja yksi yläasteen pojista mietti, että eipä tiedä, uskaltaakohan samaan pöytään tulla. Ja aivan varmasti hän tarkoitti niillä puheillaan minua.
Yläkouluun siirtyessä sain myös haukkuja, koska sinne tuli myöhemmin samaa alakoulua käyneet oppilaat kahdeksannen luokan alkaessa. Sain toki uusista luokkatovereista vihamiehiä ilman, että olisin tehnyt jotain väärin. Pari poikaa haukkui minua vammaiseksi ja toinen näistä roiski tiskivedet kotitaloustunnilla päälleni ja kemian tunnilla liuosta naamalleni.
Rinnakkaisluokalle päätyneet alakouluaikaiset luokkatoverit ei niinkään sitä herjaa heittäneet, vaikken heidän kanssa hengannut silloinkaan. Nämä herjaa heittäneet pojat olivat seitsemänneltä ja yhdeksänneltä luokalta, ja olin varma, että sana kiersi naapuripaikkakuntalaisille. Kyllä, yläkoulu käytiin naapuripaikkakunnalla.
Oli minulla yläkoulussa tytöistäkin joitain vihamiehiä. Milloin käskettiin painumaan vittuun istuessani käytävän sohvalla ja painuinkin. Ja yksi rupesi vain raivoamaan, että vittu väistä, onko niin vaikeaa. No ei tietenkään ollut. Olisi vain tehnyt mieli sanoa hänelle, että mene itse vitun pissis. En uskaltanut, koska pelkäsin itseni nolaamista.
Ihan nämä kiusatuksi tulemiset on vain johtaneet siihen, miksi salaan taustani ja haen turvaa mitä maskuliinisimmasta miehistä. Ihastuin jopa yhteen mieheen ammatin (poliisi) takia, ja kuvittelen kuinka voisin kostaa tällä kiusaajille.
Järkeä on kuitenkin sen verran, etten yhteiskunnan normien takia toimi näin ja päätä ryhtyä jonkun juopporentun panopatjaksi. Sen verran osaan itseäni arvostaa ja olenkin tarkka siitä, millaisen miehen huolin.
Ikäviä olet kokenut. Kurja lukeakin tuollasta. Pikku paikkakunnat on helposti ahdasmielisiä ja leimaavia kyliä elää. Juorut tuntuu olevan suola ja sokeri, mitä maukkaampi juttu sen sitkeempi juoru. :(
Hyvä asia on, että päätät itse mihin ryhdyt ja mikä kelpaa. Ei kenenkään kynnysmatoksi ja patjaksi kannata ryhtyä. 👍
ne näki mikä tyttö olet ja nyt vanhempana kuten sanoit seksikokemuksia riittää niin kaikki lapset näki jo kerhossa mikä tyttö olet tyttöjäsi etkä ollut kuten muut kunnon tyttöjä joista tuli kunnon naisia ja sinusta tuli se tinderityttö
Ei mitään Tinderiä ollut edes viisitoista vuotta sitten. En ko. sovellukseen edes rekisteröitynyt, kun se julkaistiin.
Perimmäinen motivii kiusaamiseen oli se, että olin "erityinen" (inhoan sitä sanaa, koska nykypäivänä halutaan olla poliittisesti korrekteja) enkä ollut mikään pissis. Olin liian kiltti. Minun on ollut pakko tulla kovemmaksi, ja sen takia aloin nostamaan rautaa ja opettelemaan itsepuolustusta. Olen kyllä edelleen lämmin luonteeltani, mutta minulta on turha odottaa enää alistumista.
Minä olen tyttö-magneetti, sen takia piiloudun aina nurkkaan jotta kaikki beach volley -tytötkään eivät pääse levittelemään pitkiä sääriään ympärilleni himoissaan.
Mutta niin joo näin niitä beach volley -tyttöjä, New York Yankees lippis oli samanvärinen kuin itselläni oli mutta itsellä oli Callaway Golf Liquid Metal, oli huvittavaa.
Oikeastikin jos itse kunnioittaa naisia, niin silloin hekin kunnioittavat itseäsi.
Nyt täytyy saada lantio käyttöön. Suosittelen sitä jossakin ryhmässä: twerkkaamista tai itämaista tanssia. Jokaisen naisen täytyy saada juhlia kehoaan ja naiseuttaan siitä huolimatta, mitä on kokenut menneisyydessä. Musiikki ja rytmikäs liikkuminen tuottavat transsinomaisen olotilan, jossa on miellyttävä liikuttaa kehoaan ja tuntea sen voima ja notkeus. Tanssi ei ole pelkästään miesten tai muiden naisten katsetta varten. Sen tarkoituksena on myös vapauttaa nainen kaikista niistä (keksityistä) rajoituksista, perinteistä ja uskomuksista, jotka pitävät naisen kehoa paikallaan, kuristavat sen esineeksi ja sitä kautta tekevät henkisestikin olon epämukavaksi. Liike synnyttää virtausta, iloa ja vapautta. Lantiotaan liikuttava nainen ei voi olla onneton.
tää nyt on vähän asiallisempi juttu mutta ei sinänsä mittään,
luotetaan aloittajan arvostelukykyyn
Mikäs tämän "esivastauksen" tarkoitus oli? :D
Haarukoida kommentti "oikeaan" paikkaan asteikolla epäasiallinen-asiallinen? :D
Mitään asiaahan sinulla ei tainnut olla...?
Tässä vieressä sattuu olemaan erään toisen koulukiusatun kaverin pitkä stoori
Ketju (Voiko nuoruuden elää tv-sarjoja ja elokuvia katsomaalla)
Jaksanetko lukea edes pätkiä sieltä, pituus tulee kun ei oikein tahdo ottaa vinkkejä vastaan, vaan ketju on paljon puolusteluja, ettei tarttis muuttua nykynäkemyksistään. Halutessasi oisko antaa jotain "päärisuporttia", katsantoa siihen mikä on turhaa ja mitkä lääkkeet voivat olla avittaa
Luultavasti sama tyyppi.
Olen nähnyt kyseisen ketjun otsikon ja luin aloituksen. Voisin vielä lisää lukea.
Minun aika meni pelatessa vanhoja videopelejä. Erioten Tomb Raider oli kova sana, koska ihailin yläkoululaisena naissankareita. Sankarin luonnetta minussa taas ei oikein ollutkaan.
Pelaan kyllä vieläkin tässä iässä NES:lla ja PS1:lla. Ehkä joku nörttiseura sopisi minulle.
Hyvä ammatti on olla hallintojohtajien esimies kansainvälisessä konsernissa.
Pari kohtaa paljasti että tää on sama kirjoittaja kuin ennenkin, mutta nyt vaan vaihtui sukupuoli.
Saattaa olla.
Oli muuten aika julmetun ilkeä tuo viittaus Roosa Kemppaiseen. Jos aloittaja on koulukiusattu, hänen täytyisi osata pysyä erossa tuollaisista letkautuksista.
Laitahan linkki siihen keskusteluun, johon sekoitat minut. Kirjoittelen ensimmäistä kertaa tälle palstalle.
Ei minulla ole mitään kehitysvammaisia vastaan. Ihmeellistä uhriutumista tänä päivänä, jos kaikki on heti rasismia tai syrjintää.
Sanoin joskus äidilleni näyttäneeni Roosa Kemppaiselta siinä alakoulun loppupuolella olevassa kampauksessa, jonka äiti vielä halusi leikkuuttavan minulle! Sen takia kutsun sitä kampausta tuolla nimellä. En toki muualla puhu noin, vaan olen hiljaa.
Voin tunnustaa kyllä sen synnin, että joskus yläkoulussa kirjoitin netissä jollekin, että oletko kehari, näytät siltä, ja samaa oli muutkin sinne kommentoineet. Oikeasti en tarkoittanut tuota, mutta silti "piti" vain esittää coolia muiden edessä. Lopulta kaduinkin sitä kommenttia saatuani yhdeltä luokkatoverilta siitä nuhteet, jotka ansaitsin.
En tiedä mikä lappu tuohon olisi pitänyt lätkäistä, rasismi vai syrjintä. Minua saa aivan vapaasti syyttää uhriutumisesta, sillä tällaisista asioista uhriudun oikein mielelläni. Olen edelleen sitä mieltä, että Kemppaisen hiustyylin mainitseminen oli ilkeää. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko sinun nimesi esillä asian yhteydessä vai ei.
Annoit varmaan kaikille ätmeille pakit koulussa jotka yritti tutustua sinuun ja sitten kiusasit niitä koska olivat rumia. Olet yksin koska haluat komean miehen eikä samantasoinen ruma ätmi kelpaa niin se on aina ollut. Naisten valitus yksinäisyydestä on aina turhaa.
prööt...=3 (komentti jotta ei brobotti poitsa