Neuvoja parisuhteeseen

Eletään siis avopuolison kanssa muuten hyvässä suhteessa mutta mieltäni on alkanut varsinkin viimeaikoina kalvamaan eräs asia. Puoliso on 24v ja itse 26v, olen itse viimeaikoina vähentänyt alkoholin juontia ja varsinkin baarissa käyntiä rahatilanteen takia mutta samaan ei ole puoliso taipunut eikä se tietysti ole tarkoituskaan, meillä kuitenkin omat rahat pakollisten menojen jälkeen ja itselläni siis pienemmät tulotkin opiskelujen takia.

Varsinainen ongelman ydin on se että vaimo käy siis baareissa vieraitten ihmisten kanssa kaulailee siellä miesten kanssa ja antaa ilmeisesti olettaa jotain mitä ei oikeasti olisi valmis ainakaan selvinpäin edes tekemään. Tuo ehkä itseäni häiritsee jonkin verran vaikka kertookin baarin tapahtumat kotiin tullessaan. Lisäksi hän on erittäin mustasukkainen minun puhelimen käytöstäni jos joskus sitä satun pidemmän aikaa selailemaan, mutta itse sitten tekstailee yhdessä telkkaria katsoessakin omien sanojen mukaan kavereilleen. En tiedä miten asioihin oikein pitäisi suhtautua, en halua vaikuttaa mustasukkaiselta tai että rajoittaisin jotenkin hänen menojaan mutta en tietenkään halua itsellekkään pahaa mieltä tuollaisesta käytöksestä ja varsinkaan menettää häntä.

Nyt siis neuvoja kehiin miten saataisiin asiat tasa-arvoon. Hän ei itse tunnu ymmärtävän että tuollainen käytös loukkaa tietyllä tapaa minua. Toki voisin baariin hänen mukaansa aina parille lähteä mutta, tiedän että hän menee aina pilkkuun asti ja muutenkaan intoa ei välttämättä ole siihen alkoholiin enää.

-AP
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eletään siis avopuolison kanssa muuten hyvässä suhteessa mutta mieltäni on alkanut varsinkin viimeaikoina kalvamaan eräs asia. Puoliso on 24v ja itse 26v, olen itse viimeaikoina vähentänyt alkoholin juontia ja varsinkin baarissa käyntiä rahatilanteen takia mutta samaan ei ole puoliso taipunut eikä se tietysti ole tarkoituskaan, meillä kuitenkin omat rahat pakollisten menojen jälkeen ja itselläni siis pienemmät tulotkin opiskelujen takia.

Varsinainen ongelman ydin on se että vaimo käy siis baareissa vieraitten ihmisten kanssa kaulailee siellä miesten kanssa ja antaa ilmeisesti olettaa jotain mitä ei oikeasti olisi valmis ainakaan selvinpäin edes tekemään. Tuo ehkä itseäni häiritsee jonkin verran vaikka kertookin baarin tapahtumat kotiin tullessaan. Lisäksi hän on erittäin mustasukkainen minun puhelimen käytöstäni jos joskus sitä satun pidemmän aikaa selailemaan, mutta itse sitten tekstailee yhdessä telkkaria katsoessakin omien sanojen mukaan kavereilleen. En tiedä miten asioihin oikein pitäisi suhtautua, en halua vaikuttaa mustasukkaiselta tai että rajoittaisin jotenkin hänen menojaan mutta en tietenkään halua itsellekkään pahaa mieltä tuollaisesta käytöksestä ja varsinkaan menettää häntä.

Nyt siis neuvoja kehiin miten saataisiin asiat tasa-arvoon. Hän ei itse tunnu ymmärtävän että tuollainen käytös loukkaa tietyllä tapaa minua. Toki voisin baariin hänen mukaansa aina parille lähteä mutta, tiedän että hän menee aina pilkkuun asti ja muutenkaan intoa ei välttämättä ole siihen alkoholiin enää.

-AP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu