Minä oon nähnyt paljon vanhoja ihmisiä. Jotkut ovat sellaisia ikinuoria mukavia elämänhaluisia touhottajia, kuten isotätini 89 v. He osaavat nauttia joka hetkestä.
Toinen ääripää on sitten kiukkuiset vanhukset, jotka valittavat pieleenmrnnyttä elämäänsä ja ahistuvat uusista asioista, selostavat tietävänsä kaiken paremmin. Käytännössä haaveilevat elämisestä toisin kun ovat eläneet.
Ei kahta sanaa, kumpaanko leiriin itse tähtäisin. Ja uskon, että sinne pääsee ihan kuuntelemalla itseään ja totettamalla itseään. Elämällä elämää ja pitämällä huolta itsestä sen mitä pystyy.
Pilkettä silmäkulmaan ja huumorilla eteenpäin. Jurputtaminen on hanurista. 😁
Oletteko miettineet, millainen voi olla vanhuus?
204
194
Vastaukset
- Anonyymi
Itse tähtään siihen että henki lähtee viimeistään 50 vuotiaana, siihen mennessä on jo kärsinyt aivan maksimi määrän tätä yhteiskuntaa.
Eikä tämä ole vain heitto.
Terveisin Tampereen mies 46v.No käväseppäs sitten piipahtamassa jossainvaiheessa sellaisissa maissa, minkä katsot yhteiskunnsllisesti voivan paremmin. Sellainen reppureissu vielä, että oikeen pääsee tutustumaan miten siellä eletään.
Tietty tää Korona sotkee sitä ja taitaa olla jo kiire..😬- Anonyymi
Ai sinä kärsit yhteiskuntaa? Voihan sen niinkin päin ajatella.
Pentti Linkola -tyyppinen miespuolinen ystäväni sanoi koronasta "hyvä, että heikoimmat kuolee, se on luonnon laki".
Nuorena minulla oli tavattomia vaikeuksia, ongelmia ja kamalaa. Itsemurha vilahti mielessäni. Vain vilahti, sillä ajattelin, että jokainen kuolee kuitenkin jossain vaiheessa. Itse haluan elää niin pitkään kuin mahdollista. Vaikka kärsien. Meillä on vain yksi elämä (kerrallaan). Disse kirjoitti:
No käväseppäs sitten piipahtamassa jossainvaiheessa sellaisissa maissa, minkä katsot yhteiskunnsllisesti voivan paremmin. Sellainen reppureissu vielä, että oikeen pääsee tutustumaan miten siellä eletään.
Tietty tää Korona sotkee sitä ja taitaa olla jo kiire..😬Sen reissun jälkeen vois tavallinen suihkussakäynti tuntua luksukselta, saati että sitä vettä tosiaan tulee hanasta ja sähköä seinastä...
Wwuwuw kirjoitti:
Sen reissun jälkeen vois tavallinen suihkussakäynti tuntua luksukselta, saati että sitä vettä tosiaan tulee hanasta ja sähköä seinastä...
Niin ja lääkäriin pääsee, on poliisi, pslokunta jne...
Ja tuossa katoin ihmemaa Usasta juttuja, miten eritasoristeykset toimi miten sattuu... ja siinä ne vaan junilla suihki ja autoilla.... tuurilla. 😳- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No käväseppäs sitten piipahtamassa jossainvaiheessa sellaisissa maissa, minkä katsot yhteiskunnsllisesti voivan paremmin. Sellainen reppureissu vielä, että oikeen pääsee tutustumaan miten siellä eletään.
Tietty tää Korona sotkee sitä ja taitaa olla jo kiire..😬🙂😘😘😘😘😘😘💝
- Anonyymi
Wwuwuw kirjoitti:
Sen reissun jälkeen vois tavallinen suihkussakäynti tuntua luksukselta, saati että sitä vettä tosiaan tulee hanasta ja sähköä seinastä...
Suihkussa käynti toimivine hanoineen ja viemäreineen on NIIN luksusta! Keittiöönkin tulee lämmintä vettä! Suomessa hanavesi on juomiskelpoista - myös vessanpöntössä on juomavettä (en suosittele, vaikka ystäväni rescuekoira on vessanpöntön vedestä innostunut).
Turistimatkalle lähtee (nyt ei lähdetä koska korona) ihan siitä ilosta, että saa palata kotiin. Aivan taivaallista kun kylppärissä on lattiakaivokin, ilmastointi ja vesi on aina prikulleen sopivan lämpöistä eikä pidä varoa, että sitä menee suuhun! Arjen suuria asioita, joista harva maailmassa saa nauttia. Jotkut eivät edes huomaa nauttia.
Hyvin monissa ns. sivistysmaissakin on kylppäriasiat huomattavasti ikävämmin. Kylppäreiden lattiakaivot ovat järjestäin ulkomailla väärässä paikassa. Jos lattian kaato on nurkkaan, vesi menee sinne eikä lattiakaivoon. Jos on kylpyamme, unohdetaan se lattiakaivo kokonaan. Vesi menee ammeen viemäriin... niin on suunniteltu. Käytännössä ei mene. "Ilmastointi" toimii Sydneyssakin niin, että kylpyhuoneen ikkuna on aina auki. Vaikka ulkolämpötila lähentelisi nollaa (kyllä se siitä päiväksi kuitenkin nousee). Ikkuna suljetaan vain suihkun ajaksi, niin höyry lämmittää kylppärin.
Koko Aasiassa ei tule keittiöön lämmintä vettä. Pesukoneissa ei saa käyttää lämmintä vettä. Suihkussa lämmin vesi loppuu aika pikaiseen. Ajatelkaapa mikä säästö! Maapallo olisi jo tuhoutunut, jos kaikki aasialaiset käyttäisivät lämmintä vettä. Juomavesi kuitenkin tulee pullosta. Hanavesi on aniharvassa maassa juomakelpoista. - Anonyymi
Disse kirjoitti:
Niin ja lääkäriin pääsee, on poliisi, pslokunta jne...
Ja tuossa katoin ihmemaa Usasta juttuja, miten eritasoristeykset toimi miten sattuu... ja siinä ne vaan junilla suihki ja autoilla.... tuurilla. 😳"Niin ja lääkäriin pääsee, on poliisi, pslokunta jne..."
Niin ja lääkäriin pääsee jos on rahaa... kunnallisella puolen ei vastata edes puhelimeen, se on nykypäivää. Viikon soittelin, 4-5 kertaa päivässä, perjantai iltana soitin kälylle ja pyysin katsomaan erästä hoidokkia. Lääkärin määräyksellä ampulanssin oli vietävä potilas päivystyksen, ja melkein viikon toipuminen TYKS:ssä osastolla. Nyt kaikki taas hyvin, mutt tuskin oltaisiin tarvittu sairaalan apua, jos terveyskeskus olisi ottanut vastaan.
Eikä ensiapuun pääse edes soittamalla sinne, päivystys ei toimi kuten ennen.
Poliisin saa paikalle vain hätätapauksissa, aina ei silloinkaan nopeasti.
Rivitaloon vanhemman rouvan luo murtauduttiin ja hän soitti poliisille, ett joku/jotkut yrittää väkisin sisälle hänen kotiinsa. Poliisi saapui paikalle lähes kahden tunnin kuluttua,
kun hänet oli jo ryöstetty! Tekijöitä ei ole saatu kiinni eikä selville ja tuskin edes asiaa enää tutkitaan, koska vahinko oli niin pieni alle 200€ ja taloyhtiö korjautti tai vaihtoi lukon ja sekä laitatutti haittalevyt joka asunnon oveen.
Poliisilla on vakavampia rikoksia selvitettävänään. Väkivaltaa kun ei käytetty, kuin ovea kohtaan. Asukas antoi rahansa sovinnolla ryöstäjilleen, säästyen pieksennältä ja sai osakseen vain uhkailuja, ettei kertoisi asiasta kenellekään!
Nainen muutti palvelutaloon, koska koki turvattomuutta yksin asuessaan, asunto on vuokrattavissa Painiossa.
Palokunta on kaiketi vielä entisissä voimissaan, en ainakaan ole minkäänlaista hämminkiä kuullut olevan siellä suunnasta. Hurraa huuto heille!
Mutt noin yleisesti ottaen, meillä on täällä Suomessa asiat aika hyvin, vielä!
Mä en kyllä ala suremaan miten asiat ovat mun eläköitymis ajankohtana, saattavat olla paremminkin tai toisaalta täysin hunningollakin... sen näkee sitten.
trollikka Anonyymi kirjoitti:
"Niin ja lääkäriin pääsee, on poliisi, pslokunta jne..."

trollikkaJoo, on Suomessa asiat hyvin. Mutta minun mielestä koko systeemin pyörittäminen on hiton kallista... Ja siinä koetetaan säästää....en tiedä sitten onko jossain maailmankolkassa paremmin asiat ja miten ne rehoitetaan, mutta ihmiset äkkiä unohtaa senkin, mistä tähän tilanteeseen on tultu...
Joskus saattoi mennä se 2 tuntia, että edes pääsi poliisille soittamaan tai lääkärille... Nyt kännykällä saa soitettua välittömästi. Hätäkeskuksen kautta saa vielä hyvin apua ja ohjausta, vaikka nekin nykyään ihmettelevät mestoja, kun saattavat itse olla satojen kilometrien päässä...
Ihmisen on vaikea osata hoksata kehitystä noin vaan, mutta kannattaa välillä ottaa vaikka tietoa emmoisista ajoista tai piipahtaa vaikka jossain Puolassa tai Unkarissa vilasemassa missä siellä mennään missäkin asiassa. :o)- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Joo, on Suomessa asiat hyvin. Mutta minun mielestä koko systeemin pyörittäminen on hiton kallista... Ja siinä koetetaan säästää....en tiedä sitten onko jossain maailmankolkassa paremmin asiat ja miten ne rehoitetaan, mutta ihmiset äkkiä unohtaa senkin, mistä tähän tilanteeseen on tultu...
Joskus saattoi mennä se 2 tuntia, että edes pääsi poliisille soittamaan tai lääkärille... Nyt kännykällä saa soitettua välittömästi. Hätäkeskuksen kautta saa vielä hyvin apua ja ohjausta, vaikka nekin nykyään ihmettelevät mestoja, kun saattavat itse olla satojen kilometrien päässä...
Ihmisen on vaikea osata hoksata kehitystä noin vaan, mutta kannattaa välillä ottaa vaikka tietoa emmoisista ajoista tai piipahtaa vaikka jossain Puolassa tai Unkarissa vilasemassa missä siellä mennään missäkin asiassa. :o)"tai piipahtaa vaikka jossain Puolassa tai Unkarissa vilasemassa missä siellä mennään missäkin asiassa."
Mä kyllä suosittelen opintomatkaa Romaniaan siis jos kantti kestää, kierrellä maassa ja pitää silmät auki, sekä henkivartija turvanaan.
Turistina yksin tienoiden kertäminen on helpoin ja varmin tapa tulla ryöstetyksi.
Yhtään ei enää ihmetytä sieltä Suomeen saapuvien kerjäläisten innokkuus tai määrä Anonyymi kirjoitti:
"tai piipahtaa vaikka jossain Puolassa tai Unkarissa vilasemassa missä siellä mennään missäkin asiassa."
Mä kyllä suosittelen opintomatkaa Romaniaan siis jos kantti kestää, kierrellä maassa ja pitää silmät auki, sekä henkivartija turvanaan.
Turistina yksin tienoiden kertäminen on helpoin ja varmin tapa tulla ryöstetyksi.
Yhtään ei enää ihmetytä sieltä Suomeen saapuvien kerjäläisten innokkuus tai määräNo on muitakin maita missä kaikki on överiä...
Meet Columbiaan, niin hotellista ei saa poistua ilman aseellista vartijaa. (Ainakin jollain komennusreissulla oli niin vuonna tappi ja nakki)
- Anonyymi
Näin 58-vuotiaana tunnen olevani vielä nuori. Mutta vanhuutta tulee mietittyä, koska äitini on 95v ja isän puolelta kaikki tätini ja setäni ovat kuolleet.. vaikka elivätkin yli 80-vuotiaiksi. Onnekseen myös hyväkuntoisina ja suhteellisen virkeinä. Kukaan ei ollut katkera. Se on hyvä perintö jälkipolville. Suku on paras, voin sanoa. Se mikä yhdistää on huumori.
Tapasin sota-aikana adoptoidun serkkuni ensimmäistä kertaa hänen olleessaan 72-vuotias. Hän sai tietää oikeista sukujuuristaan vasta 67-vuotiaana, sukulaisen perunkirjoituksen yhteydessä. Tuo serkku oli yhtä menevä ja tuleva kuin sukulaisensa, sosiaalinen. Jopa huumori oli samanlaista "tuttua", vaikka oli asunut vuosikymmeniä vieraassa maassa.Joo. Oon huomannut, että elinikä on suhteessa siihen, miten elää. Isäni äitin puolella varsinkin miespuoliset on olleet suoraansanottuna ”v.ttupäitä” ja ovat olleet piikikkäitä viimeiseen asti, tosin kukaan ei ole 80 vuotta nähnyt. Mutta ukkini sisarukset ovat olleet hauskaa sakkia ja järjestään yli 80 vuotiaita ennen kuolemaa.
Äitini puolelta löytyy myös hulpakkata sakkia, isotätini päällimmäisenä. Siellä se mökillään nakuttaa haapaa halki täyttäpäätä nyttenkin. Ja ikää ens keväänä 90. 😀
Isä on vähän ottanut enoistaan mallia ja heittäytyy parasta-aikaa. Kaikki on sen ja sen syy, eikä lääkäriin voi mennä. On sekin päälle 70, mutta isäänsä verrattuna ihan jo huru-ukko. Ja minkäs teet? 🤷♂️
Pakko sietää sen kiukuttelua, mutta itse en aio marista joka asiasta...- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Joo. Oon huomannut, että elinikä on suhteessa siihen, miten elää. Isäni äitin puolella varsinkin miespuoliset on olleet suoraansanottuna ”v.ttupäitä” ja ovat olleet piikikkäitä viimeiseen asti, tosin kukaan ei ole 80 vuotta nähnyt. Mutta ukkini sisarukset ovat olleet hauskaa sakkia ja järjestään yli 80 vuotiaita ennen kuolemaa.
Äitini puolelta löytyy myös hulpakkata sakkia, isotätini päällimmäisenä. Siellä se mökillään nakuttaa haapaa halki täyttäpäätä nyttenkin. Ja ikää ens keväänä 90. 😀
Isä on vähän ottanut enoistaan mallia ja heittäytyy parasta-aikaa. Kaikki on sen ja sen syy, eikä lääkäriin voi mennä. On sekin päälle 70, mutta isäänsä verrattuna ihan jo huru-ukko. Ja minkäs teet? 🤷♂️
Pakko sietää sen kiukuttelua, mutta itse en aio marista joka asiasta..."Kaikki on sen ja sen syy, eikä lääkäriin voi mennä."
Niinpä juuri. Toisten syyttely joka asiasta ja lääkärinpelko. Yleisiä kansansairauksia.
Voisi olla Suomessa tyytyväinen edes meidän sosialistiseen (Trump näin ainakin väittää) terveydenhuoltoon. Kaikilla on mahdollista päästä lääkäriin - jos vain viitsii rimpauttaa ja varata ajan. Anonyymi kirjoitti:
"Kaikki on sen ja sen syy, eikä lääkäriin voi mennä."
Niinpä juuri. Toisten syyttely joka asiasta ja lääkärinpelko. Yleisiä kansansairauksia.
Voisi olla Suomessa tyytyväinen edes meidän sosialistiseen (Trump näin ainakin väittää) terveydenhuoltoon. Kaikilla on mahdollista päästä lääkäriin - jos vain viitsii rimpauttaa ja varata ajan.Joo. Miehet tuppaa just tässä terveydenhuollossa olevan vähän pihalla... jonkun pitäisi vissiin pakottaa hoitamaan itseään? 🤔
- Anonyymi
Jatkan:
Motto:
"Jokainen päivä maan päällä on hyvä päivä."
(every day above ground is a good day scarface) Kyllä se joskus käväisee mielessä kuuden vuoden päästä täytän jo kuitenkin 50 ! Ja vuodet menee nopeasti. En tiedä mistä johtuu, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä nuoremmaksi itseni henkisesti tunnen. :D
Ehkä se on se ettei ole enää niin rajoittunut, mitä nuorena oli? Ymmärtää enemmän ja sallii enemmän itselleenkin.
Minusta tuskin tulee koskaan valittavaa vanhusta, eiköhän mun lapsellinen pääni pysy ennallaan. :)
https://youtu.be/7NJ_nzOckOQ
Ja sitten vingutetaan ilmakitaraa, kun ei oikeetakaan osaa ( villasukat vispaten kaahataan olkkarissa). :DJust noin...
Kyllä jos tässä vielä sen 40 vuotta täällä vaikuttaskin, niin eipä kehtais koko matkaa vastamäkeen paarustaa ainakaan henkisesti... siihen kun voi vaikuttaa itse. 😬Disse kirjoitti:
Just noin...
Kyllä jos tässä vielä sen 40 vuotta täällä vaikuttaskin, niin eipä kehtais koko matkaa vastamäkeen paarustaa ainakaan henkisesti... siihen kun voi vaikuttaa itse. 😬Jos on yksi elämä annettu, ei sitä kehtaa tuhlata marisemalla. Pitää koittaa nauraa ja nauttia mahdollisimman paljon elämästä. Kuka mitenkin sitten sen nautinnon ja naurun saa. :)
Hapannaamojen seurassa joutuu välillä väkisin olemaan, meinaa se työstä käydä. Se ilmapiiri on niin raskas, ettei mielellään semmoseen seuraan edes mene.J-76 kirjoitti:
Jos on yksi elämä annettu, ei sitä kehtaa tuhlata marisemalla. Pitää koittaa nauraa ja nauttia mahdollisimman paljon elämästä. Kuka mitenkin sitten sen nautinnon ja naurun saa. :)
Hapannaamojen seurassa joutuu välillä väkisin olemaan, meinaa se työstä käydä. Se ilmapiiri on niin raskas, ettei mielellään semmoseen seuraan edes mene.Näinpä...
Mullakin taipumusta alkaa funtsimaan kaikenlaista, kun siihen välillä liikaakin aikaa, mutta senkin ajan voi miettiä miten hommat tekee, että jää aikaa tuunailla jotain kivaakin. 😀
Mä oon tässä muksujen ollessa mun luona käyttänyt vapaat laitellen tonttia talvikuntoon. Vähän meinas jo ahistaa, kun joutu hyppäämään välillä kuskaamaan muksuja, mutta sain tänäänkin paljon aikaan, lisäksi illalla pääsen läiskimään säbää jätkien kanssa.
Syksymmällä sitten on kiva, kun on paikat kunnossa, eikä haittaa vaikka räntää sataa. Voi ensilumetkin täräyttää lingolla huoleti, ei ole kiviä ja sälää, mikä sotkeentuis linkoon. 😬 Ja voi hakea liiteristä kuivaa puuta uuniin rätisemään, niin ei viimat ulkona haittaa.
- Anonyymi
Niitä vanhuksia on joka lähtöön niinkuin kaiken ikäisiäkin. Toiset on kasikymppisinä(ja yli) kivuliaita ja hyväntuulisia, toiset kivuliaita ja veemäisiä, toiset kivuttomia ja hyväntuulisia, toiset kivuttomia ja veemäisiä. Perusluonne ja mitä elämä eteen on heittänyt ja miten niistä on selvinnyt...
No muistaakseni Mark Manson kirjoitti, että elämässä tulee bussilastillinen pellejä välillä ajaen yli, sitä ei voi välttää, mutta miten sen aina ottaa, sillä on merkitystä. 😀
Disse kirjoitti:
No muistaakseni Mark Manson kirjoitti, että elämässä tulee bussilastillinen pellejä välillä ajaen yli, sitä ei voi välttää, mutta miten sen aina ottaa, sillä on merkitystä. 😀
Juurikin näin. ☝️
Wwuwuw kirjoitti:
Juurikin näin. ☝️
Joo, välillä on pellet ahkeraan liikkeellä, niin kyllä siihen pitää kaivaa huumoria tai alkaa oikeesti v.tuttamaan ahkeraan. 😬
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No muistaakseni Mark Manson kirjoitti, että elämässä tulee bussilastillinen pellejä välillä ajaen yli, sitä ei voi välttää, mutta miten sen aina ottaa, sillä on merkitystä. 😀
No jaa, kulje viikko toisen mokkasiineissa ennenkuin arvostelet. Joillekin tulee elämässä enemmän kurjaa vastaan kuin toisille. Ei kaikki ole vain asenteesta kiinni. Tuo on vähän sama kun sanotaan että joku voitti taistelun syöpää vastaan. Entä se joka kuoli? Sekö ei sitten taistellut tarpeeksi? If you get my drift..
Anonyymi kirjoitti:

Mulle riittää onat makkasiinit. Tiedän monta jolle on sattunut vaikka mitä ja silti jaksaa hymyillä.
Mutta saahan sitä itkeä kohtaloaan, jos se helpottaa... jokaisen oma valinta. 😊- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Mulle riittää onat makkasiinit. Tiedän monta jolle on sattunut vaikka mitä ja silti jaksaa hymyillä.
Mutta saahan sitä itkeä kohtaloaan, jos se helpottaa... jokaisen oma valinta. 😊Eli pointti meni ohi niin että viuhahti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli pointti meni ohi niin että viuhahti.
Ei mikään yllätys, dissuli on hyvin yksiraiteinen hahmo.
Anonyymi kirjoitti:
Eli pointti meni ohi niin että viuhahti.
Ri mennyt. En minä ole suoranaisesti ketään arvostellut. Saa sitä känkkänöidä ja tehdä ympärillä olevien läheisten elämästä ahdistavaa, jos se tuntuu hyvältä. Veikkaan, että ei...
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ri mennyt. En minä ole suoranaisesti ketään arvostellut. Saa sitä känkkänöidä ja tehdä ympärillä olevien läheisten elämästä ahdistavaa, jos se tuntuu hyvältä. Veikkaan, että ei...
Eikö ne ympärillä olevat osaa suhtautua oikealla asenteella toisen ahdistukseen?
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ne ympärillä olevat osaa suhtautua oikealla asenteella toisen ahdistukseen?
Ei sitä alituiseen jaksa jonninjoutavaa kiukuttelua kaikesta. Muistan kun isäni eno oli halvaantunut osittain, niin kyllä oli piikikäs ukko. Ei ruvennut kuntouttamaan itseään, vaan kiukutteli vaan muille. Muut koitti parhaansa mukaan auttaa ja olla tukena, mutta hän suorastaan eliminoi kaiken avun marinallaan... Tosi rasittavaa läheisille...
Kyllä minä ymmärrän, että joitain harmittaa joku sairaus tai muu ahdistus tai elämisen vaikeus....mutta siltikin muitakin ihmisiä pitäisi arvostaa....ja varsinkin sitten, kun on niiden varasssa...
Tämän isäni enonkin vaimo ei ollut halvaantumiseen mitenkään syyllinen, mutta välillä kun kävi siellä, tuntui viereltä katsottuna siltä...- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ei sitä alituiseen jaksa jonninjoutavaa kiukuttelua kaikesta. Muistan kun isäni eno oli halvaantunut osittain, niin kyllä oli piikikäs ukko. Ei ruvennut kuntouttamaan itseään, vaan kiukutteli vaan muille. Muut koitti parhaansa mukaan auttaa ja olla tukena, mutta hän suorastaan eliminoi kaiken avun marinallaan... Tosi rasittavaa läheisille...
Kyllä minä ymmärrän, että joitain harmittaa joku sairaus tai muu ahdistus tai elämisen vaikeus....mutta siltikin muitakin ihmisiä pitäisi arvostaa....ja varsinkin sitten, kun on niiden varasssa...
Tämän isäni enonkin vaimo ei ollut halvaantumiseen mitenkään syyllinen, mutta välillä kun kävi siellä, tuntui viereltä katsottuna siltä...Aivohalvauspotilailla depressio on hyvin yleinen ja voi olla reaktio äkilliseen
vakavaan sairastumiseen ja vammautumisesta johtuvaan psykososiaaliseen stressiin. Depressio voi myös olla oire aivojen vaurioitumisesta, etenkin sairauden akuutissa vaiheessa.
Enosi voi hyvinkin kärsiä masennuksesta jonka oireena kiukkuisuus ja "vaikea käytös". Kuten edellä sanottu, se voi olla seuraus aivojen vaurioitumisesta johon ei mitenkään itse voi vaikuttaa. Anonyymi kirjoitti:
Aivohalvauspotilailla depressio on hyvin yleinen ja voi olla reaktio äkilliseen
vakavaan sairastumiseen ja vammautumisesta johtuvaan psykososiaaliseen stressiin. Depressio voi myös olla oire aivojen vaurioitumisesta, etenkin sairauden akuutissa vaiheessa.
Enosi voi hyvinkin kärsiä masennuksesta jonka oireena kiukkuisuus ja "vaikea käytös". Kuten edellä sanottu, se voi olla seuraus aivojen vaurioitumisesta johon ei mitenkään itse voi vaikuttaa.Siis isäni eno.... Joo, voi olla, että on ollut niinkin... Jännä vaan, ettei kiukutellut kenellekkään muille, kun kotijoukoilleen...
- Anonyymi
Sillä vaan ei ole mitään merkitystä mitä jokin voisi olla, ikävä kyllä usein asiat eivät mene niin.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ei niin, mutta sillä on merkitystä miten kaikki elmässä ottaa vastaan.
Nimenomaan. Asenne ratkaisee.
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan. Asenne ratkaisee.
Niin. No vielä tosiaan ”Tuomaille” tiedoksi, että ei se huonokaan asenne vie eteenpäin...
- Anonyymi
Meille koitetaan syottää pajunköyttä päättäjienkin taholta niinkuin kaikki olisivat jotain superihmisiä , elämä on kovaa alamäkeä 50v, jälkeen ja vain harvat täysin terveita ja oi , niin iloisia ja hymyileviäkin vielä , kukkua kans.... tyhmä ken uskoo , vaan sitten on jo myöhäistä katua menetettyä elämää....
No mä oon miettinyt noita poliittisia juttuja... ja tullut siihen tulokseen, että ei niille juuri mitään yksi ihminen mahda. Joten koitan olla miettimättä. Tärkeämpi on mitä tänään syö.
Ja terveyttä kannattaa miettiä, varsinkin välttää tressiä...sillä jo säästää itseään paljon. 😊
- Anonyymi
Mark-Markus Manson, eli Charlesin veli? Charles Mansonin sukulainen.
Ei tietoa? Joku hauska kirjailija se on. Kirjoittanut kirjan: Kuinka olla piittaamatta pa.kaakaan. 😃👌
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ei tietoa? Joku hauska kirjailija se on. Kirjoittanut kirjan: Kuinka olla piittaamatta pa.kaakaan. 😃👌
Ne on näitä "toxic positive"- rajoilla olevia... Aikamme yksi ongelma on se, että kuvitellaan että asenteen muutoksella voi korjata kaiken. Ei se ihan niin mene, vaikka asenteella merkitystä onkin.

Sanotaanko, ettei siitä haittaakaan ole. 😬
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Sanotaanko, ettei siitä haittaakaan ole. 😬
Nimenomaan voi olla haittaa.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Miten?
Esimerkiksi tosta voit perehtyä aiheeseen: https://www.healthline.com/health/mental-health/toxic-positivity-during-the-pandemic Tuo nyt keskittyy pandemia-aikaan, mutta pätee muutenkin👍

No ei jaksa Lontoota nyt lähtee tavaamaan.
Mutta kyllähän kaiken voi lyödä överiks... vettäkin juoda liikaa.
Ei se hymyily auta yksinomaan, etteikö tulis turpaan, siksi voi tullakin jopa käkättimeen, mutta turha on pistää päätäkäön pensaaseen ja linnottautua perunskuoppaan. Kyllä elämisen pitää olla elämisen arvoista...- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No ei jaksa Lontoota nyt lähtee tavaamaan.
Mutta kyllähän kaiken voi lyödä överiks... vettäkin juoda liikaa.
Ei se hymyily auta yksinomaan, etteikö tulis turpaan, siksi voi tullakin jopa käkättimeen, mutta turha on pistää päätäkäön pensaaseen ja linnottautua perunskuoppaan. Kyllä elämisen pitää olla elämisen arvoista...No nopee suomennus: jos väen vängällä pyrkii olemaan aina postiivinen, kieltää itseltään laajan kirjon inhimillisiä tunteita, ja tulee " huono ihminen"- fiilis kun suree eikä pysty olemaan postiivisella asenteella. Tämä johtaa häpeän kokemukseen, joka on ihmisen perustunteita tuhoavin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nopee suomennus: jos väen vängällä pyrkii olemaan aina postiivinen, kieltää itseltään laajan kirjon inhimillisiä tunteita, ja tulee " huono ihminen"- fiilis kun suree eikä pysty olemaan postiivisella asenteella. Tämä johtaa häpeän kokemukseen, joka on ihmisen perustunteita tuhoavin.
*perustunteista

Hiffaan joo.
Mutta jos käsittää elämän vaikeudet, varmaan käsittää myös oman rajallisuuden.
Mutta tässä jo mainittu Mark Masin kirjoitti tuostakin, en nyt vaan muista mitä... mutta kyllä joskus pitääkin vi.ttaa jaa masentaa, kunhan siitä ei tee elämäntyötään..
- Anonyymi
Eilen kävin vanhusten palvelukodissa vanhusta katsomassa ja sisäpihalla oltiin.
Yksi vanhus istui siellä ulkona, eikä muita vanhuksia ollut ulkona.
Vanhuksella oli pää kohotettuna yläasentoon ja silmät kiinni nautti syysauringon lämmittävistä säteistä.
Mielummin kuolen nuorena, kuin vanhana makaan vihanneksena letkut tungettuna kehoon ja soodaliuosta kone pumppaa kehoon ja erilaisia väsymys liuoksia, että pysyy vanhus levossa ja sänkykin on kaukalo, joka on helppo käydä suihkuttamassa iltaisin puhtaaksi samalla, kun vanhus peseentyy siinä samassa.Mitä minä olen tuntenut vanhoja ihmisiä, ne kaikki on lähteneet varsin nopeaan, mutta suht nuoret kiukkuvaarit ja mummot on kiukutelleet vuosia toisten hoteissa...
Itsekin tykkäisin lähteä ”saappaat jalassa” ja mieluiten kotona ja kertalaakista.- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Mitä minä olen tuntenut vanhoja ihmisiä, ne kaikki on lähteneet varsin nopeaan, mutta suht nuoret kiukkuvaarit ja mummot on kiukutelleet vuosia toisten hoteissa...
Itsekin tykkäisin lähteä ”saappaat jalassa” ja mieluiten kotona ja kertalaakista.Lähes kakskyt vuotta vanhuksia hoitaneena rohkenen olla eri mieltä.
Anonyymi kirjoitti:
Lähes kakskyt vuotta vanhuksia hoitaneena rohkenen olla eri mieltä.
Mulle taas vastaavan kokemuksen omaavat ovat olleet samaa mieltä.
- Anonyymi
Kävin aikoinaan katsomassa tätiäni palvelutalossa. Hällä pitkä elämä, todella erikoinenkin. Oli nainen, joka kulkee omia polkujaan. Niin vai kävi, että piti jalka amputoida, muuten kuolema olisi tullut heti. Hän pisti hanttiin. Deadlinen jälkeen suostui amputointiin, mutta tohtorit eivät odottaneet sen enää onnistuvan. Onnistui kuitenkin! Ja niin hän pääsi palvelutaloon, jonne ei tietenkään halunnut, mutta minkäs teet, kun ei ole jalkaa. Siellä eleli kolmisen vuotta. Ehdimme käydä noina vuosina jos vaikka minkälaisia muisteloita ja valokuva-albumeita läpi. Niin se vaan on, että vanhana ja liikuntakyvyttömänä ihmisellä on vain muistot ja läheiset jäljellä. Usein oikein vanhana pelkät muistot, koska läheiset ihmiset ovat jo kuolleet.
Itse toivon, etten joudu letkuissa makoilemaan (täytyykin tehdä hoitotahto jossain vaiheessa). Mutta muuten haluan elää niin pitkälle kuin henki vähänkin pihisee. - Anonyymi
Disse kirjoitti:
Mulle taas vastaavan kokemuksen omaavat ovat olleet samaa mieltä.
Vissiin sitten vanhukset erilaisia eri puolilla Suomea...not. Itsellä kokemusta niin laitos- kuin kotihoidosta.
Anonyymi kirjoitti:
Kävin aikoinaan katsomassa tätiäni palvelutalossa. Hällä pitkä elämä, todella erikoinenkin. Oli nainen, joka kulkee omia polkujaan. Niin vai kävi, että piti jalka amputoida, muuten kuolema olisi tullut heti. Hän pisti hanttiin. Deadlinen jälkeen suostui amputointiin, mutta tohtorit eivät odottaneet sen enää onnistuvan. Onnistui kuitenkin! Ja niin hän pääsi palvelutaloon, jonne ei tietenkään halunnut, mutta minkäs teet, kun ei ole jalkaa. Siellä eleli kolmisen vuotta. Ehdimme käydä noina vuosina jos vaikka minkälaisia muisteloita ja valokuva-albumeita läpi. Niin se vaan on, että vanhana ja liikuntakyvyttömänä ihmisellä on vain muistot ja läheiset jäljellä. Usein oikein vanhana pelkät muistot, koska läheiset ihmiset ovat jo kuolleet.
Itse toivon, etten joudu letkuissa makoilemaan (täytyykin tehdä hoitotahto jossain vaiheessa). Mutta muuten haluan elää niin pitkälle kuin henki vähänkin pihisee.Oikea kunnon jäärä! 😀👌
Niin sitä pitää ollakin. Elämänhalua ja pikkuisen perkelettä vastoinkäymisille! 💪😃
- Anonyymi
Korona-peli eli Koris. Pallo kuin pallo, koripallokin.
- Anonyymi
Tosiaan joo valtakunta antoi hyvän hyödyllisen idean, miten säilytän paremmin teräväkärkisiä western-bootsejani, kenkähullu kaappiin, en tullut ajatelleeksi että noinhan se olisi hyvä juttu jotta wbootsit eivät ryömi pöytien alla piilossa aina.
- Anonyymi
Jos kuolee vaikka nelikymppisenä niin onko oman elämän vanhuus ollut sitten 35 v eteenpäin? Eli, ei voi tietää.
- Anonyymi
Charles Mansion, Henri Huoneisto, tuossa muuten Charles Mansonia innoittanut musiikkikappale: The Beatles - Helter Skelter: https://www.youtube.com/watch?v=vWW2SzoAXMo
On tuo beatlesien levy missä on tuo LP arkistoissani. Faijalla oli kaikenlaisia suunnitelmia mitä tekisi vielä 80-vuotiaana, mutta niin vain henki lähti alle 70v..
Aika tärkeä juttu on se, ettei ole ylipainoinen..Joo. Siis eihän siinä mitään, jos henki lähtee, ei varmalla v.ituta, mutta persiis.ä ois kitua joku 20 vuotta lopusta letkuissa tai inhota elämäänsä muuten se aika...tai pitempään. 😁
Sullahan se on sitä että lasten takai joudut kiikkumaan elämänsyrjässä kiinni, meillä sinkuilla on helpompaa kun voidaan milloin tahansa tehdä lopullinen ratkaisu jos siltä alkaa tuntumaan ja liikaa kolottamaan.
- Anonyymi
Ne joilla on jälkikasvua: oma kannassa hoitotahto kuntoon, niin ei tarvitse lasten ottaa vastuuta isoista päätöksistä!
Anonyymi kirjoitti:
Ne joilla on jälkikasvua: oma kannassa hoitotahto kuntoon, niin ei tarvitse lasten ottaa vastuuta isoista päätöksistä!
Hyvä pointti! ☝️
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No onneks ei tarvii tuollasia edes miettiä. 😀
😘😘😘😘🙂💝
- Anonyymi
Enpä juuri, mutta vietän sen varmasti jossain muualla kuin sinkkupalstalla.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Never, say never! ☝️
En vietä nytkään elämääni täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En vietä nytkään elämääni täällä.
En siis itse omin käsin tänne mitään kirjoita, olen ohjeistanut yhtä assistenteistani hoitamaan sosiaalisen median sinkkupalstaosion. Saan toiminnastani viikkoraportin ja tarvittaessa (siis kiperissä keskustelusäikeissä, joissa tarvitaan omaa ylivertaista ajattelu- ja tietämystasoani, minulta kysytään mahdollisesti jotain yksityiskohtaa), mutta en siis todellakaan vietä elämääni täällä, en sinne päinkään! Hävytöntä vihjailua moinen.
- Anonyymi
Nyt aivot toivat uuden hassun idean mieleen: Koris-peli, sellainen 3D-korona peli tietokoneille, nimenä voisi olla "Koris".... ja sitten lentokoneita jotka lentäisivät kuin Boeing-koneet varusteena olisi hyvä olla ilmatorjuntaan tarkoitettu Stinger-ohjus jotta lentokoneen asiakkaat eivät saastuta toisi virusta voisi tuhota ilmasta :)
- Anonyymi
Vanhana teistä ei kukaan huolehdi koska suomi on konkurssissa, ei ole hoitajille rahaa joten teidät jätetään yksin.
- Anonyymi
Ei niitä hoitajia ole nytkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä hoitajia ole nytkään.
Aattelin nukahtaa kiikkustuoliin. Niinkuin ukkinikin
- Anonyymi
Höpöhöpö. Otetaan lisää velkaa vaan, tietenkii.
Täytyisi myös funtsailla sitä, ettei lähellekään kaikki vanhat ihmiset tarvitse hoitajaa.
"Kaikista 75 vuotta täyttäneistä kotona asuvia on 93 prosenttia. Yli puolet 75 vuotta täyttäneistä asuu joko omakotitalossa, paritalossa tai rivitalossa. 43 prosenttia ikäihmisistä asuu kerrostalossa.
Kotona asuvista 75 vuotta täyttäneistä pieni osa tarvitsee kotihoitoa. Säännöllisen kotihoidon piiriin kuului vajaat 57 000 ikääntynyttä vuoden 2017 lopulla (THL 2018), kun kotona asuvia vuona 2018 oli noin 475 000."
Itsellänikin paljon, ellei jopa erittäin paljon vanhoja sukulaisia. He ovat kaikki pärjänneet kotona yli 80-vuotiaaksi. Siinä 85v täytettyään muisti ei enää pelaa ja lääkkeet jää ottamatta - silloin on alkanut kotihoitajan tarve. Ei kaikilla. Jotkut ovat eläneet kotosalla joko omakotitalossa tai kerrostalossa ihan viime metreille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö. Otetaan lisää velkaa vaan, tietenkii.
Täytyisi myös funtsailla sitä, ettei lähellekään kaikki vanhat ihmiset tarvitse hoitajaa.
"Kaikista 75 vuotta täyttäneistä kotona asuvia on 93 prosenttia. Yli puolet 75 vuotta täyttäneistä asuu joko omakotitalossa, paritalossa tai rivitalossa. 43 prosenttia ikäihmisistä asuu kerrostalossa.
Kotona asuvista 75 vuotta täyttäneistä pieni osa tarvitsee kotihoitoa. Säännöllisen kotihoidon piiriin kuului vajaat 57 000 ikääntynyttä vuoden 2017 lopulla (THL 2018), kun kotona asuvia vuona 2018 oli noin 475 000."
Itsellänikin paljon, ellei jopa erittäin paljon vanhoja sukulaisia. He ovat kaikki pärjänneet kotona yli 80-vuotiaaksi. Siinä 85v täytettyään muisti ei enää pelaa ja lääkkeet jää ottamatta - silloin on alkanut kotihoitajan tarve. Ei kaikilla. Jotkut ovat eläneet kotosalla joko omakotitalossa tai kerrostalossa ihan viime metreille.Tossa on vaan sellanen trendi taustalla, että muutama vuosi sitten alettiin suosia kotona olemista mahdollisimman pitkään, koska laitoshoito on niin kallista.
Eikä siinä mitään, jos siellä pärjää ja viihtyy.
Iso osa vaan on muistisairaita, joilla puoliso toimii omaishoitajana ja olosuhteet surkeat.
Paljin on myös huonokuntoisia yksinasuvia, mutta viimeiseen asti pidetään kotona, koska säästö. Sen huomaa kun tulevat viimein vanhainkotiin, ovat monisairaita, todella raskaita hoidettavia, siis fyysisesti. Moni myös pelkää kotona esim.kaatumista ja ovat todellayksinäisiä.
- Anonyymi
Vanhuus = Hulluus. Alzheimer iskee päähän alta aikayksikönkin.
Vanhuus on... Tyhmyys, Viisaus on Valhellisuus :D - Anonyymi
Kasvihuoneilmiö ja villimatut pitävät huolen ettei dystooppisesta tulevaisuudesta puutu jännitystä, kun sota on kaikki kaikkia vastaan.
- Anonyymi
Selluliittipylly joka kävellessä höllyy kuin tuossa laulussa Bat and Ryyd -ehtaa tavaraa.
- Anonyymi
Tuleeko tuo vanhuus 10-20 vuotta ennen kuolemaa?
Oletteko miettineet kuolemaa:)
Sehän on jo todella lähellä.
AsianVierestä- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ei välttämättä, mutta sekin on otettava vastaan... kerran.
Sehän on Disse-hyvä ihan vaan asennekysymys se kuolema☝️
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on Disse-hyvä ihan vaan asennekysymys se kuolema☝️
Sekin... pelkääkö sitä, eikä elä, vai hyväksyykö sen ja elää sen mitä voi. 😊👌
No toivottavasti olisi seesteinen. Sellainen tyytyväinen elämään-olo-nyt on saanut nähdä yhtä ja toista-hyvä niin. Ja turvallinen. Mielekästä jotain tekemistä.
Toisaalta en ole sitä vanhuutta juurikaan pohtinut. Tässä päivässä on elettävä. Toisaalta taas, sukuni ovat menehtyneet nuorina. Joku kirous kai sekin.
Sairauksien kanssa pystyy elämään. Bonustahan olisi, jos kykenee liikkumaan ja muistikin toimii edes kohtalaisesti. Ettei tule yöpaitasillaan juoksenneltua pakkasessa tai rääkättyä omaisia puhelinsoitoilla vuorokaudet ympäri.
Laitoshoitoon en haluaisi. Jos mahdollista, kotona asuminen omien tavaroiden ympäröimänä niin kauan mahdollista.- Anonyymi
Tärkeintä kai että olemme elossa tänä iltana, tonight alive.
https://www.youtube.com/watch?v=OUbrUdEhZqs
AsianVierestä Anonyymi kirjoitti:
Tärkeintä kai että olemme elossa tänä iltana, tonight alive.
https://www.youtube.com/watch?v=OUbrUdEhZqs
AsianVierestäJuuri näin :)
- Anonyymi
Kasvissyöjät tuhoavat kasveja. Kasvien syöminen olisi kiellettävä välittömästi.
Keksien syömistä pitää lisätä suurin määrin.
Mutta joo-oh... niin todella juttelen joskus aivan samaa juttelenko joidenkin ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa kuin joku Challenger-nainen tai Bandidos-kerhon johtaja sitten heh. - Anonyymi
Olipas pitkästä aikaa tänne kurkistaessa yllättävää nähdä positiivinen ajatus. Jokaisella on sama tilanne elämä on lupumista, kuinka siihen suhtaudumme, nitisten, natisten, toisia syytellen. Onhan valittaminen, kuten syyttäminenkin, työllistävää puuhaa.
Välillä voi tuumia tänne jotain kivempaakin. 😊
Aina kun vaan huomsis, että jurputtaa liikaa, niin vois lopettaa sen ja tehdä toisin. 😃👌- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Välillä voi tuumia tänne jotain kivempaakin. 😊
Aina kun vaan huomsis, että jurputtaa liikaa, niin vois lopettaa sen ja tehdä toisin. 😃👌Hienoa, tervetuloa meidän joukkoon👍
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, tervetuloa meidän joukkoon👍
Olen mä vissiin jo jonkin tovin ollunna. 😃👌
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Olen mä vissiin jo jonkin tovin ollunna. 😃👌
Oikealla suunnalla nyt vähintään👍
- Anonyymi
Voi se vähän olla kiinni myös asioista joihin ei itse pysty vaikuttamaan kuten terveydentila tai jos syttyy sota. Masennuskin voi iskeä.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No niitähän voi tulla, silti pitäis pystyä vaan elämään, eikä painaa leukaa turpeeseen vaan...
Sinä et vissin ymmärrä alkuunkaan mitä vakava masennus on. Ei siinä auta mitkään asenteet eikä muutkaan "ei auta marista" tai "leuka rintaan" jutut. Typerää vähättelyä. Todella tyhmä pitää olla että vähättelee sitä noin.

Kyllä mä tiedän, mutta missäs mä oon masennuksesta puhunut?
- Anonyymi
🙂😘😘😘😘😘😜
- Anonyymi
Terveydentila vaikuttaa hyvin paljon, pahoja päiviä tulee lisääntyvässä määrin ja niistäkin voi puhua. Joskus toiselle kertominen jo ikäänkuin helpottaa. Täällä ärsyttää jatkuva valittaminen, ei tästä päivästä, koko elämää natistaan, kaikki on ollut pielessä, aivan kaikki. Nyt odotetaan korvausta koko elämän matkan vaikeuksista, kun ei tulekaan, on vuorossa kostaminen. Ei ymmärretä, että ' nämä ovat niitä päiviä, jotka eivät minua viehätä'. Ei myöskään ymmärretä, etteivät ilkeilyt muille, helpota omaa oloa. Elämä on luopumista, jokaisella kuitenkin erllainen tahti, eri asioissa.
Mitkä asiat ovat hyvin, joista saan iloa. Älä tukahduta toisen iloa, hänelläkin on oikeus omaansa. - Anonyymi
Silmissä maskarat jo irtoilee... silmäripset silmissä kirvelee...
Omalta kohdalta ei tarvi miettiä kun sitä jo käytännössä elää. Seuraava muutos on kun nuorempikin muuttaa omilleenparin vuoden sisään ja jään tänne taloon yksin. Viimeinen muutos tulee sitten reilun viidentoista vuoden päästä kun jään eläkkeelle. Nyt herään kuudelta kun menen seitsemäksi töihin ja ehkä eläkkeelläkin herään samoihin aikoihin mutta lähden sitten salille, uimaan tai lenkille. Liikkeelle kuitenkin.
Se mikä itseäni mietityttää eniten se miten sitten käytän loppupäivän.
Aamu kymmenestä iltaan voi käydä aika pitkäksi jos ainoa sisältö on puoli yhdeksän uutiset.- Anonyymi
Jep. Olen käpykkä :)
- Anonyymi
En ole miettinyt. Tuskin elän kovin vanhaksi. On sen verran rankat kokemukset takana.
Monen vuoden jatkuva stressi kuluttaa. Olen valmistautunut siihen vähentämällä vähäisetkin ylimääräiset tavarat poistamalla. Täytyy vielä sopia lasten kanssa mistä he löytävät papereita mitä mahdollisesti tarvitsevat poismenon jälkeen. - Anonyymi
Samat tyypit valittavat vanhana kuin nuorempanakin.
xLiner- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No niin varmaan, mutta vanhempana se korostuu...
Hmm.. niinkö? Kai ääritapaustwn kanssa, jotka eivät ole kehittyneet henkisesti yhtään.
Mä muuten väittäisin, että ikä tekee seesteisemmåksi, ei enää näe syytä mussuttaa pikkuasioista. Ja isommatkin asiat osaa jo hoidella erilaisella järkevyydellä.
xLiner Anonyymi kirjoitti:

xLinerNo mä oon just huomannut tuota, että eläkkeeelle asti on painettu vaan pää kolmantena jalkana, sit ollaan rikki niin fyysisesti ja sitä kautta sitten henkisesti. Ainakin mä oon huomannut sen monen kohdalla. Sit kiukuttaa, kun ei kykene tekemään mitään kivaakan enää...mukamas...mutta oikea syy lienee, että ei osaa vaan tehdä mitään mukavaa...koko elämä on perustunut siihen kovaan työntekoon....
No on niitäkin, mitkä sitten eivät enää hötkyile ja murehdi joutavia, ne kyllä huomaa jo ihan perusilmeestä, että hymyillään ja naureskellaan. :o)- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No mä oon just huomannut tuota, että eläkkeeelle asti on painettu vaan pää kolmantena jalkana, sit ollaan rikki niin fyysisesti ja sitä kautta sitten henkisesti. Ainakin mä oon huomannut sen monen kohdalla. Sit kiukuttaa, kun ei kykene tekemään mitään kivaakan enää...mukamas...mutta oikea syy lienee, että ei osaa vaan tehdä mitään mukavaa...koko elämä on perustunut siihen kovaan työntekoon....
No on niitäkin, mitkä sitten eivät enää hötkyile ja murehdi joutavia, ne kyllä huomaa jo ihan perusilmeestä, että hymyillään ja naureskellaan. :o)Olisko noilla työn sankareilla se työ ollut sitten minän mitta? Että arvostus täytyy tulla ulkopuolelta, hyväksynnän hakua, miellyttämisen tarvetta, uhriutumista, itsensä tärkeäksi tekemistä..? Eli jotain oleellista jäänyt elämästä oppimatta.
Mä pidän kyllä kovasti työstäni, mutta ei varmasti tulisi tylsää ilmankaan.
xLiner Anonyymi kirjoitti:
Olisko noilla työn sankareilla se työ ollut sitten minän mitta? Että arvostus täytyy tulla ulkopuolelta, hyväksynnän hakua, miellyttämisen tarvetta, uhriutumista, itsensä tärkeäksi tekemistä..? Eli jotain oleellista jäänyt elämästä oppimatta.
Mä pidän kyllä kovasti työstäni, mutta ei varmasti tulisi tylsää ilmankaan.
xLinerLuultavasti... Jos miettii sitä, että miks monella suomalaisella on huono itsetunto, johtuu se siitä, että vanhemmat joskus aikoinaan ei juurikaan kehuneet ja kannustaneet lapsia tuosta vaan, vaan se positiivinen palaute tuli vain tehdystä työstä...Mitä vanhempi sukupolvi, sitä enempi se on juuri tätä....
Mutta jos katsoo näitä nuoria jäkispelaajia esimerkiks....niillä on polla ihan toisin kunnossa... Rantanen ja Miro Heiskanen painaa tulosta änärissä ja muitakin nuoria lupauksia löytyy, eikä ne ketään kumartele, että tässä nyt vaan ollaan tälläsii.. :oD
No ei minullekaan tulis ikävä töihin, jos vaikkapa voittaisin lotossa miljoonankin... :oD Ja taatusti ei ois tylsää... Mä oonkin välillä miettinyt ihmisiä, jotka sanoo, ettei oo mitään tekemistä.... En oo varmaan ikinä sanonut niin... :oD Kyllä jos mut paiskattais tästä eläkkeelle vaikka, niin mulla ois varmaan enemmän hommaa kuin nyt. :oD
- Anonyymi
Vanhemmuus lisää tyhmyyttä ja älyttömyyttä.
- Anonyymi
Johan sen tässä 50 tietää, vaivat lisääntyvät joka päivä, on verenpainelääkitys ja uniapnea laite ect. perseestähän tämä on ja viagraakin jo tarttee.
- Anonyymi
Ehkä sä et vaan osaa asennoitua jurnuttajiin?
No minusta on ok joskus nurista ja marista, että taas jaksaa ottaa vastaan mitä elämä tuo, mutta jatkuvaa marinaa kaikesta en ymmärrä... Siitä ei ole hyötyä minkään vertaa, en näe kuin päinvastaista siinä. Siitä tulee pitemmän päälle jurnuttajalle itselleen kestovi.utus ja samoin läheisille väsynyt asenne siihen jurnuttajaan...
Minusta jos tulee kestojurnuttaja, saa suoraan koppasta kepukalla otsaan, että huomaan jonninjoutavan jurnutuksen. :oD- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No minusta on ok joskus nurista ja marista, että taas jaksaa ottaa vastaan mitä elämä tuo, mutta jatkuvaa marinaa kaikesta en ymmärrä... Siitä ei ole hyötyä minkään vertaa, en näe kuin päinvastaista siinä. Siitä tulee pitemmän päälle jurnuttajalle itselleen kestovi.utus ja samoin läheisille väsynyt asenne siihen jurnuttajaan...
Minusta jos tulee kestojurnuttaja, saa suoraan koppasta kepukalla otsaan, että huomaan jonninjoutavan jurnutuksen. :oDEhkä voisit lopettaa jurnutuksen jurnuttajista.
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä voisit lopettaa jurnutuksen jurnuttajista.
No en jurnuta... en vaan tule ikinä ymmärtämään, että miksi pitää jurnuttaa vaan jurnuttamisen ilosta.. muuta siitä ei saa... enkä mä sellaista iloa edes usko olevan...
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No en jurnuta... en vaan tule ikinä ymmärtämään, että miksi pitää jurnuttaa vaan jurnuttamisen ilosta.. muuta siitä ei saa... enkä mä sellaista iloa edes usko olevan...
Lopeta jo toi jurnuttaminen.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No minusta on ok joskus nurista ja marista, että taas jaksaa ottaa vastaan mitä elämä tuo, mutta jatkuvaa marinaa kaikesta en ymmärrä... Siitä ei ole hyötyä minkään vertaa, en näe kuin päinvastaista siinä. Siitä tulee pitemmän päälle jurnuttajalle itselleen kestovi.utus ja samoin läheisille väsynyt asenne siihen jurnuttajaan...
Minusta jos tulee kestojurnuttaja, saa suoraan koppasta kepukalla otsaan, että huomaan jonninjoutavan jurnutuksen. :oDAi kamalaa😄😆🦋
Anonyymi kirjoitti:
Ai kamalaa😄😆🦋
No oon jo muksuille sanonut, että jos musta tulee samanlainen kestomarisia kuin ukosta, niin saa kumauttaa jollain nuijalla otsaan, että tajuan....niin ja sit muistuttavat, että oon luvannut sen... :oD

Ihan kivasti sitten pappaa kohtaan koulutat asenteita muksuille :(
Harmaaritari kirjoitti:
Ihan kivasti sitten pappaa kohtaan koulutat asenteita muksuille :(
Ne itsekin ihmettelee, miks se kiukkuaa ja räyhää kaikesta...
Mutta oon sanonut muksuille, että se tulee olemaan sellainen lopun ikäänsä, 🤔
- Anonyymi
Enpä tajunnut tätäkään vastakkainasettelua.
No itselle on tämä tullut mieleen osin palstan jutuista ja sitten oman isäni jatkuvasta marisemisesta kaikesta....
Sitten taas toisaalta isotätini huikeasta asenteesta elämään.... Hältäkin kuollut mies aikoja sitten ja oma tytär syöpään. Sydänvaivoja, polvet leikattu... vaikka mitä vastoinkäymisiä, mutta tuntuu, että ne vaan saa mummukkaan lisää pontta ja vauhtia.. Pikkuisen pui nyrkkiä taivaalle ja taas mennään, eikä meinata...
Jotenkin tulee mieleen, että realistisuus on ok, mutta pessimistisyys ajaa ihmisen sellaiseen loukkuun, ettei edes itse näe, että minkälaisia mahdollisuuksia elämässä silti on...
- Anonyymi
Luulisi että noin täydellinen ihminen osaisi suhtautua empaattisemmin meihin virheellisiin yksilöihin?
Minun muka täydellisyys on sinun oma fiilis, ei johdu minusta.
Js minusta täydellisyyttä ei ole, aina on parannettavaa...
Mutta ei se jurnuttamalla parane, siinä vaan todetaan kehityskohde ja on aika miettiä mitä vois parantaa, että ei jurnututtais...😀- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Minun muka täydellisyys on sinun oma fiilis, ei johdu minusta.
Js minusta täydellisyyttä ei ole, aina on parannettavaa...
Mutta ei se jurnuttamalla parane, siinä vaan todetaan kehityskohde ja on aika miettiä mitä vois parantaa, että ei jurnututtais...😀Kyllä se sinusta johtuu eikä minusta. Tarkemmin sanoen siitä kuinka ylimielinen olet jakaessasi ohjeita muille.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se sinusta johtuu eikä minusta. Tarkemmin sanoen siitä kuinka ylimielinen olet jakaessasi ohjeita muille.
Minusta sinä taas uhriudut ja päättelet ihan omiasi...
Minä tuumin täällä omia mielipiteitäni ja sillä siisti...mulle sama vaikka mariset ja murjotat itsesi hengiltä...ei vaivaa minua yhtään. Saat tehdä elämälläsi ihan just niinkuin haluat... :o)- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Minusta sinä taas uhriudut ja päättelet ihan omiasi...
Minä tuumin täällä omia mielipiteitäni ja sillä siisti...mulle sama vaikka mariset ja murjotat itsesi hengiltä...ei vaivaa minua yhtään. Saat tehdä elämälläsi ihan just niinkuin haluat... :o)Aika paljon kertoo luonteenlaadustasi että annat oikein erillisen luvan toisen elää kuten haluaa.
Anonyymi kirjoitti:
Aika paljon kertoo luonteenlaadustasi että annat oikein erillisen luvan toisen elää kuten haluaa.
No eikös jokaisella ole siihen oikeus...elää kuten lystää?
Sinä vaan kuvittelet, että minä täällä jotain määräilisin tai sanelisin sääntöjä... Se on sinun omassa päässä.... Minä tuumin vaan mielipiteitäni keskustelusivustolla, jossa on tarkoitus tehdä niin...- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No eikös jokaisella ole siihen oikeus...elää kuten lystää?
Sinä vaan kuvittelet, että minä täällä jotain määräilisin tai sanelisin sääntöjä... Se on sinun omassa päässä.... Minä tuumin vaan mielipiteitäni keskustelusivustolla, jossa on tarkoitus tehdä niin...Jotkut osaavat tuumia niinkin että eivät ole aina muita parempia kaikessa.
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut osaavat tuumia niinkin että eivät ole aina muita parempia kaikessa.
Ja jotkut ymmärtää sen, ettei kyse ole siitä, vaan omasta alemmuuskompleksista...
Ei ole minun vika jos koet minut täällä jotenkin parempana kuin itse olet.... se on sun ongelma, ei mun. En ole sellaista missään väittänytkään...- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ja jotkut ymmärtää sen, ettei kyse ole siitä, vaan omasta alemmuuskompleksista...
Ei ole minun vika jos koet minut täällä jotenkin parempana kuin itse olet.... se on sun ongelma, ei mun. En ole sellaista missään väittänytkään...Toiset syntyy tänne edellisistä elämistä oppineina positiivisina' pois alta risut ja männynkävyt' ihmisinä. En usko että teillä on tarve päteä vaan opettaa nuorempia sieluja.ihailen asennettasi ja tuota tiettyä tuulta vastaan puskemista. Ihana olet! Opetat meitä muita.minuakin.💗🦋
Anonyymi kirjoitti:
Toiset syntyy tänne edellisistä elämistä oppineina positiivisina' pois alta risut ja männynkävyt' ihmisinä. En usko että teillä on tarve päteä vaan opettaa nuorempia sieluja.ihailen asennettasi ja tuota tiettyä tuulta vastaan puskemista. Ihana olet! Opetat meitä muita.minuakin.💗🦋
No ainakin jos herätän miettimään ja puntaroimaan itse asiaa, niin sitten on jo hyvä. :o)
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No ainakin jos herätän miettimään ja puntaroimaan itse asiaa, niin sitten on jo hyvä. :o)
Sen teet.❤🦋
Anonyymi kirjoitti:
Sen teet.❤🦋
No sen on tehneet mullekin jotkut muut ja tekevät yhä.
Jotenkin kun tulee mieleen se kuuluisa ääniklippi, missä joku metsäkonekuski raivoaa, kun hommat ei toimi..."mikkään ei mee kohtuuvella!!!"
Itse olen jossain vaiheessa yrittänyt kaikkeni ja ei tosiaankaan mikkään mennyt kohtuuvella. :oD Kotoo hajos kaikki ja raha-asiat oli metsässä, ihmissuhdekiemurat meni v.tuiks kun Jeesuksen pääsiäinen, niin tuli mieleen, että voisko jotenkin löytyä keinoa, ettei kokoajan olis elämä yhtä selviytymistä.
Ja kyllä se kaikki löytyy toisaalta vaan itsestään... Kyllä mä ainakin mesosin ihan turhaan jollekin kohtalolle, tai mille lie universumin "dickheadille" aivan turhaan...
Moni ihminen kokee samoja ja jopa pahempia ja porskuttavat vaan elää, joten kyllä mäkin... :o)- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No sen on tehneet mullekin jotkut muut ja tekevät yhä.
Jotenkin kun tulee mieleen se kuuluisa ääniklippi, missä joku metsäkonekuski raivoaa, kun hommat ei toimi..."mikkään ei mee kohtuuvella!!!"
Itse olen jossain vaiheessa yrittänyt kaikkeni ja ei tosiaankaan mikkään mennyt kohtuuvella. :oD Kotoo hajos kaikki ja raha-asiat oli metsässä, ihmissuhdekiemurat meni v.tuiks kun Jeesuksen pääsiäinen, niin tuli mieleen, että voisko jotenkin löytyä keinoa, ettei kokoajan olis elämä yhtä selviytymistä.
Ja kyllä se kaikki löytyy toisaalta vaan itsestään... Kyllä mä ainakin mesosin ihan turhaan jollekin kohtalolle, tai mille lie universumin "dickheadille" aivan turhaan...
Moni ihminen kokee samoja ja jopa pahempia ja porskuttavat vaan elää, joten kyllä mäkin... :o)Jos kerran itsekin olet kokenut tuon vaikean vaiheen niin luulisi että löytyisi sitten vähän ymmärrystä niitä kohtaan jotka nyt ovat siinä samassa tilanteessa. Mutta ei. Kirjoitat kuin asia olisi ihan yksinkertainen ja hölmöt eivät vaan tajua.
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran itsekin olet kokenut tuon vaikean vaiheen niin luulisi että löytyisi sitten vähän ymmärrystä niitä kohtaan jotka nyt ovat siinä samassa tilanteessa. Mutta ei. Kirjoitat kuin asia olisi ihan yksinkertainen ja hölmöt eivät vaan tajua.
Niin, koska jotkut eivät edes vaivaudu etsimään mitään muuta vaihtoehtoa kuin se alituinen marmatus ja muitten syyttely.
Kyllä minä ymmärrän, että se on helpompaa, mutta toimivuus on tasan nolla...- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Niin, koska jotkut eivät edes vaivaudu etsimään mitään muuta vaihtoehtoa kuin se alituinen marmatus ja muitten syyttely.
Kyllä minä ymmärrän, että se on helpompaa, mutta toimivuus on tasan nolla...Miten sinä sitten etsit muita vaihtoehtoja silloin kun syytit kohtaloa ja universumia? Miksi edes ajauduit siihen kun olet niin viisas?
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinä sitten etsit muita vaihtoehtoja silloin kun syytit kohtaloa ja universumia? Miksi edes ajauduit siihen kun olet niin viisas?
Käytin päätäni. En usko mihinkään muuhun kuin konkretiaan. Ei univermissa ole mitään mulkuttelevaa tyyppiä tai kohtaloa, mikä säätelee jotain mun pään menoksi.
Jos pään seinään lyöminen koskee ja et pääse ulos, etsi ovi.
Joudun yhä välillä pysähtymään ja kelaamaan uusiks saman jutun... mutta enää en tao päätäni seinään ja huuda samalla muille, että kyllä koskee. Eipä ne muutkaan osaa muuta sanoa, kuin että pitäisi lopettaase pään seinään takominen...ja etsi oviaukko... mutta itse se on tehtävä...- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Käytin päätäni. En usko mihinkään muuhun kuin konkretiaan. Ei univermissa ole mitään mulkuttelevaa tyyppiä tai kohtaloa, mikä säätelee jotain mun pään menoksi.
Jos pään seinään lyöminen koskee ja et pääse ulos, etsi ovi.
Joudun yhä välillä pysähtymään ja kelaamaan uusiks saman jutun... mutta enää en tao päätäni seinään ja huuda samalla muille, että kyllä koskee. Eipä ne muutkaan osaa muuta sanoa, kuin että pitäisi lopettaase pään seinään takominen...ja etsi oviaukko... mutta itse se on tehtävä...Eli muiden sanomisista ei kauheasti ollut apua vaan ratkaisut oli kuitenkin löydettävä ihan itse?
Anonyymi kirjoitti:
Eli muiden sanomisista ei kauheasti ollut apua vaan ratkaisut oli kuitenkin löydettävä ihan itse?
Minun rlämä, minun ratkaisut...
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Minun rlämä, minun ratkaisut...
Mitä järkeä täällä on sitten jeesustella niistä asioista jos se ohjeistaminen ei edes sinun mielestä auta mitään? Onko se vaan oikeassaolemisen iloa vai onko mukava pilkata niitä joilla menee juuri nyt huonommin?

Mietipä sitä joutessas...
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Mietipä sitä joutessas...
Tuo närkästyminen on vain sinun päässäsi. Mieti tarkkaan mistä se johtuu, minusta se ei ainakaan ole kiinni.
Anonyymi kirjoitti:
Tuo närkästyminen on vain sinun päässäsi. Mieti tarkkaan mistä se johtuu, minusta se ei ainakaan ole kiinni.
En mä närkästynyt... luultavasti sulle sen jo aiemmin sanoin... en munä täällä ole ketään ohjaamassa mihinkään, vaan tuumaan onia mielipiteitäni... ei tarvitse olla samaa mieltä.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
En mä närkästynyt... luultavasti sulle sen jo aiemmin sanoin... en munä täällä ole ketään ohjaamassa mihinkään, vaan tuumaan onia mielipiteitäni... ei tarvitse olla samaa mieltä.
On sekin jonkinlainen taito että osaa yhdistää omat tuumailut ja lähes uskonnollisen saarnaamisen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Anonyymi kirjoitti:
On sekin jonkinlainen taito että osaa yhdistää omat tuumailut ja lähes uskonnollisen saarnaamisen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Tai se, että nähdä toisten mielipiteet saarnaamisena mielipidepalstalla.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Tai se, että nähdä toisten mielipiteet saarnaamisena mielipidepalstalla.
Sinulla on ilmeisesti ratkaisun avaimet ihan jokaiseen ongelmaan mitä maailmassa on? Voisit neuvotella lähi-itäänkin rauhan tuosta vaan kun vaan menisit sinne kertomaan että teidän pitää etsiä ovi eikä hakata päätä seinään.

No on mulla siihenkin ratkaisu. Lopettasivat sotimisen ja sopisivat. Mutta eihän ne mitään tajua. 😂
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No on mulla siihenkin ratkaisu. Lopettasivat sotimisen ja sopisivat. Mutta eihän ne mitään tajua. 😂
Eivät ne tajua että Suomessa asuu älykkö jolla olisi ratkaisu pattitilanteeseen. Saako kysyä millä ehdoilla heidän tulisi sopia?
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ne tajua että Suomessa asuu älykkö jolla olisi ratkaisu pattitilanteeseen. Saako kysyä millä ehdoilla heidän tulisi sopia?
Saat. Hyvillä ehdoilla. Silleen, että kaikille jää hyvä mieli. 😊👌
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Saat. Hyvillä ehdoilla. Silleen, että kaikille jää hyvä mieli. 😊👌
Voisiko ajatella että mittakaavasi on nyt vähän väärä tällä hetkellä? Sinkut -keskustelupalsta on aika helppo foorumi ihmisten ohjeistamiseen jos sinulla menee paremmin kuin porukalla keskimäärin. Lähi-itä taas on liian vaikea. Mikähän olisi sellainen sopiva taso jossa voisit oikeasti auttaa ihmisiä? Eikö niitä ole jotain vapaaehtoisvoimin toimivia mielenterveysjärjestöjä....muistelisin että ainakin Tampereella olisi ollut jokin sellainen paikka jonne voi tulla keskustelemaan kun omat voimat eivät riitä.

No sinkut-keskustelupalsta on hyvä foorumi keskustelulle. Sinä varmaan tarvitsisit ammattiapua jostain sellaista palvelua tarjoavasta paikasta, tämä ei ole sellainen. Täällä ihmiset vaan keskustelevat, kuten keskustelupalstoilla on tarkoitus.
Vieläkö pitää enemmän rautalangasta vääntää? 😀- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No sinkut-keskustelupalsta on hyvä foorumi keskustelulle. Sinä varmaan tarvitsisit ammattiapua jostain sellaista palvelua tarjoavasta paikasta, tämä ei ole sellainen. Täällä ihmiset vaan keskustelevat, kuten keskustelupalstoilla on tarkoitus.
Vieläkö pitää enemmän rautalangasta vääntää? 😀Minusta keskustelu on jotain erilaista. Siinä voivat molemmat osapuolet olla erehtyväisiä. Tämä on pelkkää sanelua miten tulee elää ja ajatella. Toki sinäkin tunnustit että olet joskus aikoinaan ollut erehtyväinen mutta nyt olet pelkkää totuutta koko mies.
Anonyymi kirjoitti:
Minusta keskustelu on jotain erilaista. Siinä voivat molemmat osapuolet olla erehtyväisiä. Tämä on pelkkää sanelua miten tulee elää ja ajatella. Toki sinäkin tunnustit että olet joskus aikoinaan ollut erehtyväinen mutta nyt olet pelkkää totuutta koko mies.
No voinhan erehtyä tässäkin suhteessa, mutta eipä kukaan ole sanonut tarpeeksi hyvää perustetta, että marinalla ja jupisemisella oikeasti parantaa elämäänsä. Et sinäkään... keskityt vaan minuun, et mitä kirjoitan.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No voinhan erehtyä tässäkin suhteessa, mutta eipä kukaan ole sanonut tarpeeksi hyvää perustetta, että marinalla ja jupisemisella oikeasti parantaa elämäänsä. Et sinäkään... keskityt vaan minuun, et mitä kirjoitan.
Yrititkö sinä vaikeina aikoina marisemalla parantaa elämääsi?

Luulenpa että edellinen keskustelukumppanisi tarkoittaa tietynlaista asennettasi... ihan oikeassa suunnassa mielestäni olet kyllä, mutta kuulostat sellaiselta vastahurahtaneelta, ikäänkuin kuherruskuukaudella uuden, kiehtovan asian kanssa, vähän niinkuin nuoriso sukupolvi toisensa jälkeen luulevat ensimmäisinä ihmiskunnan historiassa tajuavansa miten maailma makaa.
Tai kun ihminen innostuu uudesta ruokavaliosta/aatteesta tms. ja yrittää saada kaikki muutkin havahtumaan, ymmärtämättä että jokaisella on omat keinonsa ja tapansa elää elämäänsä. Sellaisesta minusta tulee se ylimielinen kuva.
Jossain vaiheessa se innostus sitten tasaantuu, huomaa ettei se Juttu olekaan vastaus ihan kaikkeen. Tuon kun on muutaman kerran käynyt läpi, ymmärtää ettei kukaan voi toista opettaa-eikä milloinkaan pyytämättä- eikä ole enää tarvetta "saarnata sokeille" kun tajuaa itsekin kompuroivansa yhtä lailla.
Valmiiksi ei voi tulla. Tai, kaikki on jo valmista.
Myötätuntoa tässä maailmassa eniten tarvitaan. Anonyymi kirjoitti:
Yrititkö sinä vaikeina aikoina marisemalla parantaa elämääsi?
Hetkittäin marisin varmasti liikaa... ja marisen yhä joskus, kunnes pysähdyn ja mietin, enkä vaan marmata.
Anonyymi kirjoitti:
Luulenpa että edellinen keskustelukumppanisi tarkoittaa tietynlaista asennettasi... ihan oikeassa suunnassa mielestäni olet kyllä, mutta kuulostat sellaiselta vastahurahtaneelta, ikäänkuin kuherruskuukaudella uuden, kiehtovan asian kanssa, vähän niinkuin nuoriso sukupolvi toisensa jälkeen luulevat ensimmäisinä ihmiskunnan historiassa tajuavansa miten maailma makaa.
Tai kun ihminen innostuu uudesta ruokavaliosta/aatteesta tms. ja yrittää saada kaikki muutkin havahtumaan, ymmärtämättä että jokaisella on omat keinonsa ja tapansa elää elämäänsä. Sellaisesta minusta tulee se ylimielinen kuva.
Jossain vaiheessa se innostus sitten tasaantuu, huomaa ettei se Juttu olekaan vastaus ihan kaikkeen. Tuon kun on muutaman kerran käynyt läpi, ymmärtää ettei kukaan voi toista opettaa-eikä milloinkaan pyytämättä- eikä ole enää tarvetta "saarnata sokeille" kun tajuaa itsekin kompuroivansa yhtä lailla.
Valmiiksi ei voi tulla. Tai, kaikki on jo valmista.
Myötätuntoa tässä maailmassa eniten tarvitaan.Jaaha. Vain niin... no sellaista...
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Hetkittäin marisin varmasti liikaa... ja marisen yhä joskus, kunnes pysähdyn ja mietin, enkä vaan marmata.
Sinulle mariseminen sallitaan mutta ei muille?
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle mariseminen sallitaan mutta ei muille?
Oonkos minä sen kieltänyt? Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisessä? Huono juttu tälläisillä palstoilla...🤔
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Oonkos minä sen kieltänyt? Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisessä? Huono juttu tälläisillä palstoilla...🤔
Eihän siitä marisemisesta ole mitään hyötyä? Näin olen ymmärtänyt lukemalla. Vai onko siitä sinulle hyötyä ja muille ei?
Anonyymi kirjoitti:
Eihän siitä marisemisesta ole mitään hyötyä? Näin olen ymmärtänyt lukemalla. Vai onko siitä sinulle hyötyä ja muille ei?
Ei minusta kellekkään.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ei minusta kellekkään.
Silti olet sortunut siihen ja nyt muut eivät saa sortua siihen. Mikä erottaa sinut näin vahvasti kaikista muista ihmisistä? Sinä voit marista ja nousta vaikeuksien kautta voittoon mutta muut vaan marisevat ikuisesti? Oletko varma että täällä marisevat aina samat ihmiset? Entä jos marisijat vaihtuvat ja jokainen on siinä tilanteessa kuin sinä olet joskus ollut? Olisiko sinunkin marinat pitänyt tuomita yhtä tarpeettomina?

Ei minun, eikä kenenkään marinat mitään auta... en ole niin sanonutkaan, sinä vaan jankkaat samaa koko ajan...
Ja jos osaisin olla marisematta mistään, olisi hyvä. Senkin ajan voi käyttää siihen, että miettii miten selvittää ongelman.
Mutta nyt selvitän väsymykseni. Rupean nukkumaan, koska kello soi 06:00.
Öitä. 😴- Anonyymi

Öitä. 😴Olet kyllä jeesustakin erikoisempi tapaus. Hän varmaan saarnasi lähinnä syntisille mutta sinä saarnaat sekä syntisille että itsellesi. En tiedä onko tuollaista opettajaa maailmanhistoria vielä nähnyt?
Anonyymi kirjoitti:
Olet kyllä jeesustakin erikoisempi tapaus. Hän varmaan saarnasi lähinnä syntisille mutta sinä saarnaat sekä syntisille että itsellesi. En tiedä onko tuollaista opettajaa maailmanhistoria vielä nähnyt?
Kuules, vielä ilmainen uusinta ties monennenko kertaan tässä keskustelussa....En ole opettaja, en ole psykologi, en ole se jeesuskaan, vaan kirjoittaja, joka sanoo mielipiteensä.
En ymmärrä vieläkään mistä helkatista jaksat vetää sen, että olisin täällä ketään opettamassa, ohjaamassa tai opastamassa parempaan elämään?
Tosin, niinhän ne sanoo, että ihmiset pohjaa kuullun ja luetun asian omaan elämäänsä, että jos itse olet täällä opettamassa ja ohjaamassa ihmisiä haluttuun suuntaan, se voi johtua siitä. Mutta kuten jo tässäkin kirjoituksessani kirjoitin, minä EN niin tee. Minä vaan kirjoitan omaa mielipidettäni eetteriin.- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Kuules, vielä ilmainen uusinta ties monennenko kertaan tässä keskustelussa....En ole opettaja, en ole psykologi, en ole se jeesuskaan, vaan kirjoittaja, joka sanoo mielipiteensä.
En ymmärrä vieläkään mistä helkatista jaksat vetää sen, että olisin täällä ketään opettamassa, ohjaamassa tai opastamassa parempaan elämään?
Tosin, niinhän ne sanoo, että ihmiset pohjaa kuullun ja luetun asian omaan elämäänsä, että jos itse olet täällä opettamassa ja ohjaamassa ihmisiä haluttuun suuntaan, se voi johtua siitä. Mutta kuten jo tässäkin kirjoituksessani kirjoitin, minä EN niin tee. Minä vaan kirjoitan omaa mielipidettäni eetteriin.Sovitaan sitten niin koska sinussahan ei voi olla mitään vikaa. Mutta Jos opettaisit ja saarnaisit niin kuinkahan se eroaisi tästä mielipiteiden kirjoittelusta? Ehkä siinä sitten jokin vivahde-ero voisi olla vaikka en keksikään mikä se olisi.
Anonyymi kirjoitti:
Sovitaan sitten niin koska sinussahan ei voi olla mitään vikaa. Mutta Jos opettaisit ja saarnaisit niin kuinkahan se eroaisi tästä mielipiteiden kirjoittelusta? Ehkä siinä sitten jokin vivahde-ero voisi olla vaikka en keksikään mikä se olisi.
Varmaan ratkaisevasti sillä olisi merkitystä, missä opettaisin... En ainakaan keskustelupalstalla... :oD
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Varmaan ratkaisevasti sillä olisi merkitystä, missä opettaisin... En ainakaan keskustelupalstalla... :oD
Mutta kiistäthän sinä jokaisen ajatustasi kritisoivan/korjaavan/tarkentavan kommentin.
Ei sellainen minusta keskustelua ole, vaan oman mielipiteen tuputtamista ehdottomana totuutena.
Eri Anonyymi kirjoitti:
Mutta kiistäthän sinä jokaisen ajatustasi kritisoivan/korjaavan/tarkentavan kommentin.
Ei sellainen minusta keskustelua ole, vaan oman mielipiteen tuputtamista ehdottomana totuutena.
EriEnpä kaikkia... voi olla että sinun kommentteja...
Disse kirjoitti:
Enpä kaikkia... voi olla että sinun kommentteja...
Ja riippuu perusteista, pelkkä eri mieltä oleminen ei ole peruste. 😬
- Anonyymi
Ajattele niin että ajatukset ovat aivojen lapsia, aivot synnyttävät ajatuksia vauvoina.
- Anonyymi
Jaa, sellaisiako ne sun lapsoset on. Oonkii ihmetellyt
Kunhan ei olsi useammankin palstalaisen ja monen muunkin kohtalo tuollainen:
https://yle.fi/uutiset/3-11527323?origin=rss
Sunkin lapset muuttaa muualle, tulevat sieltä hesasta katsomaan ehkä kerran pari vuodessa, niinkin se saattaa mennä vaikka muuta ehkä kuvittelet.- Anonyymi
Laser-Line Timing.... on ajastusjärjestelmä, jossa käytetään laserin sädettä nopeaan ajan mittaukseen Formula1 taitaa käyttää jotain vastaavaa nopeuksien mittaamiseen.
- Anonyymi
Hyvät harrasteet itselläni joops.
- Anonyymi
Silloin kun elämän perusasiat ovat kunnossa voi olla iloinen ja voi paremmin. Mutta jos on huoli pärjäämisestä esim. taloudellisesti niin ei silloin voi hyvin.
Näinpä. Mutta siihenkin löytyy apua, moni ei vaan kehtaa ottaa sitä vastaan, vaan sitkuttelee yksin. Toiset uppoavat vielä syvemmälle velkaloukkuun. Kynnys kasvaa ja huono olo eikun lisääntyy..
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Näinpä. Mutta siihenkin löytyy apua, moni ei vaan kehtaa ottaa sitä vastaan, vaan sitkuttelee yksin. Toiset uppoavat vielä syvemmälle velkaloukkuun. Kynnys kasvaa ja huono olo eikun lisääntyy..
Ongelma on tietystä syystä johtuen liittynyt vaikeuteen tehdä työtä. En olisi niin halunnut käyvän. Apu on saada itselleen sopiva työpaikka. Itse haluan itseni elättää.
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma on tietystä syystä johtuen liittynyt vaikeuteen tehdä työtä. En olisi niin halunnut käyvän. Apu on saada itselleen sopiva työpaikka. Itse haluan itseni elättää.
Siihenkin löytynee jokin keino...
Ei välttämättä tuosta vaan, mutta kysyvä ei tieltä eksy. 😊- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Siihenkin löytynee jokin keino...
Ei välttämättä tuosta vaan, mutta kysyvä ei tieltä eksy. 😊Olen hakenut yhteen paikkaan johon todella haluan päästä töihin, olen ollut siellä töissä aikaisemminkin. Tunnen paikan pomon. Siksi oli nostalgista jutella hänen kanssaan. Kuinka nopeasti aika onkaan kulunut. Tuli mieleen muistoja hyvistä ihanista vuosista lasten ollessa pieniä.
Anonyymi kirjoitti:
Olen hakenut yhteen paikkaan johon todella haluan päästä töihin, olen ollut siellä töissä aikaisemminkin. Tunnen paikan pomon. Siksi oli nostalgista jutella hänen kanssaan. Kuinka nopeasti aika onkaan kulunut. Tuli mieleen muistoja hyvistä ihanista vuosista lasten ollessa pieniä.
Ihan parasta onkin käyttää verkostoja ja uskaltaa ottaa ihmisiin yhteyttä. Jos ei tuo tuota tulosta suoraan, se voi poikia jotain muuta. 😊👌
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ihan parasta onkin käyttää verkostoja ja uskaltaa ottaa ihmisiin yhteyttä. Jos ei tuo tuota tulosta suoraan, se voi poikia jotain muuta. 😊👌
Minä haluan tehdä samanlaista työtä mitä tein itseni mielestä elämäni parhaimmassa työpaikassa. Se minulta otettiin pois, valitettavasti ja se suru kulkee mukana aina. Mutta sellainen vastaava olisi ihana saada. Yksityiselämään ei voi tulla minkäänlaisia muutoksia ennen kuin työasia on kunnossa. En jaksa mitään jos tärkein asia ei ole kunnossa. Koska olen voinut huonosti kauan siksi ihmissuhteetkaan ei kiinnosta. On siis ollut aivan turhaa "kertoa" kenestäkään ja siksi hiljaisuus on pakko saada.

No oletko rupatellut kenenkään muun kanssa asiasta? 🤔
Mä oon joskus huomannut itse, etten näe metsää puilta. Joku suoraan puhuva kamu osaa antaa toisenlaista näkökulmaa priorisointiin...- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No oletko rupatellut kenenkään muun kanssa asiasta? 🤔
Mä oon joskus huomannut itse, etten näe metsää puilta. Joku suoraan puhuva kamu osaa antaa toisenlaista näkökulmaa priorisointiin...En kysy muilta vaan toimin niin kuin itsestäni tuntuu parhaimmalta. Tuntuu siltä että moneen vuoteen ei ole saanut olla oma itsensä, kun muut tyrkyttävät omia mielipiteitään miten minun pitäisi elää ja olla. Tunnen itseni hyvin ja toimin sen mukaisesti itseäni kuunnellen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kysy muilta vaan toimin niin kuin itsestäni tuntuu parhaimmalta. Tuntuu siltä että moneen vuoteen ei ole saanut olla oma itsensä, kun muut tyrkyttävät omia mielipiteitään miten minun pitäisi elää ja olla. Tunnen itseni hyvin ja toimin sen mukaisesti itseäni kuunnellen.
Ns. kertominen on ollut sitä. En jaksa sitä, en ole jaksanut moneen vuoteen. Kaikki se on haitannut elämää monin eri tavoin ja aiheuttanut pysyviä vaurioita.

Fiksut ei tyrkytäkään, vaan kysyy...
Anonyymi kirjoitti:
Ns. kertominen on ollut sitä. En jaksa sitä, en ole jaksanut moneen vuoteen. Kaikki se on haitannut elämää monin eri tavoin ja aiheuttanut pysyviä vaurioita.
No kuullostaa yksinäiselle.... 🙄
Mutta ehkä löydät vastaukset itse. 😊
- Anonyymi
Isot taljavarsijouset, tehokkaita aseita, hirvikivääri tai taistelukivääri on luuserin pelle-ase tuollaisiin verrattuna.
- Anonyymi
Jos tykkää noista 20-40 -vuotiaista naisista niin mikäs siinä.
Todella niin katuhintana joku haulikko on 40-50 euroa, 9mm pistooli on kadulla 100eur noin paukkuineen - Anonyymi
Vanhuus voi olla hyvä! Siksi olen aloittanut siihen valmistautumisen jo lapsena. Yritän pysyä terveenä, syön terveellisesti (ja tarpeeksi vähän), nukun riittävästi, pidät hyvät välit läheisiini ja muihinkin ihmisiin.. niin no, tiedättehän nämä. Eli toimintakyvyn säilyminen pitkälle vanhuuteen olisi unelmani.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071173
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621143Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146856Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64853- 68757
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108657Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto94618- 54598
- 78571
- 39538