Mitä tämä on???

Erosimme aviomieheni kanssa 6kk sitten pitkään jatkuneiden ongelmien vuoksi.
Yhdessä olimme olleet alle 2 vuotta.
Asumuserosta huolimatta, olemme lähes koko tämän ajan olleet yhdessä, aina silloin kun emme riitele..
Ja silloin siis lähes 24/7.
Tässä on tietty kaava jonka mukaan tää on mennyt aina erosta asti; ollaan intohimoisesti yhdessä yötä päivää, suunnitellaan kaikenlaista tuleville päiville ja viikoille sekä tehdään yhdessä kaikenlaista.

Jossain vaiheessa sitten, yleensä miehen aloituksesta tulee jonkinlainen erimielisyys, konflikti tai ihan kunnon riita joka paisuu hirmuisiin mittakaavoihin ja silloin yleensä kaikki vanhat ongelmat ja riidan aiheet kaivetaan esille miehen toimesta.

Silloin vannotaan, ettei koskaan enää ja painutetaan toinen niin syvälle vttuun, että ainakin itse joka kerta luulen tämän kerran olevan todellakin viimeinen.

Riitatilanteissa mies haukkuu hyvin ala-arvoisin sanoin, kiristää, uhkailee, vähättelee, ei kuuntele, syyttelee kaikesta, ei halua selvittää, ottaa vanhat riidat esiin ja hyökkää niillä etc..
Viestejä vaihdellaan satoja ja kaikki ne on yhtä riitaa ja haukkumasanoja
Jossain vaiheessa sitten mies tai minä laittaa estot joka paikkaan. Sitten ollaankin 1vrk-2vko:a olematta missään yhteydessä toisiimme.
(Mies tosin estänyt jo muutenkin somesta kauan sitten mutta tietää minun someliikkeet silti hyvin)

Jossain vaiheessa mies ottaa taas yhteyttä, yleensä jonkun arkisen asian varjolla johon vastaan yhtä arkiseen sävyyn ilman riitaa.
Ja pian ollaan jo taas siinä samassa intohimoisessa ja rakastuneessa tilassa kuin aiemmin jota poikkeuksetta seuraa aina miehen outo käytös ja uudet riidat.

Näissä riidoissa olen yleensä se vastaanottaja, en liioin halua provosoida paitsi kuin silloin jos puolustan itseäni tai uskallan väittää vastaan jossain perättömässä jutussa.
Harvoin itse haukun tai arvostelen ja välttelen sanomasta sellaista mitä myöhemmin kadun.
Toisinaan kuitenkin katkeaa pinna ja ne sanat kyllä mies muistaa ja niihin takerrutaan.
Ja joka kerta pyydän anteeksi niitä.
Mies harvoin peruu puheitaan tai pahoittelee sanomisiaan tai myöntää olleensa kamala.

Äskettäin me keskusteltiin koko yö ilman minkäänlaista riitaa kaikista eroon ja ongelmiin johtaneista asioista, molemmat ymmärsi ja arvosti toisen näkökulmaa ja pyrki selvittämään syitä ja mahdollisia keinoja niiden ratkaisemiseen.
Se oli rehellinen, kaunis ja hyvä keskustelu.

Luulin, että vihdoin saadaan ongelmat ratkeamaan kun molemmat ymmärtää toisiaan ja haluaa tehdä asialle enemmän kuin aiemmin.

Pian olikin uusi riita valmis.

Mies sanoi muutama päivä sitten, että rakastui sinä yönä uudelleen ja jopa paljon voimakkaammin kuin alussa. Ja että haluaa vaan minut kunhan pelisäännöt olisivat yhteiset. Oli tarkoitus siis yrittää uudelleen.
Luulin tosiaan niin..

Jo seuraavana iltana mies muuttui yhtäkkiä kylmäksi, hiljaiseksi, ei antanut koskettaa, oli kaikin tavoin outo. Tilanne oli ahdistava.
Seuraavana päivänä helvetti sitten repesi taas lähes ilman syytä ja sain taas kuulla taas olevani kamala horo joka ei jätä häntä rauhaan vaikka hänellä on jo uusi elämä johon ei tämmöinen kamaluus kuulu. Nyt jo puhuu lähestymiskiellosta...


Mitä tämä on? Mitä helvettiä tämä on?

Oon aivan rikki ja voimaton.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pysy vahvana, äläkä ole missään tekemisissä enää ikinä sen miehen kanssa. Hirvittävää henkistä väkivaltaa ja kontrollointia ja vallankäyttöä mkeheltä. Hän ei tule ikinä muuttumaan ja ajan myötä saattaa tulla fyysistäkin väkivaltaa. Ole onnellinen, kun teillä ei ole lapsia. Lue väkivallan muodoista.

Äänestä

Eikö ole kummallista, ettet ole itse milläänlailla syyllinen, riitoihinne? Vain miehesi provosoi.

Kuvailet itsesi lähes enkeliksi. Mustamaalaat ex miestäsi, kuitenkin haluaisit häneltä jotain.

Et pysty ratkomaan ongelmiasi, siksi ne nousevat yhä uudestaan pintaan. Tietenkin syyttäessäsi miestäsi kaikesta.

Sitten sä tietenkin uhriudut, ihmetellen kuinka vanhat asiat nousevat pintaan? Ei ne ole vanhoja asioita jos niitä ei selvitetä.

Miehesi yritti keskustella sääntöjesi mukaan, jotta olisit tyytyväinen. Ilmeisesti olitkin. Mikään ei kuitenkaan muuttunut, joten mieheltäsi katkesi pinna.

Sinä tietenkin kansalliseen tapaan, syytät taas miestäsi. Pahimmassa tapauksessa, miehesi alkaa uskomaan, käsityksesi.

Itselläni on terve suhde nyt. Kaikki lähtee rakkaudesta. Tiedän voivani luottaa naiseeni, tapahtuu mitä tahansa. En tietenkään voi pettää hänen luottamustaan, mut muuten. Energiaa ei kulu sotimiseen, eikä puolustautumiseen. Tiedostan rakkaani muovaavan minua. Hän tekee sen rakkaudella ja rakkaudesta, koska se kaikki on minulle hyväksi. Hän ei koskaan ole syyttänyt minua mistään. Voimme olla erimieltäkin, ja keskustelut senkun paranee. Yhtään halpaa vyön alle iskua ei ole tullut. Suhde on voimavara, josta voi ammentaa. Ei vie voimia.
Rakkaani ei koe ongelmaksi onnellisuuttani.

Äänestä

Sairaalloista mustasukkaisuutta? Kaksoiselämä jollain tapaa (toinen suhde toisaalla tai jokin ongelma; päihde, peli?) Mielenterveyteen vaikuttavat ongelmat? Monta vaihtoehtoa, mutta suhde vaikuttaa hyvin kuluttavalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Erosimme aviomieheni kanssa 6kk sitten pitkään jatkuneiden ongelmien vuoksi.
Yhdessä olimme olleet alle 2 vuotta.
Asumuserosta huolimatta, olemme lähes koko tämän ajan olleet yhdessä, aina silloin kun emme riitele..
Ja silloin siis lähes 24/7.
Tässä on tietty kaava jonka mukaan tää on mennyt aina erosta asti; ollaan intohimoisesti yhdessä yötä päivää, suunnitellaan kaikenlaista tuleville päiville ja viikoille sekä tehdään yhdessä kaikenlaista.

Jossain vaiheessa sitten, yleensä miehen aloituksesta tulee jonkinlainen erimielisyys, konflikti tai ihan kunnon riita joka paisuu hirmuisiin mittakaavoihin ja silloin yleensä kaikki vanhat ongelmat ja riidan aiheet kaivetaan esille miehen toimesta.

Silloin vannotaan, ettei koskaan enää ja painutetaan toinen niin syvälle vttuun, että ainakin itse joka kerta luulen tämän kerran olevan todellakin viimeinen.

Riitatilanteissa mies haukkuu hyvin ala-arvoisin sanoin, kiristää, uhkailee, vähättelee, ei kuuntele, syyttelee kaikesta, ei halua selvittää, ottaa vanhat riidat esiin ja hyökkää niillä etc..
Viestejä vaihdellaan satoja ja kaikki ne on yhtä riitaa ja haukkumasanoja
Jossain vaiheessa sitten mies tai minä laittaa estot joka paikkaan. Sitten ollaankin 1vrk-2vko:a olematta missään yhteydessä toisiimme.
(Mies tosin estänyt jo muutenkin somesta kauan sitten mutta tietää minun someliikkeet silti hyvin)

Jossain vaiheessa mies ottaa taas yhteyttä, yleensä jonkun arkisen asian varjolla johon vastaan yhtä arkiseen sävyyn ilman riitaa.
Ja pian ollaan jo taas siinä samassa intohimoisessa ja rakastuneessa tilassa kuin aiemmin jota poikkeuksetta seuraa aina miehen outo käytös ja uudet riidat.

Näissä riidoissa olen yleensä se vastaanottaja, en liioin halua provosoida paitsi kuin silloin jos puolustan itseäni tai uskallan väittää vastaan jossain perättömässä jutussa.
Harvoin itse haukun tai arvostelen ja välttelen sanomasta sellaista mitä myöhemmin kadun.
Toisinaan kuitenkin katkeaa pinna ja ne sanat kyllä mies muistaa ja niihin takerrutaan.
Ja joka kerta pyydän anteeksi niitä.
Mies harvoin peruu puheitaan tai pahoittelee sanomisiaan tai myöntää olleensa kamala.

Äskettäin me keskusteltiin koko yö ilman minkäänlaista riitaa kaikista eroon ja ongelmiin johtaneista asioista, molemmat ymmärsi ja arvosti toisen näkökulmaa ja pyrki selvittämään syitä ja mahdollisia keinoja niiden ratkaisemiseen.
Se oli rehellinen, kaunis ja hyvä keskustelu.

Luulin, että vihdoin saadaan ongelmat ratkeamaan kun molemmat ymmärtää toisiaan ja haluaa tehdä asialle enemmän kuin aiemmin.

Pian olikin uusi riita valmis.

Mies sanoi muutama päivä sitten, että rakastui sinä yönä uudelleen ja jopa paljon voimakkaammin kuin alussa. Ja että haluaa vaan minut kunhan pelisäännöt olisivat yhteiset. Oli tarkoitus siis yrittää uudelleen.
Luulin tosiaan niin..

Jo seuraavana iltana mies muuttui yhtäkkiä kylmäksi, hiljaiseksi, ei antanut koskettaa, oli kaikin tavoin outo. Tilanne oli ahdistava.
Seuraavana päivänä helvetti sitten repesi taas lähes ilman syytä ja sain taas kuulla taas olevani kamala horo joka ei jätä häntä rauhaan vaikka hänellä on jo uusi elämä johon ei tämmöinen kamaluus kuulu. Nyt jo puhuu lähestymiskiellosta...


Mitä tämä on? Mitä helvettiä tämä on?

Oon aivan rikki ja voimaton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu