Tuntuu pahalta

Ihmissuhteet ovat maailman tärkein asia. Ilman kontakteja muihin ihmisiin missään ei ole oikein mitään järkeä. No kontakteja mulla on, joten asioissani on siis ainakin osittain järkeä. Mutta tärkein, eli toimiva parisuhde vastakkaisen sukupuolen kanssa puuttuu. Olen 3-kymppisenä tullut sinkuksi oikeastaan ekaa kertaa elämässäni ja tulee mieleen että onkohan sitä oikeaa olemassakaan. EN mielestäni ole nirso, haluaisin "vain" HYVÄN parisuhteen.

Mutta mistä tälläisen hyvän parisuhteen toinen osapuoli löytyy? Itse ainakin kuvittelen olevani kykenevä hyvään parisuhteeseen. Olen empaattinen ja muutenkin tunneälykäs ja ennenkaikkea avoin. Mun mielestä nämä empaattisuus&avoimuus ovat ihan ykkösenä. Ne ovat sellaisia ominaisuuksia jotka toivon tulevalla kumppanilla olevan. Jos ihminen on avoin ja ymmärtää toista niin vaikeuksista ylitsepääseminen on paljon helpompaa.

Tuli mieleen että parisuhde on asia jonka täytyy tuottaa lisäarvoa(koominen sana). Parisuhteella on joko valta tehdä ihminen onnelliseksi tai onnettomaksi. Jokaisen parisuhteessa olijan täytyisi tuottaa oma osuutensa tästä lisäarvosta kumppanille. Sitä voi tuottaa vaikka sanomalla "Hei kulta!" kun toinen tulee töistä. Mun mielestä tämä asia on tärkeää ymmärtää. Eihän kukaan ole onnellinen suhteessa jossa toinen elää omaa elämäänsä eikä huomioi ollenkaan. Olen huomannut lähipiirissä tapauksia, jossa jompikumpi tappaa suhteen tunneköyhyydellään ja kun toinen sitten lopulta häipyy niin sitten ihmitellään että MIKSI!?

En voi sietää pikkumaisia ihmisiä. Enkä negatiivisia tai sellaisia jotka etsii syyllistä omiin ongelmiin muista ihmisistä. Kateus on kans ikävää. Nämä ikävät piirteet mielestäni huomaa ihmisistä suht helposti. Joskus on hienoa jutella ihmisen kanssa joka on hyväksynyt itsensä ja muut sellaisina kuin ovat. Sellaisen joka katsoo syvälle silmiin ja jonka silmistä näkyy avoimuus ja ennakkoluuloton luonne. Ja henkinen vahvuus. Sellaiset ihmiset tuntuvat voittajatyypeiltä. Viikonloppuna juttelin tälläisen naisen kanssa. Sääli että meillä on melkein 50 vuotta ikäeroa ;-)

Musta tuntuu että mulla olisi paljon annettavaa naiselle johon rakastuisin. Kun tavataan niin lupaan tehdä parhaani.

Terveisin,
xxxxxxx
0422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Sinkkuilijamies kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu