aiotusta eli 15.5. Oliko se lopulta paha asia kuten aina esitetään? Itä-Euroopassa kevät oli myöhässä ja märkä. Olisiko Wehrmacht juuttunut liejuun jo tuossa vaiheessa, liikuntasota käynyt mahdottomaksi ja motit jääneet syntymättä. Saksa myös vahvisti hyökkäysjoukkojaan tuntuvasti tänä aikana uusilla divisioonilla.
Barbarossan aloitus viivästyi 6 vko
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Suomi24:n kannalta katsoen asialla ei liene merkitystä kuin palstan aktivoinnissa!
Hyvä kysymys, aiheuttiko Britannia tietämättään onnettomalla Balkanin räpellyksellään Saksan tappion idässä ja sitä kautta koko sodasssa ?
Britannia toimi Balkanilla politiikkansa peruslinjan mukaisesti.
Toeuttaminen vain oli edelleen surkeaa puuttuvien voimavarojen ja heikon johtamisen vuoksi.
Saksan Balkanille suunnnattu sotakone kuitenkin kului ja olisi vaatinut huoltotauon.
Sitä ei tullut. Sekin kostautui aikanaan.
Saaksan voimia sitoutui pysyvästi Balkanille, Afrikkaan ja Välimerelle.
"Saksan+voimia+sitoutui+pysyvästi+Balkanille,+Afrikkaan+ja+Välimerelle."
...ja+kuinka+paljon?+Hyvin+vähän+ennen+vuoden+1942+loppupuolta+Pohjois-Afrikkaan.+Balkanille,+Italiaan+vielä+vuoden+1943+lopulla+noin+30+divisioonaa+joista+puolet+ei+luokiteltu+edes+kykeneviksi+itärintaman+sotaan.+
Kaikenkaikkiaan+Välimeri+sitoi+Saksan+maavoimien+rintakelpoisista+joukoista+keskimäärin+1941-43+vain+5%.+Luftwaffen+osalta+tilanne+oli+tietenkin+aivan+eri+tasoa+olevasta+painoarvosta.+
Saksan+maavoimien+osalta+esim+Barbarossan+ensimmäinen+12+kk+sodittiin+niin+että+rintamakelpoisista+joukoista+90%+oli+idässä+ja+lopuista+osa+oli+kierrätyksessä.+Niitä+vedettiin+idästä+kun+ne+oli+ensin+olleet+piestyinä+idässä.
Rommelin+sotavoima+vielä+kesällä+1942+oli+aika+mitätön+itärintaman+170-180+divisioonaan+verrattuna.
"Kaikenkaikkiaan+Välimeri+sitoi+Saksan+maavoimien+rintakelpoisista+joukoista+keskimäärin+1941-43+vain+5%."
Sitten+taas+jos+katsotaan+esim.+paljon+puhuttuja+panssarijoukkoja,+syksyllä+-43+Välimeren+alueella+oli+noin+25+%+saatavilla+olevista+taistelukykyisistä+armeijan+ja+SS:n+panssarijoukkojen+divisioonista.+Samoin+esim.+kesällä+-41+noin+10%+panssaridivisioonista+oli+Afrikassa,+mutta+jos+oikeasti+halutaan+leikkiä+pedanttista+niin+taistelukuntoisten+ps-divisioonien+määrästä+se+oli+oikeastaan+11%.
"Rommelin+sotavoima+vielä+kesällä+1942+oli+aika+mitätön+itärintaman+170-180+divisioonaan+verrattuna."
Kuten+oli+Montgomerynkin,+mikä+reflektoi+lähinnä+infrastruktuurin+todellisuutta+Pohjois-Afrikassa.+Prosenttiosuuksien+ja+erityisesti+niidne+käytön+suhteen+tulee+olla+varovainen,+koska+ilman+kontekstia+ne+helposti+antavat+harhauttavia+vaikutelmia+;)
///MeAgaln
On+perusfundamentti+joka+spekuloinnilla+ei+muuksi+muutu:+Saksalla+on+krooninen+pula+öljystä.+Jos+ei+ole+öljyä,+ei+ole+resurssia+motorisoituun+sotavoimaan,+resursseja+kouluttaa+lentäjiä+riittävän+paljon+ja+riittävän+hyvin,+ei+resursseja+strategiseen+ilmasotaan.
Saksan+motorisoidun+panssaridivisioonan+jalkaväestä+vain+yksi+pataljoona+liikkui+panssaroiduilla+ajoneuvoilla.+Saksan+asevoimat+olivat+hevosvetoiset.+Tämä+rajoitti+merkittävästi+sotavoimien+liikkuvuutta+ja+sitoi+ne+rautatiejärjestelmään.+Näin+ollen+Saksan+maavoimat+1939-45+olivat+perustaltaan+hyvin+paljon+1914-18+asevoimien+kaltaiset+kaikesta+blitzkrieg-mytologiasta+huolimatta.
On+myös+merkillepantavaa+että+kesarin+Saksalla+oli+20%+enemmän+tykinruokaa+kuin+Hitlerin+Saksalla.+Asevoimille+oli+saatavissa+vuoden+1941+jälkeen+vain+530+000+uutta+tapatettavaa+uuden+ikäluokan+kautta.+Itärintaman+ankarissa+oloissa+tuo+tykinruoka+oli+liian+vähäinen.
Saksan keisarikunta mobilisoi noin 11 miljoonaa miestä, kun taas Wehrmachtissa ja Waffen-SS:ssä palvelleita oli yhteensä reilusti yli 18 miljoonaa ja näistä noin 17 miljoonaa etnisiä saksalaisia, joista edelleen noin 16 miljoonaa Suur-Saksan kansalaisia.
Osittain juuri polttoainepulan ja tappioiden takia Luftwaffe jo vuoden 1944 alussa kykeni antamaan keskimäärin alle 100 lentotunnin koulutuksen uusille lentäjille. Kriteeri olisi ollut 250-300 lentotuntia.
On huomioitava että Barbarossan aattona Luftwaffe oli jo menettänyt kaatuneina ja kadonneina 11,000 lentohenkilöstöön kuulunutta. Se oli täsmälleen yhtä paljon mikä Luftwaffella oli ollut käytettävissä syyskuun alussa 1939. Koulutetuin henkilöstö oli jo suurelta osin menetetty. Hävittä-ässien 100 parhaimmasta vain 4 astui palvelukseen vuoden 1943 jälkeen.
Kahden vuoden sotiminen Pohjois-Afrikassa maksoi Saksan maavoimille 12.000 sotilaan hengen. Vuoden 1943 kevääseen mennessä itärintamalla oli kuollut jo 700.000 saksalaista sotilasta. Kokonaistappiot syyskuun alussa 1943 jo 2.954.000 miestä.
Nykytutkimuksen mukaan koko Välimeren alueella 1941-45 käyty sota maksoi Saksalle vain noin 110.000 sotilaan hengen. Siitäkin osa Balkanin partisaaneja vastaan. Sota idässä maksoi 3-3.5 miljoonan sotilaan hengen.
Siinä vähän mitta-asteikkoa anglofiileille.
"Siinä vähän mitta-asteikkoa anglofiileille."
Mutta hyvin tarkoitushakuisesti valittua sellaista. Esim. Italialle Pohjois Afrikan sotiminen maksoi vain reilun 20 000 tuhannen sotilaan hengen, joten näyttäisi että he tulivat jutusta aika hyvin naarmuitta... tietysti jätämme tosin huomiotta, että kaatuneet eivät olleet ensisijainen osa lopullisista tappioista ja tappiot todennäköisesti eivät edes huomioi kaikkia Italian asevoimien alaisuudessa taistelleita etnisisiteettejä ;)
///MeAgaln
P-Afrikassa otettiin enemmän akselin vankeja kuin Stalingradissa.
Sieltä lähti voittokulku Italiaan,Ranskaan,Saksaan ym. Se oli P-Afrikan merkitys.
Itärintamalle ei tarvinnut kuljettaa joukkoja merten takaa.
Puna-Armeija ei ampunut laukaustakaanJapania vastaan ennen elokuuta -45.
Lännellä oli Tyynellä merellä pari miljoonaa miestä. Ei yhtään neuvostosotilasta.
-----Ei yhtään neuvostosotilasta.-----
Kolmen suuren kokouksessa oli Saksa määritelty päävastustajaksi, ei Japani.
----P-Afrikassa otettiin enemmän akselin vankeja kuin Stalingradissa.-----
Niin kun Stalingradissa melkein kaikki oli tapettu tai lennätetty haavottuneina ulos motista. Saksan kokonaistappio Stalingradissa oli lähes 400 000 miestä sekä mittaamaton määrä kalustoa. Jos lasketaan mukaan Saksan liittolaisjoukot oli tappioluku ainakin puoli miljoonaa. P-Afrikka oli Hitlerille sivuseikka ja vangeistakin suurin osa oli italialaisia, Stalingradissa kaikki 95 000 vankia olivat saksalaisia.
Suot olivat märkiä ja tiet pitkälle kesäkuulle. Toisaalta siis Stalin keskitti koko ajan joukkoja lisää ihan rajalle hyökkäysryhmitykseen. Joukot olivat juuri siirtymässä. Siten lykkäys oli onnenpotku Saksalle. Helppoja voittoja rajan pinnassa ei olisi ollut toukokuussa, jolloin rajalla olleet joukot olivat vahvemmin puolustusmuodostelmassa.
Huono juttu oli eteläisen armeijaryhmän panssarijoukkojen vähyys. Rommelia ja Leibstandartea olisi kaivattu
Ehkä 3-4 viikon myöhentäminen olisi ollut ihan tervetullut mutta 6 viikkoa oli jo liikaa, se kostautui syksyllä.