Ruotsin SBU

(eli Statens beredning för medicinsk utvärdering, ks alla ja vrt Suomen THL; vielä parempi vertaus on itse asiassa Käypähoito -systeemimme, paitsi että SBU pyrkii ilmeisesti paljon Käypähoito-ryhmiä suurempaan riippumattomuuteen)
... noniin, siis SBU on tänään julkaissut monisatasivuisen tutkimusraportin lihavuuden (BMI yli 30) hoidosta ruokavaliolla.
Sen perusteella LCHF (eli runsasrasvainen karppaus) näyttää voittavan joka sektorilla.

Lukekaa itse lisää alkuperäisestä raportista, jota Eenfledt hehkutti jo hiukan etukäteen (taisi olla perjantaina).
Suomessa saatetaan sanoa vielä pitkään, ettei rasvakarppauksesta ole tutkimusdataa ja että eläinrasvoista on haittaa.
Se, että jotain näin typerää voidaan sanoa johtuu enää vain kielimuurista. Tutkimuksia ON olemassa.
(... ja se että näin ylipäätään sanotaan johtuu jostain ihan muusta kuin tutkimuksista; mahtaisiko kyseeseen tulla vaikka raha...? )
1662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olikos tämä se vuonna 2013 ulos tullut raportti? Sen mukaan laihdutustuloksissa ei ollut eroa 1.5 vuoden kuluttua.

Äänestä

Niin, on siis nyt yks tutkimus. Wow. Montakohan on niitä, jotka todistaa toista? No, aika monta enemmän. Akateeminen maailma ei toimi niin, et kun tulee ulos tutkimustulos, sen mukaan muutetaan kaikki maailmassa. Seuraavalla viikolla voi tulla kolme, jotka kumoaa sen. Ja sit taas vaihdettais kaikki. Kyllä ihmiset on ihan tarpeeks sekaisin kaikesta milloin mistäkin tutkimuksesta jo nyt, milloin missäkin viittaa joku et tää on tutkittu ja näin se menee. Minkälaatuinen tutkimus se oli ja paljonko on tutkimuksia jotka sen kumoaa on sit kysymyksiä, joista ei niin mielellään puhuta. Ihmisellä on sellanen taipumus, että se uskoo niihin tutkimuksiin, joihin haluaa ja näkee pahantahtoisuutta niiden takana, jotka ei todistakaan hänen olevan oikeassa. Sit kun vielä hengaa samanhenkisten porukoissa, niin on helppo olla varma, että tietää kaken kaikesta paremmin kuin muut.

Älä ymmärrä väärin, kyllä mä uskon, että karppaamalla laihtuu. Voi olla laadkas tutkimus, enkä epäile, etteikö laihduttu olis. Varmaan on myös helppo ruokavalio noudattaa ihmisille, jotka ennestäänki mättäneet paljon rasvaa ja pystyy sitä oksentamatta syömään. Vihannesten syönnin opettelu ja muut yleiset terveyssuositukset ei oo lainkaan niin kivaa, ku vetää voissa uitettuja kananmunia. Henkilökothtaisesti en pysty ajattelemaan karppausruokaa niin, ettei ala oksettaa, mutta kaikki ei oo kaikille, sikshän on eri vaihtoehtoja, mitä keinoa laihdutuksessaan käyttää. Enkä ymmärrä, miks pitää väittää, ettei toisen laihdu omalla keinollaan, vaikka maailma on täynnä esimerkkejä siitä, miten on onnistuttu, sekä mättämällä rasvaa, että tekemällä jotain ihan hirveen kauheeta kuten syömällä suositusten mukaan.

Itse en vain mitenkään näe, että karppaus vois olla ihmislajille tyypillinen ravinto. Evoluutio ei oo muuttanut meidän elimistöä mihinkään siitä mitä se on ollut silloin, kun me lajina synnyttiin. Ja voin luvata, että eläinrasvan pitoisuus ihmislajin ruokavaliossa luontaisesti on varmasti ollut erittäin pieni. Sen on mahdollista olla järkyttävän iso vain sen järkyttävän vahinkomäärän jälkeen, mitä me ollaan tehty maapallolle ja eläimille jalostamalla niistä jotain ihan muuta kuin ne alunperin oli. Kyllä on lehmä kauriista aika kaukana ja kana sellanen jalostettu munintarobotti, ettei se vois elää luonnossa, koska se munii niin paljon, ettei mistään luonnossa saa sellasta määrää kalkkia.

Ihan oikeesti, kuka voi ajatella, että tossa on mitään luonnollista? Ketoosissa on varmaan oltu milloin millaisiakin aikoja, mutta eiköhän se oo johtunut paastoista, ei eläinrasvojen mättämisestä.

Kiinnostais, mitkä oli ne "kaikki sektorit", joilla oli paras ruokavalio ja paras missä? "Lihavuuden hoito". Tarkottaako se tehokkainta laihdutuksessa ja missä mielessä, vai vaikka terveydellisesti paras pitkällä tähtäimellä sairauksien ehkäisyssä, jotka liitetään ylipainoon? En osaa ruotsia, enkä ala googlettaa mistähän tutkimuksesta vois olla kyse, kun täällä kerran on porukkaa, jotka on tekstin lukeneet.

Äänestä
  • Tuo oli katsaus laihdutustutkimuksiin ja siinä todettiin että LCHF-dieetti oli tehokkain lyhyellä jänteellä mutta eroja dieettien välillä ei ollut 1.5 vuoden kohdalla eikä sen pitkäaikaisvaikutuksia tunneta. Ei tunneta edelleenkään.

    Äänestä

  • "Niin, on siis nyt yks tutkimus. Wow. Montakohan on niitä, jotka todistaa toista?"

    Lopeta tutkimusten lukeminen. Menee kai pahasti yli hilseen ja aiheuttaa pelkästään pitkiä loruja.

    Äänestä

Hoopoveellä on tärkeää tekemistä tällä ja diabetessivulla. Hän uskoo edelleen että kun valehtelee riittävän monta kertaa asiasta niin siitä tulee totuus. .

Äänestä
  • "Hoopoveellä on tärkeää tekemistä tällä ja diabetessivulla. Hän uskoo edelleen että kun valehtelee riittävän monta kertaa asiasta niin siitä tulee totuus. ."

    Samoin hänellä jostain syystä on mahdollisuus poistaa hänen höpinänsä kaatavat kirjoitukset nopeasti. Olisiko syynä se etttä istuu valvonnassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hoopoveellä on tärkeää tekemistä tällä ja diabetessivulla. Hän uskoo edelleen että kun valehtelee riittävän monta kertaa asiasta niin siitä tulee totuus. ."

    Samoin hänellä jostain syystä on mahdollisuus poistaa hänen höpinänsä kaatavat kirjoitukset nopeasti. Olisiko syynä se etttä istuu valvonnassa?

    Saan "hiukan" parempaa palkkaa kuin moderaattorit. Sanotaan ehkä reilusti tuplasti.

    Karppaus kyllä selvästi aiheuttaa paranoiaa.

    SBU:n tutkijat kommentoivat karppaajien tulkintaa ko katsauksesta näin:'Nej, vi sa inte att LCHF alltid är bäst'.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    "Saan "hiukan" parempaa palkkaa kuin moderaattorit. Sanotaan ehkä reilusti tuplasti."

    Ja sekö on parempi palkka???

    No, onhan sinulla ikiomat käsitykset diabeteksen hoidostakin joten se palkka ei ehkä hätkäytä.

    Kuka on tarvinnut palkata patolgisen valehtelijan???

    Etkös ollut töissä siellä Ruotsin Geologisessa Instituutissa?

    Olikohan työtehtävänä trollaus ja massapostaus?

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Etkös ollut töissä siellä Ruotsin Geologisessa Instituutissa?

    Olikohan työtehtävänä trollaus ja massapostaus?

    hoopovee

    Koeta vastata kysymyksiin äläkä kirjoita pelkkiä naurettavuuksia.

    Äänestä

  • Mikä se valhe olikaan? Toista vielä se meille muille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    hoopovee

    Koeta vastata kysymyksiin äläkä kirjoita pelkkiä naurettavuuksia.

    Nopeastihan tässä(kin) viestiketjussa päästiin varsinaiseen asiaan!!!

    Äänestä

  • Ymmärränkö oikein, että foorumille ei saa kirjoittaa todellista, aitoa ja yksiselitteistä totuutta?

    Tuo on ihan kamalaa, ihan kuin Pohjois-Koreassa. Itse tosin olen saanut kirjoittaa mitä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hoopoveellä on tärkeää tekemistä tällä ja diabetessivulla. Hän uskoo edelleen että kun valehtelee riittävän monta kertaa asiasta niin siitä tulee totuus. ."

    Samoin hänellä jostain syystä on mahdollisuus poistaa hänen höpinänsä kaatavat kirjoitukset nopeasti. Olisiko syynä se etttä istuu valvonnassa?

    Johtuisko siitä, että henkilökohtaisuuksiin menevillä haukkumaviesteillä ei oo mitään tekemistä keskustelun kanssa? Mietipäs. Jos et heti keksi, niin mieti vaikka vielä uudelleen.

    Äänestä

Käytännön faktahan on se, että hpv osaa kirjoittaa asiallisia kirjoituksia aiheista joihin osallistuu, ja sitten on tää joku stalkkeri, koulukiusaajasta nettikiusaajaksi alennettu ihmisen tapainen henkilöitymä, jota ärsyttää kovin, että jollain on ihan omat mielipiteet. Onhan se sellanen tosi rankkaa, kun ihan omia viestejä toiset kirjoittaa.

Kannattaa aina yrittää alentaa muita, mitä tökerömmin ja aiheettomammin, niin aina parempi, siten kaikki sun nokkeluuden näkevät heti huomaa, että olet tosi fiksu ja aina oikeessa, koska just niinhän elämä toimii.

Äänestä
  • "Käytännön faktahan on se, että hpv osaa kirjoittaa asiallisia kirjoituksia aiheista joihin osallistuu,"

    taitaa olla käytännön fakta se että et ymmärrä asiasta yhtään mitään

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

(eli Statens beredning för medicinsk utvärdering, ks alla ja vrt Suomen THL; vielä parempi vertaus on itse asiassa Käypähoito -systeemimme, paitsi että SBU pyrkii ilmeisesti paljon Käypähoito-ryhmiä suurempaan riippumattomuuteen)
... noniin, siis SBU on tänään julkaissut monisatasivuisen tutkimusraportin lihavuuden (BMI yli 30) hoidosta ruokavaliolla.
Sen perusteella LCHF (eli runsasrasvainen karppaus) näyttää voittavan joka sektorilla.

Lukekaa itse lisää alkuperäisestä raportista, jota Eenfledt hehkutti jo hiukan etukäteen (taisi olla perjantaina).
Suomessa saatetaan sanoa vielä pitkään, ettei rasvakarppauksesta ole tutkimusdataa ja että eläinrasvoista on haittaa.
Se, että jotain näin typerää voidaan sanoa johtuu enää vain kielimuurista. Tutkimuksia ON olemassa.
(... ja se että näin ylipäätään sanotaan johtuu jostain ihan muusta kuin tutkimuksista; mahtaisiko kyseeseen tulla vaikka raha...? )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu