Siis ihan käytännössä asia on nykyään niin. Valkonaama on väkivallan ja raiskaamisen uhri, ja kehitysmaalaisten jengit hallitsevat pelolla ja väkivallalla. Kadut on menetetty mamuille ja kantaväestöltä kerätään loputkin aseet pois, jotta eivät kykene kovan paikankaan tullen enää puolustamaan itseään mamurikollisia vastaan.
"Uudenmaan ulkopuolelta oleva äiti otti yhteyttä ja halusi kertoa oman perheensä kokemuksista maahanmuuttajanuorten terrorisoinnista, josta kukaan viranomainen ei välitä, eikä mediakaan kerro mitään. Perheen pelon takia en kerro tarkemmin, missä kaupungissa tämä on tapahtunut.
Kolme 12-vuotiasta poikaa oli ulkona kulkemassa elokuun lopun kauniina iltana. Heidän kimppuunsa kävi henkilöautolla seurannut nuorukaisten joukkio, kuusi aikuisikää lähestyvää nuorta. Auton kuljettaja ja joukon pomo oli arabi. Hän ilmeisesti oli 18-vuotias, koska ajoi autoa – tosin eipä heistä tiedä. Kortitta alaikäisenä ajaminen voi olla yksi heidän huvinsa.
Kaksi suomalaisista pojista juoksi ja pääsi karkuun, mutta kolmas ei ehtinyt ja joutui jengin hakkaamaksi. Tällä kertaa hakkaaminen ei johtanut fyysisesti vakaviin seurauksiin ja poika pääsi ensiavun jälkeen samana iltana kotiinsa.
Toinen karkuun päässeistä pojista soitti 112:een. Poliisi tuli selvittämään asiaa vasta kun kolmas poika oli jo päässyt ensiavusta pois. Kiirettä ei ole, kuten ei ole ollut Kaivohuoneen tapossa/murhassakaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä, eikä valvontakamerakuvista huolimatta ole pidättänyt viittä maassa suomalaisen kuolleeksi potkineista ketään.
Poika ei halua=uskalla puhua asiasta tarkemmin, koska jengi oli seuraavana päivänä tullut pojan kotiin tekemään sovintoa. Miten 12-vuotias voi tehdä sovinnon 18-vuotiaitten huligaanien kanssa. Ei mitenkään, paitsi uhattuna. Jos kerrot asiasta, seuraukset tulevat olemaan ikävät. Jengi oli ottanut selville, missä pojat asuvat, mikä luo lisää terrorismin riskiä.
Pojan isä oli yrittänyt selvittää paikalliselta poliisilta, kuinka paljon näitä aluetta terrorisoivia miehiä on, ovatko he kaikki maahanmuuttajia ja kuinka heihin tulee suhtautua. Poliisi ei ollut sanonut mitään. Sen sijaan poliisin seurana ollut sosiaalityöntekijä (sellaisiakin on poliisin palkkalistoilla) oli sanonut, että koronan takia nuoret ovat olleet ongelmissa ja tällaisia sattumuksia on tapahtunut. Kuka uskoo. Koronalla ei ole väkivallan kanssa mitään tekemistä. Se on vain tekosyy kaikkeen pahaan, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Pahinta väkivallassa on pelko
Väkivallan syitä voi miettiä. Osin kyse on varastamisesta. Tiedetään, että jo lapsilla on kännykät ja varmaan taskurahaakin ja ne halutaan parempaan käyttöön. Suurelta osin kyse on siitä, etteivät etenkään tietyn valtauskontokulttuurin edustajat tule koskaan integroitumaan Eurooppaan. He päinvastoin haluavat muuttaa Euroopan oman uskontonsa valtaan. Nuoret saavat asenteensa kotoaan.
Jengiväkivalta johtaa pelkoon. Vaikka suomalaisnuoret lyöttäytyisivät yhteen puolustautumaan, he eivät pärjäisi, koska maahanmuuttajajengi saisi paikalle heti kymmeniä kaltaisiaan ja koska jengeillä on ikäero puolellaan.
Pelko johtaa eristäytymiseen. Ei uskalleta kulkea enää vapaasti kavereiden kanssa, etenkään iltaisin. Vierailut kavereiden luona joudutaan hoitamaan siten, että vanhemmat hakevat lapsensa kotiin tiettyyn kellonaikaan. Kotiovien on oltava lukossa, eikä niitä uskalleta avata, jos ei olla varmoja siitä kuka on tulossa.
Terrorisointi ja sen pelko pilaa suomalaisten lasten nuoruuden vuosien ajaksi. Ajan, jonka pitäisi olla kauneinta aikuisuuteen kasvun aikaa, muuttuu pelon sävyttämäksi ja rajoittuneeksi.
Pojat jotenkin selviävät väkivallasta, mutta suomalaisten tyttöjen kohtalo tulee olemaan karmea. Siitä kertovat lukuisat julkisuudessa olleet tapahtumat, esimerkiksi Oulussa.
Syyt ja seuraukset
Väkivallan kasvu ja muuttuminen raukkamaiseksi johtuu niin Ruotsissa kuin Suomessa holtittomasta humanitäärisestä maahanmuuttopolitiikasta. Meille luvattuja kultamunia emme saaneet. Sen sijaan saimme liikaa mätiä munia monessa sukupolvessa. Tulijoiden ensimmäisen sukupolven moni jo myöntää menetetyksi, siksi on luvattu, että heidän lapsensa tuovat hyvinvointia Suomeen. Eivät tuo, koska sairaat kanat munivat lisää mätiä munia. Myös kolmannessa sukupolvessa.
Suurin syyllinen tilanteeseen on media. Valtamedia ei kerro väkivallasta lainkaan tai muuntaa totuuden. Ei suoraan valehtelemalla, mutta tosiasiat muuntaen tai jättäen kertomatta. Väkivaltainen mies ei uutisoinnissa ole maahanmuuttaja, vaan ”espoolaismies”. Suuri osa suomalaisista uskoo edelleen YLEn ja Helsingin Sanomien uutisointiin, eikä sen takia ole edes tietoinen, millaiseksi Suomi on muuttunut."
- Pauli Vahtera

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Suurin+syyllinen+tilanteeseen+on+media.+Valtamedia+ei+kerro+väkivallasta+lainkaan+tai+muuntaa+totuuden.+Ei+suoraan+valehtelemalla,+mutta+tosiasiat+muuntaen+tai+jättäen+kertomatta.+Väkivaltainen+mies+ei+uutisoinnissa+ole+maahanmuuttaja,+vaan+”espoolaismies”.+Suuri+osa+suomalaisista+uskoo+edelleen+YLEn+ja+Helsingin+Sanomien+uutisointiin,+eikä+sen+takia+ole+edes+tietoinen,+millaiseksi+Suomi+on+muuttunut.
Medialla+ja+yhteiskunnalla+on+kummallinen+tapa+esittää+maahanmuuton+ongelmat+suomalaisten+syiksi.+2016+tehty+tutkimus+väitti,+että+”Epäonnistunut+kotouttaminen+yhdessä+huono-osaisuuden+kasautumisen+kanssa,+on+tutkimuksen+mukaan+merkittävimpiä+syitä+ulkomaisten+lähtemisessä+rikolliselle+tielle.”+Samoin+väitettiin,+että+”Ulkomaalaistaustaisilla+naisilla+on+koko+väestöön+verrattuna+lähes+kaksinkertainen+riski+joutua+raiskatuksi.”+Kertomatta+jätettiin,+kuka+raiskaa.+Tämä+totuus+muuttuikin+päälaelleen+myöhemmissä+tilastoissa.
Ilmiö+on+kansainvälinen.+Rotherhamnin+tapahtumat
Syyllisiä+ovat+myös+ministerit+ja+kansanedustajat.+He+ovat+olleet+vuosikymmeniä+täysin+tietoisia+Suomen+tilasta,+mutta+silti+he+ovat+halunneet+jatkaa+ja+lisätä+monikulttuurisuutta+Suomessa.+Joku+afgaani-,+arabi-+tai+somali+(tilastojen+mukaan+potentiaalinen+työtön,+raiskaaja+tai+terroristi)+on+suomalaisille+päättäjille+tärkeämpi+kuin+Suomen+omat+kansalaiset.+Niin+kauan+kun+kansa+tämän+äänestämällä+hyväksyy,+ei+mitään+ole+tehtävissä.+Etenkään+sen+jälkeen+kun+on+liian+myöhäistä.
Olen+paljon+miettinyt,+miksi.+Osaselitys+on+korruptio+ja+rakenteellinen+korruptio.+Monet+kärkipoliitikoistamme+ovat+olleet+maahanmuuttobisneksessä+mukana.+Isoimmat+päättäjät+ovat+saaneet+hyvätuloisen+viran+EU:n+piiristä.+Ilman+maahanmuuttomyönteisyyttä+näistä+rahanhohtoisista+viroista+on+turha+haaveilla.+Pienimmät+viskaalit+haluavat+ostaa+puolueelleen+ääniä+verorahoilla.+Uudet+äänioikeutetut+ovatkin+enimmäkseen+vihervasemmistolaisia,+koska+he+kokevat+sitä+kautta+saavansa+lisää+etuja+Suomessa.
Mihin+olemme+menossa
+
18-vuotiaat+lastenhakkaajat+eivät+10+vuoden+kuluttua+28-vuotiaina+enää+hakkaa+kantaväestön+pikkulapsia.+Tilastojen+mukaan+suurin+osa+heistä+on+työttömänä.+Koska+emme+pysty+antamaan+koko+ajan+heille+lisää+rahaa,+kasvava+osa+heistä+hankkii+lisää+rahaa+rikollisuudella.+Suomeenkin+tulevat+rikkaille+vartioidut+asuinalueet+ja+maahanmuuttajien+ghetot,+joihin+poliisi+ei+mene+ilman+poliisien+suojelua.
Se+tietää+lisää+valvontakuluja,+lisää+vakuutusmaksuja,+lisää+oikeudenkäyntejä+ja+lisää+vankiloita,+koska+kaikkia+ei+voida+rangaista+ehdonalaisilla+–+ainakaan+montaa+kertaa.
Maahanmuutto+lisää+yhteiskunnan+kuluja+monta+kautta.+Jo+nyt+suomalaisten+lasten+terveydentila+on+huonompi+kuin+edellisillä+sukupolvilla.+Syynä+pidetään+liiallista+nettipelaamista+ja+tietokoneiden+kanssa+räpläämistä.+Mutta+osansa+on+silläkin,+etteivät+suomalaiset+lapset+enää+uskalla+kulkea+ulkona+kuntoa+lisäävissä+riennoissa.+Urheilla+pitäisi,+mutta+urheilupaikkamaksut+ovat+köyhille+perheille+liian+suuria.+Kun+maahanmuuttajat+saavat+ilmaiset+kuntoilupaikkamaksut,+voimallinen+ero+heidän+edukseen+kasvaa.
Hallitus+haluaa+vähentää+yksityisautoilun+määrää.+Rikollisuuden+uhka+lisää+yksityisautoilua+kun+lapset+joudutaan+viemään+autoilla+kouluun,+harrastuksiin+ja+toisten+lasten+tapaamisiin+sekä+takaisin.
Koska+yhteiskunta+on+maahanmuuttomyönteinen,+ja+poliiseja+on+aina+liian+vähän,+ei+tästä+ongelmasta+selvitä+ilman+suomalaisia+kodinturvajoukkoja.+Tien+päässä+ovat+uskonsodat,+joista+Euroopassa+on+kokemuksia+aiemmilta+vuosisadoilta.+Reconquista+ja+ottomaanien+karkotus+Wienin+porteilta.
Ei+saa+yleistää,+sanotaan.+Mutta+jos+tiedetään,+että+tuhannesta+tulijasta+viiden+vuoden+kuluttua+on+oikeissa+töissä+10-15+%,+aika+moni+rikoksesta+tuomittuna+ja+aika+moni+suomalaislasten+pahoinpitelijänä,+niin+miksi+tietoisesti+otetaan+maahan+henkilöitä,+joiden+potentiaalinen+rikollisuusuhka+ei+näy+päältä,+mutta+tilastojen+mukaan+riski+on+suuri.+Kuka+ottaisi+kotiinsa+ketään,+jos+tietää+että+kymmenestä+vieraasta+yksi+on+pahoinpitelijä.+Eli+tehokkain+tapa+pitää+Suomi+hyvänä+paikkana+on+estää+humanitäärinen+maahanmuutto+kokonaan+ja+täällä+jo+oleskelulupaa+vailla+olevien+välitön+karkottaminen."
-+Pauli+Vahtera
Pian kantaväestön pitää kai alkaa opettamaan lapsiaan puolustautumaan väkivallalla kiusaajia ja hyökkääjiä vastaan. Päädytään vielä brittien nykytilanteeseen, jossa puukot heiluvat päivittäin.
Kai tämä on sitten sitä #unelmaa kaikki.
Lukekaa loput Vahteran ansiokkaasta kirjoituksesta tuolta:
https://www.vahtera.blog/post/black-lives-matter-oikeus-terrorisoida?fbclid=IwAR3SETozoW5wEAXHKBzpl9DX5eMhI39gU2kKH6PZbfFV7X0mlUmp0fi2XfE
Tulevaisuus on visio valkonaamasta nuolemassa värillisten ja muslimien kengän pohjaa. Vasemmiston antivalkoinen intersektionaalinen #unelma siis.