Tue kansalaisjärjestöjä ja eroa kirkosta

Kansalaisjärjestöillä on tänä vuonna ollut tärkeä rooli koronaepidemian haittojen ehkäisyssä ja ihmisten auttamisessa. Toiminnoissa yhdistetään ammatillista työtä ja vapaaehtoistoimintaa, myös vertaistukea. Toimintaa on tuettu veikkasvoittovaroista mm. STEA:n kautta. Nyt rahapelituotot ovat vähentyneet ja järjestöjä uhkaa jopa yli 30 prosentin pudotus valtion avustuksiin, vaikka niitä ensi vuonna todennäklisesti tarvitaan ainakin yhtä suuressa määrin kuin tänäkin vuonna.

Kirkon toimintaa mainostetaan usein ylimitoitetusti verrattuna kansalaisjärjestöjen hyvän tekemiseen. Nyt on aika antaa niilla ansaitsemansa huomio ja tuki.

Maaallituneiden ihmisten kannattaa erota kirkosta ja käyttää vuonna 2021 säästyvät kirkollisverovarat jo vuoden aikana jonkun tai jkoidenkin kansalaisjärjestöljen tukemiseen. Ks . esim. Sosten kymmenet jäsenjärjestöt ja sadat muut.
100<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

Hyvä ajatus, kansalaisjärjestöt tarvitsevat tukea hyvän tekemiseen, ja jos raha on rajallista, on parempi siirtää parempaan kohteeseen.-

Äänestä
  • Kansalaisjärjestöt vievät rahat todella sinne missä tarvitaan apua ja on suurempi hätä kuin Suomessa. Kirkko käyttää sen sijaan rahat vain omiensa jätti palkkoihin ja suomalaisten työttömien laiskuuttamiseen vaikka suomalaislla menee keskimäärin paremmin ja on paremmat toimeentulotuen kuin ihmisillä monissa paljon köyhemmissä maissa joissa esiintyy myös aitoa todellista köyhyyttä eikö vain teeskenneltyä suomalaista valemukaköyhyyttä.

    Äänestä

Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas kirjoittaa nettivisuillaan: "Järjestöpalvelutuottajat jätettiin keväällä Business Finlandin ja ELY-keskusten jakamien ensimmäisten koronatukien ulkopuolelle. Tukien toisessa aallossa, jonka haku päättyi elokuun lopussa, Valtiokonttori jakaa kustannustukea. Ongelmaksi on muodostunut se, että osa järjestöistä jätti tätä tukea hakematta puutteellisen ohjauksen takia. Lisäksi moni harkitsee valitusta saamastaan kielteisestä päätöksestä epäselviksi jääneiden perustelujen vuoksi. Järjestökentän erityispiirteet pitää huomioida jatkossa paremmin, tarvitaan parempaa keskusteluyhteyttä."

Äänestä

Positiivisen kautta. Toki virkollisverorahan säästäminen omaankin kulutukseen osaltaan vilkastuttaa taloutta paremmin kuin pappien palkkarahjoihin laittaminen.

Äänestä
  • Kyllä, j apositiivista on ehdottomassti myös se, että tärkeää työtä tekevää kansalaisjärjestösektoria, ns. 3. sektoria tuetaan, myös kansalaisten itsensä toimin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, j apositiivista on ehdottomassti myös se, että tärkeää työtä tekevää kansalaisjärjestösektoria, ns. 3. sektoria tuetaan, myös kansalaisten itsensä toimin.

    Vapaaehtoistoiminta. Jäsenyys. Jäsenmaksu.

    Äänestä

Tilanne tulee haasteelliseksi. Tukeen huomio oikeasti. Jos on kykyä. Kaikki kohderyhmät eivät itse kykene.

Äänestä

Veikkausta on arvosteltu jo kauan käänteiseksi robin hoodiksi. Suuri osa pelien tuotoista menee kulttuurille ja taiteelle. Liikuntaa tuetaan liikuntapaikkojen rakentamisella, ylläpidolla jne... Huono osaisimmilla ei ole varaa kulttuuriin tai edes liikunnan harrastamiseen paitsi hyvällä säällä taivasalla. Hevosurheilu saa lähes saman mitä nuorisotyö.
Ja sitten tietysti pelaamisen haittapuoli. Käsistä riistäytynyt pelaaminen aiheuttaa haittoja.
"– Se, että rahat menevät yhteiskunnalle ja edelleen hyviin käyttötarkoituksiin, ei ehkä enää riitä perustelemaan aiheutettua haittaa, Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski sanoi torstaina."
https://yle.fi/uutiset/3-11047085

Tehokkainta on lopettaa Veikkauksen tukeminen ja lahjoittaa raha suoraan haluamaansa kohteeseen.

"SOSTEn varsinaisia jäseniä on 234 ja yhteistyöjäseniä 75."
Mitkä mahtavat olla ne kymmenet Sosten jäsenet joita kannattaa katsoa?

Äänestä
  • Sosten jäsenjärjestöt ovat monet erikoistuneita johonkin kohderyhmään. Se tekee kunkin toiminnasa tehokkaampaa kuin esim. kirkon joka ayritää hääriä jokau suuntaan. Mitkä mahtavat olla - Ks. soste.fi jäsenjärjestöt

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sosten jäsenjärjestöt ovat monet erikoistuneita johonkin kohderyhmään. Se tekee kunkin toiminnasa tehokkaampaa kuin esim. kirkon joka ayritää hääriä jokau suuntaan. Mitkä mahtavat olla - Ks. soste.fi jäsenjärjestöt

    Kirkkopalvelut ry Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuusjärjestöt, Varsinainen jäsen
    Kirkkopalvelut ry on seurakuntien ja kristillisten toimijoiden valtakunnallinen yhteistyö- ja palvelujärjestö, joka rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, auttaa kirkkoa onnistumaan ja uudistumaan, kouluttaa ja valmentaa sekä välittää ihmisestä ja toimii hyvinvoinnin puolesta.
    Toiminta on tehokkaampaa kun kuuluu Sosteen?

    Äänestä

Veikkaussvoittovarojen tuoton alenemaa luvataan kompensoida vuoden 2021 valtion budjetissa. Jatko siitä epävarmaa. Joka tapauksesas sekulaarien järjestöjen suuri merkitys tunnustetaan nyt.

Äänestä
  • Sekulaarin kansalaisjärjestökentän merkitys Suomessa on erinomaisen tärkeä ja monialainen.

    Äänestä

Järjestöjen viestinnän hajautus toisaalta hyvä, toisaalta heikkous juuri mediaviestinnässä, valtavirtamediaviestinnässä.

Äänestä

Yleistä asiaa va-liiton jäsestökokouksen lisäksi. Hyvä

Äänestä

Positiivinen ja solidaarinen vaihtoehto. Ei välttämättä vain ero.

Äänestä

Positiivisuuden kautta! Hyvä nostaa esiin myönteinen vaihtoehto. Vaikka pelkästään osa kirkollisveroista säästyneistä rahoista on hyvä apu kansalaisjärjestöjen auttamistoimintaan.

Äänestä

Marraskuun ero ehtii vaikuttaa 2021 ennakkoverokorttiin joka tulee verottajalta.

Äänestä

Kansalaisjärjestöt ovat saaneet rahoitusta veikkausvoittovaroista (STEA), ja tämä rahoituslähde on nyt supistumassa. Kaiken muun lisäksi kannattaa alkaa tukea niiden toimintaa, ainakin yhden tai ehkä useamman järjestön... Siirto kirkollisveroista järjestölle olisi hyvä Kirkosta eroaminen ei estä antamasta kirkolle jos haluaa johonkin nimenomaiseen.

Äänestä
  • Kyllä, kansalaisjärjestöt perustuvat kansalaisten toimintaan js tukeen. Sinä myös olet kansalainen.

    Äänestä

Kymmeniä, satoja kansalaisjärjestöjä. Tekevät hyvää. Yksi niistä on Vapaa-ajattelijat.

Äänestä

Positiivisuuden kautta, hyvä. Voi tietysti olla liittymättäkin. Ja voi olla antamatta järjestöjen hyväntekeväisyyskohteisiin.

Äänestä

Kirkolla on ihan liikaa rahaa ja työntekijöitä tuppautumasn kouluihin ja päiväkoteihin.

Äänestä

Kansalaisyhteiskunnan rooli on erittäin tärkeää.

Äänestä

Montako sekulaaria kansalaisjärjestöä Suomessa on?

Äänestä

Tee vahva ratkaisu ja eroa ketterästi kirkosta.

Äänestä

Tuki sekulaareille järjestöille!

Äänestä
  • Kyllä. Valinnanvaraa riittää. Kymmeniä, satoja. Jokaiselle löytyy hyviä.

    Äänestä

Kansalaisjärjestöt tarvitsevat Sinua! Liity, osallistu vapaaehtoistoimintaan.

Äänestä

> Kansalaisjärjestöillä on tänä vuonna ollut tärkeä rooli koronaepidemian haittojen ehkäisyssä ja ihmisten auttamisessa.

Miten?

Äänestä

Mutta Suomen kansalaisuus tulee matulle ja selvitykseen tuloista riittää se, että osoittaa Kelan tuet joita saa

Sinä maksat. Olihan sinulla rahaa siihen?

Äänestä

Ei ihminen ammattia pilaa, vaan ammatti ihmisen.

Äänestä

Positiivisuuden kautta. Kiitos.

Äänestä

Juuri näin. Myönteinen vaihtoehto. Sillä mennään.

Äänestä

Oman eron lisäksi lapsen erottaminen kirkosta. Uuden vuoden lupauksen sijaan uuden vuoden teko!?

Äänestä

Vastalause kirkon rahankäytön holtittomuuteen. Eroja.

Äänestä

NYt voi sanoa, että eroa ensin ja tue ensi vuonna.

Äänestä

Jos erosit, erota perään lapsesikin. Harmoniaa.

Äänestä

3. sektori on merkittävä sosiaalisen pääoman ja hyvinvoinnin tekijä maassamme.

Äänestä

Hyvä aika liittyä, niin ehtii olla jäsenenä "!koko rahan edestä". Ja viirallisestikin osallisstua päätökentekoon kevätkokouksessa.

Äänestä

Tässä zemonstraatio siitä, miten mennään positiivisuuden kautta.

Äänestä

Laaja setti järjestöjä. Vapaa-ajattelijat voi keskittyä missioonsa.

Äänestä

Mainiota. Hyvin visioitu. Työnjako on keksitty.

Äänestä

Kirkosta erotessa ei tarvitse miettiä, mitä sitten. JOs aikaa ja energiaa on, voi hyvin tukea ja myös liittyä sekulaareihin kansalaisjärjestöihin. Valinnan varaa löytyy.

Äänestä

Juuri näin, positiivisen vaihtoehdon kautta.

Äänestä

Juuri näin, kansalaisjärjestöt tarjoavat yhteisöllisyyttä ja tai palveluja.

Äänestä

Suomihan on kymmenien tuhansien yhdistysten. Maaseudullakin erilaisia yhdistyksiä on pilvin pimein.

Äänestä

Tietenkin myös hyvät julkiset palvelut ovat hyvinvoinnista huolehtivan yhteiskunnan piirteitä. Kuntavaaleilla on merkitystä.

Äänestä

Järjestöihin toivotaan jäseniä ja aktiiveja. Ps. Myös vapaa-ajattelijoihin.

Äänestä

Ero vaimosta tai työpaikasta ensin niin sittenpä asettuu elämä ehkä uomaansa.

Äänestä

Osa kirkon ei-uskonnollisista jäsenistä ei ehkä tiedä mitä kaikkea hyvää järjestöt tekevät.

Äänestä

Hyvä laajentaa perspektiiviä tällä lailla.

Äänestä

Nyt on hyvä liittyä järjestöihin - myös vapaa-ajattelijoihin - kun toiminta alkaa heräilemään koronakoomasta.

Äänestä

Sellaista on selavii - ja sekularismi. Inhimillisyyden puolesta.

Äänestä

Hyväntekeväisyys on yksi asia. Kanavia on. Vapaaehtoistoiminta on toinen asia. Järjestäjä on. Runsaasti.

Äänestä

Jotkut toimivat kesällä erityisesti. Toisilla taa on ainakin heinäkuussa kuilikuukausi.

Äänestä

Vapaa-ajattelijat tukevat sekulaaria kansalaistoimintaa laajasti.

Äänestä

Media ei yleensä tuo esiin kansalaisjärjestöjen roolia riittävästi.

Äänestä

Sekularismi ja kansalaisen vaikutusmahdollisuudet ja toiminta liittyvät yhteen.

Äänestä

Monissa järjestöissä on käynnissä sukupolven vaihdos. Uusia aktiiveja kaivataan.

Äänestä

Voi olka jäsen useammassakin kuin yhdessä tai kahdessa.

Äänestä

Liikkuminen liikunnan ja urheilun tilalla terminä. Imago.

Äänestä

Juurikin näin, positiivisuuden kautta. Sekulaari kansalaisjärjestökenttä.

Äänestä

Juuri näin! On sekulaareja vaihtoehtoja toimia, olla jäsenenä, tehdä hyvää.

Äänestä

Perusasia: vapaa-ajattelijsin ri tarvi yrittää hääriä joka asiassa (kuin kirkko epätoivoisesti).

Äänestä

OlennaiT on laaj ja monipuolinen verkosto

Äänestä

Olisi hassua, jos vaparien pitäisi yrittää hajottaa itsensä kaikkeen.

Äänestä

Loööu uusi hyvä aika liittyä. Yleensä eka jäsenmaksu tulee ensi vuonna.

Äänestä

Henkilöjäsenyys on kansalaisjärjestöjen menestyksen edellytys, eikä siinä ole mitään salaista.

Äänestä

Ja erota lapsesikin kirkosta. Ja siirrä uskonnonopetuksesta ET-opetukseen.

Äänestä

Kansalaisjärjestöjä kutsutaan apuun myös kotonarokotus-ja testaustalkoisiin.

Äänestä

Voit vaihtaa lakkaa. Ei tarvi luopua toiminnoista.

Äänestä

Sekulaarien ksnsalaisjestöjen rooli tärkeä myös Ukraina-avussa.

Äänestä

Vaparirit on fiksuja eikä yritä itse tehdä kaikkea.

Äänestä

Liity kansalaisjärjestöön, tai kahteen.

Äänestä

Lahkosta, esim. helluntailaisuudesta eroaminen on rahallisestikin kannattavaa. Et saa lahkolle maksamillesi kymmenyksille mitään vastinetta.

1Äänestä

Nimenomaan, positiivisessa vaihtoehdossa löytyy.

Äänestä

Jäseniä ja vapaaehtoisia tarvitaan ja kaivataan.

Äänestä

Mainittakoon, että kansalaisjärjestöissä jo 15-vuotiaat saavat äänestää, osallistua päätöksentekoon yleisissä kokouksissa.

Äänestä

Järjestöt kaipaavat uusia jäseniä ja vapaaehtoistoimijjoita.

Äänestä

Järjestöissä voi toimia jo 15-vuotiaana ja lisäksi tulla valituksi yhdistyksen hallitukseen.

Äänestä

Hyvä gombo, ei tarvi asioiden vähentyä vaan päin vastoin.

Äänestä

Suomi on tuhansid ja kymmenien tuhansien yhdistysten maa.

Äänestä

Kyllä on niin positiivista vaihtoehtoa että

Äänestä

Syksyn alku o mainio aika liittyä järjestöön ja/tai alkaa vapaaehtoistoiminta.

Äänestä

Myös 15-vuotiaat voivat osallistua yhdistysten päätöksentekoon ja tulla valituiksi toimielinten jäseniksi.

Äänestä

Liity vapaa-ajattelijoihin. Sillä on merkitystä.

Äänestä

Kyllä 400 kertaa viittaa siihen, että sana leviää.

Äänestä

Myönteinen vaihtoehto hänelle, joka ei vain jätä kirkkoa taakseen, vaan haluaa samalla jotain muuta.

Äänestä

Järjwstöissä tarvitaan uusia jäseniä ja toimijoita.

Äänestä

Positiivisuuden kautta. Hyvä. Järjestöt tarvitsevat jäseniä ja vapaaehtoisia.

Äänestä

Juurikin näin, positiivisuuden kautta.

Äänestä

Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa pitäisi nuorille opiskelijoille kertoa, että kansalaisjärjestöissä voivat jo 15-vuotiaat päättää asioista ja tulla valituksi. Järjestöt tarvitsevat vapaaehtoisia, jäseniä.

Äänestä
  • Hyvä. Kansalaisjärjestöt kunniaan.

    Äänestä

Koulut ovat vielä kallellaan kirkkoon eikä kansalaisjärjestöihin päin.

Äänestä

Kansalaisjärjestöt haluavat Sinut mukaan.

Äänestä

Positiivisuuden kautta.

Äänestä

Yhdistykzissä on yleensä vuosijäsenmaksu. Alkuvuodi hyvä aika liittyä.

Äänestä

Koronan jälkeiselläkin ajalla kansalaisjärjestöillä tärkeä rooli.

Äänestä

Liityin heti kahteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kansalaisjärjestöillä on tänä vuonna ollut tärkeä rooli koronaepidemian haittojen ehkäisyssä ja ihmisten auttamisessa. Toiminnoissa yhdistetään ammatillista työtä ja vapaaehtoistoimintaa, myös vertaistukea. Toimintaa on tuettu veikkasvoittovaroista mm. STEA:n kautta. Nyt rahapelituotot ovat vähentyneet ja järjestöjä uhkaa jopa yli 30 prosentin pudotus valtion avustuksiin, vaikka niitä ensi vuonna todennäklisesti tarvitaan ainakin yhtä suuressa määrin kuin tänäkin vuonna.

Kirkon toimintaa mainostetaan usein ylimitoitetusti verrattuna kansalaisjärjestöjen hyvän tekemiseen. Nyt on aika antaa niilla ansaitsemansa huomio ja tuki.

Maaallituneiden ihmisten kannattaa erota kirkosta ja käyttää vuonna 2021 säästyvät kirkollisverovarat jo vuoden aikana jonkun tai jkoidenkin kansalaisjärjestöljen tukemiseen. Ks . esim. Sosten kymmenet jäsenjärjestöt ja sadat muut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu