Naton fregatit vierailevat Turussa
Naton pysyvän laivasto-osaston kaksi fregattia vierailee Turussa 10. - 14.9.2020.
Satamavierailulle Turkuun saapuu Naton pysyvästä laivasto-osastosta, Standing NATO Maritime Group One (SNMG1), kaksi fregattia: portugalilainen NRP Corte Real ja kanadalainen HMCS Toronto. Turun sataman alueelle viikonlopuksi kiinnittäville aluksille ei järjestetä yleisöesittelyjä.
Vierailevan osaston komentajana toimii kommodori José Mirones Portugalin laivastosta. Vierailun isäntä on Rannikkolaivaston komentaja, kommodori Jukka Anteroinen.
Fregattien lähtiessä Turusta ne harjoittelevat yhdessä Rannikkolaivaston kanssa Saaristomerellä ja pohjoisella Itämerellä 14. - 15.9.2020. Yhteisen PASSEX-harjoituksen (Passing Exercise) aiheina ovat muun muassa merenkulku, ilma- ja pintatorjunta.
- Harjoitustoiminnan jatkuminen kansainvälisessä toimintaympäristössä on tärkeää. PASSEX tarjoaa meille hyvän tilaisuuden kehittää Rannikkolaivaston alusten yhteisoperointikykyä SNMG1:n alusten kanssa, sanoo harjoituksen johtaja, 6. Pintatorjuntalaivueen komentaja, komentaja Mika Mäkilevo.
Rannikkolaivastosta harjoitukseen osallistuu kaksi Rauma-luokan ohjusvenettä ja Pansio-luokan miinalautta. Harjoitusta tukevat myös Rajavartiolaitoksen helikopteri ja Ilmavoimien lentokalusto.
Naton pysyvän laivasto-osaston kaksi fregattia vierailee Turussa 10. - 14.9.2020.
Satamavierailulle Turkuun saapuu Naton pysyvästä laivasto-osastosta, Standing NATO Maritime Group One (SNMG1), kaksi fregattia: portugalilainen NRP Corte Real ja kanadalainen HMCS Toronto. Turun sataman alueelle viikonlopuksi kiinnittäville aluksille ei järjestetä yleisöesittelyjä.
Vierailevan osaston komentajana toimii kommodori José Mirones Portugalin laivastosta. Vierailun isäntä on Rannikkolaivaston komentaja, kommodori Jukka Anteroinen.
Fregattien lähtiessä Turusta ne harjoittelevat yhdessä Rannikkolaivaston kanssa Saaristomerellä ja pohjoisella Itämerellä 14. - 15.9.2020. Yhteisen PASSEX-harjoituksen (Passing Exercise) aiheina ovat muun muassa merenkulku, ilma- ja pintatorjunta.
- Harjoitustoiminnan jatkuminen kansainvälisessä toimintaympäristössä on tärkeää. PASSEX tarjoaa meille hyvän tilaisuuden kehittää Rannikkolaivaston alusten yhteisoperointikykyä SNMG1:n alusten kanssa, sanoo harjoituksen johtaja, 6. Pintatorjuntalaivueen komentaja, komentaja Mika Mäkilevo.
Rannikkolaivastosta harjoitukseen osallistuu kaksi Rauma-luokan ohjusvenettä ja Pansio-luokan miinalautta. Harjoitusta tukevat myös Rajavartiolaitoksen helikopteri ja Ilmavoimien lentokalusto.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Aivan loistavaa että merivoimat pääsee harjoittelemaan Nato-maiden kanssa. Erinomaista
Loistavaa saapi naapuri huomata että valveil maamme on
Näin se on onneksi on meidän herramme mr. Trump joka pistää kommunisti siat KYYKKYYN,
Portugalin ja Kanadan aluksia.
Trumpilla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.
Suomessa ei ole Naton pysyvoiä joukkoja. NAto pidetään poissa Suomesta PYSYVÄSTI.
Hieno uutinen. Koskahan saataisiin harjoituksia myös Kotkan/Haminan merialueille.
Nato ei uskaltaudu niin itään. Suattapi joku SU- lentee lian matalalla ja housupyykkiähän se tietäis...
Ei meidän ilmatilaan vihollisella ole asiaa.
Voi ne Suhoit sittenkin tulla, ei sitä koskaan voi olal liian varma.
Nato ei tule Haminaan, eikä etes Kotkaankaan varmuuven vuoks.
No hyvä että venäjänpellekin myöntää sen ettei kehitysmaan heikompi aines kunnioita suvereenin valtion ilmatilaa, kannattaa muistaa tuo kun seuraavan kerran keskustellaan ilmatilaloukkauksesta.
Älä sinä poika huoli on hienoa että ollaan usan osavaltio
Ja ne todisteet sitten ....
Yleensä ne ovat olleet vuonon pohjassa. Ottivatko kuivatelakat mukaan, jotta voivat turvallisesti upota Turussa satama-altaaseen? :)
NATOfregatit on siirtäneet partioreissunsa Turkuun siellä on niin suuri NATOn kannatus
Turku oikein IMEE Natoa.
Onkos niissä ydinaseistus? Sittenpähän oiva maali :D
r...än kätyri ei taas keksinyt muuta kun pullistella r...än ydinaseilla mitään muuta ei ole. Itku silmässä r...än kätyri tajuaa että 29 Natomaata ja niiden kumppanimaat harjoittelee yhdessä r...än uhkaa vastaan.
Lisää vastaavia harjoituksia vain
Lisää yhteisharjoituksia Loistavaa että yhteistyö toimii erinomaisesti
"itärajalle vedetään Suomen 1000 tykkiä ja bileet alkavat."
Oliko tämä Verkkosiionin kanta myös Suomen valtion kanta?
Naton fregatit vierailevat Turussa pysyvästi!
Loistavaa että ollaan mukana kehittämässä yhteistyötä Läntisten liittolaisten kanssa
Juopuneet vasurit tippuvat taas laiturilta banderollien kera ongittaviksi.
Ei kannata onkia ylös ......
Toivottavasti harjoitus toiminta laajenee jatkossa lisää
Joka satamaan pari NATOfregattia valvomaan Suomitynkää.
Toivottavasti joku käy tapit poistamassa rosvokoplan paateista.
Jaa, ryssän paateissa vielä puutapit. Sehän selittää admin kussen ja kuivatelakat.
Matruusit oli pöllineet tapit muihin tarkoituksiin.
Britannian laivasto näytti voimaansa Jäämerellä
HEIKKI HAKALA | 12.09.2020 | 17:13- päivitetty 13.09.2020 | 20:04
Edellisestä vastaavasta operaatiosta on ehtinyt kulua kaksikymmentä vuotta.
Brittifregatti HMS Sutherlandin johtama monikansallinen laivasto-osasto on toteuttanut tällä viikolla yhteistoimintaharjoituksen Barentsinmerellä. Osastoon kuuluivat myös Yhdysvaltain laivaston hävittäjä USS Ross, norjalaisfregatti Thor Heyerdahl sekä brittiläinen huoltoalus RFA Tidespring.
Harjoituksen tarkoituksena oli kehittää laivastojen valmiutta yhteisoperaatioihin ja samalla viestittää sitoutumista rauhan ja vakauden turvaamiseen pohjoisilla merialueilla.
Arktisen alueen turvallisuustilanne on Britannian puolustusministeriön mukaan muutoksen kourissa. Venäjän pyrkimykset kontrolloida ja rajoittaa merenkulkua pohjoisilla vesillä herättävät kasvavaa huolta niin Britanniassa kuin kumppanimaissa.
– Britannia on arktisten valtioiden lähin naapuri. Sen lisäksi, että turvaamme Britannian intressejä, meillä on velvollisuus tukea arktisia liittolaisiamme, kuten Norjaa, rauhan ja vakauden ylläpitämisessä alueella, puolustusministeri Ben Wallace sanoo.
Merenkulun vapaus on Wallacen mukaan välttämätöntä turvata tilanteessa, jossa jäätiköiden sulaminen on luomassa uusia meriväyliä ja tietyt valtiot saattavat pyrkiä niiden militarisointiin ja monopolisointiin.
Toukokuussa Yhdysvaltain laivasto lähetti Barentsinmerelle kolme korkealuokkaisin sukellusveneentorjuntajärjestelmin varustettua hävittäjäalusta. Operaation tarkoituksena oli signaloida Kremlille, että Venäjällä ei ole vapaita käsiä alueen kansainvälisillä vesillä.
Operaatiolla myös JEF-ulottuvuus
Britannian johtamaan operaatioon osallistui tällä viikolla yli 1 200 sotilasta neljästä eri maasta. Mukana oli muun muassa USA:n P-8 Poseidon- ja Tanskan Challenger-meritoimintakoneita sekä Britannian kuninkaallisten ilmavoimien Eurofighter Typhoon -monitoimihävittäjiä ja Voyager-ilmatankkauskone.
Kyseessä oli Britannian puolustusministeriön mukaan ensimmäinen kerta, kun maan asevoimat operoivat yhdessä Tanskan ja Norjan kanssa yhtä kaukana pohjoisessa. Ministeriö muistuttaa molempien pohjoismaiden olevan mukana Britannian johdolla muodostetussa monikansallisessa JEF-valmiusjoukossa (Joint Expeditionary Force).
JEF ja Nato ovat puolustusministeriön mukaan keskeisen tärkeässä roolissa kansainvälisen turvallisuuden takaajina yhä epävakaammassa maailmassa.
Myös Suomi ja Ruotsi ovat olleet vuodesta 2017 mukana JEF:n toiminnassa. Suomen osallistumista JEF:n toimintaan on luonnehdittu osaksi määrätietoisesti rakennettua puolustusyhteistyön verkostoa, joka vahvistaa Suomen puolustusta ja sen ennalta ehkäisevää vaikutusta.
Pyörät ne lauloivat: "Pietariin käy tie!"
Kiskoloella lerppui hervoton peli,
Tunnelma olj siellä venäläinen heti
Pantava kalakukko
Jotkut sitten innolla petaa sotaa Suomeen.
No, ei heidän varmaan kauaa enää tarvitse odotella.
Olisiko kenelläkään varastossa mätiä kananmunia? Voisi kansa käydä kertomassa mielipiteensä sotahulluista.
Tee tilaus venäläisestä kaupasta, niissä ei muuta myydäkään.
voitaisiin tosiaan heitellä r...än kätyreitä vaikka kananmunilla erinomainen juttu
Ei tulisi kuolonuhreja jos erimielisyydet taisteltaisiin kananmunilla.
Vanhaan hyvään aikaan itämerikin oli Rauhan meri.
Nyt tuo Naton pullistelu vie tämänkin edun meiltä suomalaisilta.......
Näinhän se oli mutta USA ja NATO pilaa kaiken
USA:n agressiivinen tunkeutuminen pohjolaan tuo turvattomuutta myös Suomen alueelle.
Itämerikin olisi nykyäänkin Rauhan Meri jos siellä ei kulkisi Venäjän laivasto.
Sukellusveneetkin rikkovat nykyään trooleja sekä verkkoja lähes jokaiselta kalastuskunnalta.
Lohtajalla tämä on jopa lopettamassa vanhan elinkeinon kokonaan.
Pohjanlahti ei ole itämeri ja siellä sukeltelevat vain KOCKUMSIN valmistamat, merien moderneimmat ja pelätyimmät sukellusveneet. Ruotsalaiset sukellusveneet.
"Pohjanlahti ei ole itämeri"
Rysäpöksy ei tiedä edes perusasioita naapurimaastaan Suomesta. Eikä itämerestä vaikka Pietarin toimisto sen rannalla onkin.
Pohjanlahti on osa itämerta. Se alkaa Tanskan salmista itään. Ettekö osaa opiskella itsenäisesti koska koululaitoksenne on vielä tsaarin aikainen?
Itämeri on itämeri ja Suomenlahti ja Pohjanlahti on ihan eri alueita.
Pietari sijaitsee siis Suomen lahdella eikä Itämeressä joten se kuuluu siis Suomelle!
MOT
Nyt sitten myymään se takaisin venäläisille.
Koko Itämeren suurin saastuttaja on Venäjä jota pienen Suomen piti auttaa Pietarin jäteveden puhdistamon toimittamisessa ettei uusi talvisota synny.
Homma kaatui täysin Suomelle kun Venäjän tekniikka ei riittänyt kuin talikkoon.
Naton pysyvän laivasto-osaston kaksi fregattia vierailee Turussa 10. - 14.9.2020.
Satamavierailulle Turkuun saapuu Naton pysyvästä laivasto-osastosta, Standing NATO Maritime Group One (SNMG1), kaksi fregattia: portugalilainen NRP Corte Real ja kanadalainen HMCS Toronto. Turun sataman alueelle viikonlopuksi kiinnittäville aluksille ei järjestetä yleisöesittelyjä koska vierailu liittyy Suomen NATO jäsenyyden vahvistamisen osaksi.
NATOpartio tuli tutkimaan alusmaansa tilannetta
Rysäpöksyllä taas venäläinen kello kukkuu. Laivasto-osasto lähti jo pois.
Tänäänkään ei tullut vallankumousta.
Eikö se vallankaappaus NATObrysäläisen kanssa sitten onnistunut kun pois lähtivät
Lue edellistä seuraava kommentti niin ymmärrät
edellistä seuraavalla tullaan takaisin samaan
Erinomaista että Merivoimat saa harjoitella Natomaiden kanssa se vahvistaa puolustusta ja turvallisuutta
Satamassako ne harjoittelee ja mitä
Ja NATO alukset Suomessa aiheuttaa ärhäkän silsan Putten haaroihin.
Hyvinhän nuo mahtuivat kulkemaan vaikka syväys on paljon isompi kuin laivue 2020 aluksilla mutta pienempi kuin Venäjän vanhanaikaisilla Itämeren laivastolla.
Erinomaista että Nato aktivistit suomessa saa harjoitella Natomaiden mandingojen kanssa ja ottaa perätorpedoa koko mitalta.
Se vahvistaa puolustusta ja turvallisuutta, jos ei tapa?