Päivi sanoi että Pride tuhoaa historiallisen äiti lapsi ketjusuhteen ja pilaa klassisen perheen ja yhteiskunnan. Eikä hänestä Pride ole ihmisoikeuskysymys. Vastapuoli taas sanoo etteivät heteroliitot poistu jos on hetero ja että liika tuomitsevuus vie homoja tuhoon. Ihmetellään myös Päivin 30v elämäntyötä ja sen merkitystä.
RÄSÄNEN aiheutti keskustelun sivuillaan
Anonyymi
32<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ei homoliitot poista äitytäni ja avioliittoani. O ko tämä Päivin taistelu viimeinen kuoli taistelu mitä käy. Kuka jaksaa koko työnsä vain jonkun aatteen ajamiseen. Mistä KD saa yhtä sinnikkään Päivin työn jatkajan samalla palolla ja median huomiolla. Suomen Kuvalehti sanoi että kun Räsänen avaa suunsa mistä vaan koko media kuuntelee. Tätä Päivi hyödyntää. Päivillä on hyviä ideoita mm abortti on kiellettävä ja erityisesti nuorten naisten abortit raiskauksissa aiheutuneet. Onhan vauveli äidin lapsi.
alenna omaa heterouttani
Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos Luterilaisen kirkon piispat ja papit hoitaisivat tehtävänsä ja tunnustaisivat sen tosiasian, että Jumala tuomitsee Raamatussa homoseksuaalisuuden harjoittamisen synniksi, josta on, niin kuin kaikista muistakin synneistä tehtävä parannus.
Homoseksuaalisuuden harjoittajien tulee ehdottomasti tietää se tosiasia, että Jumala ei tule koskaan hyväksymään heidän syntinsä harjoittamista. Tämä on todellista vastuun kantamista ja rakauden osoittamista kaitsijoilta homoseksuaaleja kohtaan.
Jos homoseksuaalit tästä huolimatta haluavat rypeä synneissään, on se heidän oma asiansa.
Tämän päivän todellisuus on se, että Luterilainen kirkko piispojensa johdolla kiistää monet Raamatun prinsiipit. Tämä johtaa siihen, että he ovat vastuussa monien sielujen joutumisesta kadotukseen. En voi ymmärtää sitä, että piispat ja liberaalit papit toimivat vastuuttomasti, eivätkä kaitse heille uskottua laumaa, vaan johtavat sen harhaan valheillaan, ettei mm. homoseksuaalisuuden harjoittaminen olisi syntiä ja tarjoavat lampaille ravinnoksi kuolettavaa myrkkyä.
Mikä tuleekaan olemaan näiden pahojen paimenien iankaikkinen rangaistus?
Säälin kaikkia niitä lampaita, jotka uskovat noiden kelvottomien paimenten valheet ja joutuvat sen vuoksi tuhoon.
Niin, jos avoimin silmin lukee nettiä, katselee telkun dokkareita, niin aikuiseksi kasvaneet lapset etsivät isäänsä. Eli lapsen oikeus on isään ja äitiin.
Siitähän on kyse, lapsen oikeudesta. Siis olkaa rehellisiä tuon lapsen edessä.
Kuka on minun isä, ja kuka on äiti.
Lapsi syntyy miehen siittämän siemen kautta ja kasvaa äidin kohdussa.
Siitä yhtälöstä tulee ihminen, joka kaipaa rakastavaa isää, vastuullista isää ja vastuullista äitiä.
Tietenkin ihmisen sisällä on se vauvakaipuu, mutta se ei poista sen lapsen huomisen elämää.
Juuri näin, olen samaa mieltä.
Jos vedenpaisumut on totta? Jumala hukutti, sikiöt "äiteineen" siis abortoi ne kohtuun.
Fyysinen kuolema ei ole se pahin mahdollinen, mitä ihmiselle voi tapahtua.
Vedenpaisumuksessa kuolleille viattomille uhreille Jeesus meni kuoltuaan Tuonelaan julistamaan evankeliumin je otti siellä olleita vangittuja sieluja saaliikseen.
1.Piet. 4:6 Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää.
Ef. 4:8 Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille."
4:9 Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
Ja syy siihen oli?
"Vedenpaisumuksessa kuolleille viattomille uhreille Jeesus meni kuoltuaan Tuonelaan julistamaan evankeliumin je otti siellä olleita vangittuja sieluja saaliikseen."
Ennen vedenpaisumusta oli 120 vuotta armonaikaa. Silloin kaikilla oli mahdollisuus kääntyä Jlan puheen ja tulla uskoviksi. Mutta he kieltäytyivät. Eivät siis halunneet pelastua.
Mutta vain 8 ihmistä pelastui.
Aivan kuten vain Loot ja tyttärensä pelastuivat Somomasta, vaikka Aabraham rukoili Jlan säästämään kaupungin.
Kuolleet eivät tiedä mitään. Heille ei voi enää saarnata.
Kuolleille on julistettu Jlan sanaa ennen heidän kuolemaansa.
Sn9:5. Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole enää mitään palkkaa saatavana, sillä heidän muistonsa on joutunut unohduksiin.
1Ms3:19. Otsasi hiessä sinä syöt leipäsi, kunnes tulet jälleen maaksi, sillä siitä sinut on otettu. Tomua sinä olet, ja tomuun sinun on palattava."
Ps115:17. Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen laskeutuneista.
Hyvä Päivi 👍🙌😎☀️
3Moos.18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus. 3Moos.20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset. Aika sekavaa kirjoitusta.
MIkä sekavuus siinä on. Lerppaan tartuu tauti ja paljon on lerppaisten välissä riitaa, jos totuutta viestinnästä maailmassa seuraa.
Ja huikentelevaiset vanhat ukotkin hakevat Vennäältä aitsin. Ei se paljon naurata.
Isäukkonikin lähti viereaan hekuman perään, luuli onnensa olevan vierran helmoissa.
Palasi häntä koipienvälissä kotiin, kirosi valintansa ja äiti kyllä muisti kullisairasta isääni hoitaen, että miksi menit.
Sekin oli - kun äiti meni sukupuolitautien vastaanotolle, siellä oli ukkoja rivissä, niin lääkäri tuli moittimaan, että miksi hän oli paikalla.
Ukon takia, tuumasi äitimuori. Hänen mulkussaan on sukupuolitauti ja se pitäisi parantaa.
Tuo tauti on tavallaan muistutus siitä, että mulkun kanssa kannattaa elää iisisti, eli kirjoitusten mukaan. Jos sitä ulkoiluttaa kodin ulkopuolella, niin synti on kirouksen ruoska.
Olisipa ukko sen muistanut ja tehnyt parannuksen.
Häntä otti päähän se vieras nainen. --- mitä häntä syyttää, itsehän valitsi ja markka-aikaan soitteli vieraaseen kaupunkiin kioskista, että pääsisi muuttamaan.
Mitä raamsttu sanoo lesboista,naisten välisestä seksistä??Niin vaiettu asia uskonnollisissa piireissä.Nää oksetukset osaavat esittää niin äititeresaa saadakseen viekoiteltua uhrinsa ja sitten käsi hamuaa rukouksen aikana toisen naisen intiimialueille.Palakoon helvetin tulessa nämä noidat,jos eivät tee parannusta!
Jes.61:10 Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minut ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niinkuin pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on koruillansa kaunistettu. Ps.82:6 Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyyni Korkeimman poikia. Joh.10:34 Jeesus vastasi heille: Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: Minä sanoin: te olette jumalia?
Taivastenvaltakunta murtautuu esiin, kuten lupsakkaan verrannollisesti on kirjoitettu. Good night
Päivi on oikealla asialla.!!!!!
Päivi on oikeassa. Älkää te miehet maatko miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan. Päivi on oikeassa. Ei kukaan mies voi maatakaan näin😜
käsittän, että homo ei voi muuttua heteroksi, eikä hetero homoksi.
Aijai tuota viisauden määrää, painaako se ihan pään polviin ettei kävelystäkään tule mitään, tarvitset selvästi pään tukemista !
Päivi on täysin oikeassa todetessaan nykyisen pridehölmöilyn lisäävän lasten ja nuorten sukupuolista identiteettiiaan epäilevien määrää järkyttävällä tavalla. Terveydenhuolto on Suomessa muutenkin kriisissä. Sitten sinne saapuu näitä setan ja muiden järjestöjen aivopesemiä lapsia joille pitäisi suorittaa sukupuolen korjauksia psykoterapioineen. Vuosien kuluttua he katuvat silvottuja sukupuolielimiään, ja taas veronmaksajien rahaa palaa loputtomissa terapiakäynneissä.
Tuo on uusmarxilainen pseudosukupuoliroska on yksinkertaisesti pahuutta.
Noihin sukupuplihörhöihin verrattavaa yhtä tervehenkistä toimintaa olisi, että joku väittää vasemman kätensä olevan oikeasti tarkoitettu oikeaksi kädeksi ja toisinpäin, ja sitten tuo sekopää alkaisi vaatia leikkausta, jolla käsien paikkaa vaihdetaan. Olisiko tuollainen mieleltään terveen toimintaa?
Ihminen ei voi sukupuoltaan vaihtaa. Kaikilla nisäkäslajeilla on kaksi sukupuolta, ja se tieto on painettuna jopa solutasolle.
Ainoa myönnytys voisi olla se, että jos joku leikkauttaa korvat päästään ja liitättää tilalle aasin korvat, niin tuollaista ihmistä voi kutsua myös nimityksellä "aasi".
niin tota. oikea ja vasenkätisiä on, ja on ollut aina, on henkilöitä jotka kirjoittaa, ruokailee, ym. ns. vasenkätisiä, siis käyttävät kaikkeen, - v a s e n t a kättä, kun "normaali" käyttää oikeaa kättä ??
Aivan järkyttävää.
Päivi Räsänen on harvoja poliitikkoja, jotka rohkeasti kertovat mielipiteensä. Hänellä on usein myös erittäin tervehenkisiä kommentteja - kuin valonloiste keskellä alkanutta pimeää vihervasemmistolaista aikakautta.
Suurinosa kirjoittajista, Raamatulla ihmisiä peloittelevat, kuuluisi suljetulle pakkopaitaan.
omaa "kiiltokuvaansa" pönkittää". ei mulla muuta.
"Suurinosa kirjoittajista, Raamatulla ihmisiä peloittelevat, kuuluisi suljetulle pakkopaitaan."
Onpas terävä diagnoosi!
Milläpä tämän diagnoosisi perustelet?
Olis se soma näky kun kaksi ronskia homomiestä, kuin suoraan touko aallon piirroksesta repäistyt mustissa nahkatamineissa, työntäisivät lapsukaista rattaissa kadulla. Ja mikä ihaninta päivikin olisi näkemässä
Heidän adoptoimaansa lapsukaista. Lisäys.
Päivin toive nimenomaan on kantelu.
Homo-orjat kannattelevat joka Priden aikaan Päiviä kuin laulaja Madonnaa leveillä harteillaan ja Päivi vähän napauttelee ruoskaa ja voihkii netissä, että on ne homot sitten syntisiä. Ja äänivyöryä pukkaa taas vaaleissa ;D
👍
PS. Touko Aalto ja Touko Laaksonen ovat ihan eri henkilöt...
on se vaan niin mukavaa "tuomita", saa sit itse olla "vähä parempi:)
Tietoisku: monet homot ovat biologisia isiä.