Häpeä YLE! Sari Essayah tylysti ulos Astudiosta

Yle saisi hävetä. Jokaisessa Atalkissa ja lähes kaikissa Astudio lähetyksessä vain Persujen ja Kokoomuksen edustajia. Nyt olisi voitu ottaa yksi parhaiten koko Suomessa ja eduskunnassa EU asioista ja sopimuksista tietävä lähetykseen, mutta ei. Näin paljonko Hallitus pelkää Sari Essayahin fiksua tietämystä ja vahvoja fakta perusteisia argumentteja. Yle tietysti suojelee hallitusta ja heidön tahtoaan. Jätetään Opposition pätevin EU asioiden kritisoija pois lähetyksestä.
39296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Sari oli jo alfastudiossa käsittelemässä samaa asiaa.
Ei kai kukaan täysjärkinen jaksa kuunnella sitä räpättäjä tätiä joka ohjelmassa.

Äänestä
  • Essayah ollut aina tavattoman ahkera asioista selvää ottaja. Ongelmallista muille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Essayah ollut aina tavattoman ahkera asioista selvää ottaja. Ongelmallista muille.

    Juuri tästä syystä varmaan hallituksen ministerit ja edustajat kielyäytyvät js YLE peruu kerta toisensa jälkeen aikomanda Essayahin kutsun ohjelmaan.

    Äänestä

Ei pienten apupuolueiden ihmisiä yleensäkään televisiossa haastatella silloin kun puhutaan vähän isommista asioista.

Äänestä
  • Maikkarilla haastateltiin. Ja kyllä pitäisi Ylelläkin, jos sieltä pienemmästä puolueesta löytyy se pätevin kyseisen asian kommentoija.

    Yhtä lailla Sari Essayahia äänestäneet maksavat Ylepakkoveroa kuin Li Anderssonia äänestäneet. Oikeus vaatia ja saada muitakin kuin aina samoja naamoja, samoista puolueista. Olisi Yleltä fiksua vuorotella Aina kun on A talk. Vuorotellen A studiossa kokoomus persut, sitten kokoomus kd, persut liike nyt, kokoomus persut jne.

    Äänestä

  • Eikö sinuakin kiinnostaisi katsoa Astudiota/A-talkia missä asioista puhumassa ja kommentoimassa on ihminen joka asiasta on parhaiten perillä.

    Yle suojelee hallitusta ja siksi ei uskaltanut ottaa Essayahia väkevillä todella fiksuilla argumenteillä osoittamaan hallituksen töpänneen ja pahasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maikkarilla haastateltiin. Ja kyllä pitäisi Ylelläkin, jos sieltä pienemmästä puolueesta löytyy se pätevin kyseisen asian kommentoija.

    Yhtä lailla Sari Essayahia äänestäneet maksavat Ylepakkoveroa kuin Li Anderssonia äänestäneet. Oikeus vaatia ja saada muitakin kuin aina samoja naamoja, samoista puolueista. Olisi Yleltä fiksua vuorotella Aina kun on A talk. Vuorotellen A studiossa kokoomus persut, sitten kokoomus kd, persut liike nyt, kokoomus persut jne.

    Y-lepakko-vero kuulostaa sopivalta nimeltä Suomen vihatuimmalle kanavalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maikkarilla haastateltiin. Ja kyllä pitäisi Ylelläkin, jos sieltä pienemmästä puolueesta löytyy se pätevin kyseisen asian kommentoija.

    Yhtä lailla Sari Essayahia äänestäneet maksavat Ylepakkoveroa kuin Li Anderssonia äänestäneet. Oikeus vaatia ja saada muitakin kuin aina samoja naamoja, samoista puolueista. Olisi Yleltä fiksua vuorotella Aina kun on A talk. Vuorotellen A studiossa kokoomus persut, sitten kokoomus kd, persut liike nyt, kokoomus persut jne.

    MTV3 ja Alfa voivat hyvin vuorotella Essajahin haastatteluista. Ei siinä YLEä tarvita. Eiks vaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö sinuakin kiinnostaisi katsoa Astudiota/A-talkia missä asioista puhumassa ja kommentoimassa on ihminen joka asiasta on parhaiten perillä.

    Yle suojelee hallitusta ja siksi ei uskaltanut ottaa Essayahia väkevillä todella fiksuilla argumenteillä osoittamaan hallituksen töpänneen ja pahasti.

    Juuri siksi ei tahdota ohjelmiin, koska tuo selvästi esiin hallituksen heikon tietopohjan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri siksi ei tahdota ohjelmiin, koska tuo selvästi esiin hallituksen heikon tietopohjan.

    Yksipuolinen puolueellinen YLE. Ei tarvitse jatkossa pakkorahoitusta.

    Äänestä

Kun EU paketista on luvattu vielä toinenkin keskustelu, kun selvästi kaikki oppositio puolueet eivät voi olla mukana samaan aikaan Kokoomus ja Persut on vaihdettava tilalle KD ja LiikeNyt. Koksut ja persut jo saaneet omansa sanoa.Prke Yle toimi kerrankin kuten kuuluu ja lunasta pakkoverolle vastinetta.

Äänestä

Yle on ollut jo vuosikausia vitsi.
Sen todelliset vaikuttamismahdollisuuden mielipiteisiin ovat pienet.
Riittävän monesti kun on ampunut omaan jalkaansa, se kääntyy jossainvaiheessa itseään vastaan, niinkuin ylellä on käynnyt.

Äänestä

Essayah olisi ollut liian fiksu valinta ja nolannut hallituspuolueiden ehdokkaat vahvoilla argumenteillaan ja faktoilla.

Äänestä

Sarilla oli vahvaa näyttöä jumalan olemassaolosta, mutta ateistien johtama YLE heitti ulos studiosta ennen kuin ehti esitellä todistusaineistonsa!

Äänestä
  • Niin mitä näyttöä? Joku linkki faktoihin tai muuten persupropagandaa.

    Äänestä

  • Tuossahan se syy tulikin. Ei televisioon tarvita lahkolaishöyrypäitä.

    Äänestä

Ex-europarlamentaarikko Essayah on kauppatieteen maisteri, pääaineena laskentatoimi. Liian osaava ja tietävä päästettäväksi mediajulkisuuteen.

Äänestä

Essayah on ihan fiksu nainen. Räsänen pilaa koko puolueen ja sopisi paremmin persuihin kuin KD:n

Äänestä

Juurikin näin. Perussuomalaiset olisi voitu jättää pois, heillä ei ole yhtään tietämystä EU-asioista. Meppeinä heillä muutama sarjakuvia kumartava sankari.

Äänestä

Paskakokkareet ovat YLE:n poliittissa ohjelmissa eniten edustettuna kaikista puolueista. Ja moninkertaisesti enemmän kuin persut, vaikka persuilla on enemmän kannatusta. Kokoomus-syövän ylivalta YLE:ssä näkyy hyvin tälläkin tavalla. YLE:n Ja Kokoomuksen voisi laittaa "täinpoistoon", koska se olisi ainut keino hävittää yhteiskuntaa tuhoavaa syöpää.

Äänestä
  • Ei se ole Kokoomuksen vika!!!!!

    Punavihervasemmisto koko Kokoomuksen pienimmäksi pahaksi, siitä syystä Ylen punavihervasemmistolais siipi ja Hallituksen ministerit mieluiten haluavat keskustella asioista Kokoomuslaisten kanssa.

    Essayah olisi pannut Saarikolle ja Anderssonille jauhot suuhun. Sen ei haluttu tapahtuvan ja siksi häntä ei pyydetä EU asioista käsitteleviin eikä muihinkaan keskusteluin YLE:llä. Saa olla paikalla vain silloin kun kaikki puolueen puheenjohatajat ovat, koska ei saa silloin paljoa suuvuoroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ole Kokoomuksen vika!!!!!

    Älä jauha sontaa. YLE:ssä kokoomuslainen johto ja YLE ajaa kaikessa Kokoomuksen agendaa. Tekee sen vain niin kierosti, että ne joilla kengän- ja älykkyysosamäärän numero on sama, eivät sitä älyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä jauha sontaa. YLE:ssä kokoomuslainen johto ja YLE ajaa kaikessa Kokoomuksen agendaa. Tekee sen vain niin kierosti, että ne joilla kengän- ja älykkyysosamäärän numero on sama, eivät sitä älyä.

    Miksi sitten koko henkilökunta on viherkommareita ja muita pervoja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä jauha sontaa. YLE:ssä kokoomuslainen johto ja YLE ajaa kaikessa Kokoomuksen agendaa. Tekee sen vain niin kierosti, että ne joilla kengän- ja älykkyysosamäärän numero on sama, eivät sitä älyä.

    YLE:ssä on keskustalainen johto! Sattuneesta syystä.

    Äänestä

  • Heheh. Palstapersujen mielestä Yle on siis Kokoomuksen asialla oleva vihervasemmistolaiskesustakainen laitos.

    Olette te yksiä pellejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä jauha sontaa. YLE:ssä kokoomuslainen johto ja YLE ajaa kaikessa Kokoomuksen agendaa. Tekee sen vain niin kierosti, että ne joilla kengän- ja älykkyysosamäärän numero on sama, eivät sitä älyä.

    Sosialisti ainakin Merja YA on. Vinkuu kokoajan lisää rahaa. Kokoomuslainen tekisi itse työllään lisää rahaa.

    Äänestä

Ei vääriä mielipiteitä saa päästää esiin televisiossa. Ylellä on kansan kasvatusvastuu.

Äänestä

YLE Syrjii ja on 110 prosenttia hallituksen talutusnuorassa. Ei uskalleta Hjallista jolla paljon kansansuosiota ja Essayahia, jota pidetään järkevimpänä poliitikkona, ottaa lähetyksiin ikinä haastamaan ja kritisoimaan hallitusta.

Äänestä

Vai järkevää ja vahvaa tietoa jumalasta. Ja pitäisi päästä ääneen jatkuvasti, laittamaan jauhot suuhun. Höpsistä. Sirpaaleet on sirpaleita puolueinakin.

Äänestä
  • Essayahn kristillisyys näkyy teoissa. Hän tekee lujasti töitä ja siksi myös tietää, mihin tämä surullisen kuuluisa EU:n elvytyspaketti pahimmillaan johtaa. Essayah on siksi pelottava, ettei hänen tietämystään voi vastapuoli kumota. Hän on rauhallinen, selkeä ja johdonmukainen. Yksinkertaisesti liian pätevä, jotta hänet voisi päästää juttusille nykyhallituksen edustajien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Essayahn kristillisyys näkyy teoissa. Hän tekee lujasti töitä ja siksi myös tietää, mihin tämä surullisen kuuluisa EU:n elvytyspaketti pahimmillaan johtaa. Essayah on siksi pelottava, ettei hänen tietämystään voi vastapuoli kumota. Hän on rauhallinen, selkeä ja johdonmukainen. Yksinkertaisesti liian pätevä, jotta hänet voisi päästää juttusille nykyhallituksen edustajien kanssa.

    Vau. Miksi noin pätevä ihminen ei saa puoluettaan nostettua siitä kuopasta jossa KD on aina ollut?

    Äänestä

Vaihtakaa kepu kristillisiin niin tulee hallitukseenkin järjen ja taivaan valo.
Kävelyn hallitsevana naisena Sari voisi viedä koko porukan vaikka Itiksen ostoskeskuskukseen lenkille että näkevät miten maamme makaa tulevaisuudessa jos pikaisiin toimiin ei ryhdytä.

Äänestä
  • Taivaan valo...

    Hihhuli lopettaa nyt Suomi24:lle kirjoittelun

    Äänestä

  • Erinomainen kommentti siltä osin, että iso osa tekee politiikkaa silmät ja korvat kiinni. Epäkohdat ja epämiellyttävä lakaistaan maton alle kuin sitä ei olisi olemassakaan.

    Äänestä

Jokohan tämä viikko olisi se the viikko, jolloin A-studio/a-talk huolisi Hjalliksen ja Essayahin vieraaksi.

Äänestä
  • Mitä Hjallis tällaisessa poliittisessa ohjelmassa tekisi? Silloin pitää kutsua myös toinen 1-miehinen eduskuntaryhmä, eli Ano Turtiainen kertomaan omia poliittisia näkemyksiänsä A-studiolle.

    Äänestä

Aika paitsioon on KD taas kuntavaalien alla jäänyt. YLE on ilmeisesti puolensa valinnut, kun Vihreitä, sosialisteja (Keskustastakin vain sosialistivasemmistolaisia) sekä Persuja joka aamushow lähetyksessä ja a studio.

Toivottavasti KD puolueena alkaa myös isosti vaatimaan YLE veroon leikkauksia.

Äänestä

Sari on Jumalasta seuraavaa jopa Putinin ja Halla-ahon yläpuolella. Halle kovaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Yle saisi hävetä. Jokaisessa Atalkissa ja lähes kaikissa Astudio lähetyksessä vain Persujen ja Kokoomuksen edustajia. Nyt olisi voitu ottaa yksi parhaiten koko Suomessa ja eduskunnassa EU asioista ja sopimuksista tietävä lähetykseen, mutta ei. Näin paljonko Hallitus pelkää Sari Essayahin fiksua tietämystä ja vahvoja fakta perusteisia argumentteja. Yle tietysti suojelee hallitusta ja heidön tahtoaan. Jätetään Opposition pätevin EU asioiden kritisoija pois lähetyksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu