Kun valtioita ja yhteiskuntia ei vielä ollut, vaan ihminen eli vapaana viidakossa taistellen luonnonvoimia ja villieläimiä vastaan, ihmiset alunperin ajatteli, että olisi hyvä perustaa valtiojärjestelmä ja järjestäytynyt yhteiskunta, jonka avulla voisimme päästä eroon luonnonvoimista sekä villieläimistä ja kohottaa elintasoamme.
Näin menikin mukavasti jonkinaikaa.
Sitten yhteiskuntajärjestelmä alkoi elää omaa elämäänsä, erottautua yhä kauemmas alkuperäisestä tarkoituksestaan.
Nyt valtiot ja yhteiskunnat eivät piittaa enää ihmisistä, vaan järjestävät toimintansa pelkästääm oman instituution etujen mukaisiksi, ihmisten kustannuksella ja ihmisten vahingoksi.
Niinpä Suomessakin, kun valtio on varmistanut vain oman systeeminsä edut ihmisten kustannuksella, se on kostautunut nyt syntyvyyden laskuna, kun ihmisten toimeentulo on mennyt niin epävarmaksi ja vaikeaksi, ettei tälllaisiin oloihin ole taloudellisesti mahdollista tehdä lapsia.
Mitä tekee yhteiskunta?
Sen sijaan, että se järjestäisi tähän maahan olosuhteet, joissa ihmisillä olisi hyvä ja turvallinen elämä, se vielä entisestään järkyttää sitä pyrkimällä vaihtamaan kansalaiset ulkomaita haalittuihin, jo valmiiksi työikäisiin ihmisiin!
Tämä jos mikä on ihmisvihamielistä toimintaa! Valtiosta on tullut PAHA instituutio!
Yhteiskunta ei palvele enää sitä tarkoitusta, jota varten se on aikoinaan luotu, vaan on kääntynyt tarkoitustaan vastaan!
Työikäisen väestön tuominen tähän maahan ei ratkaise perusongelmaa. Ainakin Suomen valtio ja yhteiskunta on epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään, luoda puitteet hyvälle, vakaalle, turvalliselle ja onnelliselle elämällle. Suomi oli sellainen vielä 1980-luvulla, mutta sen jälkeen kaikki on mennyt vessasta alas.
Tuontikansalaisten tuonti on sama kuin kantaisi vettä kuivuneeseen kaivoon. Se ei tule toimimaan. Valtion on korjattava omaa toimintaansa, että ihmiset voisivat jälleen luottaa elämän kantavan myös Suomessa!
Muutama pahin epäkohta:
- aivan liian raskas verotus
- liian kalliit elinkustannukset, erytiysesti asuminen
- palkkojen liian huono ostovoima, korjaantuisi paljon verotusta laskemalla
- liian epävarma työelämä, kieltäisin ensimmäisenä vuokratyöfirmat palkkoja ja työehtoja polkevina epäterveinä ilmiöinä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.