Töissä on kollegana oikein mukava (ja nätti) nainen jonka kanssa on ollut jonkin verran hyväntuulista flirttia. Ollut useinkin mielessä että pitäisi varmaan yrittää tosissaan mutta ei ole vielä uskallus riittänyt.
Oltiin muutaman työkaverin kanssa (ko. nainen mukana) keskiviikkona muutamalla ja pöydän ääressä puhenaiheena oli mm. vaatemieltymykset - siis nimenomaan mikä vastakkaisen sukupuolen vaatetuksessa viehättää. Tuli sitten sivulauseessa sanottua että nahkavaatteet naisella on noin pääsääntöisesti minun heikko kohtani.
Nyt ko. nainen on ollut töissä kaksi päivää (torstain ja tämän päivän) suht. tiukkaan nahkahameeseen pukeutuneena. Voin tietysti toivorikkaasti kuvitella, mutta minusta vaikuttaa myös siltä että se timmi nahkaan verhottu takapuoli on suhteettoman paljon näkökentässäni.
Perskules, taidanpa kysyä josko neiti lähtisi lasillisille ihan kahden kesken. Jo tänään. Vai mitä täällä tuumataan, eikös tuo nyt ole aika selvä go for it - signaali neidiltä?
Signaalit naiselta
6
172
Vastaukset 6
- Anonyymi
Et todellakaan mene minnekään
- Anonyymi
Niin, voi olla että nainen vaan kiusoittelee..
Luultavasti saat näpeillesi. Naiset osaa myös pelata- Anonyymi
Kysyin ja vastauksena oli iloinen "ilman muuta". Hähhää!!
Vielä pari tuntia töitä, sitten kämpille suihkuun, siistit vaatteet päälle, parturiin ja treffeille. Jii-haa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyin ja vastauksena oli iloinen "ilman muuta". Hähhää!!
Vielä pari tuntia töitä, sitten kämpille suihkuun, siistit vaatteet päälle, parturiin ja treffeille. Jii-haa!Ehkä sun mielikuvissasi, hah.
Mut onnea kovasti. 😂
- Anonyymi
Luulisi tämänkin turhan aloituksen tekijältä muitakin aloituksia irtoavan
- Anonyymi
Olisi kannattanut joseillä muutamalla olleessa kysellä naista treffeille. On vähän myöhäistä nyt, kun pitää signaalikieltä lukea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451