mieheni joutui muuttamaan toiselle paikkakunnalle työn perässä. Välimatkaa on n.200km eli ei sitä ihan joka päivä kuljeta. Erossaolo tuntuu jo nyt parin päivän jälkeen todella raskaalta ja on vaikea keskittyä mihinkään omiin hommiin. Tulevaisuus pelottaa, sillä mieheni työ on sellaista, että siirtoja eri puolille maata voi tulla jatkossakin. Itse olen asunut pääkaupunkiseudulla koko ikäni ja ajatus hänen perässään muuttamisesta parin vuoden välein tuntuu pahalta. Tällä hetkellä en voi vielä muuttaa, sillä opiskeluni on vielä kesken. haluaisimme tietenkin olla yhdessä, mutta työ asettaa kohtuuttomilta tuntuvat rajoitukset. Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? Kestääkö kaukosuhde, jos suhde on muuten vakaalla pohjalla? Lisäksi haluaisin vielä kuulla jos jollakin on kokemusta miten selvitä pienten lasten kanssa, jos mies on esim. rauhanturvatehtävissä ulkomailla?
mies töissä 200km päässä
katja
4931
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lähdin viime syyskuussa opiskelemaan 200km:n päähän. Olimme sitä ennen asuneet "jo" kaksi vuotta yhdessä. Kieltämättä minulla ainakin oli rankkaa, kun muutin niin kauas pois kotoa aivan uuteen kaupunkiin, josta en tuntenut ketään. Voisin sanoa, että olen todella aikuistunut tämän vuoden aikana. Täytän kesällä 24v. eli en ole enää mikään teini. Joka päivä soittelemme mieheni kanssa ja kihloihin tuli mentyä kaksi kuukautta sitten. Näemme joka viikonloppu. Nyt ei ole enää kuin tämä kuukausi ja sitten mulla alkaa työharjoittelu kotikaupungissani. Saan muuttaa takaisin kotiin ja tarkoituksena on syksyllä muuttaa yhdessä opiskelupaikkakunnalleni. Eli kyllä suhde voi kestää, vaikka ei joka päivä nähdäkään. Varsinkin kun tietää,ettei tämä ole lopullista! Niin rankkaa tämä on kyllä ollut, että olen laihtunut kuudessa kuukaudessa 9kg:a. Mutta sehän tekee vain ihan hyvää=) Lapsia meillä ei vielä ole, mutta toivottavsti parin vuoden päästä on. Tsemppiä kaikille!
Meillä on mieheni kanssa vastaava tilanne edessä nyt keväällä kun joudun muuttamaan pois yhteisestä kodistamme työn perässä. Välimatkaa meilläkin tulee olemaan 200k, ja kun molemmat ovat töissä niin käytännössä yhteinen aika tulee olemaan lauantai ja osa sunnuntaista.
Olenkin surrut jo aika tavalla sitä, ettemme voikaan enää asua yhdessä. Myös suhteen tulevaisuus pelottaa, koska erillään asuminen voi jatkua pitkäänkin huonon työtilanteen vuoksi.
Te jotka olette asuneet jo yhdessä ja sitten muuttaneet erillenne, oletteko enää ajatelleet suhdettanne avoliittona vai vain seurusteluna/tapailuna? Ja voiko sellainen suhde pitemmän päälle toimia kunnolla?
Olen myös pohtinut sitä, että kun on jo asunut yhdessä ja sitten muutetaan erilleen, niin ollaanko silloinkin vielä avoliitossa vai mennäänkö takapakkia ja "vain" seurustellaan? Eikös se kun ollaan kihloissa tarkoita, että ollaan avoliitossa, vaikka ei yhdessä virallisesti asutakkaan?
Uskon, että parisuhde kestää välimatkan. Kunhan vaan molemmilla on tahtoa nähdä aina kun pystyy. Täytyy vaan yrittää olla positiivisella mielellä. Kuten jo taisin aikaisemmassa viestissä mainita oli meilläkin alussa vaikeaa. Välillä tuli riitoja ja varmaan suurimmaksi osaksi siitä, että molemmilla oli hurjat odotukset aina viikonlopun suhteen ja sitten jos suunnitelmat eivät toteutuneetkaan, tuli riitaa ja kiukuttelua.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että me selvitään ihan mistä vaan. Uskon, että tämä "koettelemus" oli vain hyväksi. Osaapahan toista kunnioittaa paremmin eikä pidä toista itsestään selvyytenä.
Että ei se 200km periaatteesa ole niin pitkä matka. Jos on oma auto käytössä niin sen ajaa hyvällä kelillä kahdessa tunnissa! Minä olen kulkenut kyseistä väliä bussilla, koska se tulee opiskelijalle edullisemmaksi. Jossain vaiheessa "huomasin" että täältähän pääsee poiskin, jos tulee ihan hirmuinen ikävä=) Ei se nyt niin pitkä matka nykypäivänä ole.