Sanomalehti Keskisuomalainen:
"Keski-Suomen käräjäoikeudessa perjantaina vangittu on vuonna 1976 syntynyt Tero Olavi Ala-Tuuhonen.
Ala-Tuuhonen on tunnettu vaikuttaja Suomen äärioikeistolaisissa piireissä. Hän on muun muassa Kansallismielisten liittouman puheenjohtaja ja vaikuttaa Keski-Suomen nationalisteissa sekä katupartiojärjestö Soldiers of Odinissa."
Katajan pahoinpitelijä Tero Olavi Tuuhonen
87
1600
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä juuri osoittaa että Perussuomalaiset eivät ole äärioikeistolainen puolue kun äärioikeisto reagoi tällä tavalla heidän erottamistaan puolueesta
- Anonyymi
Jassoo. Ja heti alkaa persujen taktinen maalinsiirtoyritys. Kyseiset henkilöt kuuluvat samaan laumaan, mihin moni persuvaikuttajakin kuuluu. Kansallismielisten liittouma, Soldier of Odin jne.
Entinen PS-jäsen Teemu Torssonen on toinen epäillyistä. Tässä Iltalehdestä pieni ote viime vuoden keväältä.
"Torssonen sai puolueelta selvityspyynnön tammi-helmikuun vaihteessa toiminnastaan. Torssosen mukaan selvityspyynnössä kysyttiin muun muassa videosta, jossa hän haastatteli eduskuntavaaliehdokkuudesta vetäytynyttä Laukaan kunnanvaltuutettua Jani Oksasta (ps).
Oksanen sanoi vetäytymisensä syyksi ”perussuomalaisten Keski-Suomen piirin huonon toimintakulttuurin ja sen johdon kyseenalaisen ja puolueen edun vastaisen toiminnan”. Torssonen on puolustanut Oksasta ja myös arvostellut piirijohdon ja vaalipäällikön toimintaa.
Perussuomalaisten Keski-Suomen piiri hylkäsi Torssosen ehdokkuuden eduskuntavaaleissa viime huhtikuussa. Jyväskylän perussuomalaiset kuitenkin esitti Torssosta ehdokkaaksi lokakuussa. Jyväskylän piirihallitus ei halunnut asettaa Torssosta ehdokkaaksi, koska piirikokous oli jo kerran torpannut hänen ehdokkuutensa."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d8338c66-ea33-4f4a-b3d3-c50e91fa73a7
Eli kyllä se nyt on päivänselvää, että persut ovat äärioikeistolainen puolue. Tämä koko episodi on puolueessa vellovien sisäisten kiistojen seurausta. Tarvitseeko asian tueksi vielä alkaa luettelemaan henkilöiden nimiä puolueen johdosta, jotka ovat näiden kansallismielisten ryhmittymien kanssa kytköksissä toisiinsa? Tämä oli jo etukäteen nähtävissäkin, että puolueen räyhäosasto on tyytymätön asemaansa puolueessa. Ja alkoihan se vasara viimein heilua.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jassoo. Ja heti alkaa persujen taktinen maalinsiirtoyritys. Kyseiset henkilöt kuuluvat samaan laumaan, mihin moni persuvaikuttajakin kuuluu. Kansallismielisten liittouma, Soldier of Odin jne.
Entinen PS-jäsen Teemu Torssonen on toinen epäillyistä. Tässä Iltalehdestä pieni ote viime vuoden keväältä.
"Torssonen sai puolueelta selvityspyynnön tammi-helmikuun vaihteessa toiminnastaan. Torssosen mukaan selvityspyynnössä kysyttiin muun muassa videosta, jossa hän haastatteli eduskuntavaaliehdokkuudesta vetäytynyttä Laukaan kunnanvaltuutettua Jani Oksasta (ps).
Oksanen sanoi vetäytymisensä syyksi ”perussuomalaisten Keski-Suomen piirin huonon toimintakulttuurin ja sen johdon kyseenalaisen ja puolueen edun vastaisen toiminnan”. Torssonen on puolustanut Oksasta ja myös arvostellut piirijohdon ja vaalipäällikön toimintaa.
Perussuomalaisten Keski-Suomen piiri hylkäsi Torssosen ehdokkuuden eduskuntavaaleissa viime huhtikuussa. Jyväskylän perussuomalaiset kuitenkin esitti Torssosta ehdokkaaksi lokakuussa. Jyväskylän piirihallitus ei halunnut asettaa Torssosta ehdokkaaksi, koska piirikokous oli jo kerran torpannut hänen ehdokkuutensa."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d8338c66-ea33-4f4a-b3d3-c50e91fa73a7
Eli kyllä se nyt on päivänselvää, että persut ovat äärioikeistolainen puolue. Tämä koko episodi on puolueessa vellovien sisäisten kiistojen seurausta. Tarvitseeko asian tueksi vielä alkaa luettelemaan henkilöiden nimiä puolueen johdosta, jotka ovat näiden kansallismielisten ryhmittymien kanssa kytköksissä toisiinsa? Tämä oli jo etukäteen nähtävissäkin, että puolueen räyhäosasto on tyytymätön asemaansa puolueessa. Ja alkoihan se vasara viimein heilua....Mikä maalin siirto? Persut ei ole ikinä ilmoittaneet olevansa äärioikistolainen puolue. On se nyt kumma kun ei saa olla mitä itse haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä maalin siirto? Persut ei ole ikinä ilmoittaneet olevansa äärioikistolainen puolue. On se nyt kumma kun ei saa olla mitä itse haluaa.
Hah haa. Eduskunnassakin istumapaikat Kokoomuksen oikealla puolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah haa. Eduskunnassakin istumapaikat Kokoomuksen oikealla puolella.
Niin, Kokoomus on arvoliberaalipuole. Salin istumapaikat eivät kyllä oikeastaan vaikuta mitenkään mihinkään. Tietenkin kaltaisellesi yksikertaiselle ihmiselle se merkitsee paljon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah haa. Eduskunnassakin istumapaikat Kokoomuksen oikealla puolella.
Tuollahan logiikalla. Vasemmisto on sitten ilmanmuuta äärivasemmistoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä maalin siirto? Persut ei ole ikinä ilmoittaneet olevansa äärioikistolainen puolue. On se nyt kumma kun ei saa olla mitä itse haluaa.
Ei sitä tarvitse ilmoittaa. Se näkyy persujen käytöksestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah haa. Eduskunnassakin istumapaikat Kokoomuksen oikealla puolella.
Johon muut, eivät persusuomalaiset heidät pakkosiirsivät. Ei muuten anna kovinkaan demokraattista kuvaa eduskunnasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä maalin siirto? Persut ei ole ikinä ilmoittaneet olevansa äärioikistolainen puolue. On se nyt kumma kun ei saa olla mitä itse haluaa.
Minun puolesta arvion saa tehdä sisäministeriön virkamies. SUPOn hommia määritellä tällaisia asioita, kun omien karvojen tarkistaminen ei aina onnistu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä maalin siirto? Persut ei ole ikinä ilmoittaneet olevansa äärioikistolainen puolue. On se nyt kumma kun ei saa olla mitä itse haluaa.
Haluuks sääki olla Teräsmies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä maalin siirto? Persut ei ole ikinä ilmoittaneet olevansa äärioikistolainen puolue. On se nyt kumma kun ei saa olla mitä itse haluaa.
No ettehän te sitä tietenkään mene itse ilmoittamaan, kun yritätte peitellä sitä minkä ehditte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johon muut, eivät persusuomalaiset heidät pakkosiirsivät. Ei muuten anna kovinkaan demokraattista kuvaa eduskunnasta.
Eikös se nimenomaan kuvasta demokratiaa, jos enemmistö oli asiasta sitä mieltä, että lehterin alle käy persujen tie?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun puolesta arvion saa tehdä sisäministeriön virkamies. SUPOn hommia määritellä tällaisia asioita, kun omien karvojen tarkistaminen ei aina onnistu.
Supolla enemmän tai vähemmän työpaikkakiusaamista sekä omiin muihin supolaisiin että Supon taustaselvityskohdehenkilöihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Supolla enemmän tai vähemmän työpaikkakiusaamista sekä omiin muihin supolaisiin että Supon taustaselvityskohdehenkilöihin.
Supo ei uskalla tulla kun me tapetaan neki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Supolla enemmän tai vähemmän työpaikkakiusaamista sekä omiin muihin supolaisiin että Supon taustaselvityskohdehenkilöihin.
Nyt maalitatte sitten Supoa vai?
Anonyymi kirjoitti:
Mikä maalin siirto? Persut ei ole ikinä ilmoittaneet olevansa äärioikistolainen puolue. On se nyt kumma kun ei saa olla mitä itse haluaa.
Kyllä sinunlaiset ovat idiootteja vaikka persuja ovat.
Mitä luulet voittavasi noin ääliömäisillä väitteillä?
Kyllä jokainen täys`järkinen tietää mikä rikollisten pesäpaikka persut on- ei enää mitkään törkeät valeet ja typeryydet pese törkypersujen rikollisuutta pois.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Kokoomus on arvoliberaalipuole. Salin istumapaikat eivät kyllä oikeastaan vaikuta mitenkään mihinkään. Tietenkin kaltaisellesi yksikertaiselle ihmiselle se merkitsee paljon
Jos nykyistä Petteri Orpon johtamaa Kokoomusta vertaa Tuure Junnilan aikaiseen Kokoomukseen, niin nykyinen on vasemmistopuolue ja Stubb ja Katainen Kokoomukseen soluttautuneita vasemmistolaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah haa. Eduskunnassakin istumapaikat Kokoomuksen oikealla puolella.
Se oli rkp rasistien päätös, ja vasukat väittävät nyt että se on kansan tahto, vosut nappia painoivat eniten.
- Anonyymi
Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsen Teemu Torssonen ja tunnettu äärioikeistolainen vaikuttaja vangittiin epäiltyinä Pekka Katajan murhan yrityksestä 14:43
https://www.ksml.fi/paikalliset/3018594- Anonyymi
Demari/kokkare äärioikeistolaisen vaatteissa?
- Anonyymi
Omat koirat purivat...
- Anonyymi
Me emme pidä ihimiskoiria. Me emme ole Demareita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me emme pidä ihimiskoiria. Me emme ole Demareita.
Sinulla on niitä schweinhundeja. Olethan äärioikeistolainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on niitä schweinhundeja. Olethan äärioikeistolainen.
Kyllä. Ja me tapetaan kaikki meidän vastustajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Ja me tapetaan kaikki meidän vastustajat.
Äärioikeistolaista polttelee jo?
- Anonyymi
Tero on Demari perheestä ja vähän sekaisin
- Anonyymi
Pekka Katajan pahoinpitely yhdisti Keski-Suomen puoluejohtajat poikkeuksellisen kannanoton taakse: "Poliittiselle väkivallalle ei ole sijaa"
https://www.ksml.fi/paikalliset/2898289 - Anonyymi
Demari pukeutunut äärioikeistolaiseen valehahmoseen jotta oma kannatus nousisi. Tai joku piilosupolainen.
- Anonyymi
Auts?
- Anonyymi
Tälläkin palstalla vähä-älyiset pikku rasistit huusi kitarisat pullollaan - se oli mamu se oli mamu.
- Anonyymi
Poliittiselle väkivallalle on näköjään sijaa vain
nykyisen PS:n sisällä. Kuka on enää niin hölmö, että
ryhtyy PS:n kaltaisen väkivaltapuolueen kunnallisvaaliehdokkaaksi? - Anonyymi
On muuten aika mielenkiintoista,että miksiköhän nyt voitiin julkaista nimet, mutta kun kyseessä on himmeähkön Abull Hammadin suorittama raiskaus yms. rikos, nimeä ei koskaan julkaista
- Anonyymi
PS Johtaja Halla-ahon ja puoluesihteeri Grönroosin mielestä nämä heput näyttivät "ulkomaalaistaustaisilta arabeilta". Kenenkään persukuplan ulkopuolella ei. Kertoo persujen valhehakusiuudesta todella paljon.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006632827.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PS Johtaja Halla-ahon ja puoluesihteeri Grönroosin mielestä nämä heput näyttivät "ulkomaalaistaustaisilta arabeilta". Kenenkään persukuplan ulkopuolella ei. Kertoo persujen valhehakusiuudesta todella paljon.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006632827.htmlHienoa, miten tuo sitten liittyi kommentiin ?
- Anonyymi
Kenen maahanmuuttajstaustaisen kaupunginvaltuitetun tai terroristijohtajan nimi on salattu pidätyksen yhteydessä?
- Anonyymi
Niin ja kuka on tilannut Abdulilta rikoksen? Demari tai vassari. Tai Supo. Tai rikollinen muu poliisi.
- Anonyymi
Joku persu natsi hakkaa omiaan no sellaisia ne on supo voisi ottaa nuo kaikki seurantaan.
- Anonyymi
Oliko noista jompikumpi persu ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko noista jompikumpi persu ?
Totta kai oli.
Teemu Torssonen on aikoinaan erotettu Jyväskylän persuista.
- Anonyymi
Ehdotan kuntavaali sloganiksi persuille "liity meihin niin omat hakkaa sinut melkein hengiltä"
- Anonyymi
Samalla ehdotan kuntavaali sloganiksi vihervasemmistolle "liity meihin niin omat hakkaa sinut taatusti hengiltä".
Eikösta taas ollutkin älykäs kommentti ??
- Anonyymi
Sääli, että eka vastaava ketju kaadettiin. Siellä persut yrittivöt kiemurrella irti kiusallisesta tapauksesta, mutta epäonnistuivat surkeasti.
- Anonyymi
Jep ja edustajat tällä hetkellä siivoaa twitteriään kun on puolue johtoa myöten linkkejä tekijöihin.
- Anonyymi
Mistähän tapauksesta on kyse ? Miksi se oli persuille kiusallinen ?
- Anonyymi
Ei ole mitään kiusallista. Me ollaan oikeesti vaarallisia. Varsinki sulle. Me ei yritetä peitellä sitä
- Anonyymi
Noita arabin näköisiä huonosti suomea puhuvia tuuhosia ja torssosia on persujen koko ydinjoukko kaveripiireineen, ei ne suinkaan mitään yksittäistapauksia ole.
- Anonyymi
Mitenkäs tuo sitten liittyykään persuihin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkäs tuo sitten liittyykään persuihin ?
Rautalanka loppui, ei jaksa nyt persuille vääntää, selkosuomeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rautalanka loppui, ei jaksa nyt persuille vääntää, selkosuomeksi.
Näin on, ei sitä jaksa.
Persujen paras puolustuskeino on heittäytyä tyhmäksi. Kukaan ei jaksa selittää monta kertaa itsestäänselvyyksiä persulle, varsinkin kun jonossa seuraava persu ihmettelee samaa asiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on, ei sitä jaksa.
Persujen paras puolustuskeino on heittäytyä tyhmäksi. Kukaan ei jaksa selittää monta kertaa itsestäänselvyyksiä persulle, varsinkin kun jonossa seuraava persu ihmettelee samaa asiaa.Eläinkunnassa ei taida olla muita eläimiä, jotka heittäytyvät hädän tullen tyhmäksi.
Persujen defenssimekanismi on ainutlaatuinen. - Anonyymi
Kuka on tilannut persut puolueena? Demarit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on tilannut persut puolueena? Demarit.
Ei teitä kukaan tilannut. Olette evoluutiovääristymän tulos.
- Anonyymi
Jaa että "arabin näköiset" uusnatsi ja ex-persu kohdistivat Katajaan "rasistisen" hyökkäyksen. Kaikki tietävät ettei Laura "Maapallo on litteä" Huhtasaari ajele täysillä valoilla, mutta erikoiselta kommentointi vaikuttaa yhtä kaikki.
Valtuutettu Torssonen vaatii nettisivullaan Suomea turvalliseksi lapsille, ja osuu vahingossa asianytimeen: epäilemättä Suomi on nyt lapsillekin hieman turvallisempi paikka, kun Torssonen ja kumppaninsa, etnonationalisti Ali-Tuuhonen, ovat nalkissa.
Ehkäpä arvon herrat voivat perustaa vankilaan sellipartion, johon hyväksytään vain arabin näköisiä etnisiä suomalaisia. Epäilemättä miesten veistokselliset piirteet yhdistettynä valloittavaan persoonallisuuteen tekevät heistä haluttua morsmaikkumateriaalia etenkin mamutaustaisten vankien keskuudessa.- Anonyymi
Halla-aho "Teko oli poliittinen isku"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/halla-aho-hyokkays-vaalipaallikkoamme-kohtaan-ei-ole-satunnainen-rikos-vaan-poliittinen-isku/7874736 - Anonyymi
Huhtasaarikin on varmaan joku tilattu feikkihahmonen.
- Anonyymi
Eikös savolaisen paikallisyhdistyksen jäsenyydestä ja ryhmästä ole erotettu joku persuaktiivi jo useampaankin kertaan? Varmaan erottamiseen jotenkin vaikuttaneiden henkilöiden kannattaisi alkaa käyttää umpikypärää mahdollisten vasaramiesten hyökkäyksien varalta.
- Anonyymi
Persupuolue on täynnä "ulkomaalaisen näköisiä turtiaisia ja torssosia"??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persupuolue on täynnä "ulkomaalaisen näköisiä turtiaisia ja torssosia"??
Ehdotan että tuollaiset ulkomaalaisen näköiset väkivalta rikolliset karkoitetaan maasta nopeutetulla menettelyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehdotan että tuollaiset ulkomaalaisen näköiset väkivalta rikolliset karkoitetaan maasta nopeutetulla menettelyllä.
Torssonen on Halla-ahon tuttu vuosien ajalta ja ollut myös ps Johtajalle mieluisa yhteistyökumppani. Tässä esimerkki veljesten yhteisestä tilisuudesta:
"Tavataan Kävelykadulla
24 huhtikuun, 2018 julkaissut teemu torssonen
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sekä allekirjoittanut Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsen ja maakuntavaltuutettu tavattavissa Jyväskylän kävelykadulla ensi lauantaina 28. Huhtikuuta klo. 10.45 – 11.45.
Paikalla on kahvitarjoilu!" - Anonyymi

Paikalla on kahvitarjoilu!"Torssonen oli aikoinaan kiihkeä Soinin erottamisen kannattaja. Mitä tästä mietimme?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Torssonen on Halla-ahon tuttu vuosien ajalta ja ollut myös ps Johtajalle mieluisa yhteistyökumppani. Tässä esimerkki veljesten yhteisestä tilisuudesta:
"Tavataan Kävelykadulla
24 huhtikuun, 2018 julkaissut teemu torssonen
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sekä allekirjoittanut Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsen ja maakuntavaltuutettu tavattavissa Jyväskylän kävelykadulla ensi lauantaina 28. Huhtikuuta klo. 10.45 – 11.45.
Paikalla on kahvitarjoilu!""paikalla kahvitarjoilu" ja jatkoilla saat vasarasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehdotan että tuollaiset ulkomaalaisen näköiset väkivalta rikolliset karkoitetaan maasta nopeutetulla menettelyllä.
Ei ne Abdulit ole itse omasta päästään keksineet rikoksia vaan joku tilaa ne rikokset heiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"paikalla kahvitarjoilu" ja jatkoilla saat vasarasta
Voi saada luodinki jos ei lopu tuo urputus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi saada luodinki jos ei lopu tuo urputus.
Persun tunnelma tiivistyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi saada luodinki jos ei lopu tuo urputus.
Mitä sinä natsi siellä uhoat ei se minun vika ole että et saanut äidiltäsi keppana rahaa viikonlopuksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persun tunnelma tiivistyy.
Jep ja kommentin takana joku 15v Jani Petteri.
- Anonyymi
P. Kataja kyllä tunsi tekijät.
Sitä en ymmärrä, miksi aluksi muuta väitti. Ensin tekijät olivat mukamas arabitaustaisia.
Kun se kuvaus ei uponnut, tekijät saattoivatkin olla suomalaisia, mutta ei kuitenkaan paikallisia, koska murre oli outo...
Miksi P. Kataja puhui muunneltua totuutta?
Tässä kuviossa paljastuu perussuomalaisuuden koko kuva: Valheita, itsepetosta, väkivaltaa...- Anonyymi
Kataja harhauttu tietoisesti vierkavaltaa pois hyvin tuntemiensa tekijöiden jäljiltä? -Mihinkään muuhun johtopäätökseen ei voi tulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kataja harhauttu tietoisesti vierkavaltaa pois hyvin tuntemiensa tekijöiden jäljiltä? -Mihinkään muuhun johtopäätökseen ei voi tulla.
Eli persu puhui paskaa eli ei mitään uutta auringon alla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli persu puhui paskaa eli ei mitään uutta auringon alla.
Tottakai. Vassarille pitää aina valhdella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli persu puhui paskaa eli ei mitään uutta auringon alla.
Kyseessähän Perussuomalaisten sisäinen sotku. Persut vaan tyylinsä mukaisesti vetäytyy vastuusta. Äärioikeistolla eli Persuilla näyttää olevan vielä äärioikeistolaisempi ryhmittymä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli persu puhui paskaa eli ei mitään uutta auringon alla.
Kataja on istunut vuosikaudet samoissa kokouksissa tekijöiden kanssa ja myös lukuisissa toritilaisuuksissa aateveljet ovat ryystäneet koffetta samasta pannusta jouhevasti ja sopuistasti keskenään rupatellen. Yhtäkkiä "Kataja ei tunne heppuja lainkaan". Vaikuttaa lievästikin epäuskottavalta selitykseltä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai. Vassarille pitää aina valhdella.
Poliisitkin vassareita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kataja on istunut vuosikaudet samoissa kokouksissa tekijöiden kanssa ja myös lukuisissa toritilaisuuksissa aateveljet ovat ryystäneet koffetta samasta pannusta jouhevasti ja sopuistasti keskenään rupatellen. Yhtäkkiä "Kataja ei tunne heppuja lainkaan". Vaikuttaa lievästikin epäuskottavalta selitykseltä?
Oletan että ukkeli on istuskellut kotosalla ja uneksinut komeasta arabiprinssistä, joka viimein hakee hänet synkästä ja kylmästä Jämsästä.
Ovikello soi ja ukko kirmaa innossaan avaamaan, mutta unelmien prinssin sijasta sisään tunkeekin nahkapäätä ym. paikallista pohjasakkaa. Kaiken lisäksi retkut alkavat pahoinpidellä sankariamme hakkaamalla vasaralla kuuppaan.
Kun ukko tulee tajuihinsa verilätäkössä, voinee olettaa etteivät muitikuvat tapahtumista ole niitä kaikkein kirkkaimpia, fakta ja fiktio sekoittuvat kieltämättä viihdyttävällä ja surrealistisellakin tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kataja on istunut vuosikaudet samoissa kokouksissa tekijöiden kanssa ja myös lukuisissa toritilaisuuksissa aateveljet ovat ryystäneet koffetta samasta pannusta jouhevasti ja sopuistasti keskenään rupatellen. Yhtäkkiä "Kataja ei tunne heppuja lainkaan". Vaikuttaa lievästikin epäuskottavalta selitykseltä?
Kataja varmaan pelkäsi, että murhaajat tulevat takaisin. Mikä tuossa on niin epäselvää?
- Anonyymi
Tekijät olivat niin ääri-oikealla, että he ovat oikeastaan jo vasemmistoa ;DDDDDD
- Anonyymi
Oletko taaskin popsinut tupla-annoksen onnellisuuspillereitäsi, Leila?
Jaash, kyllä on persuilla paukut vähissä, aina se on ollut kaiken totuuden kieltävää älymölöötä, mutta nyt te persuidiootit näytätte todellisen moraalisen ja tiedollisen mitättömyytenne.
Olette mitätön säälittävä täysin moraaliton poppoo.
- Anonyymi
Jos Jussi pettää vaimoaan niin Torssonen puolukavereitaan. Ei hyvä kumpikaan teko.
- Anonyymi
Se on persujen keskuudessa uusi normaali tuo puoluetovereiden pettäminen.
- Anonyymi
Karttakaamme perusässiä.
- Anonyymi
Oli suuri henkilökohtainen helpotus, että tämäkin asia vihdoin selvisi. Mulla on kesästä asti ollut heppi sinisenä siitä arabijutusta, mutta nyt viimein pakotus kalsareissa antoi periksi. Kyseessä olikin arabin näköinen kaljupää Torssonen.
- Anonyymi
Tällainen on kansallismielisten liittouma, jonka puheenjohtajaa epäillään perussuomalaisten eduskunta-avustajan murhan yrityksestä.
Kansallismielisten liittouma on perustettu Soldiers of Odinin jäsenten aloitteesta, ja yhdistyksellä on kytköksiä puolueen kanssa riitautuneisiin perussuomalaisiin.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006633228.html- Anonyymi
Miksi aatteiltaan kaikkein aidoimmat persut näyttävät arabeilta, jopa vasara kädessä???
- Anonyymi
Onko nykyinen PS sisäisesti riitainen, hyvin riitainen vai
ERITTÄIN RIITAINEN? - Anonyymi
Onko oikaiseva tieto poistettu ylläpidon voimin?
- Anonyymi
Aiotko pyytää anteeksi syyttömältä?
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1411725
- 1131345
- 1691212
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881147- 191937
- 83915
- 94867
- 39829
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76778Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä138722