Seurustelen upean miehen kanssa, tapasimme työpaikalla. Hän on vanhempi, akateemisesti koulutettu ja hyvä ammatissaan. Itse olen koulutkseni saanut ammattikorkeasta. Mieheni perheelle tuntuu olevan ylitsepääsemätön asia tämä koulutusjuttu, ovat itse akateemisia henkeen ja vereen ja ovat sitä mieltä, että pojan pitäisi saada arvoisensa nainen. Olen siis "vähemmän" ja minua myös kohdellaan niin. Miestäni ei ole koskaan tämä asia vaivannut, mutta puolustelee vanhempiensa ja perheensä näkökantaa. Onko muissa liitoissa samanlaista?
Perhe sorsii
jutta
92222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
helposti hoidettu-kirjoittaudu avoimeen yliopistoon opiskelijaksi tai pyri oikeasti yliopistoon opiskelijaksi. Olet edes kirjoilla, se riittää.
Toinen vaihtis on unohtaa moiset pöyhkeilijät joilta puuttuu se sydämen sivistys jota sinulla on tarjota.
Huh, huh! Poikani on akateemisesti koulutettu, mutta ei tulisi mieleenkään alkaa arvostelemaan hänen tyttöystäväänsä tältä pohjalta.
Olisi hauska tietää, onko muutkin perheenjäsenet akateemisia. Jos ovat, niin sääli, on mennyt koulutus ketuille! Sivistykseen kun pitäisi kuulua laajempi näkökulma asioihin.
Taidat olla liian hyvä tyttö siihen sukuun.
Samaa mieltä.
Heippa hei,
se on kyllä tosi tyhmää, että ne kuvittelee jotain sellaista mutta miksi mies puolustelee vanhempia kun ne kohtelee sua huonosti koulutuksen takia? Upea mies sanoo vanhemmille ettei mainita enää tätä asiaa koska se on a- tyhmää, b- vaimoni ei halua kuulla siitä. Ihmeellista mitä kaikkea hyvää tapahtuu kun vanhemmat kuulee kritiikkia oman lapsen suusta. :P
Mies joka ei pidä vaimon puolta kun häntä kohdellaan huonosti on todellinen ongelma, ei vanhemmat.
Tästä huomaa, että koulutuksella ja sivistyksellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Pääasia, että et itse ala vähätellä itseäsi. Jos akateemisuus kapeuttaa ajatuksia noin pahasti, kuka haluaa olla akateeminen? No, ei yleistetä, akateemisuus sinänsä ei kenestäkään tee ylimielistä.
Omassa ja mieheni suvussa sisarusten perheissä on akateemisia, ammattikorkeakouluttautuneita, opistotasoisia, työtön, työttömyyseläkkeellä oleva, todella varakkaita yritysjohtajia. Eli kaikkea löytyy laidasta laitaan, mutta toisillemme olemme enimmäkseen läheisiä eikä työurallamme tai koulutuksella ole mitään tekemistä ihmissuhteissamme. Itse en kuulu ns. varakkaisiin meidän suvussa, mutta en ole koskaan kadehtinut heitä, sillä olen nähnyt minkä työn takana se on. Se elämä ei ole minua varten. Itselleni ei työ ole koskaan ollut elämän tärkein asia, vaan tapa hankkia toimeentulo. Minulle tärkeintä on perhe ja olen satsannut siihen. Kaikkea ei voi saada. Juttu rönsyää, joten lopettelen tähän.
Ikävä ongelma tuollainen "sorsiminen", mutta veikkaanpa että se on totta monessakin suvussa. Mun ongelma on,että itse opiskelen yliopistossa, mutta poikaystäväni on käynyt "vain" ammattikoulun ja se tuntuu olevan vanhemmilleni suuri ongelma. Olen yrittänyt puhua siitä monesti, mutta ei tunnu auttavan. Itselleni on aivan sama mitä poikaystäväni tekee, kunhan vain käy töissä, saa rahaa elääkseen ja on itse tyytyväinen. Vanhempieni asenne kuitenkin häiritsee minua, sillä tässä voisi parin vuoden päästä olla häätkin tiedossa, mutta pidän ongelmana sitä, jos vanhempani eivät hyväksy jo pitkäaikaista poikaystävääni. Kummin siis kannattaa tehdä? Pitää häät riidoissa vai erota vanhempien mielestä huonosta miehestä, vaikka itse on ikionnellinen?
Ihminen ei tule aikuiseksi kuin 30-40 vuotiaana. Siihen asti vanhempien mielipiteet tuntuvat hirveän tärkeiltä, koska he ovat niin paljon vanhempia ja niin paljon viisaampia.
Älä usko.
Sinä ole sinä ja elät yhden elämän. Jos olet löytänyt kumppanin itsellesi, niin älä anna vanhempiesi vaikuttaa tunteisiisi. He elävät oman elämänsä. Jos eivät ole elämässään oppineet kunnioittamaan toista ihmistä, vaan vain koulutusta, niin älä pidä heitä esimerkkinäsi.
Sivistys ja koulutus eivät suinkaan ole sama asia.
Koulutettu ja sivistynyt antaa arvon jokaiselle ihmiselle eikä varsinkaan kysele toisen oppiarvoja.
Jos vieä otetaan ansiomahdollisuudet huomioon, niin moni hyvän ammatin omaava tienaa monin verroin enemmän kuin se korkeasti koulutettu, joka on viettänyt aikuiselämästään 10 v. yliopistossa eikä osaa käytännön asioissa tehdä mitään.
Kyllä se leipäkin on tärkeä osa ihmisen elämää.
Ensimmäinen lyhytaikainen puolisoni oli nk. duunari, minun sukuni varakkaita arvostettuja porvareita, pankinjohtaja-päätöimittaja-tehtailija -linjaa. Ongelmat olivat aivan täysin siellä duunaripäässä. Hänen alemmuuskompleksinsa ja miellyttämisenhalunsa olivat jotain aivan uskomatonta! JOskus myöhemmin,liiton jo purkauduttua, mainitsin asiasta tädeilleni. He olivat aivan ällikällä lyötyjä, heille ei sellainen ajattelu tullut mieleenkään.
Juu -- meillä täälä ihan sama. Mieheni KTM ja meikäläinen ammattikorkeen sosiaali- ja terveysalan käynyt. Molemmat mieheni vanhemmat hyvissä ammateissa.Perheessä aina puhutaan niistä, jotka suorittavat akateemista tutkintoa ja mietitään, että mikä "sen ja sen poika/tytär on ammatiltaan". Mitä enemmän on akateemisesti koulutettu, on valtaa (esim. johtajana) ja näkyvämmällä paikalla -- niin plussia satelee. Fiksut ihmiset ovat heille yhtäkuin akateemisesti koulutetut.
Minunkaan miestäni ei asia ole vaivannut, päinvastoin kehunut ja kannustanut. Itse yritän päästää moiset asiat toisesta korvasti sisään ja toisesta ulos. Joskus vähä paremmalla ja joskus vähä huonommalla onnella. tsemppiä sulle myös!