Hallituksen hanke on saada oleskeluluvan saaneille äänioikeus.
Ja samalla on menossa hanke, jolla oleskeluluvan saantia helpotetaan ja niihin suunnitellaan myös vähimmäismääräaikaa. Tällä hetkellä se on kolme vuotta.
Ja samalla on menossa hanke, jolla oleskeluluvan saantia helpotetaan ja niihin suunnitellaan myös vähimmäismääräaikaa. Tällä hetkellä se on kolme vuotta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Espanjassa residentillä on äänioikeus. Residensia vastaa oleskelupaa.
Tosin sen saadaksen pitää osoittaa että voi elättää itsensä.
Vihreät ovat jo ilmoittaneet että he ovat valmiita antamaan koulutusta äänestämisessä, koska moni ei ole koskaan äänestänyt misdään, lähes kaikki tulleethan olivat vasta 17-vuotiaita.
Koulutukseen sisältyy myös eri puolueista kertominen.
Nyt viimeistään pitäisi keskustalla lyödä tuo hallitus levälleen ! Saisivat varmasti lisää kannatusta ja rutkasti.
Vihreät on täysin moraalitonta porukkaa. Varmasti lahjovat matuja itsensä äänestäjiksi, vaikkei tajua mitään, minkä hirveän virheen tekevät !
Tuohon härskiin menoon pitäisi jo presidentinkin puuttua, ja kovalla kouralla!
Amerikan demarien meininkiä T:hiihtäjä 47 härmästä
Ehdottomasti+oleskelulupaa+liitettävä+äänioikeus.+Jos+pakolaianomus+hylätään,+jokaiselle+on+myönnettävä+äänioikeus.
Vihreiden+kannatus+on+pudonnut+jo+alle+10+,%:n,+joten+uusia+kannattajia+on+saatava.+Antamalla+oleskelulupa+heiltä+saadaan+kiitokseksi+ääni+seuraavissa+vaaleissa.
Demariaate perustuu suureen vääryteen nimeltä tulonsiirto. Demari on sitä mieltä että sellaisilta joilla on rahaa, saa anastaa ja antaa rahat muille. Tällainen pakotettu hyväntekeväisyys ei ole oikein. Se on anastamista. Robin Hoodkin on kuitenkin todellisuudessa rikollinen eikä mikään sankari. Demareiden pitää palauttaa jokainen anastamansa euro.
Tämä hanke olisi varmasti jo toteutunut jos koronaa ei olisi tullut. Ainakin se olisi kovassa myötätuulessa ja toki eduskunta päättäisi sen äänestämällä.
Yksinkertainen enemmistö riittäisi, mutta kuten Marin sanoi, he edustavat kansaa ja heidän tahtonsa on kansan tahto.
Maahantunkeutujielle ei oleskelulupaa eikä ikinä äänioikeutta,
vaan palautus sinne,miistä ovat tulleetkin.Niin tunkeutujatkin omassa maassaan
tekisivät vierasmaalaisille meille.