Ihmettelen vaan...

Nyt on korona-aika. Hautajaisiin saa mennä rajattu määrä ihmisiä. Kannattaa lukea kunkin seurakunnan ohjeet hautajaisjärjestelyistä. Siunauspaikka ratkaisee, jos on pieni kappeli, sinne ei mahdu montaa ihmistä, kun turvavälit pitää ottaa huomioon.

Äitini kuoli kesäkuussa, hautajaiset olivat kesä-heinäkuun taitteessa.
Äidin lapsista elossa on minun lisäksi vielä 8. Meillä jokaisella on puoliso. Minulla ja sisaruksillani on yhteensä parikymmentä lasta joilla on myös jo puolisoita. Äidilleni rakkaita lapsenlapsiakin on jo useampi.

Senlisäksi äidilläni on elossa vielä 6 sisarusta, heillä kaikilla on puolisot ja useampia lapsia.

Äitini oli hyvin sosiaalinen ihminen, hänen hautajaisiinsa olisivat myös naapurit ja hyvin moni muu ihminen samalta kylältä ottanut osaa, samaten äidin kummilapset jne jos se olisi ollut mahdollista. Yhteydenottojen määrästä laskin että hautajaisvieraita olisi ollut noin 120, siis jos hautajaiset olisi voitu pitää niin kuin ennen.

Lopulta koronarajoitusten takia paikalla sai olla vain me äidin lapset, meidän puolisot ja äidin alle 70 vuotiaat siskot puolisoineen. Jokainen meistä sisaruksista istui omalla penkillään puolisonsa kanssa kaksin, jokainen pari eri päässä penkkiä ja välissä oli yksi tyhjä penkki, näin määrättiin srk:n puolesta. Jo tämä teki tilaisuudesta hyvin raskaan ja erittäin ikävän.

Lapsemme eivät päässeet saattamaan rakasta mummoaan hautaan koska he eivät ole samaa ruokakuntaa kuin heidän vanhempansa.

Siunaustilaisuudessa ei ollut käytettävissä virsikirjoja, virret katsottiin puhelimien näytöiltä. Ei kannettu arkkua, suntio kuljetti sen kärryillä ja nostettiin 4:n ei 6:n miehen voimin alttarille. Neljä sen takia, että turvavälit piti siinäkin huomioida, suntio piti siitä tarkan huolen.

Sisällä kappelissa äiti siunattiin ja laulettiin kaksi virttä. Ei kunnollista muistopuhetta papilta, vain yleistä diibadaabaada, Pappi kysyi äidin elämästä vain puhelimitse, ei voitu tavata kasvokkain, eikä papille ollut jäänyt mitään oikeaa sanottavaa sen yhden puhelun perusteella äitini elämästä.

Kukkien laskenta ja tekstien luku tapahtui haudalla. Ja sielläkin piti muista turvavälit, ei liian lähelle ketään toista.

Ei halattu, ei kosketeltu, ei kätelty, kahvipöydässä istuttiin liki 2 metrin päässä toisistamme koska monilla sisaruksillamme on erilaisia perussairauksia, yhden puolisolla hoitovaiheessa oleva syöpä jne.

Koko se päivä, oli kuin kaikki olisimme olleet mukana sairaassa näytelmässä.
Se lisäsi entisestään surun määrää ja tunnetta siitä, että tämä korona on syvältä.

Lapsemme lapsineen ja äitini yli 70 vuotiaat sisarukset kävivät jättämässä jäähyväiset kukin omalla porukallaan seuraavan viikon aikana yksikseen äidin haudalla. Osa lapsenlapsista ei ole käynyt vieläkään kun asuvat kauempana. Jos olisi ollut kunnolliset hautajaiset, jokainen olisi tullut saattamaan mummoaan. Kyläläisten tuomia kukkia ja kynttilöitä oli tullut haudalle myös paljon.

Olette saaneet faceook-viestin enosi kuolemasta.
Isäsi olisi voinut soittaa enosi vaimolle ja kysyä hautajaisiin liittyvistä asioista, jos olisi halunnut veljeään muistaa. Isäsi voi katsoa peiliin ja miettiä miksi ei ole itse ollut aktiivinen tässä asiassa.

Mitä sinuun tulee, ei millään pahalla, mutta ehkä enollasi oli läheisempiäkin henkilöitä saattamassa häntä viimeiselle matkalle kuin mitä sinä olit.
Leskellä on tänä päivänä todella raskas taakka kannettavana. On suru puolison kuolemasta ja niihin liittyvistä raha-omaisuusjärjestely yms ongelmista ja vielä siihen päälle huoli hautajaisiin tulevien terveydestä.