Mielestäni lukukelpoisen nettikeskustelun perusperiaate on kaukana aidosta keskustelusta (irl).
Reaaliaikaista keskustelua sivusta seuratessa ei heti juolahda mieleen, että kuultu on rönsyillyt jossain toisaalla tunnistamattomaan, kirjalliseen muotoon, eikä seuraa tällaisilla alustoilla reaaliaikaisen keskustelun perusperiaatteita millään tasolla.
Esimerkiksi voidaan esittää, että kykenen kuuntelemaan vaivatta mielenkiinnotonta keskustelua ottamatta siihen osaa, mutta kun keskustelu viedään kirjalliselle tasolle, niin laimea luku- ja ihmisinnostukseni lopahtaa kokonaan.
(hihitystä)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin
Tämän vuoksi olisi luultavasti parasta olla keskustelematta tällaisilla alustoilla. Minusta nettikeskusteluilla ei ole mitään tulevaisuutta, sillä niiden substanssi on olematon.
(hihitystä)
Juurikin näin
Entä mikä on tämä ihmeellinen perusperiaate nettikeskustelussa, josta jo mainitsin?
Pitää hetki miettiä.
(reps)
Funeaun tapauksessa se on keskustelu itsensä kanssa eli ns. julkinen purkautumiskanava.
Yt.
T.
Mjoo
Jotain tuollaista ajattelin itsekin.
Toisinaan minulla on sellainen tunne (täällä) kirjoitellessani, että kävelen kuin puistossa täysin tietoisena siitä että kaikki elollinen ei suinkaan laula puiden oksilla.
(hihitystä)
Juutupe-mies.
Mieti ja katso välillä lasten ohjelma, kuin vaikka 3-muskettikoiraa.
Uusi jakso tuli amerikkalaisilta Lovecraft Country -sarjasta jota seuraan, The Mandalorian sitä seuraan myös mutta ei vielä uusia jaksoja ole October 30. näytti olevan tuossa avaruusjutussa seuraavan tuotannon alkujakso.
Minua huvittaa tuossa Lovecraftin jutussa aika söpö ja ilkeä Christina :)
Poikkeuskeskustelu
Tietänet, että käväisin Duurissa kyselemässä mitä Rakkaudelle & Anarkialle tänä vuonna kuului?
Sain samalla mukaan elokuvakatalogin ja sille hauskan kangaskassin.
(reps)
Along came Pollyssä on kyllä hyvät spermatahrat.
Niin, camepa hyvinkin :DDDDDDDDDD
Pitäisiköhän katsoa uusi elokuva jälleenkin, jospa katsoisi jonkun amerikkalaisten pornotähtien kauniiden tyttöjen elokuvan, en tiedä vielä.
Mjaa
Mä laitoin tän uuden Blade Runnerin humisemaan tohon taustalle.
En osaa vielä sanoa pidänkö tästä vai en. Hyvä taustasurina tässä tuntuu ainakin olevan.
(hirn)