Kauppalehti: Tuulivoimarakentaminen on Saksassa käytännössä jäissä

Anonyymi

Juttu 10.10.2019, koko otsikko: Tuulivoimarakentaminen on Saksassa käytännössä jäissä - ilmastotavoitteisiin vaikea päästä

Alalta on lähtenyt parissa vuodessa 34 000 työpaikkaa. Hankkeita vastustetaan ja lupien saaminen voi kestää yli kaksi vuotta.

Mutta tosiaan: miksi tuulivoimarakentaminen on Saksassa jäissä:

Tärkeimmät syyt:

"Alan yritysten mukaan syitä rakentamisen romahtamiseen on käytännössä kaksi.

KESKEISIN niistä on yleisen mielipiteen kääntyminen tuulivoimaa vastaan. Maalle nousevia tuulimyllyjä vastustetaan lähes kaikkialla Saksassa yhä kiivaammin, koska ne pilaavat maiseman, pitävät kovaa ääntä ja ovat uhka tietyille eläin- ja lintulajeille.

Erityisesti ympäristöministeriön alainen liittovaltion YMPÄRISTÖVIRASTO on viime vuosina vetänyt tiukkaa linjaa, kun tuulimyllyjen aiheuttamia ympäristöhaittoja on arvioitu

TOINEN syy on hidas lupamenettely. Vielä muutama vuosi sitten tuulimyllyille sai rakentamisluvan noin 300 päivässä. Nyt pitää valmistautua jopa yli 900 päivän odotteluun."

Tärkeintä tässä on tuo, että ihmiset Saksassa vastustavat ankarasti tuulivoimaloita. Heillä on niistä pitkät kokemukset ja tulokset ovat tässä. Ja toinen tärkeä seikka: Saksassa myös ympäristöviranomaiset suhtautuvat nyt kriittisesti tuulivoimarakentamiseen.

Ja jotenkin olen toiveikas myös Suomen suhteen: On näkyvissä vähintäänkin heikkoja signaaleja siitä, että ympäristöviranomaiset ovat heräämässä tuulivoiman ongelmiin.

Ja sitten vielä: Kuinka hullua ylipäätään on ollut Saksassakaan laskea tulevaisuutta tuulivoiman varaan. Realismi palaa ja ihmisten kuunteleminen.

Ja vielä: Tuulivoimafirmoilla menee Saksassa huonosti. Se luo varmasti painetta etsiytyä ulkomaille, kuten Suomeen, jossa ajattelemattomat päättäjät ovat ottamassa ne avosylin vastaan. Voi voi ajattelemattomuutta!

Koko juttu: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tuulivoiman-rakentaminen-on-saksassa-kaytannossa-jaissa-ilmastotavoitteisiin-vaikea-paasta/fba5ac54-f75a-4587-9e90-d1fd50f6e7ac

5

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitäs Sievin päättäjät ajattelevat tästä?

      • Anonyymi

        Jos itse olisin päättämässä tuulivoimaloista jollekin alueelle, lukisin tarkkaan kaiken löytämäni informaation, lähettäisin sähköposteja/soittelisin tuulivoimasta tietäville jne. Ja se, mitä etenkin ajattelisin, olisivat ihmiset, heidän puoliaan haluaisin pitää.

        Olisi oikeasti kiva tietää, miten sieviläiset päättäjät ovat perehtyneet tuulivoimarakentamiseen. Jos joku päättäjä tämän viestin lukee, niin voisiko ystävällisesti kertoa oman oppimisprosessinsa tuulivoimassa.

        Olisi myös mukavaa tietää, mikä Sievin päättäjille on tärkeää tässä elämässä? Miksi he ovat valinneet työn kunnan virkamiehenä tai luottamustehtävän? Keiden etua he ajavat? Voiko kuntalaisia heidän mielestään ku settaa mennen tullen vai onko tärkeää rehti toiminta? Jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos itse olisin päättämässä tuulivoimaloista jollekin alueelle, lukisin tarkkaan kaiken löytämäni informaation, lähettäisin sähköposteja/soittelisin tuulivoimasta tietäville jne. Ja se, mitä etenkin ajattelisin, olisivat ihmiset, heidän puoliaan haluaisin pitää.

        Olisi oikeasti kiva tietää, miten sieviläiset päättäjät ovat perehtyneet tuulivoimarakentamiseen. Jos joku päättäjä tämän viestin lukee, niin voisiko ystävällisesti kertoa oman oppimisprosessinsa tuulivoimassa.

        Olisi myös mukavaa tietää, mikä Sievin päättäjille on tärkeää tässä elämässä? Miksi he ovat valinneet työn kunnan virkamiehenä tai luottamustehtävän? Keiden etua he ajavat? Voiko kuntalaisia heidän mielestään ku settaa mennen tullen vai onko tärkeää rehti toiminta? Jne.

        kunnan päättäjiä on kieletty osallistumasta foorumeihin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kunnan päättäjiä on kieletty osallistumasta foorumeihin

        Sievissä vai muuallakin? Kepusääntö vai jokin yleisempi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sievissä vai muuallakin? Kepusääntö vai jokin yleisempi?

        Kepun ryhmäkuri, jos lipeät sinut harjataan Alavieskassa on hyvä esimerkki tästä, kaveri harjattiin perusteellisesti Takki kääntyi liukkaasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      116
      9919
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      5002
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4812
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3290
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      12
      2488
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1730
    7. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      55
      1520
    8. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1516
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1444
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      66
      1372
    Aihe