Korona epidemia ei varsinaisesti ole alkanutkaan vaan kulkutauti on sikiämisen vaiheessa. Eliitti hyvä osaiset panikoi uutisoi asiasta sillä mukavaan elämään oikeuttavat rahatulon lähteet ovat vaarassa tyrehtyä tuhoutua mitätöityä korona covid-19 puhjetessa sellaiseen muotoon minkä leviämisen vahingoittamisen muodon se on kykenevä saavuttamaan. Tämän panikoimisen kuvitteelisen huhan hävittämisen seurauksena on valtioissa valitoliitoissa tehty velkaa jo edeltä merkittävästi enemmin perse kestää. Ei ole mitään toistetta onko ihmisyhteisölle haitallista muotoa korona covid-19ta koskaan tulossa mutta miljardeja käytetään "pestään rahaa" bluffataan kuin pokeri nolimit pelipöydässä.
Totuus Korona covid-19 viruksesta.
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oikeasti hyvätuloisille koronalla ei ole ollut mitään vaikutusta. Päinvastoin, hyvätuloisten tulot ovat koronan aikana entisestään kasvaneet. Suuri osa hyvätuloisista on ammateissa, jotka voi tehdä etätyönä ja heidän palkkansa ei ole alentunut eurollakaan. Ja koska he ovat kotona, ovat vielä menotkin laskeneet reilusti, joten rahojen määrä vain kasvaa entisestään.
Oikeasti pienituloiset kärsivät kaikissa lamoissa kaikkein eniten, hyvätuloisille lamalla ei pahemmin ole merkitystä.
Jos kyseessä olisi huijaus, kuten väität, tuo tekisi rikkaat entistäkin rikkaammiksi. Nimittäin, jos pörssikurssit ja vastaavat romahtavat ja on paljon käteistä, voi pohjalta ostaa halvalla osakkeita ja tulla todella rikkaaksi. Näin on käynyt kaikissa aiemmissakin lamoissa, jopa vuoden 1929 lamassa. Monet menettivät omaisuutensa silloin, mutta oli myös ihmisiä, jotka tulivat laman ansiosta rikkaiksi.
Lisään...+Ja+jos+on+sellainen,+jolla+on+paljon+rahaa,+ei+jokin+romahdus+muuta+kuin+harmita.+Säästöjen+määrä+ehkä+laskee,+mutta+mikään+katastrofi+se+ei+ole.+Jos+vaikka+on+2+miljoonaa+ja+sen+arvo+romahtaa+50%,+on+edelleenkin+rikas+eikä+mikään+suuremmin+romahda+elämässä.+Köyhille+lama+on+kamala+asia,+ei+rikkaille.