Työmarkkinatukea saavalle on tarjottava näitä toimia 500 tukipäivän eli noin kahden vuoden työttömyyden jälkeen ja työttömän on niihin osallistuttava.
– Mitä varhemmin ongelmiin puututaan, sitä parempia tuloksia saadaan. Ensi hallituskaudella aikarajaa tulee lyhentää 300 työmarkkinatukipäivään, Filatov esitti työllisyyden politiikkaohjelman päätösseminaarissa Helsingissä keskiviikkona.
Vuosi sitten toteutettu työmarkkinatuen uudistus näyttää purreen pitkäaikaistyöttömyyteen. Passiivista työmarkkinatukea sai viime vuoden tammi–syyskuussa 63 000 työtöntä, kun vuotta aiemmin heitä oli 72 000, Filatov vertasi.
Luku oli tuota ennen junnannut pitkään paikallaan.
Kunta ja valtio maksavat uudistuksen jälkeen yli 500 päivää passiivista työmarkkinatukea saaneiden tukimenot puoliksi. Tavoitteena oli kannustaa kuntia tarttumaan kunnolla työttömyyteen.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001492953.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Filatov (sd): Ei ole kohtuutonta, että työtöntä velvoitetaan ottamaan työtä vastaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201802032200717713