Miksi ESTONIA alusta ei nostettu/nosteta ?

Mitä varten tuo alus jätettiin mereen sitä saastuttamaan ?

Estonia olisi pitänyt ehdottomasti nostaa.

Monet ihmiset olisivat samalla päässeet hautaamaan läheisensä.
Nyt heillä ei ole paikkaa missä muistella ja surra.
1055503
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 105

Vanhimmat

Jotain salailua,kun suomen hallitus yritti peittää sen pikasementillä,mutta muut maat kielsivät,venäläisethän olivat jo tulossa nostamaan sitä,mutta suomi esti muka "hautarauhaan vedoten" T:hiihtäjä 47 härmästä

1Äänestä
  • Eikö se ollut Norja, joka tarjoutui maksamaan hylyn nostokulut?

    Äänestä

  • Kyllä sen olisi voinut nostaa ei siellä mitään salattavaa ollut.Ruumiit säilyy kylmässä pitkään.Autoja ruumassa ja merimiehiä sekä kokkeja.Suurin osa oli nukkumassa.

    Äänestä

  • Tottakai venäläiset halusivat sen nostaa siksi että olisivat voineet hävittää todisteet

    Äänestä

  • Ruotsi halusi Estonian hyllylle nopeasti hautarauhan jottei vanha Neuvostoliiton kalusto pääse perille

    Äänestä

SE ON ainoa syy, että silloin paljastuisi totuus, ja sitähän eivät halua.

Äänestä
  • Mikähän totuus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikähän totuus?

    Folioitu totuus. Conspiracy kaikki tyynni. Ilmeisesti jopa jeesus ja illuminati mukana?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikähän totuus?

    Saksalaiset sukeltajathan polttoleikkasivat Estonian kyljestä kolme näytepalaa, jotka tutkittiin eri maitten yliopistojen metallurgian laitoksilla. Kaikilta sama tulos: rekä räjäytetty laivan kylkeen ulkopuolelta. Suomalainen merivartiolaitoksen laiva huuhaili sukeltajien laivan lähistöllä, mutta eivät uskaltaneet häiriköidä enempää.
    Tästä oli saksalaisten filmi netissä. Saattaa olla vieläkin, en tiedä.
    Olisikohan tuossa sitä kaipaamasi totuutta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikähän totuus?

    Haluan nostettaisiinkans et estonia

    Äänestä

Mutta Kari Lehtola vakuutti, ettei mikään viitannut, että siellä olisi ollut POMMI!

Äänestä
  • Tais olla tilaus mies tämä Lehtola Kari. Jos menikin näin törmäsivät Yhteen sukellus veneen kanssa. Syy 2 rekaa täynnä Venäläistä sotilastekniikkaa menossa USA syyniin jopa ydinkäyttöinen mini sähkövoimala ohjus siilojen sähköistykseen. 40 poliisia saattoi 2 merkkaamatonta rekkaa estoniaan ja lähtö viivästyi 30min. Keula visiiri räjäytettiin irti. Pohjaan ja ylös räjäytettiin ilma/vesi reitit. Autokansi vedenpitävä ja 2m merenpinnasta. Keulavisiiri todettiin lähellä alusta oli poistettu koska sotatekniikka sukellettiin pois hylystä. KEULAN Atlantti lukko pudotettiin takaisin mereen koska räjähdys jälkiä. Keulavisiiri hinattiin 1 meripenikulman päähän jälkeenpäin. Kaikuluotain oli löytänyt sen estonian vierestä ennemin Lehtola & kumppanit valehtelivat kaijun aaltopelliksi. 2 Ruotsalaista sukeltajaa kuvasi ja sukelsi räjähdys aukosta filmi sensuroitiin. 7 pelastunutta katosi seuraavina päivinä ESTONIAN päällystöä ja kaksos naiset jotka esiintyjiä.

    Äänestä

  • Tuo Kari Lehtola oli todella pöllämystyneen näköinen antaessaan noita lausuntojaan.

    Äänestä

  • Kari Lahtola. Oikea mielipuolivajakkien suurmestari.

    Ulkonäkö saattoi mulkosilmineen olla hurjan näköinen. Mutta mielipuolisinta antia olivat kuitenkin hurjat puheensa.

    Äänestä

Eikö sinne mitään sukellustutkimuksia muka ole voitu tehdä?

Äänestä
  • Tekihän saksalainen firma sukelluksia paikalle.

    Äänestä

Hautarauha Estonialle

Äänestä

Miksi? Se meri nyt sattuu olemaan paras hautuumaa. Laivan hylkyä käyttää moni merieläin turvaaikkana ja jopa korallit tykkäävät moisesta. Mereen dumpataan paljon metallia ihan normaalistikkin koska merenelävät saavat siitä suojapaikkoja ja ravintoa todella pitkäksi ajaksi. Mm. tankki tuotta valtavasti mereen upotettuna hyötyä.

Äänestä
  • Saastuttaa.

    Äänestä

Tuosta hylystä liukenee mereen vaikka mitä myrkkyjä.

Miten tyhjiksi tankit on saatu tyhjennettyä ?
Tankit ruostuvat puhki ja sitten v uotavat mereen.

Kymmenien ihmisten ruumiit oltaisiin saatu hautajaisiin ja ihmisillä olisi paikka missä surra.

Meriin on aivan liikaa upotettu radioaktiivisia aineita ja muuta romua.

1Äänestä
  • Olisi pitänyt nostaa se jo heti.

    Äänestä

Tämän päivän lehdissähän se kerrotaan, oikean puolen kyljessä on valtava repeämä. Siksi oli kova hoppu peittää hylkyä kivillä ja betonilla ettei sitä huomattaisi. Muutenkin koko prosessi oli mielenkiintoinen: Ruotsin hallitus saneli miten saa tutkia ja pelastaa Eestiläisen laivan hylkyä joka upposi Suomen aluevesille.

1Äänestä
  • Pääsee sinne yhä. Siitä vain sukeltamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääsee sinne yhä. Siitä vain sukeltamaan.

    Niinhän aiotaan tehdäkin. Suomi, Ruotsi ja Eesti avaavat tutkinnan uudelleen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän aiotaan tehdäkin. Suomi, Ruotsi ja Eesti avaavat tutkinnan uudelleen.

    Vain nykyisten materiaalien pohjalta. Uutta hylyn tutkimusta ei tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain nykyisten materiaalien pohjalta. Uutta hylyn tutkimusta ei tehdä.

    Kyllä tehdään. Eesti johtaa tutkimusta ja nyt hylky tuodaan pintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tehdään. Eesti johtaa tutkimusta ja nyt hylky tuodaan pintaan.

    Outoon valoon on joutumassa Suomen tutkintalautakunta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tehdään. Eesti johtaa tutkimusta ja nyt hylky tuodaan pintaan.

    Ja höpö höpö...kukaan ei ole nostamassa Estoniaa. Todennäköisesti edes sukelluksia ei aloiteta. Se mitä sieltä korkeintaan selviäisi, on jo pinnassa. Totuus on ollut tiedossa jo vuodesta 1997 lähtien. Säilytettäneen edelleen ruotsissa?

    Äänestä

  • Vedä nyt henkeä, ettet tukehdu. Estonia ei uponnut Suomen aluevesille, vaan talousalueelle.
    Se on aivan eri asia. Suomen aluevesi ulottuu vain 12 mpk:n päähän Suomen rannikosta. Sen ulkopuolella on Suomen talousalue, joka on kuitenkin kansainvälistä aluetta, joka ei ole kenenkään aluetta. Monet öljynporaus riidat koskevat juuri talousalueita, kuka saa porata kenenkin talousalueella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Outoon valoon on joutumassa Suomen tutkintalautakunta

    Kuka Suomen virkamiehiin, poliitikkoihin, rajavartijoihin ja armeijan jehuihin uskoo muutenkaan? Kun kukaan ei tiedä, kuka näistä valehtelee eniten...

    Äänestä

Viron pitää tilata Alfons Håkans nostamaan hylky ylös.

Äänestä
  • Maksatko kulut? Milloin lähdetään?

    Äänestä

  • Ei taida Håkansin paukut ihan riittää, joten parasta jättää hylky sinne missä se nyt on. Turha repiä auki vanhoja haavoja, etenkin, kun totuus laivan uppoamisesta ei muutu noston myötä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida Håkansin paukut ihan riittää, joten parasta jättää hylky sinne missä se nyt on. Turha repiä auki vanhoja haavoja, etenkin, kun totuus laivan uppoamisesta ei muutu noston myötä.

    No ainakin siihen saataisiin lopullinen totuus nostamalla.

    Suunnitelmahan oli aikoinaan että alusta nostettaisiin ponttooneilla lähelle pintaa, jonka jälkeen sen alle uitettaisiin osittain upotettava kelluva telakka (Submersible floating dry dock) jonka jälkeen se hinattaisin lähimpään satamaan joka voisi vastaanottaa sen suuruisen aluksen. Ehdotus oli että Hangon satama olisi lähin paikka.

    Siellä hylkyä voitaisiin tutkia perinpohjaisesti telakkaoloissa ja lopuksi se voitaisiin romuttaa. Sillä päästäisiin eroon tästä jatkuvasta spekuloinnista ja myös hautarauhan valvomisesta joka sekin maksaa vuosittain. Tähän loppuisi jo neljännesvuosisataa jatkunut Estonian surullinen saaga.

    THE END!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maksatko kulut? Milloin lähdetään?

    Ole huoleti, Kela maksaa kiljurahat tilillesi ja ulostto vie korkeintaan kolmanneksen jos sitäkään. Pelastusyhtiölle maksaisi tässä tapauksessa lippuvaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ole huoleti, Kela maksaa kiljurahat tilillesi ja ulostto vie korkeintaan kolmanneksen jos sitäkään. Pelastusyhtiölle maksaisi tässä tapauksessa lippuvaltio.

    Valtio otti juuri koronavelkaa 13-miljardia ja ottaa pian Hornetvelkaa 10-miljardia.

    Estonian nostaminen on taskurahoja tuohon verrattuna!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ainakin siihen saataisiin lopullinen totuus nostamalla.

    Suunnitelmahan oli aikoinaan että alusta nostettaisiin ponttooneilla lähelle pintaa, jonka jälkeen sen alle uitettaisiin osittain upotettava kelluva telakka (Submersible floating dry dock) jonka jälkeen se hinattaisin lähimpään satamaan joka voisi vastaanottaa sen suuruisen aluksen. Ehdotus oli että Hangon satama olisi lähin paikka.

    Siellä hylkyä voitaisiin tutkia perinpohjaisesti telakkaoloissa ja lopuksi se voitaisiin romuttaa. Sillä päästäisiin eroon tästä jatkuvasta spekuloinnista ja myös hautarauhan valvomisesta joka sekin maksaa vuosittain. Tähän loppuisi jo neljännesvuosisataa jatkunut Estonian surullinen saaga.

    THE END!

    Annetaan M/S Estonian levätä rauhassa. Kyseessä oli traaginen onnettomuus, joka oli monien onnettomien ja osin inhimillistenkin sattumien summa. Turha repiä auki vanhoja haavoja. Ei totuus tule siitä kuitenkaan muuttumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Annetaan M/S Estonian levätä rauhassa. Kyseessä oli traaginen onnettomuus, joka oli monien onnettomien ja osin inhimillistenkin sattumien summa. Turha repiä auki vanhoja haavoja. Ei totuus tule siitä kuitenkaan muuttumaan.

    Tuo kyljen repeämä on yllättävä uusi tieto! Ainakin se pitäisi selvittää oliko se uppoamisen syy ja mistä se on syntynyt. Räjähdys lienee poissuljettu koska eloonjääneet eivät kerro kuulleensä räjähdystä. Mutta miten repeämä olisi voinut syntyä pohjaan uppoamisen yhteydessä (pehmeä pohjasedimentti).
    Tutkimus voitaisiin todennäköisesti selvittää sukeltamalla ja autokannellekin pääsisi robotilla koska keulaportti on avoinna.

    Kuvissa näyttäisi olevan hyvin siisti repeämä.

    Viittaisi enemmänkin hitsaussauman aukeamiseen, kuin räjähdykseen.

    Joka kertoisi uppoamishetkellä rungon joutuneen suureen rasitukseen sen epätavallisen asennon vuoksi. Eli jännite syntyy runkoon kun laiva on kyljellään ja toinen pää alkaa uoppamaan toista päätä nopeammmin.

    Suomen media ei näitä uusia kuvia tahdo näyttää, mutta tässä Ruotsalaisen Aftonbaldetin juttu videoineen ja valokuvineen tästä. Näyttää aika siistiltä repeämältä, joten saattaa olla hitsaussauman pettäminen. Onko se sitten tapahtunut upotessa vai jo pinnalla, ei tästä selviä. https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/41dkyo/blixtinkallat-mote-mellan-regeringarna--om-estonia-avslojandet

    Repeämä on lähes puolivälissä aluksen kylkeä. Voi olla hyvinkin törmäysjälki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida Håkansin paukut ihan riittää, joten parasta jättää hylky sinne missä se nyt on. Turha repiä auki vanhoja haavoja, etenkin, kun totuus laivan uppoamisesta ei muutu noston myötä.

    Ei totuus muutukaan, mutta virallliset valeet tulevat todistetuiksi virallisiksi valeiksi.

    Äänestä

Erikoistahan näissä uusissa paljastuksissa on se että ne tapahtuvat aina uppoamisen vuosipäivänä tai sen lähettyvillä.
Liekkö yhtään näistä 26 vuodesta sitten uppoamisen, että ei olisi jokin uusi teoria esitetty.

1Äänestä
  • Näinpä juuri. Näitä folioteorioita todellakin putkahtelee esiin kun Syyskuun 28. on lähellä. Nyt shokkipaljastuksen ajankohta oli 26. Estonian uppoamisen vuosipäivä. Maltan tuskin odottaa vuotta 2024, jolloin tulee kuluneeksi 30 vuotta tästä kaikkien salaliittojen äidistä. Toivottavasti viihdeteollisuus ja sen palveluksessa olevat ns "tutkivat journalistit" onnistuvat jotenkin hämmentämään mukaan myös illuminatin ja pohjois-korean. Sitä odotellessa...

    Äänestä

Jokainen alus mikä on uponnut on jätetty uppeluksiin. Wasa-laiva on poikkeus. Paljonko noiden meriin uponneiden laivojen ylösnostaminen maksaisi suomalaisille. Persujen näkemyksen mukaan laivojen ylösnostamiskulut kuitenkin maksatettaisiin suomalaisilla. Niin jotta paljonko olet itse valmis maksamaan omasta kukkarostasi meriin uponneiden laivojen ylösnostosta.

Miten kommentoivat persut tähän persumaiseen Estonian ylösnostamisvaatimukseen !

Äänestä
  • Näin ylpeänä Ultra-Perussuomalaisena kannatan ehdottomasti Estonian jättämistä merenpohjaan. Nostoa ei tule edes harkita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin ylpeänä Ultra-Perussuomalaisena kannatan ehdottomasti Estonian jättämistä merenpohjaan. Nostoa ei tule edes harkita.

    Ultra-Perussuomalainen.

    Kuulostaa samalta kuin 1970-luvun lopun futurock-kulttuuri tai 1980-luvun alkupuolen narsistinen demokratia tai glasnost-politiikka tai kansandemokratia tai isojytky tai äänestetään Suomi takaisin tai digitaaliset datamaisemat tai metamorfoosi tai Trump on uusi Hitler. Saahan noihin uskoa jokainen kiilusilmäinen varhaismurrosiän saavuttanut nuori ihminen.

    En ole uskonut kumpaankaan niin Hitleriin, kuin Trumpiinkaan. Mutta sisäinen kuri saisi suomessa olla kovempi ja rangaistukset rikoksista voisi suoraan kertoa neljällä.

    Äänestä

Paljonhan sekin maksaisi jos nostettaisiin? Kukahan senkin joutuisi maksamaan? Varmaan kaikki foliohatut?

Äänestä
  • Eiköhän lasku jakautuisi kaikkien osallisten maiden kesken.

    Suomi, Ruotsi, Viro ja mahdollisesti laivan valmistusmaa Saksa. Lisäksi jotakin EU rahoitusta olisi varmaan saatavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän lasku jakautuisi kaikkien osallisten maiden kesken.

    Suomi, Ruotsi, Viro ja mahdollisesti laivan valmistusmaa Saksa. Lisäksi jotakin EU rahoitusta olisi varmaan saatavissa.

    Niin unohdin aiemmin, myös Saksalainen telakka haluaisi yhä nostaa laivan omalla kustannuksella koska se on kyseisen telakan ainut laiva joka koskaan on uponnut ja telakka haluaisi selvittää uppoamissyyn.
    Laivalla on jotain mistä Suomen ja Ruotsin viranoaiset tietävät mutteivät kerro.
    Asiakirjat tulee julkiseksi vasta 60v turmasta, eli vuonna 2054

    1Äänestä

  • Delphin kirjoitti:

    Eipäs vaan saksalainen telakka joka valmisti laivan haluaisi tuhota todisteet paskasta työnlaadusta. Minkä muunkaan takia valmistaja maksaisi nostamisen kulut ellei oman rikoksensa peittelemiseen. Ei ole mitään ilmaisia lounaita tai hylkyjen ylösnostamisia.

    Suomen ministerit ovat nykyään niin suvaitsevaista sakkia että he katsoisivat oikein velvollisuudekseen kustantaa koko lystin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipäs vaan saksalainen telakka joka valmisti laivan haluaisi tuhota todisteet paskasta työnlaadusta. Minkä muunkaan takia valmistaja maksaisi nostamisen kulut ellei oman rikoksensa peittelemiseen. Ei ole mitään ilmaisia lounaita tai hylkyjen ylösnostamisia.

    Aika hyvin tuolla "saksalaisella telakalla" menee nykyään. Pitää yllä suomen turussakin erästä nyrkkipajaa, - nimeltään Meyer Werft Turku. Tilauskirja täynnä vuoteen 2026 ja enemmänkin olisi kaupaksi mennyt, jos vain tuotantokapasiteetti olisi riittänyt. Jos nyt jotakin tahoa syyttävillä sormilla halutaan osoittaa, niin tuonajan (1970-1980 lukujen) merenkulkuviranomaiset kaikkialla euroopassa, olivat niin umpikyvyttömiä laatiessaan säännöksiä, ettei kenenkään mieleen tullut vaatia riittäviä ja todistettuja laskelmia silloisten keulaporttien lujuudesta. Tuon ajan autolautoille sattui todella monia keulaporttihavereita, joista vaiettiin järjestelmällisesti.

    No niin nyt ollaan sylttytehtaan porteilla. Telakka yrittää välttää vastuutaan sillä persutuksella kun heillä on telakka Turussa. Kaikkea nuo kapitalistit tekevät välttääkseen oman vastuunsa Estoniasta. Turun telakan tilauskirja on peruste kysellä sen asian perään miksi työn jälki on shaissea. Meyer on ammattitaidottomien telakka eikä sen todistamiseen tarvita Estonian ylösnostamista.

    Miten tähän asiaan kommentoi Meyer ?

    Oikeisto-omisteinen - siis kapitalistien telakka, tarjoaa leivän n. 9000 arvaten vasemmisto suomalaiselle. On se niin väärin??? Meyer Werft on erittäin korkealle rankattu telakkayhtiö. On hienoa että he ovat meillä suomessa rakentamassa mm upeita risteilyaluksia ja työllistämässä näin tuhansia suomalaisia.

    Väärinkö. Miksi se olisi väärin ? Meyer ei ole omasta mielestään vastuussa jos laivat ovat huonosti tehtyjä vaan syyttää milloin mitäkin valtiota laivojensa upottamisesta. Estoniankin uppoamiseen ovat Meyerin mukaan syyllisiä milloin venäjän tai viron tai suomen valtiot. Meyerin keulavisiireissä ei ole mitään vikaa.

    Huonoa työn laatua ei voi puolustaa sillä perusteella montako työläistä on tumpuloimassa huonon työnlaadun takana. Siinä kuolee ihmisiä kun 9 000 vasemmistosuomalaista kovajuottelee ja hitsailee Meyerin laivoja. Montako ihmistä kuoli Estonian upotessa ja ovatko 9 000 työpaikkaa tarkeämpiä kuin kuolonuhrit ?

    On aika katsoa eteenpäin ja kunnioittaa uhrien muistoa. Turha kiihkoileminen ja asian uudelleen vatvominen vain pahentaa tilannetta joidenkin osalta, kuten esim uhrien omaisten. Uponnut mikä uponnut ja tutkinta teki kiitettävää työtä, sillä nykyään moinen onnettomuus ei enää voi toistua. R.I.P

    Äänestä

  • Delphin kirjoitti:

    Niin unohdin aiemmin, myös Saksalainen telakka haluaisi yhä nostaa laivan omalla kustannuksella koska se on kyseisen telakan ainut laiva joka koskaan on uponnut ja telakka haluaisi selvittää uppoamissyyn.
    Laivalla on jotain mistä Suomen ja Ruotsin viranoaiset tietävät mutteivät kerro.
    Asiakirjat tulee julkiseksi vasta 60v turmasta, eli vuonna 2054

    Ketä se häiritsee jos sen nostaa osa ruumiista on tallella osa kadonnut ja laivasta löytyy niiden tavaroita ja baarista viiniä.Kuitenkin ne jotka hukkui joiden ruumiit on olemassa voidaan haudata heidän sukuhautaan ja taas kadonneet jää sinne.Romurautaa siinä on ja autoja sisällä.Voi olla vielä kokki keittiössä ja tarjoilija baarissa. Ei siellä mitään salaista ollut se oli tavallinen matkustaja lautta.

    Eikä venäjällä tapahdu mitään laittomuuksia, se on toimiva demokratia.

    Äänestä

Venäläiset ja Norjalaiset tarjoutuivat aikanaan nostamaan Estonian ilmaiseksi, mutta se ei Suomelle ja Ruotsille jostain syystä sopinut.

1Äänestä
  • Miksi Estonia pitäisi nostaa ? Nostakaa Titanic tai vaikkapa Der fliegende Holländer. Miksi venäläiset ja norjalaiset halusivat nostaa Estonian. Hmm - mm. Aivan peittääkseen oman salakavalan osuutensa Estonian uppoamiseen.

    Äänestä

  • Heikoilla ruotsalaisilla kuohahtaa heti, kun heidän traumayhteiskuntaansa sohaistaan kuolevaisuudella. Katsokaa missä tilassa Ruotsi nykyään on, ja miettikää sen jälkeen, missä ruotsalaisten harkinta-, ja tilannetaju ovat. Ei niin missään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heikoilla ruotsalaisilla kuohahtaa heti, kun heidän traumayhteiskuntaansa sohaistaan kuolevaisuudella. Katsokaa missä tilassa Ruotsi nykyään on, ja miettikää sen jälkeen, missä ruotsalaisten harkinta-, ja tilannetaju ovat. Ei niin missään.

    >>Heikoilla ruotsalaisilla kuohahtaa heti, kun heidän traumayhteiskuntaansa sohaistaan kuolevaisuudella. Katsokaa missä tilassa Ruotsi nykyään on, ja miettikää sen jälkeen, missä ruotsalaisten harkinta-, ja tilannetaju ovat. Ei niin missään<<

    "Ruotsi kuohahtaa" nyt kyllä ihan hyvästä syystä ja aiheesta. Kyljen reiästä on aiemminkin kerrottu, mutta nyt on esitetty vahvat todisteet. Suomenkin pitäsi "kuohahtaa".

    Tuo mainitsemasi todiste on jossakin ruotsin armeijan varastossa. Ainakin se oli sitä vielä äsken, eli irti revennyt keulavisiiri on ennen uppoamistaan tehnyt tuon nyt sensaatioksi julistetun repeämän aluksen kylkeen. Ei mitään sen ihmeellisempää, joten svedut voivat inhaloida ihan rauhassa.

    Äänestä

Estonia olisi voinut nostaa ja siirtää johonkin pellolle kylelleen, olisi varmasti hieno turisminähtävyys ja mahollisesti myös Alko toiminaan sinne Estonian sisälle.

Äänestä
  • Aivan. Estonia olisi kuin DC-3 "Hanski" Hämeenlinnassa kaiken maailman ihmettelijöiden turistirysänä. Hautarauhasta ei mitään väliä.

    Äänestä

  • Kuka ottaisi pellolleen muutamasatametriä pitkän laivanrotiskan? Mie vaan kysyn?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka ottaisi pellolleen muutamasatametriä pitkän laivanrotiskan? Mie vaan kysyn?

    Kyllä saksalaiset turistit tulevat ihmettelemään ruosteista laivanraaskiota. Parempi nähtävyys tuo on kuin jokin A*h.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka ottaisi pellolleen muutamasatametriä pitkän laivanrotiskan? Mie vaan kysyn?

    Suomi täynnä pakettipeltoja. Jollekkin paikkakunnalle oikee turistirysä. Ja konkurssikunnan talous yhdellä rysäyksellä nousuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi täynnä pakettipeltoja. Jollekkin paikkakunnalle oikee turistirysä. Ja konkurssikunnan talous yhdellä rysäyksellä nousuun.

    Suomella ei ole mitään omistussuhdetta tai oikeutta Estoniaan. Viron lipun alla ja ruotsalainen osakasvarustamo, Viron valtio-omistajuuden lisäksi. Joten jätetään niille sijoilleen.

    Äänestä

Joitakin vanhoja merialuksiahan upotetaan tarkoituksella jotta niistä saadaan kasvualustoja katoaville koralleille. Mutta tuskin Itämerellä korallit viihtyvät ja tuskin niitä aluksia upotetaan polttoaineineen kemikaaleineen päivineen. Itämeri tuskin kaipaa niitä ja raskasmetalleja lisää.

Mutta kaipa tässä paikallaan jättämisessä on jollakin tapaa ainakin osin sama periaate kuin Titanicissa: kyse on hautapaikasta ja se halutaan jättää siksi rauhaan. RIP.

Äänestä
  • Polttoaineet saa laivasta hyvin helposti.

    Tankkien kylkeen porataan reiät, öljy alkaa nousta ylöspäin ja se vetinen öljyseos imuroidaan tankkerialukseen ja vesi poistetaan siitä mämmistä. Diisseli ei miksikään muutu vuosien saatossa.

    Alusten tyhjentämisiä tehdään joka päivä, mutta niitä tehdään vain niille aluksille joista on vaarassa valua öljyä mereen ja esimerkiksi viime vuosina on tehty tyhjentämisiä entisille toisen maailmansodan ja 60 lukulaisille sotalaivoille ja siviilialuksille. Estonia ei mätäne sinne hetkessä, vaan saattaa kulua helpostikin, 50 - 70 vuotta ennenkuin tarvitsee huolestua siitä että öljyä alkaa pääsemään mereen. Öljypäästöjä tarkkaillaan myös jatkuvasti niin merentutkimuslaitoksen kuin rajaviranomaistenkin toimesta, joten estoniasta valuva öljylautta havaittaisiin kyllä muutaman tunnin sisällä.

    Mutta, muistaakseni estonian tankit tyhjennettiin tutkinnan aikana?

    Äänestä

Vihervasemmiston tai muuten vähäjärkisten mielipiteillä ei ole merkitystä. Kysytään mitä mieltä SDP on nostamisesta ja tehdään juuri päinvastoin niin tulee hyvä.

Äänestä

Siitä tehtiin päätös, että se saa jäädä pohjaan vainajineen. Estoniaan sukeltaminen ja sitä tutkiminen on hautarauhan rikkomista ja poliisiasia.
Sen vuoksi sukeltajaryhmät yrittävät päästä sitä tutkimaan salaa viranomaisilta.
Meressä on paljon uponneita aluksia, myös Itämeressä. Estonian hukkuneet etsittiin ja tuotiin rantaan, ja laivan sisään jääneiden hakemisesta luovuttiin ja laiva, kuten sanottu, julistettiin hautapaikaksi.
Välimereen on viime vuosina hukkunut tuhansia ihmisiä. Olen jo vuosia ihmetellyt, kuinka on mahdollista, että turistit yhä viettävät rantalomia Välimeren rannoilla ja uivat.

Äänestä

Yamato on nostettava ylös, jotta saataisiin varmuus siitä mikä upotti uppoamattoman "titanicin". Estonialla ei ole niin suurta väliä vaan tärkeämmät asiat ensin. Yamato ylös ennen kuin Estonia nostetaan.

Äänestä

Estonian kanta-isä eli Meyerin valmistama ex. M/S Apollo (1970) upotettiin tarkoituksella, tai ollaan upottamassa Kanadan rannikolle. Kyllä näillä upotuksilla on ihan järkeenkäypä tarkoitus. Estonia tulisi ehdottomasti jättää nykyisille sijoilleen ja antaa sille hautarauha. Turhat spekulaatiot pois.

Äänestä

Meyer-telakan valmistamat laivat nyt eivät vain ole merikelpoisia. Ei siinä sen ihmeellisempää asiaa ole.

Äänestä

Aika hyviä ovat...juuri tänään yksi lähti testiajolle Turusta. Ja tilauskirja kukoistaa seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Äänestä
  • Onko keulavisiirit käytössä vai ei ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko keulavisiirit käytössä vai ei ?

    Mikä keulavisiiri?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko keulavisiirit käytössä vai ei ?

    Visiirit ovat enää vain Rosellassa, Mariellassa, ja Eckerössä. Muissa aluksissa on sivulle aukeavat keulaportit.

    Äänestä

Ylös vaan, että saadaan asiat selviksi.

Äänestä
  • Estonian kohdalla huono tuuri. Jäivät keskellä ruotsalaisten ja venäläisten sukellusveneiden keskinäistä taistelua ja yksi sukkelusvene sattui osumaan Estoniaan ja upotti sen vahingossa. Sitäkin väitetään että jonkun sukellusveneen torpeedo olisi osunut. Toki ei ufo mahdollisuuttakaan ole pystytty virallisesti missään pois sulkemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Estonian kohdalla huono tuuri. Jäivät keskellä ruotsalaisten ja venäläisten sukellusveneiden keskinäistä taistelua ja yksi sukkelusvene sattui osumaan Estoniaan ja upotti sen vahingossa. Sitäkin väitetään että jonkun sukellusveneen torpeedo olisi osunut. Toki ei ufo mahdollisuuttakaan ole pystytty virallisesti missään pois sulkemaan.

    Ei, kyllä se oli mitä ilmeisimmin tietoinen ja sunniteltu upotus ja uppoaminen varmistettiin sukellusveneellä samanaikaisesti kun pommit autokannella räjähtivät. Jutta Rabekaan ei sukellusveneestä tainnut tietää mitään, mutta löysi pommista jälkiä laboratoriokokeissa.

    Joku tuntematon ruotsalainen sukellusveneen miehistöön kuulunut taisi kertoakin miten asiat menivät. Ja kuului itse sukellusveneeseen, jonka tarkoitus oli saattaa Estonia Ruotsiin.

    Äänestä

Ei nosteta Estoniaa, mutta sen sijaan tyhjennetään koko itämeri...niin kuin dokkarisarjassa. Itämeri ilman vettä....päästään tutkimaan muitakin hylkyjä.

Äänestä
  • No noilla Meret ilman vettä dokkarisarjan tekijöillä on huipputekniikkaa käytössään jolla saadaan hyvä kuva uppoamisalueen pohjasta ja siellä olevista hylyistä.

    Äänestä

Estonian nostaminen alkaa joka tapauksessa olla liian myöhäistä sillä alus alkaa muistuttamaan Titanicia hajoamisprosessissaan. Jo 2000- luvun puolella otetuissa videoissa se on jo ruskehtavan ruostuvassa tilassa, ei laisinkaan sellaisessa missä sen muistamme. Lisäksi olosuhteet eivät varmaankaan ole yhtä säästeliäät kuin Titanicissa, paljon lähempänä kun pintaa ja happea on.

Äänestä

Seuraavan kerran kun joku kolaroi niin voi jättää romun tienvarteen ruostumaan.

Äänestä
  • Mutta jos hylyssä olevien ytinpommien vaippa alkaa ruostumaan puhki, niin mitä siitä sitten seuraa? Raketinheittimet ehdittiin varmaankin aikanaan pelastaa, ja nyt niillä soditaan Ukrainaa vastaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta jos hylyssä olevien ytinpommien vaippa alkaa ruostumaan puhki, niin mitä siitä sitten seuraa? Raketinheittimet ehdittiin varmaankin aikanaan pelastaa, ja nyt niillä soditaan Ukrainaa vastaan!

    Ytinpommi taitaa olla housuissas.

    Äänestä

Nyt sen voisi nostaa kun välit ryssiin muutenkin poikki, lisää pakotteita upottamisesta.

Äänestä

Olen miettinyt samaa 28 vuotta.

Äänestä

Venäläiset upottivat Estonian.

Äänestä

Totta 30 vuotta meressä ollut ruumis nostettiin juuri oli ihan tunnistettavissa jopa vaatteet.

Äänestä
  • Eri asia olla muovin sisällä kuin suoraan merivedessä ja elikoiden syötävänä.

    Äänestä

Missä kunnossa lienee uponneet autot viinit ja merimiesten ruumiit konehuoneessa.

1Äänestä

YouTube Estonia

Äänestä

estoinia pitää nostaa ja korjata

Äänestä

Paniikissa aloitettiin peittely.

Äänestä

Joku huumepomo tapettiin, samalla pari muuta.

Mä oon aina ollu sitä mieltä, että kun astut laivaan tai hyppäät lentokoneen kyytiin hyväksyt, että voit kuolla matkan aikana luonnottoman kuoleman. Kukaan ei takaa etteikö onnettomuuksia satu, itse olet vastuussa kun lähdet mukaan. En ikinä itke uhrien perään vaikka olis tuttuja. Tunnen tai siis aikoinaan tunsin ennen onnettomuutta Estonialta selvinneen viroilaisen ja olen toki onnellinen hänen puolestaan, kokemuksen on täytynyt olla karmea. Mutta iteppä läks.

Äänestä

Liian hapokasta ei pysty.🥤🥺
🚢🛳⛴️🥤🥤🥤🥤🥤🥤☠️🇪🇪

Äänestä

Mielenhallinta laitteita! Siksi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mitä varten tuo alus jätettiin mereen sitä saastuttamaan ?

Estonia olisi pitänyt ehdottomasti nostaa.

Monet ihmiset olisivat samalla päässeet hautaamaan läheisensä.
Nyt heillä ei ole paikkaa missä muistella ja surra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu