Mitä hallituksen pikkupimuilla on äitejä vastaan?

Hallitus - naishallitus - kurittaa yli 55-vuotiaita ankarasti!

Jotain kolmekymppisten ministerien omat vanhemmat ovat juuri tuota ikäluokkaa.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Todella vaikeita traumoja?

Äänestä

Mitenkäs nyt kuritetaan? Ei päästetä 55-vuotiaana eläkkeelle?

Äänestä

Miten niin, miks just yli 55-vuotiaita?
Mihin ap:n kysymys perustuu?

Äänestä

Pikkupojan iltahuuto. Otetaanpa lääkkeet, nyt.

Äänestä

Touhuhan on aktiivimallileikkuria julmempaa!

Äänestä
  • Pitää paikkansa. Karenssit 5 ja 10 vuorokautta syö peruspäivärahaa melkoisen lohkon. Edes Sipilän nyhtyri ei ollut noin julma.

    Eli edelleen kiristetään, pakotetaan työtön etsimään ja hakemaan sitä tyhjää. Miten sen muuten pystyy todistamaan, että on hakenut esimerkiksi 1 - 4 työpaikkaa per kuukausi?
    Mielivalta/Sortojärjestelmät TE ja KELA voivat väittää muuta, että et ole hakenut?

    Työkkäreihin palkataan 1200 uutta (KOKEMATONTA) viranhaltijaa. Seassa voi olla vaikka minkälaista alistajaa ja psykopaattia.

    Harmittaa työttömien puolesta. Itse olen jo eläkkeellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitää paikkansa. Karenssit 5 ja 10 vuorokautta syö peruspäivärahaa melkoisen lohkon. Edes Sipilän nyhtyri ei ollut noin julma.

    Eli edelleen kiristetään, pakotetaan työtön etsimään ja hakemaan sitä tyhjää. Miten sen muuten pystyy todistamaan, että on hakenut esimerkiksi 1 - 4 työpaikkaa per kuukausi?
    Mielivalta/Sortojärjestelmät TE ja KELA voivat väittää muuta, että et ole hakenut?

    Työkkäreihin palkataan 1200 uutta (KOKEMATONTA) viranhaltijaa. Seassa voi olla vaikka minkälaista alistajaa ja psykopaattia.

    Harmittaa työttömien puolesta. Itse olen jo eläkkeellä.

    Minua harmittaisi vielä enemmän, jos tämän lisänä olisi vielä sadistinen aktiivimalli I, kuten lindström haaveili. Molemmista paukkuis sanktioita yhtäaikaa, jäiskö jälelle enää mittää? Kakkosesta karensseja ja ykkösestä sitten perään 4,65:lla alennettua tukea(vaikkei voi ite vaikuttaa), halleluujaa.

    Äänestä

Kyllä yli 50 -vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien pitää päästä eläkkeelle niin halutessaan.

Äänestä
  • Tosi

    Äänestä

  • Sinäkin taidat olla joutenolija jo parikymppisenä.

    Äänestä

Julmaa menoa.

"Aktiivimalli 2 nousi kuolleista", sanoo työttömien etujärjestö – miksi Sipilän hallituksen inhokki kelpasi vasemmistolle nyt?


https://yle.fi/uutiset/3-11549907

Äänestä

Kymmenen vuoden kuluttua nyt 3kymppiset ovat 4kymppisiä vanhoja kuppia, ja nykyiset töröhuuli- takkutukat 3kymppisiä jotka isoine silikonitisseineen tuskin mahtuvat hallitukseen, kun ovat velkarahoilla itsensä pilannert

Äänestä
  • Niinpä '

    Äänestä

Kiva mennä äidin kanssa samaan duuniin!

Kahvihuoneessakaan ei tartte itte siivota, kun äiti on siellä töissä!

Äänestä
  • Ei se niin mene, lapsonen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se niin mene, lapsonen.

    Joka työpaikalla on lappu kahvihuoneessa: äitisi ei ole töissä täällä.
    No, kohta on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka työpaikalla on lappu kahvihuoneessa: äitisi ei ole töissä täällä.
    No, kohta on.

    Huumorin kukka piristää! Itse olen 2016 (50veenä) synnynnäisen sydänvikadiagnoosin ja elimen vajaatoiminnan myötä työttömäksi jäänyt- ja TE totesi aivan oikein että kaltaiselleni riittää, kun itteni hoidan, kehotti sairaspäivärahalle siirtymään. Ei lääkäri saakaan nyt kirjottaa sairauslomaa, vaikka ylämäki on mulle loivanakin hidaste, enkä voi nostaa maitopurkkia painavampaa. Hengästymisoireisena nyt ravaan testeissä, joissa otetaan selvää, vieläkö irtois työvoimaa tyypistä.
    Eiks tässä nyt erehdytä pahan kerran. Kysehän lakimuutoksessa oli ammatissa toimivien yli 50vuotisten suoraan liiton päivärahoilta eläkeputkeen siirtymisen esto, jos työhaluja ja kykyä sentään vielä olis omalla uralla. Miten meikäläisen monisairaan konttaaminen jo sairaana työelämästä syrjäydyttyä kisaamaan harvoista duuneista auttaa ketään? Ei mulla ammattikoulutustakaan juuri ole. Korkeakoulututkinnon osasuoritus, keikkoja tein eri aloilla, lukioikäisestä viisikymppiseksi. 2000-luku alkoi sitten sairaalaan joutumisella, kun astmaksi luultu olikin sydänvika.
    TE siis on oikeassa, muttei voi sallia meikän perustulona käyttävän työmarkkinatukea. Kolmikymppiset perusterveet aktiivityöttömät saa lojua himassa rauhassa, epäreilua!

    Eikun koronaa peläten bussimatkailen riskiryhmäläisenä kuntopyörä- ja juoksumattotesteihin... Olo on kuin gerbiilillä tai jollakin. Olen jäänyt kiinni systeemin häkkiin. Tää ei mua terveemmäks tee!

    Äänestä

..
Yksi rajapyykki ikääntymiselle on monesti asetettu 55 vuoden kohdalle. Siitä ylöspäin puhutaan aivan avoimesti ikääntyneistä työntekijöistä, joille työpaikan löytyminen voi olla kiven takana.
..
https://yle.fi/uutiset/3-11541412

Heh!
Raja tulee vastaan jo paljon aikaisemmin.

Äänestä

Vain nainen on naiselle susi

Äänestä
  • Ja lesbo on toiselle lesbolle saalis.

    Äänestä

Järjestöt avuksi?
Siis palkatonta pakkotyötä luvassa!
..
Nyt hallitus toivoo järjestöiltä "toimia, joilla voidaan edistää yli 55-vuotiaiden työllisyysastetta sekä parantaa heidän työmarkkina-asemaansa ja työssä jaksamista". Työllisyyden pitäisi parantua järjestöjen toimilla 10–12 000 työllisen ihmisen verran vuoteen 2029 mennessä.
Yle
https://yle.fi/uutiset/3-11548215

Äänestä

Hallituksen ajatus on, että alle 55 vuotiast voisivat inistä kuinka yli 55 vuotiast vievät kaikki duunit.

Äänestä

Sipilä kuritti 30 - 40 eur kuukausi. Aktiivimalli 1 (Prosenttina 4,65)
Marinin plagioitu malli kurittaa 5 x 33 eur ja 10 x 33 eur karensseina.
Plus että potkut TE kirjoilta ja pitää täyttää työssäoloehto, eli löytää itse se työpaikka 26 viikon ajaksi ennen kuin pääsee uudelleen TE kirjoille kurmutettavaksi.

Äänestä
  • Tämä ei voi mennä läpi.

    Äänestä

Me ollaan muka turha voimavara työttöminä. Entäs kolmekymppiset miehenköriläät? Oloneuvoksia, kaikenmaailman soittajapoikia, saavat työmarkkinatukea kuin palkkaa. Mihin nuoria vielä terveitä säästetään, kasvatetaan kuin jouluporsaita? Kolmanteen maailmansotaan?

Äänestä

Eläkkeelle ennenkuin loppuu loppukin terveys

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hallitus - naishallitus - kurittaa yli 55-vuotiaita ankarasti!

Jotain kolmekymppisten ministerien omat vanhemmat ovat juuri tuota ikäluokkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu