Suositelkaa jotakin mielestänne kovan luokan universaaleja myöhäisromanttisia sinfonioita jotka ovat tehneet teihin voimakkaan emotionaalisen vaikutuksen.
Eräs joka tuli mieleen voisi olla kolmannen valtakunnan säveltäjän Siegmund von Hauseggerin jo v. 1911 valmistunut Luontosinfonia orkesterille, kuorolle ja uruille, josta välittyy Hauseggerin sävellystekninen taitavuus, muodon kontrolli yhdistettynä orkesterin käsittelyn virtuoosisuuteen. Kuuntelen juuri teoksen mahtipontista 4. osaa joka suuri vokaalisten ja orkestraalisten voimien näytös. Tulee hieman Beethovenin kuorosinfonia mieleen.
Eräs joka tuli mieleen voisi olla kolmannen valtakunnan säveltäjän Siegmund von Hauseggerin jo v. 1911 valmistunut Luontosinfonia orkesterille, kuorolle ja uruille, josta välittyy Hauseggerin sävellystekninen taitavuus, muodon kontrolli yhdistettynä orkesterin käsittelyn virtuoosisuuteen. Kuuntelen juuri teoksen mahtipontista 4. osaa joka suuri vokaalisten ja orkestraalisten voimien näytös. Tulee hieman Beethovenin kuorosinfonia mieleen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Tauno Marttisen (s. 1912) neljäs sinfonia ”Manalan linnut” (1964) sai aikanaan Camdenin sävellyskilpailun palkinnon, mutta joutui odottamaan kantaesitystään peräti 44:n vuoden ajan. V. 2008 RSO korjasi Sakari Oramon johdolla puutteen, ja Turengista paikalle saapunut 95-vuotias säveltäjä pääsi ansaitun juhlinnan kohteeksi. Marttisen sinfoniassa kuuluvat monelta suunnalta tulevat vaikutteet. Useiden suomalaissäveltäjien tapaan Marttinenkin kiinnostui 1950-luvulla dodekafoniasta, ja monin paikoin teoksen harmonioissa kuuluu 12-sävelmusiikin vaikutus. 1960-luvun alkupuolella Marttisen modernistiset kokeilut jatkuivat mm. kenttätekniikan ja sointivärimusiikin parissa, mikä ainakin sinfonian orkesteritekstuureissa tulee selvästi ilmi. Säveltäjän kontakti myöhäisromantiikkaan ei kuitenkaan koskaan varsinaisesti katkennut; hänen musiikillinen ilmaisunsa tuntuu aina ikään kuin suodattuvan 1800-luvun lopun maailman läpi. Monissa teoksen käänteissä kuulijan on helppo havaita myös Marttisen pitkä kokemus elokuvamusiikin säveltäjänä. Vaikutteiden erilaisuudesta huolimatta Marttinen on sinfoniassaan onnistunut luomaan yllättävän yhtenäisen sävelkielen, joka ei suoranaisesti vertaudu kenenkään muun säveltäjän musiikkiin.
Marttinen on aina pyrkinyt musiikillaan välittämään panteistis-mystisiä tuntoja. Hän on ollut intuitiivinen, rationaalisuutta kaihtava säveltäjätyyppi, jonka työskentely on perustunut musiikillisten visioiden spontaaniin muistiin kirjaamiseen. Menetelmän hyvät ja huonot puolet tulivat sinfoniassa selvästi esiin. Parhaimmillaan Marttisen musiikillinen tajunnanvirta tuottaa vahvoja ja kiinnostavia hetkiä sekä jännittäviä soinnillisia löytöjä, pahimmillaan tuloksena taas on puuduttavaa ja profiilitonta äänitapettia. Laajassa teoksessa kokonaissuunnittelun puute ja jäsentymättömyys alkavat kuitenkin väistämättä häiritä. Voiko yli puolituntinen kappale ylipäätään välittyä kuulijalle ongelmitta, jos teoksen muoto on lähinnä päiväkirjamainen kokoelma ideoita, joita säveltäjälle on nuottipaperien täyttyessä tullut mieleen?"
Hugo Alfvenin ja Kurt Atterbergin sinfoniat joista parhaillaan kuuntelen juuri Alfvenin valoisaa 3. sinfoniaa E-duuri.
Tietenkin Gustav Mahlerin ja Anton Brucknerin gigantismiin taipuvaiset sinfoniat.