oulu tilasi miljoonalla fillareita puolasta

ja nyt ne riitelee. Miksi oulu ei tilannut niitä kotimaiselta tuottajalta? koska
EU kilpailutus vaati kilpailuttamaan hankkeen koko EU alueella.

u see - miksi Suomi kuolee?

https://yle.fi/uutiset/3-11536939
80<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Ei voi ainakaan kehua, että siellä olisi viisaita päättäjiä.

Äänestä

Kohta joku keksii että yksityishenkilö on velvollinen kilpailuttamaan kaiken hankkimansa ja ottamaan aina halvimman.
Muuten on vastuussa.
Sitä hirvitys päivää odottaessa.
Tämä julkinen kilpailutus on mennyt yli järkevyyden rajoista.
Terveisin Tampereen mies 46v.

Äänestä

Helkaman olisi pitänyt lahjoa oululaisia valtuutettuja. Helkama lahjoi helsinkiläisen vihreän poliitikon Fatiman ja Helsinkiin tuli Helkamapyörät.

Äänestä

Tänä vuonna on hyvin nähty se mitä on kotimaisuuden tukeminen, yhtä paskan kanssa..

Äänestä

Ei osata kilpailuttaa. Muitakin kriteereitä saa käyttää kuin hinta. Esim huoltovarmuus. Nyt ne seisoo tyhjän panttina ja halvaksi tulee sen sijaan että olisivat liikenteessä tienaamassa hintaansa takaisin. Lukekaa ne kilpailutus säännöt ensi kerralla tarkasti.

Äänestä
  • Juuri näin, ei hinta ole kuin yksi kriteeri. Olisihan se aivan järjetöntä jos pakotettaisiin aina halvin ottamaan. Jos Helsinki käyttää Helkamaa, niin kyllä siihen Oulukin olisi halutessaan pystynyt, mutta ilmeisesti juuri hinta ratkaisi?
    Tässä ote Hankintalaista:
    " 2 §
    Lain tavoitteet

    Lain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuoliset mahdollisuudet tarjota tavaroita, palveluja ja rakennusurakoita julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa.

    Hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti, laadukkaasti ja suunnitelmallisesti olemassa olevat kilpailuolosuhteet hyväksi käyttäen ja ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat huomioon ottaen. "

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin, ei hinta ole kuin yksi kriteeri. Olisihan se aivan järjetöntä jos pakotettaisiin aina halvin ottamaan. Jos Helsinki käyttää Helkamaa, niin kyllä siihen Oulukin olisi halutessaan pystynyt, mutta ilmeisesti juuri hinta ratkaisi?
    Tässä ote Hankintalaista:
    " 2 §
    Lain tavoitteet

    Lain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuoliset mahdollisuudet tarjota tavaroita, palveluja ja rakennusurakoita julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa.

    Hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti, laadukkaasti ja suunnitelmallisesti olemassa olevat kilpailuolosuhteet hyväksi käyttäen ja ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat huomioon ottaen. "

    Eikö lähituotanto ole silloin paras vaihtoehto kaikkiin kriteereihin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö lähituotanto ole silloin paras vaihtoehto kaikkiin kriteereihin?

    Kyllä noin voi ajatella, turhaan täällä pelätään hankintalakia, hankinnat pitää vaan perustella lain hengen mukaisiksi, eikä se ole vaikeaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö lähituotanto ole silloin paras vaihtoehto kaikkiin kriteereihin?

    Tuotettu EU on tae laadusta sanoi Brysselin virkamiehet

    Äänestä

Siinä se jälleen nähtiin, miten tärkeää on pitää kilpailukyvystä kiinni. Ei siitä liikaa ole paasattu.

Äänestä
  • Kohta fillarit tulee Italiasta, kun Marin antoi niille fyrkkaa .Sieltä sitten ostetaan lisää. Näin tuetaan suomen vienti teollisuutta ja kotimaista teollisuutta muutenkin ( SDP:n malli )

    Äänestä

  • Kilpailukyky on tuulesta temmattu juttu ei mitään merkitystä. Jos valtio maksaisi kaikki palkat, niin suomalainen yritys ei tule sillä kilpailukykyiseksi, sillä ahneella ei ole rajaa, aina voi valittaa. Sannan kysymys: Eikö mikään riitä, oli aiheellinen ja näytti osuvan oikeaan, itkusta päätellen.

    Äänestä

700 000€ vuosikulut fillareista.
Mitä se sellainen sopiminen on?

Mikä se juttu oli että diilinylipäätään syntyi?

Kotimaisella valmistajalla, olisi saatu aikaan paikallista tuotekehitystä.

Mikä intressi oululla olisi kehittää puolalaista fillarivalmistajaa ja niiden työllisyyttä?

EU ON TYPERINTÄ MIHIN SUOMI ON SIDOTTU.
SUOMALAISET PÄÄTTÄJÄT OVAT TYHMENTYNEET - EEPPISESTI.

OULU - oliko sama paikka missä oli ne mamu lastenraiskaukset?

Äänestä

Italiasta ja Kreikasta vain mallia.

Kunnathan pystyisivät helposti kiertämään tuon kilpailutusongelman kun joku yksityinen kuntalainen ensin (kunnan rahalla) ostaisi pyörät sieltä mistä halutaan ja sitten lahjottaisi ne kunnalle,
direktiivinviilaajat eivät voisi asialle mitään.

Äänestä
  • Ei hankintalaki mikään ongelma ole, herranjestas sentään. Aina kannattaa kilpailuttaa, eikä ko laki vaadi valitsemaan mitään tiettyä, esim halvinta. Vika on oululaisissa päättäjissä, ei EU:ssa.

    Äänestä

Puola kielsi juuri turkistuotannon - boikottiin tuollainen maa!

Äänestä

Joku demari taas tehnyt hienon diilin, maksatte 700 000 vuodessa käyttökorvausta.

Äänestä
  • miten hlvetissä ne on saanu tuollaisen diilin aikaiseksi?

    Äänestä

  • Demaritko oulussa päättää? Taitaa olla enemmänkin persut ja kepu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Demaritko oulussa päättää? Taitaa olla enemmänkin persut ja kepu.

    Viiden kärki Oulussa: Kepu, kok, vas, virh, sdp,

    Äänestä

  • Googlatkaa "Oulun kaupunki yhdyskuntalautakunta"
    Kepu oli ainoa joka valitti hankinnasta.

    Äänestä

Turunkin kaupunkipyörät on puolalaisia. Ja maksaa miljoonia.

Äänestä
  • ei se vähennä typeryyden määrää
    Onko pakko toistaa toisten tekemät virheet.

    Miksi ne OSTAA PUOLASTA?

    Turku ja Oulu syyniin,
    kuntien hankinnat syyniin

    Äänestä

Kaivakaa nimet esille ennen kuntavaalleja. Ketkä valmistelivat ja tekivät päätöksen hankinnasta? Eivät ole kelpoisia jatkamaan tuollaisellä typeryydellä.

Äänestä
  • Googlatkaa "Oulun kaupunki yhdyskuntalautakunta"
    Kepu oli ainoa joka valitti hankinnasta.

    Äänestä

Ja ihmetellään missä on suomalaisten työpaikat?

Kiinassa, puolassa, saksassa

mitä suomalainen hankkija kunnassa vaan keksii

EU sosialismia
punaista kapitalismia

Äänestä
  • Hankintatoimikunta varmaan kävi muutamalla tutustumisreissulla pyörätehtaalla. Mukavampi ulkomailla reissaata kuin kotimaassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hankintatoimikunta varmaan kävi muutamalla tutustumisreissulla pyörätehtaalla. Mukavampi ulkomailla reissaata kuin kotimaassa.

    näin korruptio näyttäytyy

    Äänestä

YHTÄKÄÄN pk-seudun YLI-hintaista rakennushanketta ei ole "kilpailutettu" ulkomailla vaan kämpät rakennetaan suomen kartellin suojissa. Siksi markasta tuli euro hinnoissa ettekä tule selviämään noista jättiveloista.

Äänestä

CIVITAS ECCENTRIC:
Rahoittajat: Horizon 2020
Kokonaisbudjetti: 17 974 993 € (koko EU:n tasolla)

Turun kaupunki ja paikalliskumppanit: 3 237 000 €
Aikataulu: 2016–2020
Hankkeen nettisivut: www.civitas.eu/eccentric
Kotimainen hankekonsortio:
Varsinais-Suomen liitto / Valonia ja Lounaistieto
Turun ammattikorkeakoulu
Western Systems Oy
Turun Kaupunkiliikenne Oy
Gasum Oy
Itämeren kaupunkien liitto, Kestävien kaupunkien komissio

Äänestä

Turun tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunki vuonna 2029, ja fiksu liikkuminen on merkittävä osa tätä kokonaisuutta. Liikkuminen on vuonna 2029 ennen kaikkea kävelyä, pyöräilyä, sähköistä joukkoliikennettä ja ajoneuvojen yhteiskäyttöä. Kaikkia näitä kehitetään syyskuussa 2016 alkaneessa kansainvälisessä EU-rahoitteisessa CIVITAS ECCENTRIC -hankkeessa, jonka toiminnot tukevat myös kaupungin strategisia tavoitteita vetovoimaisesta Turusta.

Äänestä
  • EU hanke?

    suomi maksaa peräsuoli pitkällään miljardeja brysseliin
    ja samalla on tapahtunut ilmeisesti aivojen luovutus brysseliin.

    BRYSSELI PÄÄTTÄÄ MITÄ TÄÄLLÄ TEHDÄÄN
    ....fillareita, vihreyttä, pyöräteitä
    (niitä oli täällä enemmän ennen unionia)


    ”ei olis ite keksitty” - mut EU hankerahaa

    ja kaupunki maksaa miljoonia puolaan
    työpaikat lähtee puolaan ja kiinaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU hanke?

    suomi maksaa peräsuoli pitkällään miljardeja brysseliin
    ja samalla on tapahtunut ilmeisesti aivojen luovutus brysseliin.

    BRYSSELI PÄÄTTÄÄ MITÄ TÄÄLLÄ TEHDÄÄN
    ....fillareita, vihreyttä, pyöräteitä
    (niitä oli täällä enemmän ennen unionia)


    ”ei olis ite keksitty” - mut EU hankerahaa

    ja kaupunki maksaa miljoonia puolaan
    työpaikat lähtee puolaan ja kiinaan

    No, Oulussa hölmöiltiin sopimus Puolaan. Ei EU:lla ole mitään tekemistä asian kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, Oulussa hölmöiltiin sopimus Puolaan. Ei EU:lla ole mitään tekemistä asian kanssa.

    EUlla on nimeomaan rooli tässä
    Sisältyikö puoladiili EU hankkeen ehtoisin?

    Äänestä

CIVITAS ECCENTRICissä ovat mukana München, Madrid, Tukholma ja Ruse sekä laaja joukko muita eri tahoja , yhteensä 29. Turun yhteistyökumppaneina alueelta ovat Varsinais-Suomen liitto, Turun ammattikorkeakoulu, Western Systems Oy, Turun Kaupunkiliikenne Oy, Gasum Biovakka Oy. Konsortion viestintää tukee Turun kaupungin isännöimä Itämeren kaupunkien liiton Kestävien kaupunkien komissio. Turun ja sen paikallisten kumppanien rahoitusosuus on merkittävä noin 3,2 miljoonaa euroa vuosille 2016–2020.

Äänestä

..
CIVITAS ECCENTRIC - hankkeessa kehitetään fiksua liikkumista, kuten sähköistä liikennettä, autojen ja pyörien yhteiskäyttöä sekä liikenne palveluna -mallia (Mobility as a Service, MaaS). Suomesta CIVITAS ECCENTRIC -hankkeessa on mukana Turku, jossa on toteutettu useita toimenpiteitä liittyen muun muassa joukkoliikenteen ja muiden palveluiden lippu- ja tietojärjestelmien integrointiin, kaupunkilaisten osallistamiseen sekä biokaasun käytön edistämiseen. Tule kuulemaan parhaat palat Turun toimenpiteistä. Paneudumme lisäksi siihen, miksi ja miten kaupunkisi kannattaa hakea mukaan CIVITAS-hankkeisiin, sekä kuinka tällaiset hankkeet voisi parhaiten integroida osaksi kunnan muuta kehitystoimintaa.
..

Äänestä

Kotimaan hinnoista porataan ja siihen vedoten valtio ja kunnat ostavat ulkoa halvemmalla, samalla syrjäyttäen kotimaiset työntekijät joka lomautetaan työn vähyyden vuoksi.

Työttömiksi jääneet sitten palkitaan aktivoinneilla ym. sadistisilla kiusaamisilla.

Äänestä
  • sanna ja matti väittää pokkana ettei niillä
    ole aavistustakaan oikeista työttömyyslukemista.

    Äänestä

>>Tänä vuonna on hyvin nähty se mitä on kotimaisuuden tukeminen,
>>yhtä paskan kanssa..

Ootappas ku päästää HÄVITTÄJÄ-hankintoihin, Keppurikin just sano televisiossa että amerikkalaiset ostettahan, makso mitä makso eli SINÄ maksat, paskahousu
Niillä ne häätäväthen hanhia keppurin pelloilta...

Äänestä

600 polkupyörää ja 700 000 vuotuiset kulut.

Äänestä
  • Heh!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh!

    Kyllä se on hyvä diili.

    tv: sanna

    Äänestä

  • 1167 €/ fillari.

    eikä summa ole siinä, siihen päälle sitä tätä ja tota.
    Eikä ne olis maksanu sitä samaa 700 t paikalliselle huoltofirmalle.
    polskeille lupasivat

    Samalla rahalla olis ostanu, joka vuosi uudet fillarit
    ja myyneet vanhat kuluttajille.

    Paikalliselta tehtaalta, paikallinen tehdas olis saanu
    ylivoimaisen edun yhteistyöstä omaan tuotekehitykseen.

    OLIS SAATU VAHVEMPAA suomalaista laatua ja osaamista.

    MIKSI paikallinen YHTEISTYÖ EI KELPAA JULKISELLE?

    Äänestä

Kuvitellaanpa, että olisimme puolalaisella keskustelupalstalla ja sinä, Franciszek, kiroilisit kaupunkisi, Krakowin päätöstä tilata pyörät Suomesta.
Ilmeisestikään sinua ei potuttaisi moinen päätös ja kauppa lainkaan?

Kai myönnät sen, että ajatuksessasi on pieni looginen virhe? Ei kai voida lähteä siitä olettanmuksesta, että me täällä peräkorvessa perustamme oman talousalueemme periaatteella "ostamme vain kotimaista ja myymme kaikkialle" Kauanko luulet meidän pärjäävän moisella periaatteeella? Taas kerran muistelen vuosien takaista keskustelua Nokian kännykkäteollisuuden vakavistaa ongelmista. Olin tunnistavinani seuraavan viisauden lähteeksi ehdan persuin : "Pakotetaan Nokia teettämään kännykkänsä Suomessa"

Äänestä
  • Nokia+sai+Suomen+valtiolta+massiiviset+yritystuet,+hilloa+ja+taivaanmannaaja+Nokialla+oli+uskollinen+asiakaskunta,+kunne+MS+ja+elop+tulivat+ajamaan+sen+alas.SE+ON+IHAN+ERI+KEISSIse+oli+pörssiyhtiö+joka+tukehtui+omaan+tyhmyyteensäollila+...+en+hilluis+sen+osaamisella.+Aika+erikoista,+että+sä+itket+puolalaisten+mahdollisia+fiiliksiä?+Oletko+puolalainen?+pahoititko+mielesi?+Olitko+fillareiden+hankintatiimissä?NYT+OLI+KYSE+TYÖPAIKOISTA.IHAN+YHTÄLAILLA+POLSKIT+HALUAA+OSTOJA,+ASIAKKAITA+JA+TYÖPAIKKOJA+omalle+maalleen.+SUOMI+ELÄTTÄÄ+JO+KAIKKIA+MUITA.Suomessa+on+70-80%+työttömyys.+Oli+puhe+siitä+mihin+työpaikat+katoaa.+Puolaan.+Vastaus+on+Puolaan.Mistä+logiikasta+SÄ+ITSE+NYT+PUHUT?Verovarat+Oulusta+——-+suihkarilla+Puolaan.+Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nokia+sai+Suomen+valtiolta+massiiviset+yritystuet,+hilloa+ja+taivaanmannaaja+Nokialla+oli+uskollinen+asiakaskunta,+kunne+MS+ja+elop+tulivat+ajamaan+sen+alas.SE+ON+IHAN+ERI+KEISSIse+oli+pörssiyhtiö+joka+tukehtui+omaan+tyhmyyteensäollila+...+en+hilluis+sen+osaamisella.+Aika+erikoista,+että+sä+itket+puolalaisten+mahdollisia+fiiliksiä?+Oletko+puolalainen?+pahoititko+mielesi?+Olitko+fillareiden+hankintatiimissä?NYT+OLI+KYSE+TYÖPAIKOISTA.IHAN+YHTÄLAILLA+POLSKIT+HALUAA+OSTOJA,+ASIAKKAITA+JA+TYÖPAIKKOJA+omalle+maalleen.+SUOMI+ELÄTTÄÄ+JO+KAIKKIA+MUITA.Suomessa+on+70-80%+työttömyys.+Oli+puhe+siitä+mihin+työpaikat+katoaa.+Puolaan.+Vastaus+on+Puolaan.Mistä+logiikasta+SÄ+ITSE+NYT+PUHUT?Verovarat+Oulusta+——-+suihkarilla+Puolaan.+Ymmärrätkö?

    No, yksi asia ainakin selvisi: sinun järjenjuoksullasi ei Suomi pelastu. Eikä etenkään sinun valheellisilla muisteluillasi. Nokia kaatui vääriin päätöksiin. Kosketusnäyttölinjalle lähdettiin liian myöhään.

    Kumminkohan päin raha liikkui Nokialta valtiolle vai valtiolta Nokialle. Väitän, että Nokia ja Nokian palkolliset maksoivat monikymmenkertaisesti veroja verrattuna valtion maksamiin tukiaisiin. Kun Elop tuli puikkoihin, ei Nokiaa enää voinut kukaan pelastaa. Nokian kaatoi vanhoihin kaavoihin kangistunut johto ja nimenomaan se.

    En itke polskien fiiliksiä. Yritin vain saada sinut ymmärtämään tilanne. Lähdetään aakkosista:

    Jos te itkette suomalaisten týöpaikkojen perään, eikö polskeilla ole samaa oikeutta.?
    Kysytään näin: jos Tukholman kaupunki päättäisi samantapaisesta pyörähankinnasta.
    Sinun logiikallasi vain ruotsalaiset valmistajat saisivat osallistua tarjouskilpaan? Eikö näin ole? Vai miten ajatuskulkusi menee? Eikö sama ajatuskulku koske kaikkea tuotantoa. Miksei kiinalainen kuluttaja, joka ajattelee kuten sinä, voi vaatia, että Kiinassa pyyhitään perseitä vain kiinalaiseen paperiin? Ja että kiinalaiset sanomalehdet pitää painaa kiinassa valmistetulle paperille, kuten myös kirjat?

    Pitäisikö siis kansainvälisen kaupan pykäliin saada Suomea koskevia erkoispykäliä, joiden ideana olisi se, että Suomella. mutta ei muilla mailla, olisi mahdollista luoda omia protektionistisia tuontikieltoja, aina kunkin tarpeen mukaan?

    Äänestä

Ei helkatti, hyvä Helkama Cityfillari maksaa 300-600€ ja
Oulu maksaa hankinnastaan törkeää hankintaylihintaa j a
lisäksi 700000 € vuosikulua

Mihin julkisen rahat oikein valuvat?

Äänestä

Eikö ne ymmärrä tehdä ehtoja sellaisiksi että Suomi voittaa.

Äänestä

Eihän nuo pyörät mikään hyvä sijoitus ole missään kaupungissa. Eräs palvelu muiden joukossa, ulkopuolella lakisääteisten. Kilpailutus on ihan hyvä, säästää veronmaksajien rahoja, jos se ammattitaidolla tehdään. Ei siitä EU:ta voi syyttää, jos valtuustoista puuttuu taitoa toimia oikein. Yleensäkin syylliset löytyvät lähempää kuin EU:sta. Sen syyksi vain on helppo vierittää kotoperäiset epäonnistumiset. Näin se näkyy olevan muissakin EU maissa.

Äänestä
  • aina joku kommunisti puolustamassa.
    Oli nimittäin hitonmoinen diili polskeille
    EI SUOMALAISELLE TYÖLLISYYDELLE.

    Äänestä

olisko ne fillarit lähetetty Puolaan vuosihuoltoon
vai tuleeko puolalaiset tänne ja perustavat fillarihuollon?

Mitä oululaiset oikein ajattelee? Tai millä ne ajattelee?

Äänestä

no, mitä välii,,,,,,,,, joen ja järven pohjasta ne löytyy

Äänestä

"Suosi suomalaista" ei näytä koskevan julkisia hankintoja.

Äänestä

Tuasko on rahaa liikkunut hyvien veljien ja puolalaisen firman välillä vai omistavatko hyvät veljet sattumalta polskiyhtiön osakkeita vai omistaako joku isokenkäisempi suomiveljien komentaja?
Voiko fillaria sanoa suomalaiseksi, kun runko tehdään täällä ja muut kilkkeet muualla? Kasattu Suomessa, mutta.

Äänestä

Nuohan olisi voinut huollattaa vaikka tikkipajassa. Olisi työllistänyt paikallisesti ja raha jäänyt Ouluun.

Äänestä
  • Juuri näin,
    ja teettää Suomessa kaikki ne aiheeseen liittyvät tarrat ja
    muoviosat.

    Kommunikointi olisi ollut helppo - ihan suomen kieli.

    Lukot, varaosat, huollot, valmistus... paikallisille.

    Moniko aloitteleva nuori yrittäjä olis saanu fillarihuollon itselleen!

    Äänestä

Eu:hun liittyminen tuhoaa Suomen.

Äänestä

Olikohan tuolla hankinnalla Vihreitten siunaus?

1Äänestä

Homma on mennyt täsmälleen vihreiden ja sdp;n käskirjan mukaisesti, niinkuin maskikaupatkin. Just niin on mennyt myös kotouttamisetkin, ja tulee menemäänkin.

Äänestä

Tää on surullista, ei pelkästään ikuisten työttömiwn vuoksi
jotka eivät enää elätä itseään eivätkä perhettään omalla työllä
Tää on surullista myös nuorten kannalta
kun rahavirran suunta on maasta ulos.

Mistä nuoret saa töitä, jos edes julkinen ei panosta paikalliseen hyvinvointiin, työllisyyteen ja lähituottamiseen?

Mitä se vihreys tarkoittaa - ellei lähituotantoa?
Demareille ja punikeille - Mitä ME tarkoittaa?

Äänestä
  • Punaisten sanairjassa on painovirhe, niillä lukee: me - minä

    Suomalaisten sanakirjassa me - we.

    Äänestä

Eivät osanneet Oulussa kilpailuttaa hankintaa.
Ajattelivat, että aina pitää valita halvin. Mutta voidaanhan kilpailutuksessa ottaa muutakin huomioon kuin hinta. Toimitusvarmuus, huolto, varaosat...
Kaupunginhallituksen enemmistö muodostuu Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Keskustan ryhmistä.
Näin vietiin kotimaista työtä kuin pässiä narussa. Eivät olleet kykypuolueet ajan tasalla.

Äänestä

jupiter, helkama, nopsa

onko muita?

Äänestä

Halvin hinta voittaa laadusta niin viis

Äänestä
  • 600 fillaria
    oh. noin miljoona ja
    700 000 € vuosikulu.

    Jos ne olis tilanneet vaikka 600 kpl Aino - fillareita,
    se olis ollut oh. noin 300 000€
    ja siihen huollot, mainokset, tarrat, lukot ja panttijärjestelmä.

    Huolto paikallisilta vanhoilta ja osa uusille esim. nuorten alkaville pajoille.
    EI ILMAISTYÖTÄ, VAAN OIKEAA YRITTÄJYYTTÄ.

    Suomi tarvitsee yrityksiä ja yriykset maksavia asiakkaita
    raha paikallisille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    600 fillaria
    oh. noin miljoona ja
    700 000 € vuosikulu.

    Jos ne olis tilanneet vaikka 600 kpl Aino - fillareita,
    se olis ollut oh. noin 300 000€
    ja siihen huollot, mainokset, tarrat, lukot ja panttijärjestelmä.

    Huolto paikallisilta vanhoilta ja osa uusille esim. nuorten alkaville pajoille.
    EI ILMAISTYÖTÄ, VAAN OIKEAA YRITTÄJYYTTÄ.

    Suomi tarvitsee yrityksiä ja yriykset maksavia asiakkaita
    raha paikallisille

    Miljoonalla olisi saanut 2500 jopoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miljoonalla olisi saanut 2500 jopoa.

    ja ajatella mikä mainosarvo se olis ollut.

    Jopot myyntiin esim. 4 v käytön jälkeen jne

    Suomeen ei voi tulla ” sveitsiläistä vaurautta” kun päättäjät
    ”elvyttää” Puolaa.

    Äänestä

Kyllähän tuo EU kusetus voi kiertää jos päättäjät käyttää järkeä

Äänestä

EU Direktiivit romukoppaan rohkeasti vaan

Äänestä
  • Se edes hyvä että valinta osui Puolaan. Siellä huolehditaan oman maansa kansalaisista ! Täällä halataan kaikki mahdolliset muukalaiset. Oma kansa useat , suunnittelee itsemurhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se edes hyvä että valinta osui Puolaan. Siellä huolehditaan oman maansa kansalaisista ! Täällä halataan kaikki mahdolliset muukalaiset. Oma kansa useat , suunnittelee itsemurhaa.

    Oliko tää joku arvonta vai sisältyikö puola
    eu hankkeen pakkoehtoihin?

    Silloin EU pakkonaittaa....sehän olisi laitonta.
    EU tarjoaa hankerahaa, ”ostakaa puolasta 2 miljoonalla fillareita”

    Olisin lähettänyt tarjouspyynnön ensin suomalaisille firmoille.

    Äänestä

Tätä se rappion EU teettää

Äänestä
  • Eikös armeijan näkkärit jo 15 vuotta ainakin pakkokilpailutuksen vuoksi tilattu Ruotsista ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös armeijan näkkärit jo 15 vuotta ainakin pakkokilpailutuksen vuoksi tilattu Ruotsista ?

    Ei ollut mikään pakko tilata Ruotsista.
    Hankkijat ovat itse sössineet koko homman

    Lähituotanto ja huoltovarmuus täyttää hankintalain,
    eikä ole pakko maksaa halvinta eikä kalleinta hintaa.

    Näkkärit Ruotsista... voi hlvetttttttti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ollut mikään pakko tilata Ruotsista.
    Hankkijat ovat itse sössineet koko homman

    Lähituotanto ja huoltovarmuus täyttää hankintalain,
    eikä ole pakko maksaa halvinta eikä kalleinta hintaa.

    Näkkärit Ruotsista... voi hlvetttttttti.

    Sösssineet olis hyvä puoluenimi. Kaikki sossineet heti tähän puolueeseen, saattas tulla Suomen suurin puolue ja ne olis taas päättämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sösssineet olis hyvä puoluenimi. Kaikki sossineet heti tähän puolueeseen, saattas tulla Suomen suurin puolue ja ne olis taas päättämässä.

    vaikka kukaan ei äänestä niitä

    niin se EU aikana menee

    Äänestä

saiko hankintaryhmä kaupasta jotain henkilökohtaista etua itselleen?

Äänestä

Onko meillä polkupyörien valmistusta enään. Kasaajia tuontiosista lienee. Ajelen Tunturilla, myyjän mukaan siinä ei ole paljoakaan suomalaisia osia.

Äänestä

Miksi ihmiset ei osta itse polkupyöriään?

Äänestä

pskkaupunni

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja nyt ne riitelee. Miksi oulu ei tilannut niitä kotimaiselta tuottajalta? koska
EU kilpailutus vaati kilpailuttamaan hankkeen koko EU alueella.

u see - miksi Suomi kuolee?

https://yle.fi/uutiset/3-11536939

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu