Tuo kirjoittaja on harhaanjohtaja, joka häikäilemättömästi käyttää hyväkseen ihmisten herkkäuskoisuutta.
KENENKÄÄN EI TARVITSE TODISTAA HÄNELLE TAI YHDELLEKÄÄN TODISTAJALLE MITÄÄN, EIKÄ VARSINKAAN UHRATA TERVEYTTÄÄN TAI HENKEÄÄN HUIJARIUSKONNOLLE!!!
Vaatikaa aina perustelut, raamattu tai todistaretoriikka eivät riitä. Uskaltakaa kyseenalaistaa! Oma henki on tärkeämpi kuin todistajien käyttämät henkisen väkivallan muodot.
KENENKÄÄN EI TARVITSE TODISTAA HÄNELLE TAI YHDELLEKÄÄN TODISTAJALLE MITÄÄN, EIKÄ VARSINKAAN UHRATA TERVEYTTÄÄN TAI HENKEÄÄN HUIJARIUSKONNOLLE!!!
Vaatikaa aina perustelut, raamattu tai todistaretoriikka eivät riitä. Uskaltakaa kyseenalaistaa! Oma henki on tärkeämpi kuin todistajien käyttämät henkisen väkivallan muodot.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Minusta taas tuntuu, että kyseinen "tiedottaja" on pelkkä trolli, joka haluaa vaan laukoa tyhjänpäiväisyyksiä. Hän ei ole oikea JT,
hhahahahahhahahahahhaha
Ihan sama onko trolli vai ei, mutta jutut ovat sitä luokkaa, että niihin pitäisi lyödä varoitusleima:
"Jehovantodistajuus vaarantaa terveytesi ja henkesi!".
Joten asia on syytä nostaa esille.
Ja ennen kaikkea lahko vaarantaa mielenterveytesi, kuten nimimerkistä JT tiedottaa huomataan.
Mielestäni mihään varoitusleimaa ei tarvita. Jos joku ei tajua tämän "paaviakin paavillisemman" jehovantodistajan viestiä, silloin eivät enää mitkään varoitukset tehoa.
Parempi sekin kuin puhkoisi autonrenkaita öisin.
Tiedottaja on mieleltään järkkynyt. Häntä ei oteta takaisin järjestöön.
Hän tunsi ennen nimen:" porin piru".
Huhu, huh teidän kamalaa kielenkäyttöänne!
Tiedottajahan on ihan jees, oikein mutunen.
Terveisin Pirjoriitta
Minä olen aina perustellut Raamatulla sanomani.
Mitä sinä teet ?
Pelkkää ihmisteoriaa pv toiseen.
Opi sinäkin käyttämään Raamattua, muuten kaikki on turhaa!
No meeppäs vastaamaan pariin kysymykseen sitten, koskien raamatun ristiriitoja!
Löytyy otsikolla "kysymys JT tiedottajalle" ja "Toinen kysymys JT tiedottajalle"
Vetoan vielä kolmannella: "Viesti JT tiedottajalle"
Sinä otat raamatun esille joka käänteessä.
NO LUETAAN SITÄ SITTE.
JT on täysin vapaaehtoista.
Ne jotka rakastaa Raamatun sanaa, rakastavat myös olla JT.
JT:t vain sanovat niin, mutta tosiasiat puhuvat muuta.
He ovat isästänsä perkuleesta joka on ollut aina tappaja ja valehtelija.
Muista allekirjoittaa itsemurhaan sitoutumiskortti ja muista harrastaa teokraattista sodankäyntiä,
Älä tyrkytä ihmisteorioita.
Panosta jatkossa Raamatun sanaan, sieltä löydät kaikki ohjeet mitä tarvitset elämäsi aikana.
Viittasin teidän käytökseenne ja RAAMATTU sanoo, että olette isästänne perkuleesta.
Oletko vähän yksinkertainen? Mitä?
Voi, voi. Anna nyt toisten esittää kommentteja. Täällä saa kuka vaan esittää ajatuksia vapaasti. Toista on Venäjällä ja Pohjois-koreassa.. En ymmmärrä miksi moinen tunteen purkaus turhasta? Minusta on ihan kiva lukea JT tiedottajan nasevia tekstejä. Lohdutuksena sinulle. Maailmaan mahtuu meidän jokaisen mielipiteet. Tilaa ja avaruutta on. Kiva että tämä keskustelu palsta pysyy tuoreena.
No voi voi sentään.
Sehän antaa esittää kommentteja.
Se, että kertaa kysymyksen, ei ole yhtä kuin ESTÄMINEN kommentoimasta.
Toinen asia on tunteenpurkaukset. Niiden syntymiselle EI TARVITA sun ymmärrystä, lupaa tai analyysiä.
Mutta voitasko palata takaisin itse aiheeseen?
Mä voin vetää tätä uskovaisten ja aikuisten rippikoululeiriä joku toinen kerta.
Juuri nyt on parempaa tekemistä.
Näin on, antakaa toistenne olla, hieman suvaitsevaisuutta kiitos.
On rumaa lukea, kun ilmeisesti erotetut Jehovantodistajat yrittävät ajaa Jehovantodistajia kirjoittelemasta täältä pois. Vedoten heidän ohjeisiin, olla tulematta yleisolle palstoille. Minä ainakin haluaisin luke myös todistajien aloituksia, kun heidän vastustajansa tuntuvan kokoajan tuovan vain samoja asioita esille.
Eihän asia minulle kuulu, mutta mitä JT kirjoittaja kuvittelee saavuttavansa kirjoittelemalla palstalle, kun sen on järjestö kieltänyt? Järjestöhän on todistajille sama kuin Jehova. Jos järjestö kieltää, ja silti tekee, Jehova suuttuu.
Olen kyllä huomannut keskusteluissa, kun todistajien vastainen kommentoja jää puaan, niin hän muistuttaa, että todistajat ei saisi palstalla ollakkaan.
Todistajia taas alkaa kiinnostaa "aiheessa pysyminen" ja "ei riiteleminen", kun mennään heidän uskontonsa kannalta vaikealle alueelle.
Jehovantodistajia on kielletty valtakunnansalilaitoksella (sitä on kiellettyä sanoa kirkoksi) tulemasta tälle foorumille. Joka kuitenkin tulee, on jo ottanut ensi askeleen lahkon synkistä syövereistä ulos valoon, vapauteen ja iloon.
Mainosvaltuutetut ovat erikseen, jotka esim. jankuttavat jonkin raamatunjakeen vastaista oppilausetta koskaan kommentoimatta esitettyä jaetta.
Tuliko taas housuihin kun yritätä ajaa todistajat pois :D
Laita housusi likoon ja pese.
Todistajat ovat avun tarpeessa.
Mutta sitä vastaan lahko pyrkii heitä valmentamaan.
Keskustelu on hankala avunanto juuri siksi kun he lähtevät. Pyydä viemään mennessään roskapussi, koska vartiotorni kehuu heitä hyväkäytöksisiksi niin tulevat hyvälle mielelle.
Toimita todistajain postiluukkuun valokopioita vartiotorneista, maailmanlopun ennustevuosien kohdalta.
Sellaisten vanhojen oppien kohdalta jotka nykyään kielletään oppeina olleenkaan. Vaikkapa rokotuskielto.
Se tuppaa avaamaan silmiä toistettuna vastaavista vartiotornin uutisoinneista
Kuinka pitkään olet nyt heitä paskat housuissasi odotellut, kun eivät tietääkseeni tee tätä nynkyä kotikäyntejä?
"Sininen pommikin" on nykyään kiellettyä kirjallisuutta heillä. Aikoinaan kehutyu kirja. Ainoaa oikeaa totuutta.
Onkos kotikäynnit tosiaan lopetetut ?
Ennen sanottiin totistajien lausuvan, että joka ei tee ovelta ovelle vartiotornikaupustelua, niin ei se sitten ole mikään totistajakaan.
Ja jehovakanava vielää antaa ja on antanut näitä taksvärkkimääräyksiä.
Mutta onhan se jehovakanava aikanaan omaksunut lahkolle nimen, jossa "jehova" ja tämän ympärille masinoinut aika sirkuksen tuon nimen toistoa.
Kun taas kristitylle on tärkeä Raamatustaan
2 Moos 20:7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu
Muutosten muutosuskonto.
Naapuri, jehovantodistaja, puhui että hänen uskontoverinsa kertoi muistelleensa ystävälleen mököttämistä lottokuponkiarpajaisten takia. Ja nyt se sitten osoittautuikin turhaan mökötetyksi. Mutta tuo uskontoveri hakee entistä hyvinvointiaan lääkäripalveluista.
Jehovan todistajien uskonto menettää keskeisen osan identiteettiään, jos ovelta ovelle työ loppuu. Ei se tähänkään asti ole ollut tehokasta käännynnäisten hankkimisessa, mutta todella tärkeää järjestön tunnettuuden ja brändäyksen takia.
TV-evankeliointiin, nettiin ym. keskittymällä Jehovan todistajat olisivat vain yksi monista kilpailevista lahkoista. Eivät toinen kahdesta, jotka kulkevat ihmisten luona: jehovantodistajat ja mormonit.
Ja täällähän suorastaan vilisee useiden todistajien tekstejä.
Yksi ja sama se on. Mainosvaltuutettu.
Tässä maassa suvaitaan jehovia. Niitä ei panna linnaan sen takia, että ovat jehovia, ei jahdata, ne saa käydä töissä, saavat työttömyyskorvausta tarvittaessa, niiltä ostetaan talkoilla rakennettuja valtakunnan saleja jne.. Mutta pääsevät jehovat kyllä linnaankin ja sakkoja maksamaan, jos rikoksia touhuilevat.
Se, että esittää kärkevän mielipiteen, ei ole suvaitsemattomuutta.
Jehovilla on melkoinen kasa pikkutarkkoja ohjeita, sääntöjä.
Niiden perusteella monista on tehty ex jehovia, eli potkittu pihalle.
Niihin vetoaminen on aivan paikallaan, koska monia on potkittu ulos pelkästään entisten todistajien kommenttien LUKEMISESTA.
No entä, jos lukemisen lisäksi KIRJOITTAA kommentteja? Jehovalafkan sääntöjen vastaisesti...
Jotkut erotetaan pelkästä lukemisesta ja toiset saa lisäksi kirjoittaa, eikä sanktioita tule.
Huomaatko, miten tässä kysytään JOHDONMUKAISUUDEN perään? Jos kerran on olemassa sääntö, miksi se koskee vain osaa porukasta?
Mistä voi tietää, koskeeko jehovasääntö juuri nyt tällä kertaa minua vai eikö koske?
Pitääkö sitä kokeilla?
Jehovilla on olemassa kirjoitetut säännöt, mutta kuitenkin siinä kulttuurissa eri yksilöillä on eri säännöt samasta asiasta.
Kokonaan toinen kysymys on pohtia jonkun säännön mielekkyyttä yksistään.
Esimerkiksi kahden todistajan vaatimus lasten seksuaalisessa hyväksikäytössä.
Jos kahta silmin näkijää ei ole, Jehovasääntöjen mukaan pedofiilitekoa ei ole.
Tästä saa ihan rauhassa repiä suvaitsemattomuutta.
Todistajat levittävät hengenvaarallista oppia, verioppia, joka on vakavaa raamatun ylitulkintaa. Edes raamatun kirjoittajat, juutalaiset eivät noudata todistajien oppeja.
Muutenkin todistajien opit ovat potascaa.
Toisaalta ymmärrän heitä jossain määrin.
He haluavat noudattaa lakia ja myös omia lakejaan.
Heillä ei ole paljoakaan tilaa armolle.
He pyrkivät olemaan täydellisiä omille säännöilleen ja he poimivat niihin liitteeksi sääntöjä Mooseksen laista, soveltaen.
Sääli. Sillä tyylillä mennään metsään.
Pitää vain rukoilla, että Herra Jeesus avaisi heidän silmänsä ja he tulisivat parannukseen.
No rukoile niin katsotaan, taidat vaan sanoa noin.
Jotkut ihmiset haluavat kuria ja sääntöjä, ja etenkin sitä, että muut pistetään noudattamaan asianomaiselle itselleen mieluisia sääntöjä.
Jos Jehovan todistajien opinkappaleet tuntee jotenkuten omakseen, on löytänyt itselleen sopivan porukan, jossa voi tuntea paremmuutta ulkopuolisiin nähden Ainoan Oikean Totuuden löytämisen ansiosta ja muutenkin saa nauttia pipon kireydestä ja sääntöuskonnosta täysin siemauksin. Valvonta pelaa välillä turhankin hyvin, vaikka sääntöjä toki myös rikotaan eikä aina jäädä kiinni.
Raamatun fariseuksetkin, jotka lienevät jossain määrin karikatyyri todellisesta liikkeestä, olisivat kateellisia Jehovan todistajien sääntökokoelmasta. Siivilöidään hyttynen, mutta niellään kameli.
Uudestisyntyneen täytyy harjoittaa ITSEkuria. Mitään muiden kuria hän tarvitsee harvoin. Miksi?
Koska Pyhä Henki ohjaa häntä.
Pyhä Henki ei veljeile lahkojen kanssa.
Pyhä Henki toimii jatkuvasti JT parissa!
Ja miten?
Kerroppa esim. vanhin ja hallintoelin nimityksistä. Tekeekö Pyhä Henki virheitä?
Etpä taida olla lukenut kunnolla läksyjäsi. Kyllä Raamatussa sanotaan selvästi, että verta tulee karttaa, koska se edustaa Jumalan edessä elämää. Kuuntelin juuri eilen Mooseksen kirjan lukua 5 kotona. Yllätyin, että jos Mooses varoitti Israelilaisia syömästä lihaa, josta verta ei ollut laskettu asianmukaisesti maahan.
Jumala sanoi Nooalle:
"Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on”, ja ”joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava”.
Satoja vuosia Nooan jälkeen Jumalan näkemys ei ollut muuttunut. Voit lukea sen tästä:
3. Moos. 17:10–14.
On ihan sama mitä me ihmiset tästä ajattelemme tai miten toimimme. Mutta jokatapauksessa Raamattu osoittaa selvästi, että verta ei saa nauttia.
Varhaiskristillisen seurakunnan aikaan tultaessa tilanne ei tältä osion ollut muuttunut, vaikkei Mooseksen lakia enee sellaisenaan tarvinnutkaan soveltaa omaan elämään. Tarkoitan, että monia Mooseksen kautta annettuja asioita, jotka Jumala antoi Israelin kansalle aikoinaan ei tarvinnut enään noudattaa. Se ei tarnoittanut sitä, ettei niillä asioilla olisi edelleenkään merkitystä ihmisen elämässä. Se ei poissulje sitä, että Jumala vaatii edelleen ihmiseltä tottelevaisuutta lakiensa suhteen. Emme voi sivuuttaa niitä ja kuvitella pääsevämme rangaistuksetta läpi elämämme.
Varhaiskristilliseen seurakuntaan syntyi ongelma epäjumalalle uhratun lihan syömisestä. Silloiset apostolit ratkaisivat asian Jumalan hengen välityksellä. Kaikille seurakiunnille lähetettiin tuolloin Jerusalemista seuraava kehotus:... ”että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta”. – Apt. 15:20, 29.
Joten jos väität Jehovan todistajien tulkinnan veriopista vääräksi, silloin väität, että Jumalan sana on valhetta. Se onkin jo aika vaarallisilla vesillä seilaamista jos epäilee Jumalan sanaa valheelliseksi.
Noissa esittämissäni Raamatun kohdissa ei OLE VARAA OMILLE TULKINNOILLE tai ylipäätään minkäänlaiselle tulkinnalle.
Se on selvästi ilmaistu sanassa, jottei verta tule syödä. Joten sellainen kehotus ei voi olla hengenvaarallista oppia, koska Jumala niin kehottaa meitä toimimaan. Jos ihmionen ei sitä halua syystä tai toisesta uskoa. hän on vastuullinen vain Jumalan edessä ratkaisuistaa. Me emme voi tuomita toisiamme. Olemme jokainen syntisiä ja tarvitsemme niin kipeästi Jeesuksen synnin sovittavaa uhria.
Karttaminen+ei+ole+ehdoton+100%:kielto.+Ehkä+99%:n.
Jos+lääkäri+sanoo+"karta+alkoholia",+ja+sitten+kysyt:"etteikö+saisi+ottaa+edes+yhden+saunakaljan",+niin+todennäköisesti+hän+sanoo:+"no+joo",+yhden+vaan.
Samoin+veren+karttamisen+kanssa.
Jos+hätätilanteessa,+joudut+ottamaan+verensiirron,+niin+"muista+olla+saastainen+iltaan+asti."
Niinkuin+Mooseksen+laissa+viitattiin+tilanteeseen+jossa+joutui+hengen+pitimiksi,+syömään+itsestään+kuollutta+eläintä.
Jos+se+karttaminen+olisi+100%:sta,+joutuisit+taas+kyselemään+makkaratehtailta,+käyttääkö+he+tuotteissaan+verta.
Karttaminen+ei+ole+ehdoton+100%:kielto.+Ehkä+99%:n.
Jos+lääkäri+sanoo+"karta+alkoholia",+ja+sitten+kysyt:"etteikö+saisi+ottaa+edes+yhden+saunakaljan",+niin+todennäköisesti+hän+sanoo:+"no+joo",+yhden+vaan.
Samoin+veren+karttamisen+kanssa.
Jos+hätätilanteessa,+joudut+ottamaan+verensiirron,+niin+"muista+olla+saastainen+iltaan+asti."
Niinkuin+Mooseksen+laissa+viitattiin+tilanteeseen+jossa+joutui+hengen+pitimiksi,+syömään+itsestään+kuollutta+eläintä.+Siinähän+on+vielä+veri?
Jos+se+karttaminen+olisi+100%:sta,+joutuisit+taas+kyselemään+makkaratehtailta,+käyttääkö+he+tuotteissaan+verta.+
Ja+miksi+et+ottanut+viittaukseesi+3+Moos.17:15:sta?+Omituista+raamatunlukua.
Oletko+hypnotisoitu+vartiotornihuuhaalla?
Puhut koko ajan veren syömisestä. Nyt on kyse todistajien virheellisestä tulkinnasta, jonka mukaan verensiirrot ovat kiellettyjä. Sitä ei noudata kukaan muu kuin ajattelukyvytön todistaja. Raamattu ei mainitse sellaista asiaa kuin verensiirto. Karttaminen ei ole myöskään ehdoton kielto, vaan suositus. Vanhakin testamentti osoittaa, että verta saattoi nauttia jos tarve oli 1. Sam. 14:32-35.
Juutalaiset, jotka vanhan testamentin kirjoittivat, ymmärsivät että heidän lakinsa oli jotta he siitä eläisivät, ei sen vuoksi, että he siitä kuolisivat. Siksi Hengen hädässä lain määräyksistä suurin osa menettää merkityksensä. Mutta Jehovan todistajat ovat mielipuolisia ja vaativat jäseniään uhraamaan ainoan henkensä ja tarjoavat katteettomia lupauksia satukirjaa mielivaltaisesti tulkiten.
Mutta eikös tuo parannus ihan käytännössä tarkoita sääntöjen tarkempaa noudattamista?
Mitä se ketku on taas huijannut ihmisiä koko päivän?!?!? Keksinyt satuja ja kopioinut tekstiä jw.orgista? Muistakaa kyseenalaistus!!
Kyseenalaistat samalla Raamatun sanan, jos ei miellytä JT sanomiset!
No kyllä sekin sujuu.
Jehovien opista saa esittää kysymyksiä ja kommentteja ja NIIN MUUTEN SAA raamatustakin.
Kenenkään ei kannata edes avata kyseisen hihhulin tiedotteita.
Hallintoelin on toisaalta määrännyt jäsenyytensä edellytykseksi että on nähnyt vuoden 1914 tapahtumia, olen lukenut vartiotornista.
Toisesta vartiotornista olen lukenut, että edellytyksenä on että on kirjauttanut itsensä tuon hallintoelimen pitämään kortistoon taivaaseen menoa varten.
Sitten tuo hallintoelin kirjoittaa että heidät valitsee jehova.
Toisaalta sitten Franzin erottaminen tapahtui hallintoelimen, siis ihmisten päätöksellä.
Ja hallintoelin tekee päätksensä äänestämällä. inhimillistä.
Mutta jos voittoäänet tulevat jehoovalta, mistä tulevat vähemmistöäänet ?
Mene lukemaan sitä aku ankkaa!
Tosiaan, mistä vähemmistöäänet ?
Jahas, täällä se taas on naruttanut lukijoita raamattu toisessa kädessä ja vartsikka toisessa: "Tulukee ja ostakaa ihmelääkettä! Se parantaa pukamat, syylät, rokon, uskottomuuden, köyhyyden ja liian pienet vaatteet! Nyt kaksi puolloa kolmen hinnalla!! VAIN TÄNÄÄN!!".
Minua itkettää lahkojen ihmisopit!!!
Tie, jonka Jumala on neuvonut KAIKILLE tosi palvojille elettäväksi heidän pyrkiessään ikuisen elämän päämäärää kohti, ei ainoastaan JT:lle.
Jumala palvontamme ei siis voi olla erillään muusta elämästämme. Meidän täytyy sen sijaan soveltaa hänen sanansa totuutta kaikkiin elämämme toimiin. “Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää KAIKKI Jumalan kunniaksi.”
Anonyymi Tänään 13:52
"Tie, jonka Jumala on neuvonut KAIKILLE tosi palvojille elettäväksi heidän pyrkiessään ikuisen elämän päämäärää kohti, ei ainoastaan JT:lle. "
Niinpä. Tulee mieleen jae, jota ei sitäkään JT taida ottaa vakavasti, lieneekö sekin lahkossa tabu ?
snl 4:18 Mutta vanhurskasten retki paistaa niinkuin valkeus, käy edes, ja valistaa hamaan isoon päivään asti
Tuohan alkaa, 4:1 Kuulkaat, lapseni, isänne kuritusta, ja ottakaat vaari, oppiaksenne ja viisaammaksi tullaksenne
Ja siis vanhurskaan ihmisen viisautta kasvattaa elämän polku.
" Tosiaan, mistä vähemmistöäänet ? "
-Ne on vissiin siltä saakutilta, kun näköjään lahkolaiset tykkäävät niin hänest puhua.
Mutta askarruttaako ne edes-takaisin muuttuilleet opit ?
Tämä "jt-tiedottaja" harrastaa tosiasioiden ohittelua käyttäen hyväkseen ihmisten taipumusta uskoa toisiaan. Monet ihmiset ovat tälle alttiita, se myös tekee elämästä yksinkertaisempaa.
Vastamyrkkyä tuollaiselle toiminnalle on oikean tiedon hankkiminen. Jos todistajien "tieto" olisi oikeaa, ei todistajien tiedonhankintaa olisi tarvetta rajoittaa seuran julkaisuihin.
Enemmänhän tuo sepostelusi sopii Jopottelioihin.
Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. 23. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; 24. hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli. 25. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
Jaakobin kirje 1:22 - 25
Voi sanoa, että pettää itseään ja pahasti, jos kuvittelee tosissaan, että joku jumala tuhoaa nk. luopiot tai muut todistajien arvostelijat. Niin kauan kuin kritiikki on todellista ja asiaa eikä mene häirinnän puolelle, todistajien ei auta kuin kestää, tai ummistaa silmänsä, kuinka vaan.
Jt-tiedottaja nimittää saatanaa luciferiksi eikä ymmärrä asiasta mitään. Lisäksi hän floodaa palstan täyteen tyhmiä aloituksiaan.
Hän on mieleltään sairas ja siksi häntä ei oteta takaisin järjestöön.