likkani vaihdossa

Tyttöystäväni on ollut tammikuun alusta vaihto-opiskelussa ulkomailla.Aluksi pidimme yhteyttä melko tiuhaan, sittemmin jostain syystä on alkanut tulla hieman riitoja ja etäisyyttä. Johtuu varmasti osaksi kummastakin. Hän on sanonut lähiaikoina että tunteista on vaikea puhua näin kun ei ole kasvotusten, itselläni se ei taas mene näin. Kysyin myös häneltä mitä hän tuntee minua kohtaan ja mitä odottaa suhteeltamme jatkossa sähköpostitse. Hän vastasi että rakastaa, mutta ei vastannut mitään tuohon "mitä odottaa jatkossa". Hän myös on sanonut että on muuttunut ulkomailla ollessaan itse ja haluaa elää vain päivä kerrallaan. Ennen vaihtoon lähtöä hänellä oli suuria suunnitelmia suhteemme syventymisestä, mutta nyt hän sanoo että ei halua kiirehtiä. Miten tällaiseen tulisi suhtautua, toisaalta uskon että kaikki on hyvin ja hän on vaan kasvanut ihmisenä tänä aikana. Toisaalta taas on sellainen tunne, että kaikki ei välttämättä ole hyvin kun hän tulee takaisin heinäkuussa.Onko jollain kokemuksia näistä vaihto-opiskelu erossa olo ajoista, vinkkejä jne?
102303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Te olette vielä niin pahuksen nuoria. Ehkä se sitoutuminen ei olekaan vielä ajankohtaista.

Äänestä

Kannattaa miettiä millainen suhde oli ennen kuin hän lähti vaihtoon. monet menevät pitkää suhdetta karkuun vaihto-opiskelemaan. sitten kun palaavat suomeen, niin sanovat että kasvoimme erillemme. En halua maalata piruja seinille, mutta yleensä pohjoismaisia tyttöjä aletaan piirittää rankasti heti kun aloittavat vaihto-opiskelun. Kannattaa valmistautua pahimpaan, mutta älä tee hätiköityjä päätöksiä ennen kuin olet puhunut tyttöystäväsi kanssa kunnolla. Paras olisi odottaa että hän tulee Suomeen ja kysellä sitten. Jos hän on jonkun löytänyt, niin hyvä että petturiluonne paljastui tässä vaiheessa, eikä vasta 20 vuoden kuluttua.

Hyvää kesää kuitenkin.

Äänestä

Älä nyt ota tätä liian vakavasti, jokainen tapaus on yksilökohtainen. Mutta minä olen ollut kahdesti vaihdossa ulkomailla ja siellä olleista suomalaisista, Suomessa seurustelevista tytöistä jokainen pisti poikki ja tiedän aika monta jotka pettivätkin sitä ennen. Usein tuntuu siltä, että suomalaisilla tytöillä menee jotenkin pää sekaisin ulkomailla. Tuo "olen muuttunut ulkomailla ollessani" tarkoittaa todennäköisesti sitä, että on tavannut jonkun paikallisen miehen ja ehkä jo ollut sängyssäkin hänen kanssaan.

Mutta kuten sanottua, voi olla toisinkin, eihän sitä muut tiedä. Sanon vaan sen, että suomalaisiin naisiin ei tässä asiassa ole sinällään kovin paljoa luottamista.

Äänestä

yleistystä.. : )
Voin kyllä itse sanoa joka olen naispuolinen ja juuri ollut vaihdossa että on aivan henkilöstä kiinni mitä ulkomailla tapahtuu.
Ollessani ulkomailla huomasin vieläkin enemmän kuinka avopuolisoni on se oikea minulle, en olisi selvinnyt ilman hänen tukeaan. Tottakai sitä myös henkilöna kehittyy kun joutuu yksin pärjäämään vieraassa kulttuurissa ym., muttei se aina tarkoita sitä että olisi löytänyt jonkun uuden miehen tms.
Neuvoisin nyt vaan ottamaan rauhallisesti ja olemaan tekemättä mitään hätiköityjä päätöksiä.

Äänestä
  • Olin itsekin vaihdossa eikä kukaan siellä olleista suomalaisista(tai pohjoismaalaisista) kyllä jättänyt poika/tyttöystäväänsä vaihdon aikana.

    Minusta sinä aikana suhteemme kehittyi, samoin minä. Riitoja oli ja joskus oli vaikeaa ymmärtää toista. Vaihdossa olo aika oli aivan erilaista kun tavallinen elämä Suomessa ja sitä oli toisen vaikeaa ymmärtää. Riitoja tuli ihan siitäkin etten ollut moneen kuukauteen puhunut suomea ja aloin kirjoittamaan ja lukemaan suomea eri tavalla (kirjaimellisesti), jolloin väärinkäsityksiä syntyi. Lisäksi poikaystävästäni tuntui että minä vain pidän siellä hauskaa ja hän täällä istuu kotona ja ikävöi minua. Kun tulin Suomeen olin hetken (kulttuuri)shokissa, mutta pian tajusin että haluan viettää aikani hänen kanssaan.

    Kaikkien on varmasti vaikeaa olla erossa kun on tottunut toisen läheisyyteen. Riidoista ei silti kannata vetää johtopäätöksiä.

    Äänestä

  • itsekin vaihdossa kirjoitti:

    Olin itsekin vaihdossa eikä kukaan siellä olleista suomalaisista(tai pohjoismaalaisista) kyllä jättänyt poika/tyttöystäväänsä vaihdon aikana.

    Minusta sinä aikana suhteemme kehittyi, samoin minä. Riitoja oli ja joskus oli vaikeaa ymmärtää toista. Vaihdossa olo aika oli aivan erilaista kun tavallinen elämä Suomessa ja sitä oli toisen vaikeaa ymmärtää. Riitoja tuli ihan siitäkin etten ollut moneen kuukauteen puhunut suomea ja aloin kirjoittamaan ja lukemaan suomea eri tavalla (kirjaimellisesti), jolloin väärinkäsityksiä syntyi. Lisäksi poikaystävästäni tuntui että minä vain pidän siellä hauskaa ja hän täällä istuu kotona ja ikävöi minua. Kun tulin Suomeen olin hetken (kulttuuri)shokissa, mutta pian tajusin että haluan viettää aikani hänen kanssaan.

    Kaikkien on varmasti vaikeaa olla erossa kun on tottunut toisen läheisyyteen. Riidoista ei silti kannata vetää johtopäätöksiä.

    Juuri tuosta minä täällä kotona hän siellä pitämässä hauskaa on ollut riitaa. Asutaan yhdessä täällä suomessa, niin tietysti asunto muistuttaa hänestä koko ajan. Siellä ulkomailla on taas helpompaa,kaikki uutta jne. Itse pitäisi nyt vaan osata nauttia tästä ajasta kun saa olla yksin ja rientää kavereiden kanssa missä lystää :) Tuossa ensimmäisessä viestissä mainitsin vain kaikki negatiiviset asiat. Kyllä niitä positiivisiakin löytyy.Asioilla on tapana järjestyä johonkin suuntaa. Kiitos kommenteista!

    Äänestä

Siis oikeesti. Ite olin vaihdossa muutama vuosi sitten ja poikaystäväni oli Suomessa. Minkä ihmeen takia työ rupeette riitelemään...??? En tajua, ite kun aina soitin poikaystävälle Suomeen, niin olin tosi iloinen kuullessani hänen ääntään. Pieniä väärinkäsityksiä syntyi, mutta ne selvitettiin heti puhelimessa, ettei jää kummankaan mieltä vaivaamaan.

Se on kyllä totta, että suomalaisille ja pohjoismaisille naisille riittää vientiä ulkomailla. Ainakin siellä missä itse olin. Mutta ei kaikki hyppää sänkyyn paikallisen kanssa.

Alkuperäiselle sanoisin, että kannattaa katsoa mitä tapahtuu sitten, kun tyttösi tulee takaisin. Nyt ei kannata mielestäni murehtia. Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan.

Minun ja poikaystäväni suhde jatkui, kun tulin takaisin.

Äänestä
  • Mitä minä olen vaihdoissani huomannut, niin suomalaisilla tytöillä "riittää vientiä" koska he itse suhtautuvat melkeinpä jokaiseen ulkkismieheen kuin puolijumalaan ja juoksevat itse aktiivisesti heidän perässään... Lontoossa kun olin, niin suomitytöt oli meidän koulussa oikein tunnettuja tästä, siksi heidän oli helppo "löytää seuraa".

    Äänestä

Mä olen jotenkin aivan hiton katkera tästä vaihtoasian vaikutuksesta mun elämääni. Kannustin exääni lähtemään vaihtoon useita vuosia jotta hän kasvaisi henkisesti ja aikuistuisi ollessaan omillaan ulkomailla – siis toivoin hänen löytävän niitä samoja kokemuksia joita itsekin olin kahdesta vaihdosta saanut. Hän lähti Saksaan viime syksynä kun olimme seurustelleet kolme ja puoli vuotta eikä mennyt kuin kaksi viikkoa ja minun yhteydenottoni eivät olleetkaan enää tervetulleita. Kuukausi meni niin sain keskusteltua asiaa auki ja hän halusi erota. Tapasimme kerran ennen joulua ja sovimme että pysymme ystävinä. Jouluaikaan näimme uudestaan ja sovimme että kaveruusjuttu pysyy. Mulla oli jotenkin hyvä henkinen tasapaino asiasta silloin. Katotaan kesällä uudestaan oli sopimus ja ajattelin että jos saa siellä vierasta niin saakoon. Ei tee ehkä sitten myöhemmällä iällä mieli. Helmikuussa hän löysi sieltä itselleen paikallisen miehen ja on ollut hänen kanssaan siitä asti. Haluaa kuulemma säilyttää yhä kaveruuden minuun. Tämänkin taas jotenkin kestin, koska tajusin etten voi tehdä yhtään mitään kuitenkaan koko asialle ja pidän hänestä oikeasti myös ihmisenä. Sitten kaikki taas eilen romahti: Vaihdoin eilen muutaman sähköpostin hänen kanssaan ja hän mainitsi lähtevänsä loppuviikoksi eteläiseen Italiaan. No, hänellä on paljon italialaisia kavereita, joten pohdin että tämä reissu on niiden kanssa. Seuraavassa viestissä hän sitten totesi että hän lähtee sinne kahdestaan uuden miehensä kanssa. Voi vittu. Mä en ole yleensä mustasukkainen ihminen, mutta tää juttu tuli tosi pahasti päin näköä. Mä olin just saavuttamassa sellaista tasapainoa, jossa hän ei häiritse mua ilmestymällä koko ajan mun ajatuksiin ja koen tilanteen hyväksi. Lemmenlomalle Italiaan V***U!!!. Mä en todellakaan tiedä kuinka saisin hänet mun mielestäni pois. Tää vuosi on ollut varmaan raskainta aikaa elämässäni. Mä tuin tätä ihmistä kaikessa mitä hän teki ennen sinne lähtöään ja kestin kaikki pahuksen kiukuttelut ja järjestelin lähtöön liittyviä juttuja vaikka kuinka paljon. Sitten kaksi viikkoa ja pelkkää alamäkeä. En halua yleistää tätä juttu kehenkään. Tämä oli vain minun tarinani. Sydämestäni toivon onnea kaikille muille.

Äänestä

Mun mies oli vaihdossa Japanissa ja petti mua siellä sinä aikana suurin piirtein kaiken kanssa mikä liikkui. Ja koko ajan kotiin päin kauhean rakastavaa "oot mun ainoa" ja "rakstan sua yli kaiken" jne... Että näin meillä. Kehotan varovaisuuteen, ja siihen ettei kannata olla liian sinisilmäinen. Naiset, etenki jos miehenne menee aasiaan niin pitäkää varanne. Siellä pitkä komea pohjoismaalainen on tavoiteltu saalis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joku25 kirjoitti:

Tyttöystäväni on ollut tammikuun alusta vaihto-opiskelussa ulkomailla.Aluksi pidimme yhteyttä melko tiuhaan, sittemmin jostain syystä on alkanut tulla hieman riitoja ja etäisyyttä. Johtuu varmasti osaksi kummastakin. Hän on sanonut lähiaikoina että tunteista on vaikea puhua näin kun ei ole kasvotusten, itselläni se ei taas mene näin. Kysyin myös häneltä mitä hän tuntee minua kohtaan ja mitä odottaa suhteeltamme jatkossa sähköpostitse. Hän vastasi että rakastaa, mutta ei vastannut mitään tuohon "mitä odottaa jatkossa". Hän myös on sanonut että on muuttunut ulkomailla ollessaan itse ja haluaa elää vain päivä kerrallaan. Ennen vaihtoon lähtöä hänellä oli suuria suunnitelmia suhteemme syventymisestä, mutta nyt hän sanoo että ei halua kiirehtiä. Miten tällaiseen tulisi suhtautua, toisaalta uskon että kaikki on hyvin ja hän on vaan kasvanut ihmisenä tänä aikana. Toisaalta taas on sellainen tunne, että kaikki ei välttämättä ole hyvin kun hän tulee takaisin heinäkuussa.Onko jollain kokemuksia näistä vaihto-opiskelu erossa olo ajoista, vinkkejä jne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu