Kuinka rakkaus voi kuolla toista kohtaan? Onko sitä sitten koskaan ollutkaan. Meidänkin kohdalla asiat on ollut aina hyvin. Ei olla riidelty juuri mistään, ei ole ollut aihetta mäkättää kiltin miehen ansiosta ja hellyyttä ja seksiä on varmasti ollut tarpeeksi. Olimme niinsanotut kyhnääjät. Nyt sitten vuosien yhdessä olon jälkeen miestä rupesi ahdistamaan ja sanoi että ehkä tämä rakkaus on muuttunut ystävyysrakkaudeksi. Ymmärrettävää asiasta tekisi sen jos olisimme tapelleet ja rähjänneet koko ajan. Ja tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Edellisenä iltana oli alkanut ahdistaa ja seuraavana jo kertoi siitä minulle. Tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta ulos.
Kuinka rakkaus voi kuolla?
jätetty
244179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minulle kävi melkolailla samaantapaan. Mieheni ilmoitti viikkoa ennen muuttoaan, että eroamme. Hän kertoi, että hänen olisi pakko ajatella omaa elämääni ja sitä mitä hän haluaa siltä. Toisaalta hän sanoi, ettei enää rakasta minua. Tämä tuli minulle myös kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hänessä oli kyllä ollut hieman kylmenemisen merkkejä, mutta laitoin ne väsymyksen tiliin. Kaiken aikaa hän olikin hautonut eroamme ja odottanut asuntopäätöstä.
Olen ymmärtänyt, ettei toista ihmistä voi "pidellä kiinni väkisin" vaan antaa hänen olla rauhassa miettimässä elämäänsä. Toisaalta olen kyllä sanonut hänelle, että rakastan häntä ja toivon hänen palaavan yhteiselämään kanssani kotiimme. Aika näyttää...
Minkä ikäinen miehesi on? Minun mieheni täyttää tänä vuonna 50v. Olen ajatellut, tämäkö on nyt sitä viidenkympin villitystä? Mieheni toivoo myös kokevansa uudelleen rakastumisen ihanan tunteen. Hänellä on ollut elämässään vain muutama naissuhde, ehkä jotain on jäänyt kokematta sillä saralla? Olemme myös ns. uusperhe ja toisinaan hänestä tuntui, että hän oli jotenkin ulkopuolinen perheessämme.
Itkin muutamana päivänä eroilmoituksen aikoihin, nyt olen kyyneleeni pyyhkinyt ja katson tulevaisuuteen, joko mieheni kanssa tai yksin.
Ihan kuin minun kirjoittamaani tekstiä.Minä mietin,että onko mieheni todellisuudessa ollutkaan onnellinen vai olenko minä häntä vain "vienyt" vuosikausia mukanani.
Mies on uppoutunut omaan maailmaansa tietokoneelle ja jättänyt minut ulkopuolelle ja nyt haluaa eron.Minkä ikäinen miehesi on?Minun nyt jo ex-mieheni oli 35 vuotta.
Olemme molemmat nuoria.Itse 25. Ehkäpä se nuoruus on jäänyt mieheltä elämättä ja sen railakkaan sinkkuelämän perään haikailee. Itse olen sen kokenut yhdenillanjuttuineen ja tiedän että se ei ole minun makuuni enää. Vielä kuukausi sitten puhuttiin isommasta asunnosta ja muutenkin tulevaisuudesta ja näin se elämä vaan riisti sen käsistäni. Mieheni on pari vuotta minua nuorempi ja oli vain 19 vuotias aloittaessamme seurustelemaan joten on ehkä ymmärrettävää jos kaipaa vapautta vaikka tiedänkin että varsin railakasta elämää hän on ennen minua viettänyt. Ehkäpä sitä pitää sitten kun miehet taas kiinnostaa niin etsiä yli kolmekymppisiä jotka ovat jo valmiita(valmiimpia) sitoutumaan ehkä jopa loppuiäkseen.
Minä olin se joka lähti suhteesta eli juuri sellainen mies kuin teillä oli.
Tunsin lähdöstäni syyllisyyttä, mutta en tuntenut suhdetta oikeaksi ja olisin valehdellut itselleni ja kumppanilleni jos olisin jäänyt.
Olisin jäänyt vain tyydyttämään toisen tarpeita ja menettänyt elämänhaluni. Säälistä ei kannata suhteeseen jäädä, se on sairautta. Ei kyse ollut siitä, että toinen olisi olut huono ihminen, ei vain löytynyt yhteistä elämää joka olisi kehittynyt. Aito vuorovaikutus puuttui.
Naisesta saattaa tuntua pahalta kun mies lähti ja ihmettelee mitä teki väärin.
Ei välttämättä tehnyt mitään väärin.
Mies vain ei löytänyt suhteesta haluamaansa.
Miehet ovat erilaisia ja joku toinen voi löytää samasta naisesta enemmän jolloin yhteinen sävel löytyy. Kemiat eivät kaikilla vain toimi.
Yhteiset innostuksen kohteet ja halu tehdä asioita yhdessä vaikuttaa.
Miehen vika on usein se, että jää naisen luokse kun saa pillua. Lopulta ahdistuu kun ei ole riittävästi yhteistä, eikä pelkällä pillulla ylläpidetä suhdetta loputtomiin, vaikka sillä tärkeä asema suhteessa kaikesta huolimatta on.
Naiset syyllistyvät usein viettelemään ja tekemään kaikenlaisia temppuja saadakseen miehen itselleen. Tempuilla pääsee alkuun, koska miestä on helppo alussa hallita naisellisilla keinoilla, mutta elämänkumppania niin ei välttämättä saa. On myös paljon miehiä kuin naisiakin joille sitoutuminen on vaikeaa.
Suhteita rakennetaan vain suhteiden vuoksi, koska se on tapa. Voidaan olla ystäviäkin, ei aina tarvitse vakiintua. Vakiintuminen vaatii paljon yhteistä jos halutaan toimiva suhde.
Naiset lähtevät myös suhteista, mutta miehet ehkä enemmän. Sinun kohdallasi miehesi lähtö voi tuntua pahalta, mutta ajattele asiaa laajemmin.
Haluatko pitää miehen joka ei aidosti ole kanssasi. En haluaisi itkeä naisen perään joka ei oikeasti halua minua, en haluaisi hänen jatkavan suhdetta säälistä. Jos olet nyhjääjä niin etsi toinen nyhjääjä.
Nyhjääjää on vaikea löytää, koska ne yleensä nyhjäävät jossain. Nyhjääjä voi olla silti ihana kumppani jos selaisen löydät ja voitte nyhjätä yhdessä. Kaikki nyhjääjät eivät oikeasti ole nyhjääjiä. He vain eivät ole syntyneet vielä sellaisiksi kuin oikeasti haluavat, eivät ole saaneet tulla nähdyksi ja kuulluksi, sitten ovat vetäytyneet koloonsa. Elämää kannattaa tarkastella katsomalla itseensä ja miettiä mitä oikeasti haluaa elämältään, mitä haluaa tehdä ja olla. Hiljaisudesta synty halu josta kasvaa uusi ihminen joka uskaltaa toteuttaa haaveensa. Haaveita pitää uskaltaa kuunnella, silloin voit syntyä sellaiseksi kuin haluat olla.
Silloin tiedät mitä haluat. Älä kuitenkaan yritä olla sellaista mitä et ole, sillä silloin tutustut mieheen naamio kasvoilla. Jossain vaiheessa mies näkee naamion taakse ja kyllästyy todelliseen persoonallisuuteesi, koska se ei ollutkaan sellainen mitä haki. Ole rehellinen itsellesi ja kuuntele mitä sydän sanoo. Toteuta haaveesi.
...saada lukea miehen ajattelutavoista, siinä oli paljon mielenkiintoisia ajatuksia. Olet oikeassa, jos on suhteessa, jossa vain toisen tarpeet tyydyttyy, itseltä menee elämänhalu, aivankuin kuihtuisi pieneksi.
Naisista olet ymmärtänyt oikein, heissä saattaa viehättää vietteleminen ja miehen hallitseminen. Itsekin pyrin aikoinaan hallitsemaan exääni, olemalla lähes äiti hänelle. Ihminen tarvitsee tilaa ja tunteen, että itse pärjää, tuollainen hoivaaminen ei pitkälle kanna. Se alkaa tuntua myöhemmin kiusalliselta teeskentelyltä.
Haaveet antavat voimaa jaksamaan ja vahvasti uskomalla ne voi saada toteutumaan!
Itse olen kyllä nainen joka suunnittelee jättävänsä miehensä juuri samantaipaisten tuntemusten perusteella. Ei vaan voi enää väkisellä yrittää rakastaa, ei enää tunnu ollenkaan siltä miltä pitäisi, ahdistaa vaan kun yrittää olla riitelemättä ja antaa kaikessa periksi. Tuntuu kuin oma minuus katoaisi murunen kerrallaan kokonaan pois...
niin ko kirjotit. Itse piirsin jo yläasteella kuvan jossa nainen piteli naamiota edessään ja itki sen takana. Se olin minä vaikkken sitä silloi ymmärtänytkään. Vasta tämä eroprosessi sai mut tajuumaan ett se olin minä. Kaikki nää vuodet kannoin naamaria, oikeestaan koko elämäni. Niin paljon peittänyt sen taa, etten itsekään muista oikeen kuka oon. Olen Tuhkimo, katellinen sisarelleni ja sitten peittänyt ikävät tunteeni kaikenlaiseen miellyttämiseen. Inhonnut kaikkia muka täydellisiä ihmisiä, halunnut kiihkeästi olla oma itsensä (vaikken ole siis ollutkaan) Ollut hymytyttö, koulunesitysten esittäjä, urheiluvoittaja, saavuttaja kaikessa ja kuitenkin sisällä niin ontto, huono olo. Olen huono kaikesta huolimatta, vaikka mitä tekisin. Vaikka mitä saavuttaisin... Itsekritiikkini on tappavaa. Kaikki muut päästäisin paljon paljon helpommalla. Vasta kun kaiken hyvän tehtyäni en enää jaksanut vittumaista miestäni ja itse mokasin jouduin kohtaamaan oman itseni oikeat huonot puolet, (petin miestäni ja sikakännissä ja kuitenkin tarkoituksella) oikeestaan monta kertaa ennenkuin myönsin ett syy on minussa ei puolisossani. Oisko se helmien keräämistä tuhkasta?
5 vuotta, kaikki niin kovin erilaisia, masennusta, juomista, tappelua, erimielisyyttä, rakkautta, seksiä, kinastelua, juomista, rahattomuutta, kaksi viimeistä vuotta kaksi lasta ja rauhoittumista, paikan hakemista puolison elämässä, omissa tunteissa ja selviytymisessä. ollaan noustu kuopasta pikkuisen ´kohti elämää, tänään juuri tajusin, ettei miestä kannata vaihtaaa jos sen perusluonne on hyvä eli ei petä. se olisi kamalin loukkaus mitä toiselle voi tehdä, henkisesti minut on yritetty nujertaa monesti, mutta fyysisesti ei. siis mies ei myöskään lyö. ei se paljon puhu vaikka osaakin, ei se mukiin sylje mut ei kotoaan häviä, käy se töissäkin vaikkei rahaa ole, haaveet on mahdottomia, mutta ihania,se rakastaa minua ja minä sitä. aina voi olla tyytymätön puolisoonsa, mutta onko tullut ajatelleeksi sitä että olisikin tyytymätön itseensä... olen päättänyt voida hyvin ja nauttia elämästäni joka on ainut täällä maan päällä. yksin en sitä halua tehdä vaan kumppanin kanssa jonka tunnen ja johon joka viikko tutustun aina enemmän, vuosi vuodelta,jaamme yhteisiä muistoja kipeitä ja iloisia ja nauretaan, on se ihanaa. tavallaan sopii pikku riidat ihan turhat kun osaa nauraa, myös itselle.
Erinomainen kirjoitus! Kumpa mahdollisimman moni nainen lukisi ja YMMÄRTÄISI myös miehen näkökulman. Jotkut naiset tuntuvat kuvittelevan että mies on omaisuutta, jolla ei ole aivoja eikä tunteita. Kyllä miehillä on, monet eivät vain osaa näyttää kumpaakaan niitä kun nainen painostaa.
Myönnän syyllistyneeni painostukseen ("viettelemään ja tekemään kaikenlaisia temppuja"), mutta niin tehdessäni en ole tuntenut oloani hyväksi. Olen ehkä tehnyt ne vain saadakseni varmistuksen siitä, että mies ei todellakaan rakasta minua. Eli että mies pysyisi kylmänä eikä reagoisi temppuihini. No, miehen heikkoudeksi mainittakoon että on mennyt lankaan. minä sitten kuitenkin vedin kissan pöydälle ja asiat selvitettiin.
Pahalta se tuntuu jonkin aikaa, mutta kun päättäväisesti jatkaa elämää ilman miestä, niin kyllä siihen vähitellen tottuu. Itsetunto on pakkasella aikansa, mikään ei kiinnosta, mihinkään ei usko kykenevän, ei tavata ketään, käydä missään jne. Pettymys suhteen kaatumisesta ei kuitenkaan ole lainkaan niin paha, jos mies myöntää totuuden. Ettei rakasta. Että voidaan erota sovussa. Silloin kunnioitan miestä. Mutta jos kiemurrellaan ja käännetään asia minun "syykseni" niin sellainen jurppii ja aiheuttaa kostonhimoisia ajatuksia. Tekoja ei, olen kai saamaton, arka, tai liian järkevä toteuttaakseni mitään.
Miehet, kun osaisitte ilmaista asiat kuten Proffa, ja naiset, kun osaisitte kuunnella ja ymmärtää.
lakkaa nyhjäämästä ja opettele tuntemaan sitä todellisinta itseäsi: ehkä joku nainen kiinnostuu sinusta sitten muunakin kuin tekoviisaana pikkupoikana.
Tekoviisauttako on olla rehellinen itselleen ja kumppanilleen? Kirjoituksestasi paistaa läpi katkeruus. Mielestäni Proffa kirjoitti asiaa joka sanan.
hih.. siitä sait irmeli osoitti kaapin paikan nyhjärille..
Itselläni on samanlainen tilanne juuri menossa, mutta minä olen se, joka tahtoo lähteä suhteesta. olen teitä paljon nuorempi, mutta seurustellut kuitenkin jo kolme vuotta. rakastan miestäni. hän on ollut minulle kuin paras ystävä ja on vieläkin.
vaikeaa tässä on juuri se, että menetän luultavasti kummatkin, sekä poikaystävän että parhaan ystävän, samalla kertaa. yritän kuitenkin kovasti pitää välimme hyvinä.
uskon että miehenne rakastaa myös teitä, mutta käy läpi samanlaisia tunnemyrskyjä kuin minä. olen vielä niin nuori, että tekisi mieli laittaa nämä nuoruuden piikkiin.
hyvää kevättä kuitenkin teille.
Monestakin asiasta. Jos lähtijä lähentelee kolmeakymppiä, niin todennäköisimmin hän läpikäy omaa kriisiään, joka sisältää mm. kaiken entisen kyseenalaistamisen ja tilan tarpeen.
Toinen, valitettava tosiasia on, että miehelläsi on lähes varmasti toinen, johon hän on rakastunut ja elää siinä huumassa. On ollut todennäköisimmin jo vähän aikaa. Silloin sitä kuvitellaan, että rakastaminen on kuollut, mutta ei se koskaan ole, jos sitä on oikeasti ollut. Nimittäin fakta on, että rakastumisen voimakas tunne on aivojen kemiaa, joka haihtuu viimeistään 2 vuoden kuluttua, yleensä huomattavasti aiemmin. Rakastaminen taas on pysyviä muutoksia aivoissa, eikä katoa ehkä koskaan.
Onhan tämäkin saitti täynnä ihmisiä,jotka haikailevat rakkautensa perään, ja vieläpä yleensä niitä ihmisiä juuri, jotka aikoinaan olivat se lähtijä...
Emme lähentele ns. mitään kriisi- ikää. Hänellä ei ole toista. Siitä olen satavarma koska vietimme kaiken vapaa aikamme aina yhdessä koska niin halusimme. Ja rehellisempää ihmistä kuin hän en ole aikaisemmin törmännyt. Ja en todellakaan ainakaan minä pitänyt suhdettamme itsestäänselvyytenä. Rakkaus on minulle niin tärkeä että teen kaikkeni sen eteen että se säilyisi.
nyhjääjän kanssa. Nin vaan oltiin yhdessä 27 vuotta kunnes nyhjääjä otti eron. Minusta sillä hetkellä oli aivan sama, keräsin kasasni ja muutin pois ja omaisuus jaettiin, ei olut lapsia.
Sitten muutuin piruksi. voi laupias taivas, ei rauhaa, kunnes sain puhua sen naisen kanssa jonka kanssa nyhjääjä oli hässinnyt, pelkkä ääni rauhoitti, jokin siinä äänessä kertoi että kaikki ei niilläkään ole kohdallaan. Jätin rauhaan nyhjääjän ja nyhjääjän kanssa olevan ja aivan viimeksi muistutin vain sukupuolitaudista jonka nyhjääjä toi muistona josatain reissusta.
Voi miten surullinen olen eroistanne.
Noista jutuista näkee sen et Rakkaus on vaan jääny
hoitamatta.Vain siksi se kuoli.
Karseeta on lukea näitä, ku näkee miten vähän on tietoa rakkauden hoitamisesta.
Hoitamaton suhde kuolee aina.
Toisaalta se myös muuttuu vuosien myötä.
Hoidettu suhde muuttuu yhä paremmaksi ja paremmaksi.
Rakkaus on hieno ja ihmeellinen juttu.
Siinä toimii tietyt lainalaisuudet.niihin on sopeuduttava, jos mielii päästä hunajaan käsiksi.
Moni toimii tietämättömyyttään niin, et saa vaan
mehilistenpistoja pehvaansa.
Rakkaus on suhde joka muuttuu ja syvenee.samalla muuttuu sen kohteetkin.Surullista on nähdä miten juuri usein noissa muutosvaiheissa luovutetaan.
Jotain todella hyvää olisi oven edessä ja just sillon lähdetään vetää.
Voikun voisin tulla teitille kertoon miten voisitte päästä hunajaan käsiksi.Eli miten kuollut rakkaus voidaan ihan yksinkertaisilla toimenpiteillä saada uudelleen roihuamaan.
Mistähän muuten nousee tuo valhe, et ku rakkaus kuolee, ni se on menoa? Sehän on ihan pöljä juttu.
Tottakai kuollut rakkaus voidaan saada uudelleen kukoistamaan.Ihan taukkia lähteä hakemaan toista ja parempaa.Sama tilanne tulee vastaan siellä sitten myöhemmin.
Syvän rakkaussuhteen saaminen toimivaksi ja molempia syvästi tyydyttäväksi suhteeksi vaatii monien vuosien yhteisen työskentelyn.
Surkkeeta kun näkee et porukat luovuttaa.Sen sijaan et lähtisivät kehittämään suhdeta puolisonsa kanssa yhdessä.
Silloin kun se alkaa tuntua tylsälle.NI se tunne kertoo juuri sen et hunajaa olisi juuri sen kaivatun muutoksen jälkeen molemmille tarjolla.
Kauheen kipeeltä tuntuu nähdä miten vähän on
pareilla uskoa siihen hunajaan. Ei tarttisi paljon.
Kunhan malttaisi toimia rakkauden lainalaisuuksien mukaan vain jonkin aikaa.
Muuten:
Älkää laskeno niitä äijiä menee.
Hyvänen aika,
näinkö monta viestiä pitää lukea ennen kuin joku tietää elämän syviä totuuksia ja lainalaisuuksia. Totta joka sana, mutta antaa äijien mennä, mutta voi silti rakastaa niitä sydämessään. Palaavat,tai menevät noidankehään.
Rakkaus voi kuolla niin kuin se voi syntyäkin.
Omassa 10 vuoden suhteessa kävi juuri näin.
Vaimoni loukkasi minua kerta toisensa jälkeen aina syvemmin.
Lopetti seksin.
Petti.
Kertoi minulle kaiken miehistään.
Ja lopulta halusi minulta henkistä tukea kun hänen muut miehensä eivät arvostaneet häntä naisena.
Puhuin asioista hänen kanssaan, olin vihainen ja surullinen.
Mikään ei auttanut. Koko tämän ajan rakkaus kuoli sisälläni, hitaasti ja tuskallisesti. Lopulta tajusin että minun oli joko kuoltava itse tai lähdettävä.
Minä jätin hänet ja tämä tuli hänelle yllätyksenä. Yllätyksenä.
itselläni menossa samanlainen tilanne, tosin olen nainen ja mieheni on se pettäjä. Samanlaisia fiiliksiä paljonkin, kun tuossa sinun tekstissäkin. Irti repäisyä, lopullista, en vielä ole saanut aikaiseksi. Miten olet pärjännyt eron jälkeen???
Tuo yllätyksellisyys minua ihmetyttää yleensä eroissa.Vaimosi käyttäytyi rakkautta tuhoavasti
ilmeisesti useita vuosia.Sitten kun et enää jaksanut, niin hän oli yllättynyt lähdöstäsi.
Tällästä on ihan liikaa.Oksetaa oikeen.Sillä
Moni puoliso antaa itselleen luvan tuhota rakkautta järjestelmällisesti.
sitten kun homma on hoidettu, ni sitten vasta tajutaan mitä on tehty.
Onneksi on olemassa myös eron mahdollisuus.
Kuitenkaan en ole tavannut niin surkeaa paria, ettei
siitä oikeilla toimenpiteillä voisi saada
syntymään ihan onnellista suhdetta.
Se vaan vaatii molemmilta tiettyä panostusta.
Tuon panostamisen halun puute minua kummastuttaa eniten.
Viestisi sopii varmaan 95 % huonoista suhteista.
Asiat on vaan tehnyt silloin MIES...
Viagra on sotkenut monen ihmisen elämän.
Vanhat heikosti kykenevät miehet elävät
uutta kukoistustaan ja naiset alistuvat
siihen kohteluun:osa "naintikohteina" toiset kulissivaimoina.
Jos rakkauden sanotaan kuolleen, ei se sitä koskaan ollutkaan. Se on ollut silloin jotain millä on haettu itselle jotain ja kun ei ole saatu, niin se kuolee. Tai riippuvuutta ym. Oikea rakkaus ei halua itselleen mitään, se rakastaa vain koska rakastaa, se on elämämme vaikeimpia, mutta ehdottomasti kannattavimpia asioita etsiä, oikea rakkaus. Niin itseämme kuin muita kohtaan. Se on sitä kuin aviovalassa sanotaan, aivan liian vaikealta alkujaan tuntuva asia, mutta mahdollinen. Kaikki lähtee itsensä oikeasta rakastamisesta, silloin ihminen tuntee olevansa täydellisen hyväksytty ja rakastettu itsenään, hänen ei tarvitse hakea sitä tunnetta muualta ja vapautuu antamaan rakkautta kitsailematta muillekin. Se ei olekaan enää kauppatavaraa. Aina kun kieltäydymme rakastamasta jotakuta, teemme sillä haittaa vain ja ainoastaan itsellemme. Silloin suljemme itsestämme jotain sisällemme, estämme rakkauden virtaamisen, kenties täytämme sitä paikkaa vielä ikävillä tunteilla ja kaiken sen teemme itsellemme.
JOHONKIN RAKKAUTEEN! HUH HUH
MIKSI SE NYT NIIN TÄRKEÄÄ ON?