Mikko ja Pekka ovat kunnostautuneet aktiivisina kansanedustajina Kalevan mukaan.
Ajavat aktiivisesti oikeaksi katsomiaan ja alueen asioita.
Tänään viimeksi huomasin Mikon julkaisseen vihreiden kannabiksen vapaan käytön edistämistä voimakkaasti vastustavan kannanoton.
Hienoa että edes jotkut yrittää jarruttaa ihmisten terveyttä pilaavien asioiden yleistymistä. Kannabiksen käyttö johtaa tunnetusti aina kovempine huuemiden käyttöön.
Yksilölliset ja perhe tragediat lisääntyy ja kustannukset maksetaan me kaikki veron maksajat.
Voimia ja Siunausta Mikon ja Pekan työlle jatkossakin.
Oulun alueen Vl-kansanedustajat aktiivisimpia
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Itsekin vastustan kannabiksen laillistamista, mutta suosittelisin kuitenkin pysymään totuudessa. Jos sinä olet oikeassa, sinun ei tarvitse valehdella saadaksesi näkemyksesi vaikuttamaan paremmalta.
"Kannabiksen käyttö johtaa tunnetusti aina kovempien huumeiden käyttöön."
Ei pidä paikkaansa.
Korvaa sana "aina" sanalla "useimmiten", niin olet lähempänä totuutta, mutta edelleen liioittelet, tai sanalla "usein", niin sinut saatetaan jo ottaa vakavasti.
Vielä parempi jos unohdat tuon porttiteoria-ajattelusi ja keskityt kritiikissäsi kannabiksen terveyshaittoihin, sen sijaan että alat keskustella kovemmista aineista.
Yksi varsin selkeä ero esimerkiksi alkoholin ja kannabiksen välillä on se, että alkoholin suorat vaikutukset kohdistuvat aina vain siihen, joka sitä juo.
Jos juot pullon olutta ruokajuomana, se ei vaikuta kanssasi ruokaileviin lapsiin.
Jos polttelet ruuan jälkeen jointin, puhaltelemasi savu vaikuttaa myös muihin huoneessa olijoihin, mikä on erityisen ongelmallista lasten kohdalla.>"Kannabiksen käyttö johtaa tunnetusti aina kovempien huumeiden käyttöön."
Ei pidä paikkaansa.
Eipä niin, mutta uskonlahkoissahan tällaisia seurakuntalaisten korvasyyhyä hiveleviä juttuja ei koskaan kyseenalaisteta.
Lahkousko tarvitsee vihollisia, ja päihteethän ovat uskonnon suoria kilpailijoita (toisten uskontojen ja oppien ohella), koska niilläkin laitetaan nuppia sekaisin.>Yksi varsin selkeä ero esimerkiksi alkoholin ja kannabiksen välillä on se, että alkoholin suorat vaikutukset kohdistuvat aina vain siihen, joka sitä juo.
Suurin osa maamme tapoista tehdään alkoholin alaisuudessa, joten on vähän makuasia puhutaanko silloin suorasta vai epäsuorasta vaikutuksesta. Väittäisin kuitenkin, että viinankäytön kielteinen vaikutus ympäristöön on suurempi kuin kannabiksen. Tietysti on vähän paha verrata, kuin toista saa ostaa vapaasti ja toista ei.
Lähes kaikki, ja etenkin ei-syrjäytyneet, tupakoivat nykyään ulkosalla. Kannabiksen suhteen suosittelen samaa, jolloin esittelemäsi ongelma joko poistuu tahi taantuu pahimmillaan parveketupakoinnin tasolle.- Anonyymi
Repe.Ruutikallo kirjoitti:
>Yksi varsin selkeä ero esimerkiksi alkoholin ja kannabiksen välillä on se, että alkoholin suorat vaikutukset kohdistuvat aina vain siihen, joka sitä juo.
Suurin osa maamme tapoista tehdään alkoholin alaisuudessa, joten on vähän makuasia puhutaanko silloin suorasta vai epäsuorasta vaikutuksesta. Väittäisin kuitenkin, että viinankäytön kielteinen vaikutus ympäristöön on suurempi kuin kannabiksen. Tietysti on vähän paha verrata, kuin toista saa ostaa vapaasti ja toista ei.
Lähes kaikki, ja etenkin ei-syrjäytyneet, tupakoivat nykyään ulkosalla. Kannabiksen suhteen suosittelen samaa, jolloin esittelemäsi ongelma joko poistuu tahi taantuu pahimmillaan parveketupakoinnin tasolle.Tappo alkoholin vaikutuksen alaisena on varsin selkeästi epäsuorasti alkoholiin liittyvä vaikutus. Päihteen suora vaikutus tarkoittaa sitä, että päihde vaikuttaa sinuun, ei sitä, että päihteen vaikutuksen alainen henkilö vaikuttaa sinuun.
Täysin vastaavasti kuin alkoholin liikakäyttö voi aiheuttaa juoppohulluutta, kannabis voi aiheuttaa psykoosia. Kumpikaan ei ole toista turvallisempi, ja (korjaa toki jos olen väärässä) kukaan ei ole väittänyt kummankaan liikakäyttöä turvalliseksi.
Myös ulkona tupakointi altistaa sivullisia passiiviselle tupakoinnille, ja vastaavasti kannabis altistaisi passiviselle kannabiksen käytölle. Juotu alkoholi ei altista ympäristöäsi alkoholille (vaikkakin mahdollisesti häiriökäyttäytymisellesi), mutta poltettu kannabis leviää aina myös ympäristöön (ja lisäksi altistaa muut mahdolliselle häiriökäyttäytymisellesi). - Anonyymi
Jep..jep. Tuo "aina" sanan tilalle kuuluisi "helposti". Oli huono sanavalintani - Pyydän anteeksi.
Aloittaja.i
- Anonyymi
Todellakin, olisi hyvä pyyttää edes hiukan totuudenmukaisuutta jos kyseessä on vieläpä uskova ihminen.
Ei ole välttämättömyys että perhetragediat lisääntyy kannabiksen käytöllä. Ei ole myöskään niin, että uskonnolla niitä estetään. Varsinkin lestadiolaisperheissä on paljon tragedioita (kokemusta on).
Voipa olla niinkin että uskonnot aiheittavat enemmän perhetragediaa kuin kannabis?
Toki kaikki perheissä tapahtuva tragedia olisi hyvä saada loppumaan, mutta yksin köyhyys aiheuttaa kymmenkertaisen tragedian.>Toki kaikki perheissä tapahtuva tragedia olisi hyvä saada loppumaan, mutta yksin köyhyys aiheuttaa kymmenkertaisen tragedian.
Erittäin osuvasti todettu siellä.👍🏻
- Anonyymi
Tuopa kannabiksen laillistamisen vapauttaminen kertoo jo paljon näistä "viherpiipertäjistä."
Olisiko aiheellista kysyä vaikka poliiseilta miten lisääntynyt huumeiden käyttö vaikuttaa ihmisiin ja onko lisännyt terveyskeskus käyntejä ja rikollisuutta !?
Voisiko poliiseilta saatu tieto valoittaa asiaa, että onko huumeet vaarattomia !? - Anonyymi
Haloo?
Vastaajat vertaavat kuuluvaan ääneen, alkoholia portaana kannabikseen.
Meni pieleen, kannabista ei juoda, vaan poltetaan, ja lestadiolaisten tavaramerkki tupakka on 22000 kertaa voimakkaampi, ja addiktio herkempi, mitä saunakaljat.
Yritätte pestä vaan kiireellä omia nurkkianne, harmaalta iholta kyllä nikotinistin tuntee, ja sen aiheuttamat haitat ovat kolmen Yliopistollisen keskisairaalan luokkaa.
Puhukaa vain omistanne, tupakka on kannabiksen esiaskel, ai alkoholi, jota ei ole hyväksi sekään sellaisenaan.
r- Anonyymi
Vanhoina hyvinä aikoina uskovaisen omistaman talon tunnisti TV-antennin puuttumisesta.
Nykyään hartaan uskovaisen tunnistaa siis harmaasta ihosta ja tupakkayskästä.
- Anonyymi
Palaisin aloituksen aiheeseen, eli siihen, että Pekka ja Mikko ovat osoittaneet aktiivisuutta kansanedustajina oikeiden asioiden puolesta. Ei ole turhaan heitä äänestetty :)
- Anonyymi
Poijat hakee vahvaa mandaattia jatkolleen. Silloin paljon kokoneempina ja vielä arvostettavampina valtiopäivämiehinä.
Ottaisivat muutkin edustajat mallia ja alkaisivat hoitaa alueensa ja yhteiskunnan tervehtymistä edistäviä asioita
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2404747Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak802285Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1151453Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.316907- 71833
Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N270829Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle112746Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si33707- 38706
- 67662