Niin, yksinäisyys tekee ihmisestä välinpitämättömän ja se varmasti näkyy yhteiskunnassakin.
Itsekin tässä huomannut yksinäisenä, koska ei ole käytännössä yhtäkään ihmistä joka välittäisi, että omakin välittäminen pitkälti kaiken suhteen on vähentynyt. Jos aikoinaan oli luonnostaan auttavainen muita kohtaan, niin nykyään ei välttämättä välittäisi ollenkaan jos sattuisi paikalle missä tarvitaan apua. Ehkä sitä vielä auttaisi koska niin pitäisi tehdä, mutta voi olla että tuokin ajatus häviää jossain vaiheessa.
Itsekin tässä huomannut yksinäisenä, koska ei ole käytännössä yhtäkään ihmistä joka välittäisi, että omakin välittäminen pitkälti kaiken suhteen on vähentynyt. Jos aikoinaan oli luonnostaan auttavainen muita kohtaan, niin nykyään ei välttämättä välittäisi ollenkaan jos sattuisi paikalle missä tarvitaan apua. Ehkä sitä vielä auttaisi koska niin pitäisi tehdä, mutta voi olla että tuokin ajatus häviää jossain vaiheessa.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Mitäpä jos hommaisit ihmisiä lähellesi ja välittäisit heistä? Tämä taitaa olla ainoa lääke yksinäisyyteen. Muuten joudut tuollaiseen yksinäisyyden ja tuhon kierteeseen "en välitä noista kun ne ei välitä musta".
En ole aloittaja mutta ihan vain mielenkiinnolla kysyn että mitenkäs niitä ihmisiä hommataan, etenkään yksinäisenä aikuisena? Eikä mitään kliseitä että mene virkkauskurssille tms..
Kuten nuorempana: hakeutumalla ihmisten seuraan. Tietysti kannattaa vähän ensin miettiä, mitkä on omat mielenkiinnon kohteet ja niin pois päin. Jos tykkää virkkaamisesta, niin eikun virkkausseuraan. Itse en tykkää, enkä käsitöistä muutoinkaan. Liityin kuitenkin erääseen yhdistykseen, jossa oli mukana käsitöitä harrastavia. Todella mielenkiintoisia ihmisiä.
Itse olen 57v ja onnistunut keräämään lähelleni todella erilaisia ihmisiä, laidasta laitaan.
Näin.
Harvoin sitä uusiin ihmisiin tutustuu mököttämällä yksin himassa seiniä tuijottamalla. Joku saattaa löytää kavereita netin kautta, vaikkapa pelimaailmasta. Toiselle on luontevampaa tavata uusia ihmisiä kasvokkain, uudessa työssä tai harrastuksissa.
Joten tuo kliseinen "mene virkkauskurssille"-tyyppinen vastaus on valitettavasti se ainoa tapa. Ketään bunkkeriinsa hautautunutta ei tulla väkisin kotoa hakemaan, itse se on ne ensiaskeleet muiden suuntaan otettava.
Käynkö mä vaan kaupan hyllyltä niitä hakemassa? Paljonko niiden kilohinta on?
Minä ainakin olen huomannut että tyttöjen läheisyys lisää siivoamisintoa jotta voisi kutsua jonkun joskus kyläänkin, mutta niin seksi ja siivous eivät välttämättä korreloi keskenään.
Ei rumien ätmin pidä välittää koska kukaan ei tykkää rumasta ätmistä. Olen nähnyt onnettomuuksia mutta en ole mennyt auttamaan. Oli yks pahakin onnettomuus jossa nainen ajoi mopollaan kolarin mutta menin vaan kotiin.
Joo, paljon on sosiaalisesti vieraantuneita, tilannetta ei paranna yhteiskunnan kurinpitotoimet, joilla yritetään edistää vastuunottoa itsestä. Jos kaikki turvaverkot vedetään minimiin tai poistetaan, ihmiset ovat kohta susia toisilleen. Kadulla makaavaa ei nähdä auttamista tarvitsevansa toisena, vaan hyvänä ryöstökohteena. Sosiaalinen pääoma on ryhmäjäsenyyksiä ja verkostoja, jakautuu epätasaisesti. Liittyy luottamukseen ihmisiin yleensä sekä lähipiiriin.
Millä perusteella vastuunotto itsestä on sinun mielestäsi huono asia?
Olen ollut yksin viimeiset 20 vuotta. Enpä siis välitä kenestäkään ei kä minusta kukaan välitä. en saa edes töitä koskaan kosoak ihmiset ei pidä minsuta, kavereita ei ole joten ei ole sosiaalista elämää.
Oletko yrittänyt ystävystyä jonkun kanssa?
Mitä on yksinäisyys onko se kotia leikkiessä, nukkekotia vai mitä se on? Avioliittokin voi olla aika yksinäistä.
Jonkunlaista välinpitämättömyyttä on ollut havaittavissa pitkään. Ennen puututtiin herkemmin, jos joku tarvitsi apua tai touhusi jotain hölmöä.
Muksujakin paimensi naapuritkin, eikä vain vanhemmat. Kyllä ihmisistä on minustakin tullut jotenkin eristäytyneitä ja pitäköön jokainen huolen itestään, ei evvk.
Jollain on hätä, niin kuvataan kännykällä sen sijaan, että autettais. No onneksi joku sellainenkin osuu usein paikalle jolla vielä järki toimii ja ryhtyy auttamaan, edes soittaa apua.
Mutta kyllä aika hauska rauhassa saa hapantua himassaan, ilman että juuri kukaan kaipaa. Kavereita tai tuttavia olis hyvä löytää, jos yksinäisyys vaivaa. Kynnys onkin monesti se, että pitäisi olla itse aloitteellinen?
Hauska..nyt tuli irtosana. Ennustava syöttö pois äkkiä käytöstä. 😃
Oletko huomannut, että jos älyttömyyksiä touhuavia naapurin kakaroita nykyään ojentaa ja kieltää esim. heittelemästä multaa ja hiekkaa pysäköityjen autojen päälle, niin ensiksi ao. kakarat vaan vittuilevat takaisin ja sitten hakevat vanhempansakin huutamaan pilteilleen kuria yrittävälle?
Tuo vähän niinkuin kannustaa välinpitämättömyyteen...
Heh, en onneksi ole huomannut omassa naapurustossa tai perheellisenä. Olen kyllä törmännyt ilmiöön koulumaailmassa, missä pennut tekee pahojaan ja vanhemmat oikein usveloina häärää mukana. :)
Tuosta meiningistä sanoisin pilttien vanhemmille kyllä, että laskua tulossa tuhoista. Vapaan kasvatuksen tuotteet tulee kalliiksi.
Niin. On uskomatonta tuo auktoriteetin rappio sen suhteen, että joka asiasta on valitettava ja huudettava suuna päänä. Esimerkiksi opettajan antaessa "liian huonoja" arvosanoja vanhemmat tulevat opettajalle asiasta huutamaan, kun ennen huudettiin laiskalle jälkikasvulle.
Minkälaista kasvatusmallia piltti saa tällaisesta? Onko opintoihin kannustavaa? Arvostaako opettaja jatkossa enemmän työtään ja oppilaitaan?
Niinpä. Se on jo päiväkodissa sellaista, muksuissa osa hyppii aikuisten silmille ja hakee rajoja mitä kotona ei osata asettaa.
Sitten ihmetellään, kun lastenhoitajat, kasvattajat yhtälailla kouluissa opettajat siis on loppuun palaneita ja lopulta raivoaa hekin tai flegmaattisina ei jaksa enää välittää, kunhan päivän saa kärsittyä jotenkin loppuun.
Peruskoulussa olin puhtaanapido huoltojoukoissa ja tuli nähty näitä räyhäämisiä. Päiväkodeissa olin itse saamassa sitä kuraa silmilleni hoitajana, kunnes rupes riittämään. Äidiksi tulon myötä ei kiinnostanut enää jatkaa rääväsuiden ojentamista. Koitan vaan kasvattaa omistani järjellisiä olentoja, jotka ei turhia mölähtele ja hypi aikuisten silmille. Vaikka aiheesta voikin jutella, mutta päänaukomiset joutuu tilittämään mulle ja ottamaan sanktiot vastaan.
Lapsellisuus tekee miehen arvottomaksi, siis jos on lapsia...
Voi mieskin arvostaa lapsensa etusijalle ennen mitään muuta.
Se on arvokasta.
Totta, hattua nostan miehelle joka niin tekeekin siinä vaiheessa, kun on pakko alkaa valita mikä on tärkeintä ja mikä vähemmän tärkeää.
Jos kaikki suhtautuvat ihmiseen välinpitämättömästi, miten ihminen itse osaa välittää kenestäkään?
Tuokin on totta. Jos lapsesta saakka olet kuin ilmaa, eikä kukaan onnistu olemaan missään vaiheessa ihminen jolle olisit tärkeä ja saisit tuntea olevasi tärkeä ja välitetty, siinä äkkiä käy niin ettei osaa itsekään välittää. Joku palanen jää pois "kehityskaaresta".
Ja kylläpä elämä voi kylmettää ihmisenkin, jota on rakastettu ja josta on välitetty. Tarpeeksi paljon tunnetaakkaa ja arpikerrosta, voi jäädä päälle automaattiohjaus eikä enää pääse kosketuksiin sisäisen välittämisen tunteen kanssa.
Hankala selittää, mutta voi sitä mennä ehjä hajallekin....pahasti.
Sosiaalisen syrjäytymisen ja masentuneisuuden myrkkysopasta voi tulla kierre, josta ei sitten lopulta tiedä tai muista kumpi oli ensin: onko mielestään syrjitty sen takia, että on alakuloinen ja asosiaalinen vai alakuloinen ja asosiaalinen siksi, että on syrjitty?
Vakavampaan masentuneisuuteen ei hyvää tarkoittavan kaverin lohdutukset ja tsemppaamiset auta, vaan sen viimeisenkin kaverin torjuu elämästään ymmärtämättömänä typeryksenä. Parempi hakea ammattiauttajan pakeille, ennenkuin koko elämä valuu sormien lomasta hiekkaan ja vielä pystyy hakemaan apua.
Monesti ne lohduttamiset ja tsemppaamiset ovat pelkkää höpinää, eivätkä mitään käytännön tekoja mitä moni tarvitsisi turhaa lässytystä enemmän.
Niin, kaverihan on sairas. Ei tulehtunutta umpisuoltaan voihkivan kaveri lohduta, että pää pystyyn, kyllä tämä vielä iloksi muuttuu, vaan toimittaa sairaalaan.
Lievästi masentunutta vielä pystyy auttamaan itsekin hakemalla tämän vaikka puoliväkisin johonkin aktiviteettiin, jonka on tiennyt ainakin joskus kiinnostaneen, vaikka sieneen tai fillaroimaan, mutta vakavasti masentuneeseen ei välttämättä saa enää mitään yhteyttä.
Eli alakuloisuus antaa muille tekosyyn syrjiä ja lyödä lyötyä? Niinkö itseään fiksuina pitävät ihmiset toimivat nykyään? Vieläpä näinä aikoina, jolloin korostetaan moraalista paremmuutta, erilaisuuden huomioonottamista ja suvaitsevaisuutta?
Ei tuo alakuloisuus koskaan tyhjästä voi tulla. Jokin aina sen saa aikaan ensin.
Kai jokainen on joskus alakuloinen petyttyään itseensä, läheisiinsä tai ihmiskuntaan, mutta "oikea" masennus on patologinen tila, sairaus, josta ei välttämättä tai helposti parane itsestään.
Masennukseen taipuvaisella voi sairaus puhjeta ulkopuolisen mielestä mitättömästä syystä tai etenkin teini-iässä aivan spontaanisti. "Kaikki hyvin", mutta ei ole.
Masennus ja alakulosuus kulkevat käsi kädessä, ettäs tiedät. Masennus ei koskaan ole tietoinen valinta, vaan on aina ympäristön aiheuttama. Sitä on omasta hyväosaisuudestaan päihtyneen hannuhannen helppo väheksyä. Kun kerran omalle käytökselle sokeat ulkopuoliset valmiiksi pitävät toista mitättömänä ja langettavat kaiken syyn toisen niskoille, ei sillä masentuneella osapuolella ole siinä tilanteessa mitään tehtävissä. Paitsi ainoastaan pysytellä erossa sellaisista toksisista ihmisistä.
On erittäin haitallista, että parempiosaiset kanssaihmiset asettavat kovia vaatimuksia sille huono-osaiselle osapuolelle siten, että tämän pitäisi ansaita paikkansa ja oikeuttaa olemassaolonsa heidän keskuudessaan. Näin vaikka se huono-osainen ei olisi koskaan sanonut tai tehnyt mitään pahasti kenellekään, on vaan tullut leimatuksi sellaiseksi muiden toimesta. Ja tämä parempiosaisten vaatimus on varattu vain sille huono-osaiselle, ei koskaan kenellekään muulle. Vielä kerran: tämäkö muka on fiksun ja aikuisen ihmisen käytöstä?
En ole asiantuntija, mutta varsin pahalta masentuneisuudelta tuo vaikuttaa. Tai sitten olet toipunut aikaisemmasta masentuneisuudestasi, mutta saamasi kohtelu läheisiltäsi on jättänyt sinuun niin syvät henkiset arvet, että et pysty etkä enää haluakaan uskoa kenenkään hyvään tahtoon. Jäljelle on jäänyt vain passiivis-aggressiivinen katkeruus, eikä sinuun enää asiallista keskusteluyhteyttä saa.
En halua arvostella onko tuo käytöksesi fiksulta ja aikuiselta ihmiseltä kohtuullista.
Cheers!
https://yle.fi/uutiset/3-11552579
https://m.youtube.com/watch?v=ixBryyQSrD8
On sanottu että katkeruus on sielun syöpä. Mielestäni erittäin hyvin sanottu.
Katkera ihminen myrkyttää itsensä ja ympäristönsä.
Katkera ihminen takertuu kokemaansa vääryyteen, herkuttelee sillä ja sairaalla tavalla nauttii siitä. Katkeruus nostaa vihaa, ja lisää yksinäisyyttä. Harva jaksaa katkeran ihmisen lähellä kauaa.
Hyvin moni yksinäinen ihminen on katkera ja syyttää yksinäisyydestään muita.
Kukaan meistä ei pääse elämänsä läpi ilman isompia ja pienempiä kolhuja. Toisia haavoitetaan pahastikin mutta jos jäät kiinni näihin haaavoihin, revit niitä auki ja vellot niissä et pääse koskaan irti etkä eteenpäin. Jos et pääse eteenpäin yksin, hae apua. Vain sinä itse voit auttaa itseäsi ja siihen voit saada tukea jos haluat.
Toisia on aina helpompi syyttää kuin katsoa rehellisesti omaan itseen. Äiti ei välittänyt, isä hylkäsi, kukaan ei välitä. Sen sijaan että jäät roikkumaan ja hekumoimaan näissä kokemissasi vääryyksissä voisit alkaa etsiä sitä hyvää ja positiivista elämässäsi. Sen sijaan että takerrut menneeseen käännä katse nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Sitä ei vielä ole tapahtunut ja kaikki mahdollisuudet ovat auki jos vain tartut niihin.
Entä jos alkaisit tehdä työtä itsesi kanssa. Miettiä ja vaikka kirjoittaa ylös mikä sinussa estää ja jarruttaa yrittämästä tutustua toisiin, jos koet itsesi yksinäiseksi. Mikä liima sinua pitää menneessä ja estää elämästä? Jos luopuisit edes hieman ennakkoasenteesta että ei ne kuitenkaan ja ei kukaan kuitenkaan koskaan, se vain estää sinua edes yrittämästä.
Uusien ystävien löytäminen ei totisesti ole helppoa, mutta mieli ja sydän auki kulkeminen tekee siitä miljoona kertaa helpompaa! Kun lasket panssarisi ja vihamielisen asenteesi kaikkia kohtaan, sinua uskaltaakin ehkä joku lähestyä! Mieti sitä.
Ei tietenkään ole mitään takeita että kohta olet kaverilauman keskipiste kun vain luovut kiukkuisesta ja luontaantyöntävästä asenteestasi, mutta takuulla on paljon helpompaa ja miellytttävämpää elää kuin sen vihan ja katkeruuden panssarin sisällä jota kannat.
Hyvin kirjoitettu. Menneeseen, ja toisten haavoittaviin sanoihin ja tekoihin on helppo takertua ja olla välittämättä mistään muusta, jos itsellä ei ole voimia nostaa itseään suosta, eikä ole edes halukas yrittämään vaikka siihen saisi apuakin. Lisäksi syvästä masennuksesta kärsivä ei itse välttämättä edes tajua olevansa niin masentunut että tarvitsee apua, jos oireet tulevat satunnaisena ja impulssiivisina tekoina. Väärän kuvan omasta tilasta voi saada myös silloin, jos on tunnistanut oman tilansa, hakenut apua ja saanut sitä masennuslääkityksen avulla. Jonkin aikaa lääkettä syötyään masentunut tuntee olonsa paremmaksi, sekä ajattelee ettei lääkettä enää tarvitse, ja lopettaa lääkkeen käytön. Tästä voi alkaa vielä vakavampi ketju tapahtumia, jos ei ole saanut käsiteltyä niitä ajatuksia ja tekoja, jotka ovat pahentaneet oloa. Itsensä on myös opeteltava hyväksymään sellaisena kuin on, eikä yrittää olla toisenlainen vain siksi, koska muutkin olevat. Tämä on pitkä prosessi, ja voi kestää jopa koko elämän, koska mieli on mikä on, ja aina toivoisi olevansa parempi kuin sillä hetkellä on.
Joopa joo. Joku voi viimeistään tässä vaiheessa ajatella et mitä paskaa toi puhui, et ei se mistään mitään tiedä. Siinä olette väärässä. Tiedän omasta kokemuksesta mistä puhun, alkaen siitä, että olen selvinnyt -onneksi- vakavista itsemurha yrityksistä. Syyt niihin tekoihin on olemassa, mutta ne eivät liity tähän ja tekojen seurauksista joudun kärsimään lopun elämääni. Niin, en valita. Oma syyni ja olen hyväksynyt sen.
Jutun pointtina on kuitenkin seuraavat kaksi asiaa. Ensinnäkin kenenkään tunteita ja tekemisiä ei pidä tahallaan vähätellä, sillä koskaan ei tiedä onko tämä sanoma tai teko se viimeinen pisara, jonka seurauksena voi tulla pahaa jälkeä, mutta ei myöskään kohdella toista pumpulissa. Ristiriitaista? Kyllä mutta pitää yrittää löytää sopiva keskitie, ja vastapuoli voi käsittää myös esittämän asian aivan toisin kuin itse sitä tarkoitti. Itseään ei kuitenkaan pidä syyllistää sen jälkeen, jos saa tietää jonkun päätyneen itsariin, ellei tahallaan yllyttänyt. Ainakin näin vuosia omien tekojen jälkeen en syyllistä ketään muita teostani, sillä loppu pelissä se oli oma valintani. Toiseksi, itse pidän tätä tärkeimpänä, puhukaa niistä asioista mitkä mielessä pyörivät ja aiheuttavat sitä pahaa oloa. Se, ettei mielessä pyöriviä asioita puhu ulos ja pura pahaa oloa, on pahempaa ja mielessä tuhoa aiheuttavaa, jolloin helposti päätyy
siihen viimeiseen ratkaisuun. Jos ei muuten pysty puhumaan asioistaan mitkä painaa, purkakaa itseänne vaikka tänne anonyymina kirjoittamalla.
Hyvin syyllistetty yksinäistä, tietysti se on yksinäisen oma vika, muutenhan ei tarvitsisi "tehdä työtä itsensä kanssa".