Nuoret pitää saada nyt ymmärtämään se

tosiasia, että me elämme hyvin vaarallisen taudin kanssa vieläkin. Pandemia ei todellakaan ole ohitse, vaan toinen aalto on suoraan sanoen alkanut ja se näkyy käyristä, vaikka nyt joku muuta puhuisikin.

Hallitushan on antanut ravintoloille ja pubeille luvan olla auki ja se näkyy nyt niinkuin sekin näkyy, että saa matkustella tiettyihin maihin. Maskinpito on vaan ja ainoastaan suositus, ei siis pakkotoimenpide ja se näkyy tämä suositus sillälailla katukuvassa ettei kasvomaskia pidä kuin joku ihminen siellä täällä.

Koska kansalaisille annettiin lupa olla tietynkokoisissa ryhmissä, niin nyt sitten ihmetellään sitä, miksi nuoret sairastuvat paljon eli nuorten sairaiden koronapotilaiden määrä on noussut huomattavan paljon.

Hallitus tehköön oikeanlaisia ratkaisuja nyt, koska lievensi rajoituksia ja sai aikaan tämän sairastuneiden lisääntyvän määrän, suuren lukumäärän. Nyt sitten ollaan huolissaan siitä, kuinka paljon nuoret tartuttavat sairautta iäkkäisiin riskiryhmäläisiin. Mitä siinä on ihmettelemistä. Tämä asia on ollut jo keväällä tiedossa kaikilla terveydenhuollon asiantuntijoilla niinkuin hallituksenkin jäsenien tiedossa. Mutta kukas se olikaan, joka alkoi puhua talouden nimissä, että Suomi joutuu suohon, kun ollaan niin tiukoilla rajoilla nyt.

Hallitus tehköön nuorille selväksi sen, että biletys loppuu ja on muistettava tietyt tosiasiat. Iäkkäät ovat hyvin pysyneet karanteeninomaisesti, koska sairastuneiden määrä on toistaiseksi melko pieni. Mutta kuitenkin ihmetellä saa, niin noin 600 yli 80 vee suomalaista on testattu korona-positiiviseksi. Eli siis jostain ovat taudin saaneet, mutta mistä?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Myöskin nämä kaikissa urheilu lajeissa toimivat hyväpalkkaiset urheiluseurojen pomot.Miettikää tarkkaan vastuuta ,ainahan teille on isot tulot kelvanneet.

Äänestä

HUS lausuntoautomaatit sekottaa altistuneet ja tartunnat. Tahallistako? Panico el corona on soitettu biisi aina ja kaikkialla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tosiasia, että me elämme hyvin vaarallisen taudin kanssa vieläkin. Pandemia ei todellakaan ole ohitse, vaan toinen aalto on suoraan sanoen alkanut ja se näkyy käyristä, vaikka nyt joku muuta puhuisikin.

Hallitushan on antanut ravintoloille ja pubeille luvan olla auki ja se näkyy nyt niinkuin sekin näkyy, että saa matkustella tiettyihin maihin. Maskinpito on vaan ja ainoastaan suositus, ei siis pakkotoimenpide ja se näkyy tämä suositus sillälailla katukuvassa ettei kasvomaskia pidä kuin joku ihminen siellä täällä.

Koska kansalaisille annettiin lupa olla tietynkokoisissa ryhmissä, niin nyt sitten ihmetellään sitä, miksi nuoret sairastuvat paljon eli nuorten sairaiden koronapotilaiden määrä on noussut huomattavan paljon.

Hallitus tehköön oikeanlaisia ratkaisuja nyt, koska lievensi rajoituksia ja sai aikaan tämän sairastuneiden lisääntyvän määrän, suuren lukumäärän. Nyt sitten ollaan huolissaan siitä, kuinka paljon nuoret tartuttavat sairautta iäkkäisiin riskiryhmäläisiin. Mitä siinä on ihmettelemistä. Tämä asia on ollut jo keväällä tiedossa kaikilla terveydenhuollon asiantuntijoilla niinkuin hallituksenkin jäsenien tiedossa. Mutta kukas se olikaan, joka alkoi puhua talouden nimissä, että Suomi joutuu suohon, kun ollaan niin tiukoilla rajoilla nyt.

Hallitus tehköön nuorille selväksi sen, että biletys loppuu ja on muistettava tietyt tosiasiat. Iäkkäät ovat hyvin pysyneet karanteeninomaisesti, koska sairastuneiden määrä on toistaiseksi melko pieni. Mutta kuitenkin ihmetellä saa, niin noin 600 yli 80 vee suomalaista on testattu korona-positiiviseksi. Eli siis jostain ovat taudin saaneet, mutta mistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu