Näyttelijä riehumisen vuoksi putkaan.

Ari-Kyösti Seppo
SUOSIKKINÄYTTELIJÄ PUTKAAN! SORJONEN-SARJASTA TUTTU ARI-KYÖSTI SEPPO EPÄILTYNÄ PAHOINPITELYSTÄ!
24.09.2020 09:13

Seiskan tietojen mukaan näyttelijä Ari-Kyösti Seppo,55, joutui koti-kulmillaan Kuopiossa tapahtuneen riehumisen jälkeen poliisin pahnoille 2.–3. syyskuuta.

– Kyseisen syntymäajan omaava henkilö on ollut poliisilla kiinniotettuna syyskuun alussa Kuopiossa. Häntä epäillään vahingonteosta ja pahoinpitelystä. Molemmat epäilyt ovat lieviä, Kuopion poliisista kerrotaan Seiskalle.

– Tutkinta-ajat ovat tällä hetkellä melkoisen pitkät, mutta esitutkinta etenee omaa vauhtia asianomistajan, epäillyn ja mahdollisten todistajien kuulemisella.

Seiskan saamien tietojen mukaan poliisihälytyksen syynä olisi näyttelijän riehuminen yksityisasunnossa syyskuun ensimmäisenä keskiviikkona.

Tuskin ihmissuhde tuosta poliisivankila reissusta paranevat!
42693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos matut ovat saaneet jotain näkyvää aikaan niin vuoden mittaiset käräjäoikeuden jonot.

Äänestä

Kenen suosikki näyttelijä? Ei ainakaan minun. Ikinä kuullutkaan ennen tätä kyseisestä ihmisestä. Sorjonen sarjaa olen vain nähnyt trailereiden ja alussa reilu 5 minsan verran ja totesin ei ole aikani arvoinen sarja.

Jotakin kuitenkin kiinnostaa niin luetellaan nyt 2 selvästi parempaa suomalaista sarjaa. Roba ja Ratamo. Toivottavasti Ratamo saa vielä jatkoa ja Robakin.

Äänestä
  • A-K Seppo on oikea suosikkinäyttelijä:
    Nuorena huikeita rooleja Kalle Päätalona - oli varmasti monien suosikki.
    Vuosia "Ansan ja Oivan" Oivana teki hänestä lasten ja vanhempienkin suoisikin.
    Monet elokuvaroolit tunnetuissa elokuvissa ovat pitäneet hänet suosikkinäyttelijänä jopa vuosikymmenien ajan.

    Varmaan monet muut näyttelijät ovat olleet joskus suositumpiakin, mutta kaikkien aikojen suosituimmaksi Seppoa ei kai ole väitettykään.

    Oma tietämättömyys ei ole ainkaaan enne ollut mikään kehuskelun aihe.

    Äänestä

Onko hän Riku Niemisen isä?
Huomaako kukaan muu yhdennäköisyyttä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ari-Kyösti Seppo
SUOSIKKINÄYTTELIJÄ PUTKAAN! SORJONEN-SARJASTA TUTTU ARI-KYÖSTI SEPPO EPÄILTYNÄ PAHOINPITELYSTÄ!
24.09.2020 09:13

Seiskan tietojen mukaan näyttelijä Ari-Kyösti Seppo,55, joutui koti-kulmillaan Kuopiossa tapahtuneen riehumisen jälkeen poliisin pahnoille 2.–3. syyskuuta.

– Kyseisen syntymäajan omaava henkilö on ollut poliisilla kiinniotettuna syyskuun alussa Kuopiossa. Häntä epäillään vahingonteosta ja pahoinpitelystä. Molemmat epäilyt ovat lieviä, Kuopion poliisista kerrotaan Seiskalle.

– Tutkinta-ajat ovat tällä hetkellä melkoisen pitkät, mutta esitutkinta etenee omaa vauhtia asianomistajan, epäillyn ja mahdollisten todistajien kuulemisella.

Seiskan saamien tietojen mukaan poliisihälytyksen syynä olisi näyttelijän riehuminen yksityisasunnossa syyskuun ensimmäisenä keskiviikkona.

Tuskin ihmissuhde tuosta poliisivankila reissusta paranevat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu