Eropuhelu

Soitin eropuhelun pari päivää sitten. Ollaan tapailtu ja tutustuttu muttei olla virallisesti seurusteltu, kaukosuhde kyseessä. Tunteita kuitenkin mukana, erityisesti mun puolelta. Erottiin koska olisin halunnut edetä suhteessa, mutta toinen ei. Hänen periaatteenaan on olla seurustelematta ns kaukorakkauden kanssa ja ei muutenkaan elämäntilanteensa vuoksi halua vakavaa suhdetta. No mitenkäs tulkitsette seuraavaa: Hän on aikaisemmin ilmaissut tunteensa minulle. Eli tiedän että hänellä on niitä minua kohtaa. Onko kuitenkin niin että hän ei varmasti tunne minua kohtaa tarpeeksi syvästi vai voiko mies olla noin jääräpäinen omien periaatteidensa kanssa riippumasta miltä tuntuu? Jotenkin elättelen vieläkin toivoa, että hän harkitsee vielä asiaa ja toteaa ettei voi elää ilman minua...
1934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tietenkin on ollut tunteita, ainakin ihastumista, viehtymystä, ei kai kukaan vastenmielisen ihmisen kanssa tapaile.
Kyllä periaatteet menee roskakoppaan, jos rakastuu täysillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulkintaa kirjoitti:

Soitin eropuhelun pari päivää sitten. Ollaan tapailtu ja tutustuttu muttei olla virallisesti seurusteltu, kaukosuhde kyseessä. Tunteita kuitenkin mukana, erityisesti mun puolelta. Erottiin koska olisin halunnut edetä suhteessa, mutta toinen ei. Hänen periaatteenaan on olla seurustelematta ns kaukorakkauden kanssa ja ei muutenkaan elämäntilanteensa vuoksi halua vakavaa suhdetta. No mitenkäs tulkitsette seuraavaa: Hän on aikaisemmin ilmaissut tunteensa minulle. Eli tiedän että hänellä on niitä minua kohtaa. Onko kuitenkin niin että hän ei varmasti tunne minua kohtaa tarpeeksi syvästi vai voiko mies olla noin jääräpäinen omien periaatteidensa kanssa riippumasta miltä tuntuu? Jotenkin elättelen vieläkin toivoa, että hän harkitsee vielä asiaa ja toteaa ettei voi elää ilman minua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu