Liittokokouksen päätöksiä

Anonyymi

Vapaa-ajattelijain liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jape Loven. Liittohallitukseen 8 muuta jäsentä ja 4 varajäsentä.

53

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toisessa ketjussa kysyttiin hiukan negatiiviseen sävyyn kokouksen päätöksistä.

      Mistään päätöksestä ei äänestetty, vaikka joitakin yksityiskohtia hiottiin keskustelussa melko pitkäänkin. Kokouksessa oli yleisesti leppoisa mutta eteenpäin katsova henki. Edellisen kauden liiton johto sai kehuja.

      Luottamushenkilöitä oli tarjolla sopiva määrä, ja minä taisin olla ainoa joka piti pienen "kannatuspuheenvuoron" tai ehkä selityksen ehdotuksestani hallituksen jäseneksi.

    • Anonyymi

      Vuoden 2019 toimintakertomus hyväksyttiin ja tilinpäätös vahvistettiin sekä myönnettiin tili- ja vatuuvapaus. Tilintarkastajan lausunto oli käsittelyn pohjana myös.

      • Anonyymi

        Kolmivuotiskertomus tarjoaa mahdollisuuden tarkastella vuotta pidempää jaksoa.


    • Laajimman keskustelun pohjana oli pidemmän ajan tavoitelista: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/08/22/vapaa-ajattelijain-tavoitteet-ja-strategia-2020-2023/ Muutoksia tuohon tuli sinänsä hyvin vähän, mutta sen yhteydessä keskusteltiin hyvin monipuolisesti mm.

      - asiat tulee esittää positiivisin ilmauksin, myönteisen kautta
      - tulisi järjestää väittelytilaisuuksia joissa vastapuoli joutuu perustelemaan näkemyksiään
      - nuoret tulevat enemmän mukaan tekemään itse keksimiään asioita, eivät toteuttamaan muiden suunnitelmia
      - hautausmaat ovat myös merkittävä työmäärä hoitavalle yhdistykselle
      - siirtymäriiteistä ilman uskontoa tulisi saada nettiin videoita
      - vapaa-ajattelijoiden tunnettuus vaihtelee kovin eri puolilla maata

      Jne, jne, jne.

      Myöhemmin keskusteltiin maallisen vuosikalenterin käyttöönotosta, mutta tästä voisin oikeastaan tehdä tänne oman ketjun.

      • Anonyymi

        Tuon asiakirjan laatimisen johtotähtenä oli esittää asiat positiivinen ilmauksin, myönteisyyden kautta.


    • Anonyymi

      Kappale 4.2 muutettiin alla olevaan muotoon - voit verrata aikaisempaan.

      "Uskonto oppiaineena poistuu ja kouluissa uskontoon sitouttaminen lopetetaan

      Varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja II asteella kunnioitetaan nykyisiä lakeja ja opetussuunnitelmia, joiden mukaan toiminnan tulee olla ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta” ja tunnustuksetonta. Uskonnonharjoituksen liittäminen toiminnan osaksi ei kuulu päivähoidon ja oppilaitosten tehtäviin. Päiväkodin ja koulun vuosisuunnitelmiin ja päiväohjelmiin ei sisällytetä jumalanpalveluksia, hartaustilaisuuksia eikä uskonnollisia toimituksia.

      Uskonnonopetus lopetetaan varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa ja lukiossa. Uskonnoista ja katsomuksista opettamiseen ei tarvita omaa oppiainetta. Kyseiset teemat voidaan käsitellä osana historian, yhteiskuntaopin, filosofian ja etiikan sekä äidinkielen opetusta. Filosofian ja siihen liittyvän etiikan opetus on perusteltua aloittaa jo peruskoulussa.

      Nykyisen oppiainejaon vallitessa Vapaa-ajattelijat pyrkivät uskonnonopetukselle vaihtoehtoisen elämänkatsomustiedon aseman vahvistamiseen ja sen avaamiseen kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi. Tällä vapautetaan katsomusainevalinta riippumattomaksi siitä, kuuluuko oppilas uskontokuntaan vai ei. Elämänkatsomustiedossa kehitetty tapa käsitellä asioita ilman sidonnaisuutta uskontoihin ja katsomuksiin tulee saada laajempaan käyttöön.

    • Anonyymi

      Strategisten tavoitteiden 3. alaluku päätettiin jakaa kahdeksi eri alaluvuksi hautaustoimiasian korostamiseksi:

      4.3 Sekulaari tapakulttuuri laajenee ja monimuotoistuu
      Maallinen, sekulaari kulttuuri kehittyy ihmiselämän käännekohdissa ja vuodenkierron juhlapäivinä. Palveluja siviiliseremonioihin, nimiäis-, hää- ja hautajaistilaisuuksiin tuotetaan ja kehitetään sekulaarijärjestöjen yhteistoimin ja vapaa-ajattelijain omana toimintana.
      Avioliittoon vihkiminen muutetaan yhdenvertaiseksi. Mikäli uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeutta jatketaan, vihkimisoikeus tulee myöntää myös siviilivihkimisestä kiinnostuneille sekulaaria kulttuuria edistäville järjestöille. Viranomaisen tulee turvata virkapaikan ja -ajan ulkopuolisten vihkimispalvelujen riittävyys.
      Vuodenaikajuhlat ja niihin liittyvät vapaat työstä ja opiskelusta ovat virallisesti maallisia, vailla uskonnollista statusta. Monimuotoisessa yhteiskunnassa jokainen viettää niitä haluamallaan tavalla.

      4.4 Hautaustoimi siirtyy julkiseksi palveluksi
      Hautaustoimessa evankelis-luterilaisen kirkon monopolistinen, uskonnottomien syrjinnän mahdollistava erityisasema tulee lopettaa. Hautaustoimilaki tulee uudistaa yhdenvertaisuuden pohjalta ja siirtää kirkollisasioista sosiaali- ja terveystoimen piiriin. Krematorioiden ja tunnustuksettomien seremoniatilojen perustaminen ja ylläpito tulee sisältyä julkisen vallan toimintaan. Vapaa-ajattelijat edistävät hautauskulttuurin uudistumista, tuhkauksen yleistymistä ja uurnahautauksien sekä tuhkan sijoittamisen ja sirottelun monipuolistumista. Julkinen valta alkaa avustaa Vapaa-ajattelijayhdistysten hautausmaatoimintaa.

      • Eli tiivistelmänä muutoksia tuohon tuli hyvin vähän. Keskustelu joka lähti tämän pohjalta oli paljon tärkeämpää kuin ne muutokset.


    • Anonyymi

      Uusien sääntöjen hyväksyminen yksimielisesti oli tietenkin tärkeä asia. Asiaa oli valmisteltu pitkän kaavan mukaan, ja yhdistysten lausunnot oli pyydetty kahteenkin kertaa jo vuonna 2019. Lausuntojen palautteen perustella liittokokouskausi pysyi 3 vuodessa, vaikka alun perin esitettiin siirtymistä 2-vuotisiin kausiin.

      • Tähän voinee palata tulevaisuudessa. Parin 3v LK-kauden jälkeen näkee miten homma lähtee rullaamaan.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Tähän voinee palata tulevaisuudessa. Parin 3v LK-kauden jälkeen näkee miten homma lähtee rullaamaan.

        Niin, monet isommatkin järjestöt, samoin puolueet, kokoontuvat kahden vuoden välein tai jopa vuosittain.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, monet isommatkin järjestöt, samoin puolueet, kokoontuvat kahden vuoden välein tai jopa vuosittain.

        On myös eräs välimalli: Entä jos olisi yksinkertaisesti enemmän tapana, että hallituksen jäseniä voi vaihtaa? Hallitus voi sisällään vaihtaa pääsihteerin ja vpj:n, ja valtuusto voi eronneen sijaan valita uuden jäsenen hallitukseen.

        Löyhänä analogiana tälle kaksivuotiset ministerinpestit, joita laki ei varsinaisesti tunne mutta mahdollistaa.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hyvä että yhdistysten muodostamassa liitossa yhdistyksillä ja jäsenillä on sama suunta ja yksimielisyyttä yhteisistä tavoitteista.


      • Anonyymi

        Vaikuttaa siltä että vapaa-ajattelijain vastustajat eivät ollenkaan tykkää kokouksen päätöksistä.. Se on voi, voi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä että vapaa-ajattelijain vastustajat eivät ollenkaan tykkää kokouksen päätöksistä.. Se on voi, voi.

        Antivapri lunastaa nimensä tässäkin asiassa. Kuinkas muuten. Ja jankkaa muuta kuin koira luuta.


    • Anonyymi

      Tilintarkastajan ja varan valinta on ainakin periaatteessa tärkeä asia.

      • Anonyymi

        Nykyisen lain mukaan ei enää valita toiminnantarkastajia. Liitossa on siis HT-tilintarkastajat.


      • Anonyymi

        Niin no. Heidän lausuntonsa perusteella voidaan jättää tili- ja vastuuvapaus myöntämättä. Se on mahdollisuus kuin ydinaseet: ei oikeasti käytetä, mutta tietoisuus olemassaolosta voi toki vaikuttaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisen lain mukaan ei enää valita toiminnantarkastajia. Liitossa on siis HT-tilintarkastajat.

        Niin sanotut tositetarkastajat ovat olleet hallituksen sisäistä valvontaa, jota voidaan hoitaa myös talousohjesäännön kautta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin sanotut tositetarkastajat ovat olleet hallituksen sisäistä valvontaa, jota voidaan hoitaa myös talousohjesäännön kautta.

        Sääntömuutoksesta voisi tehdä oman ketjunsakin. Tosin ensin ne uudet säännöt voisi laittaa www-sivulle niin voisi jokainen kommentoida.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Sääntömuutoksesta voisi tehdä oman ketjunsakin. Tosin ensin ne uudet säännöt voisi laittaa www-sivulle niin voisi jokainen kommentoida.

        Näin varmaan tapahtuu ennen pitkää. Pääasioita on siirtymisen hallinnossa yleisvarajäseniin (henkilökohtaisten varajäsenten sijaan) sekä liittokokouksen ajankohdan siirtyminen syksyyn.


      • Anonyymi

        Melko monilla ulottuvuuksilla monipuolisia, onnistuneita valintoja, joissa uutta, melko kokenutta ja kokenutta väkeä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko monilla ulottuvuuksilla monipuolisia, onnistuneita valintoja, joissa uutta, melko kokenutta ja kokenutta väkeä.

        Kyllä. Oma lukunsa on heidän lisäkseen yhdistysten ppuheenjohtajat ja muut vetäjät.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Oma lukunsa on heidän lisäkseen yhdistysten ppuheenjohtajat ja muut vetäjät.

        Joskushan kokeiltiin sähköpostilistaa yhdistysten puheenjohtajille. Ei se oikein lähtenyt lentoon.

        Mutta nyt on tekniikka kehittynyt ja voisi miettiä erilaisia videopalavereita ihan uudella tavalla. En ajattele ensisijaisesti virallisen hallinnon sähköistämistä, vaan sen rinnalle vaikkapa nyt hautausmaata hoitavien yhdistysten keskinäistä palaveria ja sentapaisia.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Joskushan kokeiltiin sähköpostilistaa yhdistysten puheenjohtajille. Ei se oikein lähtenyt lentoon.

        Mutta nyt on tekniikka kehittynyt ja voisi miettiä erilaisia videopalavereita ihan uudella tavalla. En ajattele ensisijaisesti virallisen hallinnon sähköistämistä, vaan sen rinnalle vaikkapa nyt hautausmaata hoitavien yhdistysten keskinäistä palaveria ja sentapaisia.

        Yhdistyksissä on puheenjohtajia, varapuheenjohtajia ja sihteereitä, taloudenhoitajiakin, jotka ovat keskeisiä yhdistyksensä toiminnassa. Hehän saavat liiton viestejä yhdistysten sp-listalla, ja voivat vaihtaakin niitä.

        Tarkoitin vain, että nuo 29 henkilöä liiton toimielinten luottamustehtävissä eivät ole läheskään kaikki liiton keskeisimmät aktiivit, vaan kun liitto on yhdistysten liitto, yhdistysten keskeisillä aktiiveilla on merkittävä sija koko liiton toiminnassa. Yksi esimerkki tästä on tietenkin Tampereen yhdistyksen puheenjohtaja.

        Liittohallitus muuten valitsi myös työryhmiä, joiden jäseniksi tuli jo tässä vaiheessa muitakin kuin em. hallituksen ja valtuuston jäseniä ja varajäseniä.


    • Anonyymi

      Hy ä että tiedotettiin reaaliaikaisesti miltei.

    • Anonyymi

      Perustiedot pohjaksi muulle keskustelulle.

      • Anonyymi

        Mitä suotta, ilman faktojakin pärjää ihan hyvin. Heittää vaan Sstetsonista, niin hyvä tulee.


    • Anonyymi

      Faktoista on hyvä aloittaa ja ponnistaa, olipa mitä mieltä tahansa.

      • Anonyymi

        Tällä mennään. Eteenpäin. Korona toki lyöä leimaanssa tähä'ään talveen.


    • Anonyymi

      Reilu 6 kk kulunut liittokokouksesta, ja voi olla, että perusuutiset eivät ole vielä kantautuneet joka kolkkaan. Tiedoksi vaan. Mm. yhdistysten nettisivujen päivittäjille.

    • Anonyymi

      Jos muu ei auta, kannattaa kokeilla tosiasioita. Tässä perusfaktaa, josta voi edetä nettisivuille.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Faktantarkistustuksen avuksi faktoja vapaa-ajattelijain liitosta. Rehellisellä pelillä.

    • Anonyymi

      Mennään välillä ihan vaan faktoihin. Niistä sitten voi hersytä vaikka mitä.

    • Anonyymi

      Perusfaktat edellä, olkaa hyvät. Jatketaan siitä.

    • Anonyymi

      Tällainen perusfaktojen esittely on nki tylsää, että pitäis kirnkolailla kieltää.

    • Anonyymi

      Taas tosiasioihin nojaten

    • Anonyymi

      Faktaa kehiin, sallittaneen. Perustiedot kunniaan?

    • Anonyymi

      Syyskuun lopulla tulee kaksi vuotta täyteen.

    • Anonyymi

      Yksimielinen päätös keskustelun ja ohjelma-asiakirjaan tehdyn korjauksen myötä.

    • Anonyymi

      Aina näitä faktoja. Eikö luulittelut olis kivempia?

    • Anonyymi

      Tästä yli 2 vuotta ja uuteen kokoukseen vajaa 1 vuosi.

    • Anonyymi

      Mitä tänne mitään faktoja tuomaan.

    • Anonyymi

      Miten lehti on ilmestynyt strategiaa ja tuonut esiin tavoitteita?

    • Anonyymi

      Ovatko tavoitteiden ja strategian linjauksen näkyneet käytännön toiminnassa?

    • Anonyymi

      Kolmivuotiskaudeksi täyttyy syksyllä.

    • Anonyymi

      Seuraava kokous 4.-5.11.2023 Helsingissä.

    • Anonyymi

      VALIITON JOHTO YRITTÄÄ SABOTOIDA JAPE LOVENIN TYÖPAIKAT

      Valiiton punavihreä lahko on esitellyt lehdessä TeivoTeivaista TT joka sabotoi suomalaista teollisuutta Uruguayssa. Lähes päätyönään, järjestää pilkkausohjelmia ja ivailuja. TT on valtion palkkaama professori joka lorvii twitterissä twitteröimässä

      UPMn tehdas nostaa Uruguayn kansantuloa parilla prosentilla ja tietenkin luo työpaikkoja

      Vapariliiton johdossa on ahtaaja Jape Loven ja pelkästään satamassa Montevideossa tarvitaan noin 200 ahtaajaa UPM -kuljetuksiin

      Valiiton lahko pyrkii estämään näin kansainvälisten ammattityöläisten työllistymisen kehitysmaataloudessa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17873634/quotei-enaa-varsinainen-ateisti-mutta-en-myoskaan-uskovainenquot#comment-121155098

    • Anonyymi

      Tällä on menty.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1635
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1190
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1126
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      140
      1121
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1001
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      942
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      927
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      804
    Aihe